Ezra Poundia plaratessa

ulkopuolinen
pienen talon veranta -
sateella liukas

Tikkis 7/2017. Tuon tein Poundia taas selaillessani:

THE CANTOS
OF
EZRA POUND,

A New Direction Book 1996.

Canto LXXII on tässä laitoksessa jo myös Englanniksi. Alunperin tämä oli vain Italiaksi.

Canto LXXIII on edelleen vain italiaksi. Aliotsikkona tälle on Cavalcanti / Corrispondenza Repubblicana

Netissä siitä on englanninnos.
Canto LXXIII in English


Ezrra Pound oli sodan aikana Italiassa ja mukana radiolähetyksissä herjaamassa omaa isänmaataan.
Kun Italia / Mussolini hävisi osaltaan sodan niin Ezra Pound pidätettiin "kansanvihollisena" ja toimitettiin USA:han tuomittavaksi. Tuomio muuntui passitukseksi mielisairaalaan. Sieltä hänet kotiutettiin vuonna 1958 ja Pound palasi Italiaan, missä kuoli puolittain erakkona vuonna 1972.

ihmisen iho
pitää tuulet loitolla
sisuskaluista

Kts myös Pound Tikkiksen htm-sivulla.

Kai Nieminen Turussa 2011

Studia Litteraria Turussa vuonna 2011 on yhdeksän luentotilaisuuden sarja, jossa 18 keskeistä suomalaiskirjailijaa antaa avoimen henkilökohtaisen katsauksen luovaan työhönsä, sen lähtökohtiin ja taustoihin. Sarjan järjestäjänä toimii Suomen Kirjailijaliitto. Puitteet antaa Turun Yliopisto ja Turku Euroopan yhtenä kulttuuripääkaupunkina.

Itseasiassa paikalla piti olla Pertti Nieminen, mutta hän ei päässyt nyt Turkuun vaan hänen esitelmänsä luki Kai Nieminen.

Niemisen esitys valotti kiinalaisen runouden tulosta Suomeen, se alkoi vuonna 1948 jolloin Suomalainen Suomi - lehdessä oli artikkeli kiinan kielestä. Pertti Nieminen kiinnostui. Loppu on kaikkien tiedossa. Pertti Nieminen ja kiina on laajalti tiedostettu.

Pertti Nieminen julkaisi vuonna 2011 käännösvalikoiman Älä puhu nyt enää, Imagistien runoutta. Kustantajana Basam Books.

Basam - kirjojen kustantamassa teoksessa on oivallinen esipuhe jonka on yhdessä Pertti Niemisen kanssa laatinut tohtori Tuulia Toivanen.

Ezra Pound oli viime vuosisadan alun yksi merkittävimmistä imagisteista. Ezra oli mukana myös The Blast - lehdessä, joka ehti ilmestyä vain kahdesti; sitten puhkesi I maailmansota ja osa Blastin puuhahenkilöistä jäivät Euroopan sotatantereille... Sodan jälkeen mikään ei enää tuntunut entiseltä ja taustalla suuren laman alla kasvoi jo tulevan toisen maailmansodan siemenet.

Siihen Ezra Pound valitsi puolensa fasistisen Italian puolelle ja kun sota päättyi totesivat Yhdysvaltojen viranomaiset Poundin mielenvikaiseksi ja sulkivat hänet hoitolaan.

Mietin nimenomaan Ezra Poundia, vaikka moni muukin imagisti ansaitsisi paneutumista ja huomiota. Olen blogissani vuonna 2009 käsitellyt Ezran Metroasemalla runoa.

Kts. http://juhanitikkanen.blogspot.com/2009/10/tuulia-toivanen-ja-poundin.html

Runoon vielä jälkipuhe: alunperin runo ilmestyi Poundin tekemin sanojen välistyksin näin:

The apparition     of these faces     in the crowd
Petals     on a wet, black     bough.

Sana "apparation" oli Poundin mielessä ranskaksi, sanakirjan mukaan apparition s (f) esiinmarssi, esiintyminen (näyttäytyminen), esilletulo, haamu, haavekuva, hahmo (haamu), hahmo (haamu), ilmaantuminen (ilmeneminen), ilmestys (yliluonnollinen näky), kummittelu, kummitus, kuva (näky tms). Englanniksi apparation lähinnä: s 1 haamu, (yliluonnollinen) näky,
2 (yl jnk odottamattoman) ilmestyminen.

