Pellinen on vaatehenkari

on hetki kun olen itsekin kuva
jota etsitään, paranoidi, kun
pääsen kotiin menen itseeni, kun
menen itseeni, minulla ei ole
vaatteita, alan kertoa
että olen vaatepuu jossa on naulat
ripustimet missään
käymättömän ikuisen
vieraan
asetakki.

Jyrki Pellinen sivulla 131

Jyrki Pellisella on yli 30 julkaistua kirjaa. Tämä ote edellä on vuonna 2013 ilmestyneesta Kuolema Puškinin kädelle - kokoelmasta. 189 Sivua. Kustantaja Ntamo.

Kokoelma on laaja, siinä on runsaasti luettavaa. Epätavallisenkin runsaasti. Lukea nutustelin kokoelmaa aina muun tärkeilyn lomassa, nautiskelin.

Olen lukenut Pelliseltä muutaman muunkin kirjan eli outo hiippari Pellinen ei ole. Hyvinkin tuttu. Tuttava.

Joku häntäkin vaikeaksi joskus kutsunut.

kun avaat talvisen ikkunan, tulee

varmuus

Jyrki Pellinen sivulla 127. Hän kysyy lukijalta sivulla 128, että "Mitä kautta lähdit merille?"

Minä kirjoitin siitä tänään Facebookin jollakin sivustolla, lukekaa sieltä?

Sivulla 161 Pellinen toteaa myös, että

"Maailma on niin pitkällä
ettei kukaan sitä ymmärrä."

Eikö muka? Mitä ymmärtämistä tässä maailmassa on.
Onneksi se ei ole vielä ihan valmis, töitä riittää.






Pellisen esikoinen, kokoelma Näistä asioista, ilmestyi vuonna 1962. Vuonna 1964 ilmestyi Kuuskajaskari. Pellinen siis voisi viettää julkaistujensa 50-vuotisjuhlia jo pariinkin kertaan.

Onnea Pelliselle!

Kupanitsa

Kirja kerrallaan julkaisi 2011 Jyrki Pellisen ja Juhani Ihanuksen yhteiskokoelman Kupanitsa. Kyseessä vuoropuhelua, josta matka Kupanitsaan keskitiellä kävellen johtanee perille?

Millekään kielelle 
 kääntämätön vene 

(Jyrki Pellinen sivulla 68.)











Label: Kirja kerrallaan, Juhani Ihanus, Jyrki Pellinen

Pushkin

Pushkin kuoli nuorena, vaikka ei etsinyt kuolemaansa.

(Lainaus on Jyrki Pellisen kirjasta Pietarin Kääntöpiiri, NTAMO 2009, sivulta 31.)

Tavallaan siitä voisi olla eri mieltä; Pushkinin vaimo mellasteli Tsaarin hovielämässä iloisesti joka ei voinut olla päättymättä muuta kuin kohtaloon; kaksintaistelussa D'antes oli parempi ja nopeampi ampuja joka osui. Kaksintaistelupistoolin luodin kutsumus on löytää ratkaisu, yksioikoisen lopullinen.

Mutta miksi keskustelu ei koskaan lopu. Kuten että aina löytyy uusi ammuttu kuula.

Keskiviikkona Pietaria

Yksi kerrallaan sumu-ukot tulevat saamaan niistä varmuuden ja meri on poissa.





Näin aloittaa Jyrki Pellinen teoksensa PIETARIN KÄÄNTÖPIIRI.
Kustantanut NTAMO, 2009. Pellisen 37.s kirja jos suomalaiseen Wikipediaan on luottamista. Enteellistä globaalille markkinataloudelle että Jyrki Pellinen on mielestäni julkaissut parhaimmistonsa pienillä kustantamoilla, kuten Savukeitaalla ja Ntamolla. Pellisen kieli on helppoa kuin ahtaustyönantajan madonluvut työn raatajille, yhtä ahdistavia optiorosvoille kuin se että yksi sijoitettu euro antaakin vain kaksi paluuliikkeenä.



Koska osasinkaan kirjoittaa puhtaan suomalaisen lauseen.

(Pellinen sivulla 77.)

Ei Pellinen halveksi työntekoa, hän kunnioittaa ympärillään olevia elämiä, kirjoittaa niistä niinkuin elämä meidät sivuuttaa. Katsomme sitä silmät ymmyrkäisinä sisältä käsin, siellä ollen. Tunne että on liian lähellä, näkisi kaiken mutta kun on sitä itse. Kaikki. Eikä Pellisen proosa ole proosaa, se on hengittävää kirjallisuutta siinä kuin hänen runoutensakin.

Pellisesta on helppo ottaa selko. Ottaa kirjan käteensä ja lukee. Sillä siinä selviää. Ettäkö elämä on jotakin ymmärrettävää, muutettavaksi rahaksi tai Chilen maanjäristykseksi.

Täällä lihavat virheet tulevat takaisin, täällä epäselvä on selvää. Täällä hölmöläiset ovat vain ajatuksia, ja säkit voidaan kerätä niihin tarttumatta.

