tiistai 29. syyskuuta 2009

Jusu Annala, aDIEuXit



Jusu Annala, aDIEuXit, ilmestyi NTAMOn kustannuksella vuonna 2008. Selasin sitä eilen ja tänään. Sivuja on 46. Se että Jusu Annala on tutkinut ja kääntänyt James Joycea näkyy pienessäkin suurennuslasissa. Graafisesti Jusu jatkaa sitä kehitystä mitä James Joyce ei saanut loppuun Finnegans Wakessa. Kirjapainotekniikka ei ollut vielä Linux-ympäristöineen syntynyt. Kun yleisesti totuttua kieltä, tai fonttia, aletaan muokkaamaan niinkuin se voisi jonkun suusta joskus jopa ulos pursua on lukija vaikeuksissa. Silmien lisäksi jollei tilalle tarvitaan korvia. Ainakin yksi.




Yllä Jusua sivulla 11. Optisen layoutin ääneen lukemisessa perinteisessä runoillassa ei ole järkeä. Tuleehan tuosta sivun 11 koosteestakin joku äänimaisema jos sen lukee; lukemiseen tarvitaan tekstin päällekkäisyyden takia kaksi ja miten optisesti kaunis sulkumerkki ääntyy kurkunpäästä lähtiessään huulien läpi yhteiseen kuunteluilmaan päästessään?






Sivulla 16 on lainaus Tzarasta.

Joycen yhtymien ja muisteluksien lisäksi näkyy ainakin minulle kuiskauksia myös Ezra Poundin the Cantos viesteistä. Ja koska ei kahta ilman kolmatta tietenkin myös ylähuulensa vakaana pitävä T. S. Eliot. Joku toinen voi löytää muita kaukaisia kaikuja, Jusu Annala ilmeisesti joitakin muita. Näinhän kirjoituksia kuitenkin lukija lukee, omaa lukumaailmaansa tekstiä jatkuvasti suhteuttaen. :-)



Entäkö esimerkki Joycen vaikutuksen näkymisestä Jusu Annalan aDIEuXit - teoksessa?
En ryhdy käsin tihrumaan ja ottamaan väärinkopsun riskiä, mutta kaivakaa teos esille ja aloittakaa vaikka sivulta 45:

Mythmothyr,hikeensnytys, immenkalvosinapin
jasittaasisääulos, io io ioo-o, kovoo sur voo ko?

... jne

Luin tai selasin aDIEuXit-teosta kuten Finnegans Wakeakin: nautiskelen palasen sieltä, joskus sivun tai pari, sitten käännän lehtiä eteen tai taakse ja katson jonkun rivin, maistelen, ja usein jään mietiskelemään.

Mikä on se taikuus Finnegans Wakessa joka jättää lukijan mietiskelemään, ei yksinään vaan tekstin kanssa, se jatkaa etenemistä, muotoutuu, kasvaa, häipyy, kuiskii,
mutta ei huuda sillä jos teksti alkaa päässäni korottaa ääntään katson sitä sillä silmällä ja olemme taas sinut. Hiljeneminen suuremman äänen jälkeen on hiljaisempaa kuin se että ollaan koko ajan hiiskumatta.


Alla oleva ottamani jpg-kuva liittyy Jusu Annalan teoksen takakannen teemaan, joka on sivun 30 ODE 2 JOYce [Op125, D-minor.,Excerto]. Paikka on Tukholmassa.





http://ntamo.blogspot.com/2008/10/jusu-annala-adieuxit.html



http://www.ksml.fi/viihde/kirjat/runo-puhuu-kaikkia-eik%C3%A4-mit%C3%A4%C3%A4n-kielt%C3%A4/359097



http://marstravolta.blogspot.com/2008/12/jusu-annalan-kirjasta-adieuxit-ntamo.html



http://www.lulu.com/content/paperback-book/adieuxit/4297056


3 kommenttia:

Jouni kirjoitti...

Tuosta sivusta 11: katseeni kiinnittyy heti tyttäreni nimeen. Ja jää siihen. Minun on oikein pinnistettävä jotta voin "lukea" muuta. Mielenkiintoinen ilmiö.

Annala, tai siis hänen runoutensa, muuttuu jatkuvasti mielenkiintoisemmaksi ja paremmaksi. Tää kadehtii.

Tzara lainauksesta: Olen joskus ajatellut ettö leikkelisin Finnegans Waken palasiksi, sekoittaisin, poistaisin selvästi Joycelaiset sanat, kopioisin tunnollisesti ja julkaisisin omanani. Mutta moinen vaatisi enemmän kärsivällisyyttä kuin mitä minä omaan.

sanatarkistussana: dednedl eli ylösalaisin lpaupap, paukkupaperia siis.

Jouni kirjoitti...

Mikä on se taikuus Finnegans Wakessa

En tiedä, mutta olen lueskellut sitä parinkymmenen vuoden ajan ja se muuttuu aina vain kiinnostavammaksi. Ja mielikuvitustaruokkivammaksi. Ihme teko, tai ihmeteko, kumpi nyt paremmin kohdalle sattuukaan, Joycelta.

Juhani Tikkanen kirjoitti...

Jouni: juu. Taikuutta se on. Hyvää tekstiä. Sukua Pushkinille sikäli että Wake pitäisi kai höpöttää ääneen.

Jos osittain haluaa porautua että tarkoittiko hän foneettisuuden lisäksi jotain erityistä niin se

A first-draft version of Finnegans wake
antaa joitakin vinkkejä miten sitä pitäisi lukea...