Lassagammi, Skibotn

Kävimme piipahtamassa Skibotnissa. Matkaan meni reilu 'työpäivä', johtuen pysähdyksistä matkan varrella. (Kilpisjärven luontotalon parkkipaikasta päästiin nopeammin; se ei ollut avoinna.)

Pättikkäkosken parkissa vierähti tovi; koski ei ole erityisempi mutta sen yläpuolella on Ailun kotitalo...

Lassagammi, (Lásságámmi), kalliomaja on Ailu Valkeapään itselleen suunnittelema talo Skibotnissa. Ailu ei kuitenkaan ehtinyt siinä pitkään asua koska kuoli...

Koko Skibotnin matkan ajan tuntui että Ailu virnisteli takapeileissä. Skibotnin tien yhdessä levähdyspaikassa oli ensin äksy lauma hyttysiä mutta sitten alkoi tuulla ja hyttyset katosivat. Korvaan kuului kuin Ailu olisi joikanut ne pois. - Kiitos Ailu.

Kalliomaja
ei ole nyt avoinna --
tuuli puhaltaa

Kurdit ja kirjallisuuden näkyvyys Suomessa

En suinkaan otsikon mukaista esseetä osaa tehdä, tietoni kurdien kirjallisuudesta rajoittuu lähes tähän mitä blogissani vähän raapaisen. Kimmokkeen sain Neuvostoliiton Putin-nuorten ryntäyksestä demokraattiseen Suomeen julkistamaan Sofin ja Imbin uutta kirjaa. Siinä he onnistuivat: nyt täytyy mennä tasavaltalainen rinta ylpeäsi koholla vapaan markkinatalouden ylläpitämään vapaaseen kirjakauppaan ja ostan mokoman kirjan!

Siitäs saatte, mokomat Ison-Vihan-Lietsojat!

Kirjoitin Anita Konkan blogiin kommentin samasta aiheesta, en toista sitä enää täällä. Käykää kurkkaamassa. Anitan blogia kannattaa kurkkailla muutenkin, kirjallisuutemme blogilähettiläs ja diplomaatti! (Terveisiä, Anita!)

Kansojen sisällä pitäisi vallita tasa-arvo, meidän pitäisi porukalla pitää huolta pienimmistämme. En väitä että Kurdimaailma olisi maailman pienempiä, eiköhän suomalaisia ole vähemmän. Mutta kurdeja suuremmat valtiaat eivät tunnu antavan heille ainakaan huomiota, ja paikoin jopa asuintonteistakin on jollei kiistaa niin riistoa? Erimielisyydet hoidetaan perinteisesti: ilmat pihalle kurdeilta? Joillakin kurdialueilla tilanne ei liene aivan näin paha. Ja oman itsenäisen maapalan rajaamisen varoittavana esimerkkinä on Palestiinan tapaus. Tarvitaan syvää tahtoa ja aitoa halua elää sovussa. Kaikilta osapuolilta. Ahtisaarelle riittäisi töitä.



Oma lähihistoriamme ei sekään hyvältä näytä: saamelaiset lapset riistettiin keskitysleireihin (oppilasasuntoloihin) jossa heitä rankaistiin oman äidinkielensä puhumisesta.

Jollei joikaamista olisi aikoinaan paheksuttu ja katsottu pahalla silmällä niin joiku olisi ilmaisumuotona ilmeisesti kuollut. Ailu kertoi että Koutokeinon saamalaisnuorien joikaamista karsastettiin. Nämäpä pohtivat että mistä on kysymys, - ja rupesivat joikaamaan! Niin että kaikkien neljän pohjoismaan tunturit nyttemmin kaikuvat estottomasta joikaamisesta! Jee. Kieltäkää vaan loputkin vanhat kulttuuriarvot niin ne säilyvät.



Nyt siis Sofin ja Imbin ajatukset nostettiin oikein vakavasti etu-alalle. Kurdien kirjallisuutta pitäisi ruveta kaivelemaan ja tuottamaan meillekin tiedoksi.

Joikaaminen on jo pelastettu, ja nykysaamelaiset lapsoset saavat nykyisin puhua äidiltään opittua pehmeän tuttua ja turvallista kieltä. Taisteltavaa silti riittää.

Kuvitukseksi olen liittänyt Mehmed Emin Bozarslanin Malaria-Amuletten novellikokoelman, Förlaget Deng, Uppsala 1994. Kuvia kannattaa klik-klikata, niin niiden sisältö erottuu paremmin.


Marraskuussa 2008 Turun runoviikoilla esiintyivät kurditaustaiset Nizar Kwestani ja Rauf Golbadan:
http://juhanitikkanen.blogspot.com/2008/11/turun-runoviikolla-2008-esiintyivt-mm.html

Wikipedian artikkeli Kurdistanista lienee jatkuvien myllerryksien ja henkisten taistelujen tanner; sisältö todennäköisesti muuttuu kevyesti ja usein?

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kurdistan

Labels:
kurdien kirjallisuus,
kurdirunous,
Mehmed Emin Bozarslan Malaria-Amuletten,
Putin-nuoret Suomessa,
saamelaisuus

Haikujen tekemisen vaikeudesta

   1.

  Läntinen tuuli 
  sulattaa lumet -- 
  kenkäni ovat märät.

Lounaista Suomea ja Turkua ajatellen siinä on kevyt epätarkkuus; Turussa tuulee lämpimimmin useimmin lounaasta, toki lännestäkin, mikä tuo lämmintä ilmaa työntäen viileydet itään. Vääjäämätöntä idän politiikkaa. Korjasin sen ja ainoan verbin pehmensin myös:

    2.

   Lounaiset tuulet 
   pehmentävät lumen -- 
   märät kenkäni. 

Haikuissa on alunperin (vuodenaikasanan eli kigo-sanan välttämättömyyden lisäksi) tapana että omaa persoona ei korosteta, ei ainakaan säälin toivossa. Rivi 3 on siis vastoin hyviä tapoja. Eikun rassaamaan sitä, saman tien maiskuttelen muitakin:

   3.

  Lounatuuli 
  pehmentää lunta -- 
  kengät kastuvat.

Rivi 3 voisi mieluimmin olla: "märät kengät". On kyse verbien määrästä haikussa. Sotkeeko liika verbien määrä liikaa. Tuossa muutenkin on verbaaleja elementtejä, sillä sanana lounatuuli on jo liikettä sinällään. Alunperin teksti lepäsi yhden verbin varassa, sulamisen, jota häveliäästi pehmensin. Itse suosin verbeja. Jos vain mahdollista.

Tehdäänpä siis vielä yksi variaatio:

     4.

    Tuulee lounaasta. 
    Lumet sulavat.
    Märät kengät. 

Itse pidän kyllä eniten R3: "Kenkäni kastuvat."

Kenties paras versio on sekoitus noista kaikista, rivi sieltä toinen tuolta ja loppu vaikka kokonaan uusiksi; tästä tämä nimittäin sai alkunsa:

        5. 

       Länsituuli 
       puhaltaa tievan takaa -- 
       Ailu joikaa.