Ei oikeasti suurta eroa; lievää vivahdetta toki. Poundin alkuperäisen version pitäisi kai asettaa elementit käännöksessä samaan järjestykseen:

Ilmaantuminen    näiden kasvojen    väkijoukossa 
Terälehtiä     märällä, mustalla    oksalla.      

Kankeata, toki. Pound salli / kirjoitti itsekin? jatkossa runonsa ilman konstailuja, kahdella rivillä.

Runo Metron asemalla on senverran merkittävä että siitä on runon arvolle ihan sopivaa jatkaa vieläkin keskustelua. Se kestää sen oikein hyvin. Kunpa joku vielä löytäisi Poundin alkuperäisen 30 rivin Metroaseman kasvot version. Tarinan mukaan Ezra karsi siitä ensin puolet, ja lopulta jäljelle jäivät vain nämä kaksi riviä. Kuitenkin myös runon otsikko. Mitä uutta otsikko tuo runoon? Metro on pariisin metro, mutta sitä ei erikseen mainita. Aseman merkitys? Tämän tapahtuman jälkeen Ezra kävelee kotiin pitkin Rue Raynouard.ia. Metroasema oli La Concorde.


Nieminen ei tätä pikkurunoa esityksessään sivunnut, tulipahan kuulijana minun mieleeni, monen muun muistikuvan yhteydessä.

Yleisöä oli kiinnostunut joukko Luontosalissa IX. Merkillepantavaa oli Niemisen luennon aikana salin hiljaisuus, vain ikkunapeltejä ulkopuolella koskettava tuuli pari kertaa kuului vaimeana muistutuksena luonnon olemuksesta. Olla läsnä.

Imagisteja kunnioittaen suvaittaneen alla Tikkasen kolmirivi ja kuva:

Läsnäolo -
pimeässä illassa
ikkunan valo

(Koska Ezran metroasema runossa on runsaasti tavuja ollakseen kuitenkin haiku, niin vastapainoksi minulla on rivillä yksi vain neljä tavua.)

Ps. Katsokaa myös Tuulia Toivasen väikkäri, Se kiinalainen Nieminen. SKS.

W. C. Williams ja pyörremyrsky

Pyörremyrsky

Puu asettui makuulle
autotallin katolle
ja levittäytyi. Sinulla
on oma taivaasi,
se sanoi, tartu siihen.



Runon otsikko: The Hurricane.
Kokoelmasta The Clouds, 1948.

Williamsin kokoelmien The Desert Music (1954) ja Journey to Love (1955) runoja olen myös maiskutellen silmäillyt muutamaan otteeseen. Sietäisivät kopioitua jotenkin suomeenkin?

Valoisaa kieltä, etenee kuin ihmisen hengitys, ei ahdista.

Williamsia on eniten suomentanut Nihil Interit Markus Jääskeläisen valikoimassa Kevät ja kaikki (1999).

WCW kirjoitti öisin ja viikonloppunsa hän vietti New York Cityssä kirjoittajatuttujensa (Wallace Stewens ja Marianne Moore) ja taiteilijoiden, kuten avant-garde maalareiden Marcel Duchamp ja Francis Picabian kanssa.

WCW oli syvällä imaginistien ryhmässä mutta alkoi muodostaa omiakin ajatuksiaan, jotka erosivat Ezra Poundin ja T.S. Eliotin mielipiteistä. Ezra Poundin voimakkaasta muiden kielten käyttämisestä WCW ei niin hirveästi ollut sinällään innostunut. Cantostahan on melko turhauttavaa lukea ilman Italian ihannointia.

(Mutta minun mielestäni sen sietää, mutta kukapa sitä minulta kysyisi. Dante on jo unohtuvaa historiaa! Nyt luetaan vain Berlusconin mafia-pizza-reseptejä.)

Yksi reippaimmista otteista Williamsilla oli minun mielestäni hänen esipuheensa Ginsbergin Huuto-kokoelmaan, jossa Williams kehottaa ihmisiä pitelemään kiinni hatuistaan, nyt mennään.

Se oli yksi Beat-liikkeen onnistuneimpia kiihdytyskaistoja runouden moottoriteille.

Tuulia Toivanen ja Poundin Metroasemarunosta

Kirjoitin kauan sitten vanhalla kotisivullani Poundista:

http://www.saunalahti.fi/~juhatik/eksynyt/pound.htm

lainaus:
----------

Jännittävästi yksi Poundin kuuluisin yksittäinen lyhytruno on:

 IN A STATION OF THE METRO

 The apparition of these faces in the crowd;
 Petals on a wet, black bough.

Metroasemalla

Väkijoukossa ilmestyvät nämä kasvot;
märällä ja mustalla puunoksalla terälehtiä.

Metroasemalla Pound tarkoittaa Pariisin metroa ja vuosi oli 1913. Pound luonnehti nähneensä useita kauniita kasvoja metroasemalla, ja kehitti tämän kuvauksen kävellessään illalla kotiinsa.
-------
lainaus loppuu.

En silloin muistanut tai edes kai tiennyt että tuosta Poundin Metrorunosta on parikin suomennosta. Hyvää kannattaa aina referoida. Tuulia Toivanen kirjoittaa kirjassaan "Se kiinalainen Nieminen" (SKS 2009) tästä runosta syvän ja tarkan analyysin sivulla 169, jossa sekä Aale Tynnin ja Pertti Niemisen suomennos:
Näiden kasvojen ilmestyminen väentungoksessa;
kukan terälehtiä mustalla märällä oksalla.

Tynni 1974, sitten Pertti Niemisen vuodelta 2008:

Näiden kasvojen näkeminen tungoksessa;
terälehtiä märällä, mustalla oksalla.

Hienoja, pelkistettyjä käännöksiä suomen kielelle. Tynni on mestari ääneen lausuttavaksi tarkoitetuissa runon rytmeissä, Pertti Nieminen Poundimaisen tarkka.

Sikäli olen runon tulkinnasta samaa mieltä Tuulia Toivasen kanssa, ilmeisesti myös itse Ezra Pound Vortex-ajatuksineen on samaa mieltä päällekkäin rakentuvien kuvien tekniikassa . (Toivanen s.170). Parin rivin runosta voisi hyvinkin jatkaa vielä muutaman sivun verran. Pound oli itse niin innostunut tästä yhden kuvan Pariisin-Metro-asema-runostaan, että Pound ei malttanut olla lisäämättä runoonsa otsikkoa: In a Station of the Metro.

(Otsikko on useissa runokokoelmissa tuiki tavallinen, joskus se jopa lisätään taittovaiheessa runoon ottamalla otsikoksi runon ensimmäinen rivi. Runoa lausuttaessa lausutaan ensin runon nimi (sen eka rivi!) sitten runo alkaen uudelleen sen eka rivistä. Seikalla ei sinällään liene merkitystä itse runoon?)

Haikuihin eivät runon nimet kuulu; lukija saa muodostaa lyhyestä 17-tavusta oman runonimen.

Vortex:
mm. BLAST-julkaisuissa vuosina 1914 ja 1915 ilmestynyt Vortex julistus on mielenkiintoinen piirre Ezra Poundin kohdalla. Pound vuonna 1914 ilmestyneessä BLAST - julkaisussa sivulla 153:

The vortex is the point of maximum energy,
It represents, in mechanics, the greatest efficiency
etc


Tässä terälehtien ilmestymisrunossa sen otsake sitoo sen paikkaan, metroaseman liepeillä tungeksivaan ihmismassaan. Metroaseman tunnelin aukko on se musta aukko, josta Vortex-ajatukset saavat massansa? Pound on itse kertonut runon syntymää Vorticism-tekstissään.

Vortex-ideologia on mielenkiintoinen. Ezra Poundin artikkeli Vorticism löytyy internetistä. Itse tekisi mieli kuvailla vorticismia kuvalliskirjallisella mustien aukkojen voimapyörteellä. Ihmiskunnan metroasemilla virtaava näkyvä ja näkymätön kuva-energia viilettää mustaan tunneliin niin että ajatukset jäävät hulmuilemaan lehdistään kiinni pitelevien lehtipuiden lehvissä.

Tuulia Toivasen teokseen kiinalaisesta Niemisestä kannattaa paneutua. Oivallisia havaintoja. Selkeästi kirjoitettuna. Kommentteja?


Poundin Vorticism:
http://www.fullposter.com/snippets.php?snippet=133

Jusu Annala, aDIEuXit

Jusu Annala, aDIEuXit, ilmestyi NTAMOn kustannuksella vuonna 2008. Selasin sitä eilen ja tänään. Sivuja on 46. Se että Jusu Annala on tutkinut ja kääntänyt James Joycea näkyy pienessäkin suurennuslasissa. Graafisesti Jusu jatkaa sitä kehitystä mitä James Joyce ei saanut loppuun Finnegans Wakessa. Kirjapainotekniikka ei ollut vielä Linux-ympäristöineen syntynyt. Kun yleisesti totuttua kieltä, tai fonttia, aletaan muokkaamaan niinkuin se voisi jonkun suusta joskus jopa ulos pursua on lukija vaikeuksissa. Silmien lisäksi jollei tilalle tarvitaan korvia. Ainakin yksi.




Yllä Jusua sivulla 11. Optisen layoutin ääneen lukemisessa perinteisessä runoillassa ei ole järkeä. Tuleehan tuosta sivun 11 koosteestakin joku äänimaisema jos sen lukee; lukemiseen tarvitaan tekstin päällekkäisyyden takia kaksi ja miten optisesti kaunis sulkumerkki ääntyy kurkunpäästä lähtiessään huulien läpi yhteiseen kuunteluilmaan päästessään?






Sivulla 16 on lainaus Tzarasta.

Joycen yhtymien ja muisteluksien lisäksi näkyy ainakin minulle kuiskauksia myös Ezra Poundin the Cantos viesteistä. Ja koska ei kahta ilman kolmatta tietenkin myös ylähuulensa vakaana pitävä T. S. Eliot. Joku toinen voi löytää muita kaukaisia kaikuja, Jusu Annala ilmeisesti joitakin muita. Näinhän kirjoituksia kuitenkin lukija lukee, omaa lukumaailmaansa tekstiä jatkuvasti suhteuttaen. :-)



Entäkö esimerkki Joycen vaikutuksen näkymisestä Jusu Annalan aDIEuXit - teoksessa?
En ryhdy käsin tihrumaan ja ottamaan väärinkopsun riskiä, mutta kaivakaa teos esille ja aloittakaa vaikka sivulta 45:

Mythmothyr,hikeensnytys, immenkalvosinapin
jasittaasisääulos, io io ioo-o, kovoo sur voo ko?
... jne

Luin tai selasin aDIEuXit-teosta kuten Finnegans Wakeakin: nautiskelen palasen sieltä, joskus sivun tai pari, sitten käännän lehtiä eteen tai taakse ja katson jonkun rivin, maistelen, ja usein jään mietiskelemään.

Mikä on se taikuus Finnegans Wakessa joka jättää lukijan mietiskelemään, ei yksinään vaan tekstin kanssa, se jatkaa etenemistä, muotoutuu, kasvaa, häipyy, kuiskii,
mutta ei huuda sillä jos teksti alkaa päässäni korottaa ääntään katson sitä sillä silmällä ja olemme taas sinut. Hiljeneminen suuremman äänen jälkeen on hiljaisempaa kuin se että ollaan koko ajan hiiskumatta.


Alla oleva ottamani jpg-kuva liittyy Jusu Annalan teoksen takakannen teemaan, joka on sivun 30 ODE 2 JOYce [Op125, D-minor.,Excerto]. Paikka on Tukholmassa.





http://ntamo.blogspot.com/2008/10/jusu-annala-adieuxit.html


http://www.ksml.fi/viihde/kirjat/runo-puhuu-kaikkia-eik%C3%A4-mit%C3%A4%C3%A4n-kielt%C3%A4/359097


http://marstravolta.blogspot.com/2008/12/jusu-annalan-kirjasta-adieuxit-ntamo.html


http://www.lulu.com/content/paperback-book/adieuxit/4297056

Ezra Pound ja Takasagon männyt

Takasagossa
männyt kasvavat
Isén mäntyjen kanssa

(Ezra Pound, Cantos IV, suom. j.t.)


Takasago on Hariman provinssissa (nykyinen Hyōkun prefektuuri) Kakogawa-joen länsipuolella ja on kuuluisa männyistään. Siitä on myös kirjoitettu Nō – näytelmä Takasago.

Teoksessa Sata runoilijaa, sata runoa (Kolmen mutkan maja, 2005) runo nr 34:

Elääkö enää
vanhoja ystäviä?
Ennen niin tutut
Takasagon männytkin
ovat aivan vieraita.

(Fujiwara no Okikaze)

Teoksesta Pictures of the Heart (Honolulu 1995) löysin seuraavan wakan (= tanka):

Tuulee kylmästi
monta raskasta päivää.
Lumisateessa:
kerääkö hän todella
Isen rannalla kaislaa?

(Keisari Jontoku)

Näitä on mukavaa lueskella kesällä, kun ulkona ripottaa parit pisarat. Sateella kirjoitin yhden kolmirivisen, ikäänkuin bonuksena:

Vanha petäjä 
tökkää latvaoksilla 
sadepilveä

Alla viitekuvana Ilomantsin Kauvonniemen mäntyjä.

Halmkrona ja Hytönen

Kiiltomato.net julkaisi Ville Hytösen kirjasta Idän musta joutsen (Tammi 2009) arvostelun. (Kriitikkona Sarianne Kankkunen.)

http://www.kiiltomato.net/?rcat=Kotimainen+runous&rid=1797

Sarianne Kankkunen on perehtynyt teokseen, ja siitä tällä kertaa sen enempää; itse en ole mistään divarista kyseistä Villen kirjaa vielä löytänyt. Turun kirjastothan lähes lopettavat uusien kirjojen hankkimisen, jotta riittää rahaa Kulttuuripääkaupunki 2011-hankkeen harmonikkakilpailuille ym korkeasivistykselle.

Sarianne Kankkusen jutun lopussa oli kokoelma oivallisia linkkejä. Niistäkin kiitokseni!

Miten julkaistu teos asettuu tekijänsä profiiliin, ympäristön kulttuurikeskusteluun?
Olisiko Anna Halmkronan nuorena lopahtanut runotuotanto pitänyt ottaa huomioon Hytösen vuonna 2009 ilmestyneen kirjan käsittelyssä.

Tuskin; yksittäisen teoksen arvostelu on nimenomaan sen kyseisen kohteen ottamista erikseen alttarille, pöyhiä vain sitä. Toki parhaat arvostelut ovat esseitä missä huomioidaan laajemmin ympäröivää kulttuurikenttää. Niiden tekeminen vaatii aikaa ja tänäpäivänä ajankäytön korvaaminen jotenkin on ongelma sinänsä. Eli rahalla, kirjoituspalkkiolla. Julkaistusta teoksesta eniten kai kähmii kirjakauppalaitos.

Jos kirjailija saisi periä valmistelutyöstään edes minipalkkaa, niin maailmantalous ilmeisesti kohentuisi. Kirjailijat julkaistessaan ensimmäisen teoksensa ovat sitä eri tavoilla valmistelleet. Mutta kuka suostuisi maksajaksi.

Mietin miten blogeissa etukäteen tietoisuutta saaneet runoilijat asettuvat viralliseen julkaistujen runoilijoiden rintamaan. Niin ettäkö blogeissa tai erilaisissa sähelöissä julkaistut tekstit eivät ole julkaistuja?

Kts sähöle http://juhanitikkanen.blogspot.com/2009/04/sahkoinen-lehti-sahole.html Tietenkin ne ovat julkisia, julkaistuja. Pysyvät hengissä sen ajan mitä elektromagneettinen muisti pysyy ehyenä ja koossa. Minkä paperi toisaalla pysyy koossa, eikä meren yli tuleva sotaväki niitä polta hiilidioksidiksi ja muiksi maapallon alkuaineiksi.

Selvää lienee että runoilija voi olla Runoilija vaikka ei olisi julkaissut paperilla mitään. Selvää on yhtähyvin myös, että pehmennetyn ja värjätyn vasikannahkaisiin kansiin sidotun ruokokoelman kirjana julkaissut ei sitä sitten kuitenkaan välttämättä ole. Haen tässä ääripään esimerkkejä. Suurin osa kustantamoiden kirjoista saavat julkisuutta, eritoten sen takia että sanoma- ja aikauslehtitalot omistavat kustantamoita ja talojen sisällä tietenkin käynnistellään myynti- ja julkisuuskampanjoita. Sitähän jo optioiden maksimointiosinkoja janoavat pääomien omistajatkin edellyttävät.

Sähöle-tyyppinen julkistus ja keskustelu asioista yleistyy huimaa vauhtia. Ilman sähelöitä minä en olisi päässyt mitenkään perille aikaisemmin minulta pieneen katveeseen jäänyttä runouden aluetta, eli Amerikan runoutta. Selaamalla nettiä olen saanut vankkoja otteita ja selostuksia ja paljastavia keskusteluja siellä julkaistuista kirjoista. Ne ovat saaneet minut tilaamaan muutaman kiinnostavamman runoteoksen Amazonin erittäin luotettavan palvelun kautta. Viimeisimpänä Ron Sillimanin the Alphabet, ja Nortonin American Hybrid - antologian. Postiin on tulossa viimeisin lähetys, josta kenties aikanaan myöhemmin.

Esimerkiksi tuhatsivuinen the Alphabet asettuu minun mielessäni ainakin sikäläiseen tekstihistoriaansa paljolti Internetistä se sen sähelöistä kaivelemani aineistoon nähden. Kielen hiljainen muunnos, merkityksien kehitys, lauseiden muokkaantuminen jne. Se ei aina ole suuri matka vaan järjestykseen entropian tapaan kuitenkin asettuva kehittynyt kaaos. Usein saan valaistuksen tunteen; jee, tämänhän jo Ezra-setä aloitti jättäessään Canto LXXIII italiankieliseksi.

Ei pelkästään yhden runoilijan, vaan koko ympärillä kehittyvän runouden tuotteet vaikuttavat kaikkeen, antavat tukipisteitä, viitteitä, jatkavat lukijan sisässä (toivottavasti) alkanutta keskustelua. Runouden tapana on usein sukeltaa hyvinkin kauas menneisyyteen. Kuten Pound haki Canton avauksen Dantelta ja Homeroksen Odysseys-runoelmasta.
http://www.saunalahti.fi/~juhatik/eksynyt/pound.htm

Anna Halmkronan lyhyeksi jäänyt runoilijan ura on tärkeä. Ja se pitäisi lukea ennenkuin lukee Hytösen Idän musta joutsen - teoksen.

Maailman kulttuurissa on nähty mitä tapahtuu kun ei tiedetä tai välitetä mitä muualla tapahtuu. Pahimpana esimerkkinä 9.11 - tapaus; toiselta puolelta maailmaa täysin erilaiseksi ajatusarvoissaan kehittynyt kulttuuri tulee, näkee Manhattanilla kaksi taivaisiin sojottavaa rumaa kantikasta laatikkoa, tökkäävät siihen lentokoneen avustuksella sormensa, ja hupsista: sekasortoahan siitä syntyi.

Mutta miksi Anna Halmkrona käväisi runomaailman parrasvaloissa? Mikä sen ilmiön takana on? Että runoilija häpeää omaa itseään. Suojelee omaa nahkaansa. Siitähän on esimerkkejä kirjallisuudessa? Minusta Anna Halmkrona pitää ottaa sellaisenaan, ilmestyneenä runokokoelmana. Paperisena hän elää; yrittäkööt vaikka kuinka häntä noitaroviolla kärventää.

Mutta viime kädessä, että Anna Halmkrona on saatavissa Internetin eräiden mielestä Ilmestyskirjan Pedon kidasta, demokraattisesti, asuinpaikasta riippumatta, tekee Anna Halmkronasta mahdollisesti merkittävän runoilijan; hänen teoksensa on helppo ottaa referaatteihin ja keskusteluihin. Milloin tahansa; oli kirjakauppa auki sunnuntaina aamuyöllä, tai sulki.

Toki vain siellä minne laajakaista ulottaa lonkeronsa ja lukijalla on laajakaista käytössään.

Kiiltomato.netissä oli joskus kommentti-osasto. Tosin sinne tuli usein nimimerkkien suojassa usein kaunaisten ihmisten tekstitaiteen näytteitä, mutta nyt en sitä enää löytänyt. Keskustelua pitää maailmassa käydä vaikka vastassa olisikin idiootteja.

"Kun keskustelet idiootin kanssa, pidä varasi että se et ole sinä."

Saa tähän silti kommentin antaa.

William Carlos Williams

Innostun mainostamaan Ron Sillimanin blogimerkintää WCW.stä: http://ronsilliman.blogspot.com/
Friday, March 27, 2009

Kommentteineen!

William Carlos Williams (1883-1963) oli kirjailijan toimen lisäksi myös lääkäri.
Markus Jääskeläinen on suomentanut WCW.n runoja: Kevät ja kaikki, Nihil 1999. (142 sivua.) Käännösvalikoiman aloittaa Anselm Hollon Huomioita . Kun nämä on lukenut kannattaa kaivella Ron Sillimanin blogissaan vinkkaamat runot, löytyvät kaikki vähällä vaivalla Internetistä. Siinä sivussa löytää muutamia analyyseja, esimerkiksi The Red Wheelbarrow runosta on oma sivu Wikipediassa!

The Red Wheelbarrow, by William Carlos Williams

so much depends
upon

a red wheel
barrow

glazed with rain
water

beside the white
chickens.

Markuksen suomennos sivulta 50:

Punaiset kottikärryt

niin paljon
on kiinni

sadeveden
lasittamista

punaisista
kottikärryistä

valkoisten kanojen
vierellä.


Eräästä asiasta olen ja en ole samaa mieltä William Carlos Williamsin kanssa: hän ei pitänyt Ezra Poundin ja erityisesti T.S. Eliotin teksteissään viljelemistä viittauksista ja lainauksista ulkomaisista kielistä ja klassisesta kirjallisuudesta, esimerkkinä hän eritoten mollasi T.S. Eliotin Autio Maa n. Minun mielestäni kuitenkin Autio Maa tavallaan jatkaa siitä mihin aikaisemmin muut jäivät, ihan kuten mielestäni runoutta pitääkin kehittää. Runous on jatkuvaa, kehittyvää, uutta toteuttavaa keskustelua, eikä taidetta voi rakentaa täysin tyhjän päälle. Ja vaikka yrittääkin niin ainahan sitä ihminen omaa kokemusmaailmaansa esittää, kirjoittaa, maalaa, veistää kipsiin jne.

En ole kuullut WCW.n kommenttia James Joycen Finnegan Wakesta, sieltä niitä alluusioita, viittauksia vasta löytyisikin. :-)


Mutta kiitoksia taas Ron Sillimanille hänen innostavasta blogistaan.

Nami nami.

WCW.n runo What about all this writing? löytyy suomennettuna:
http://juhanitikkanen.blogspot.com/2008/03/william-carlos-williams-what-about-all.html

Markuksella on Netissä myös mielenkiintoinen artikkeli:

http://www.angelfire.com/ma/jaaske/esipuhe.html

Anna Halmkrona r.i.p

Parnasso 1/2009 kertoo runoilija Anna Halmkronan menehtyneen yksinäisyyteen vuoden 2009 alussa otsikolla Jäähyväiset Annalle, pienelle runotytölle kirjoittajana Ville Hytönen. Annan esikoiskokoelma KOLMAS SOTALEIKKI liikkeen ja paikan fragmentteja ilmestyi Poesia-sarjassa vuonna 2008, josta sen saa myös PDF-tallenteena. Kokoelman sivulla 10 on kiinnostava lainaus Ezra Poundin Canto XXXVIII - runosta. Kyseinen Canto on runoelman vanhinta osaa, sen ydintä. Ezra (Poundia ei oltu vielä teljetty Amerikkalaiseen hourulaan siitä että Ezra uskalsi sodan aikana arvostella amerikkalaisia...)

Annan lainaama pätkä jatkuu: and the power to purchase can never / (under the present system) catch up with / prices at large, //
and the light became so bright and so blindin' /
in this layer of paradise / that the mind of man was bewildered.

Lainaus teoksesta: The Cantos of Ezra Pound, Faber & Faber, London MCMLVII.

Anna Halmkronan kokoelmaa voisi äkkiä luettuna sanoa siistiksi. (Englanniksi COOL.)
Tietty viileys rauhoittaa kokoelman yleisilmeen sinällään harmooniseksi, kenties liiankin tasa-aiheiseksi, johon ei syntyne suuria intohimoa tarttua hanakammin kiinni. Omituinen tapa aloittaa yksittäinen runo kolmella pisteellä, ikäänkuin teksti jatkuisi jostain keskenjääneestä ajatuksesta; ja muutaman rivin jälkeen teksti päättyy taas kolmeen tyhjää ilmaisevaan pisteeseen, ikäänkuin lukijan pitäisi itse jatkaa tekstiä. Tapa oli ylevää muotia joskus ennen Suomen käymää kolmen sodan aikaa 1939-1944. Toki pistekikkailua vieläkin tapaa. Enemmän toki tapaa Göran Sonnevi suurena esimerkkinä siitä että lauseen loppuun ei pisteitä lisätä. Se ei tunnu olevan suurten runoilijoiden suosiossa, kirjoittaa ehyttä lausetta, aloittaa isolla kirjasimella ja loppuun piste merkiksi siitä että nyt saa vetää henkeä ja aloittaa uuden lauseen.

Pisteistäkö siis kiitos Annalle?

No nyt Anna Halmkrona ei enää kirjoita. Aika näyttää ilmestyykö postuumina vielä jotain tekstiä.

Anna Halmkronaa noteerattiin parissa artikkelissa, jotka yhä löytyvät netistä. Laajempaa keskustelua Halmkronan kirjoittelu ei ehtinyt käynnistämään, vaikka Anna itse otti osaa Parnasson blogiin lyhyellä lauseella: Runokoelma on sika, joka säkissä teurastetaan.

Anna syntyi vuonna 1972, samana vuonna Ezra Pound kuoli.

Anna Holmkronasta mm: kasablogi.com/2009/02/anna-halmkrona

sekä Anita Konkalla:

http://akonkka.blogspot.com/2009/02/kuka-oli-anna-halmkrona.html

J.K.
Poundin Cantos XXXVIII julkaistiin jo vuonna 1934: "Eleven New Cantos XXXI–XLI". New York: Farrar & Rinehart Inc.

Lisää Poundia Tikkasen vanhalla kotisivulla.

Ezra Poundin Seitsemän Järven Canto

Canto XLIX, jota yleisesti kutsutaan Seitsemän Järven Cantoksi, on 47 rivin mittainen suurimmaksi osaksi käännettyä vanhaa kiinalaista runoutta. Riveillä 37-48 on translitteraationa Ch'ing-yun ko - laulusta eli runosta. Selityksiä Ezra Pound ei jakele.

Canto nr 49 on suurimmaksi osaksi runosta, jota kutsutaan nimellä Kahdeksan näkymää Hsiao-Hsiangista. Japaniksi paikka kirjoitetaan muotoon hso-hso. Paikka on Hunanin järvialueella, missä kaksi jokea, Hsiao Chiang ja Hsiang Chiang kohtaavat ja etääntyvät muodostaen useita järviä, joista seitsemän on parhaiten tunnettuja.

Ezra Poundilla oli japanissa tehty kiinalaisen runouden kokoelma juuri tuosta seitsemän järven näkymästä. Kiinalainen taiteilija Sung Ti (1011-1072) on maalannut siitä maineikkaan taulun. Alkuperäinen on tosin ollut kadoksissa, mutta eri lähteet tuntevat maalauksen ja siitä on kopioita.

Canto XLIX löytyy internetistä, joten sitä lienee tähän turha siteerata?

Tikkasen vanhalla kotisivulla on Ezra Pound - juttua:

http://gamma.nic.fi/~juhatik/eksynyt/pound.htm