Viimeisen viikon aikana maapallolla on ollut 164 rekisteröityä maanjäristystä, eilen esimerkiksi Andaman saarella, Intian merellä, 6.6 voimakkuudella. Uutisissa siitä ei kuultu. Eikä isojen kustantamoiden sisäänostajat nostaneet lukulasejaan nenältään.

Hyvät kirjat tulevat hiljaa kuin alle 3 Richterin järistykset, tuskin postilaatikko mitään edes huomaa jos Ntamon Pietarin Kääntöpiiri tipahtaa Anttilan Viikkolehden tai Kirkko ja Kaupunki lehden sekaan postilaatikkoon.

Kasakat minussa heräävät. Kasakat löysivät Beringin salmen, kerroin jo, mutta he myös sen menettivät. Totesivat vain: nyt ollaan tultu taas Venäjälle.

(Pellinen sivulla 168, teoksen viimeinen lause.)

Jyrki Pellinen, Rakkautta Pöytävuorella

Jyrki Pellinen,
Rakkautta Pöytävuorella,
Savukeidas,
ilmestymisvuosi ei ilmene teoksesta.
60 sivua.

Jyrki Pellinen kirjoittaa maanosasta jonka eteläpuolella Intian valtameri yhtyy Atlantiin, ja maasta joka on kahdeksan kertaa Eurooppaa suurempi. Mandela asuu melkein naapurissa, käärmeitä ja jännitettä aistii ihan läheltä mutta tekstiä lähemmäksi se ei pääse.

maa on tuomittu kukkimaan 

sivulla 13

Pitääkö mennä omaa maanosaa etäämmäs kalastamaan lauseita jotka muodostuvat sanoista jotpa muodostuvat siitä tarpeesta kommunikoida toiselle ihmiselle joka on läsnä vaikka ei ihan nyt näy.

kylmän täytyi 
kääntyä 
lähteä pois 
ilmaoksat, lämmin 
sade

sivulla 17
En ole astunut eteläiseen Afrikkaan jalallani, vain ohittanut sen alakautta, piipahtanut Cape Townin redillä. Maistellut vaalenpunaista kuohuviiniä, Castle Beer'iä ja miettinyt että ihminen on ihminen, nahanpeittämää elävää lihasta ja luita. Useat Amerikan mantereen puolella ovat tästä eri mieltä. Minäkin lienen; jotkut punaniskat eivät ole oikeita ihmisiä vaan pigmentittömään nahkaan verhoutuneita perkeleitä. Jyrki Pellinen ei ota näihin väri-oppeihin kantaa, hän katselee elämää itsessään, ulkopuolinen maailma antaa siihen puitteita.

iso vuoren järkäle 
naisen muotoinen 

sivulla 18

Miten lukea Pellistä, peilata hänen tekstiensä kautta miten täällä menee. Välillä Jyrki Pellinen maalaa, tuntuu kuin hän olisi käynyt Afrikassa maalaamassa muistiin muotoja, värejä, maiseman tai tunteen siitä että mieli on liikkeessä. Sillä sitähän kaikki taide on.

Kukkien tertussa 
vierashuoneen
kannettava silkkinen 
tuulenpuuska 
vaitonaiselta pihalta lentää

sivulla 32
Savukeidas - kustantamon takakansimainos sanoo että Pöytävuori-teos on Pellisen 33. kirja. Pellisen proosaa (Huomenta, Marko, Ntamo 2009) lukiessa tuli mieleen Chopin, keskustelu poloneesista, sotilaspoloneesista ja sen vapaasti soitettavasta osasta, pianolla, jossa on joillekin ollut niin paljon haastetta että jättivät soittamatta.

Miten nimittäisi tai numeroisi runokokoelman jonka runoilija jättää kirjoittamatta, tai sitä joka on kirjoitettu mutta ei julkaistu, ei näytetty kenellekään. Aivojen myrsky on ennen luomistapahtumaa aivosähkökäyrän liikettä, sykkivää sähköä, dataa. Mikä sen muuntaa luettavaksi, sisällöksi, runoksi, viesteiksi.

öljytakkisademyrsky 

s 45
Jyrki Pellisen Pöytävuori-rakkautta lukiessa, selatessa, jää mieleen halu palata sinne, asettua kukkulan rinteelle, katsoa miten etelässä kaksi merta kohtaavat, kolmas kaukana edessä, Eteläinen Jäämeri. Siellä asuvat pingviinit. Sielläkään en ole käynyt. Mutta Jyrki Pellisen kirjoissa olen käynyt, tässä taas tämä yksi, matkakirjaksi naamioitunut filosofinen runon lyhyt oppitunti.

ritiläpilvet tuovat tähtiä

sanoo Jyrki Pellinen sivulla 18. Katsokaa vaikka itse, ritisevät pilvet tasaantuvat, kerääntyvät sopuisasti kuin tähdeksi.

Turussa Raunistulan puutalossa joulun aikaan vuonna 2009

Juhani Tikkanen
runoilija

Alla Jyrki Pelliselle kukkia, kuvan copyright Bloggaaja Mataleena: