maanantai 30. syyskuuta 2019


aamu myöhästyy ...
olisin vielä vähän
ollut unessa


sunnuntai 29. syyskuuta 2019




Päivä lyhenee ...
Kurtturuusu kukki jo?
Ryppyiset kukat.


lauantai 28. syyskuuta 2019



Syksy rynnistää!
Tuuli piiskaa sateita!
Ilmaston voimaa!


perjantai 27. syyskuuta 2019



tuuli riepottaa
meidän yhteista ilmaa
pimeälläkin



torstai 26. syyskuuta 2019


Istuskelin Vainion Xpressbussissa ja katselin tienvarren pusikoita.


Suojaavat tietä...
Usva himmentää taivaan.
Puun kasvuvara?


Kuinka kauan viheriöivät puut saavat olla niin lähellä moottoritietä.


Mietin suruissani että mistä nuokin puut saivat CO2-hengitettäväkseen,
elääkseen ja kasvaakseen.

Ei ole pitkä aika siihen kun ei ollut polttomoottoriautoja.



Kuka hengittää
kenenkin ravinteita --
Paljas maisema...

keskiviikko 25. syyskuuta 2019



Kolme kuukautta
ja uusi vuosi on mennyt ...
Kyllä sen kestää?


tiistai 24. syyskuuta 2019

Some small talks

Keskustelin jokin aika sitten Bill Kenneyn ja Magyarin kanssa,
(kaksi haikublokkaajaa Amerikan puolelta).

Blogitekstin takana siis parit kommentit,
nopeita viestejä, ei liikaa sössötystä.

Bill:

Vanhan miehen osa
kiipustaa rappusia
päivä hiipuu

(Käänsin day´s end - rivin nyt hiipumisena, mikä tekstuaalisesti hipoo samaa merkitystä parin muun rivin kanssa?)

Copyright siis Bill Kenney, suom. j.t.

Magyar kertoi livahtavasta vuodenajasta joka hiipii tykö.
Ja


talvi naureskelee
kun se vaanii
syksyn hymyn takaa




Copyright Magyar, suom. tulkinta j.t.



Kerroin samasta aiheesta myös facebookissa hihkuen että syyspäivän tasauksesta on vain yhdeksän kuukautta seuraavaan Juhannukseen.

Siitä sitten siellä erilaista rönsyilevää lisäjutustelua.

Runous on elävänä ollessaan rupattelua?

Se mistä tuo alkoi oli minun alunperin ensin suomeksi julkaisemani:
https://juhanitikkanen.blogspot.com/2019/09/syyskuun-tuuli-noiden-pilvien-takaa.html

ja sen käännös Englisg-blogissani:
http://juhatik.blogspot.com/2019/09/blog-post.html








maanantai 23. syyskuuta 2019


1.

lehti kellertää
roikkuu vielä oksassa
kun puut pihtaavat



2.

luonto aikailee
eikä hosu syksyyn --
ajan odotus

sunnuntai 22. syyskuuta 2019


aika on rahaa ...
päivänvalo hupenee
päivä kerrallaan

kasvit kuihtuvat

kukat


lauantai 21. syyskuuta 2019


valvoin koko yön --
aamun valo paljastaa
vanhan maiseman


perjantai 20. syyskuuta 2019


viileä ilta
aurinko piiloutuu
öisiin peitteisiin


torstai 19. syyskuuta 2019


saapas on rikki -
märkä sukka litisee
jalkapohjassa

keskiviikko 18. syyskuuta 2019


jäin ylitöihin ...
katuvalot kiiluvat
odottamassa


tiistai 17. syyskuuta 2019


Ilmastonmuutos --
käännän termostaattia
enemmän kaakkoon


maanantai 16. syyskuuta 2019




syksy palaa taas ...
onko taivas valmiina
tippumaan maahan?



Tähän sain kimmokkeen Japanilaisen Akinakan vanhasta wakasta.
(Waka = nykyisin tanka)
Ei siitä muuta käännettynä kuin kenties wakan alun rakenne?

Saanee sitä vaikutteita näinkin?

sunnuntai 15. syyskuuta 2019


Sateinen päivä -
turvalukon suojassa
kuivuus lämmittää

lauantai 14. syyskuuta 2019



vain kvarttaali
ja joulupukki tulee --
lunta porstuaan?

perjantai 13. syyskuuta 2019



kyselemättä
syksy valtaa maisemaa ...
kyhmyt kylmenee




torstai 12. syyskuuta 2019

Meillä radio ja Yle seuraa Bahamaa kurittavaa Dorian mylläkkää.

Paikallisesti Presidentti Trump on ilmatieteen laitosten kanssa eri mieltä Dorianin kulkureiteistä.

Joku saa kai taas potkut. Pohjois-Koreassa sama kuvio johti meteorologin teloitukseen?

Veljekset?


Dorian eksyi ...
Alabaman ohitus
Trumpin kiusaksi?



keskiviikko 11. syyskuuta 2019


Sataa ja tuulee --
Trumpin eksynyt myrsky
on täällä tänään.



Tämän kalastin talteen ja suojaan Facebookin tuulisilta sivuilta.


tiistai 10. syyskuuta 2019


päivä päivältä
kesä jää unohduksiin -
hyttysten kaipuu


maanantai 9. syyskuuta 2019


Sateen litinä -
tihkusade tiivistyy
kuratulvaksi


sunnuntai 8. syyskuuta 2019


keskipäivä lyö - -
sähkömittari työntää
ääntä radioon

lauantai 7. syyskuuta 2019


sähkö sirisee
loppukesän helteessä --
jääkaappi viihtyy

perjantai 6. syyskuuta 2019


unohtuu heti
kesäiset hellepäivät
syksyn odotus
puiden lehdet roikkuvat
kuin eivät lakastuisi

torstai 5. syyskuuta 2019


syyskuun tuuli
noiden pilvien takaa
tulee jo syksy



Copyright Tikkis, suom. j.t.

keskiviikko 4. syyskuuta 2019

  
  
pihalla tuulee 

saderintamakin  

lähestyy liki 
 

peruutan Bahaman matkan  

   ja menen kellariin? 





tiistai 3. syyskuuta 2019

1.

yöllinen sade ...
riittoisa ukkospilvi
on röyhkeä


2,

sateen kosteus
viipyy vielä pihalla -
varis ei viihdy

maanantai 2. syyskuuta 2019



Syyskuun tuuli ...
heti ensi viikolla
viilenee kaikki?


sunnuntai 1. syyskuuta 2019


  
  
jatkuva tuuli 
puhdistaa meidän ilman 
        ilmaiseksi