# 913

ps.




(Paavo Haavikon Talvipalatsista)

Lainaan Haavikkoa

 
 
pohjoiseen menee lumi, linnut ja ruoho 


siellä on taloja joista rappaus karisee 
ja lumi sohjoa.

Asuvatko pimeä ja päivä 
joissa on aukkoa
humalassa kuin puu, oksat 
 
 

Nuo rivit lainasin teoksesta: Paavo Haavikko, Talvipalatsi, Varhaisversion rekonstruktio vuodelta 1959. (Art House 2001.)

Teoksessa Paavo Haavikko, Kirjainmerkit mustat, Runot 1949 - 1966, (WSOY 1993) on kohdassa Talvipalatsi, Ensimmäinen runo, sivulla 252 mm. tämmöinen:

 
tässä saan sanotuksi vain että 

syksyin keväin karisee seinä rappausta
ja lumi, linnut ja ruoho menevät pohjoista kohti, 
tulevat sieltä ja menevät tästä ohitse
ja pilvet karisevat taivaalla, 
aurinkoa ei sanota kaljuksi,
...

Selatessani edestakaisin Talvipalatsin rekonstruktio-versiota miellyn siihen koko ajan lisää. Haavikon kieli siinä on paikoin kirkasta kuin vain hyvä runous koskaan.

Aikoinaan Haavikon Talvipalatsin kieltä monet tuskin osasivat lukea; se poikkesi valtavirran koskenniemeläisistä riimeistä niin paljon että niitä etsivät tukehtuivat. Kieli elää liikaa, lukijat eivät osanneet odottaa että runossa voi vähin sanoin sanoa niin paljon, ja että Suomeen tuli yksi joka sanoi vähillä sanoilla niin paljon. Uskalsikin, mokoma.

Nyt sanotaan monilla sanoilla välillä ei yhtikäs mitään ja sekin on toki suurta runoutta. Mikäpä siinä.

Haavikko puineen, retkineen ei enää kirjoita uusia tekstejä. Vanhoissa riittää joksikin aikaa vielä pohtimista? Haavikko ei itse ollut tyytyväinen Talvipalatsiin. Nyt kun olen ensin lukenut "fiilatun" version (= aikoinaan julkaistun) ja nyt tätä rekonstruktiota niin olen sitä mieltä että Talvipalatsi ei ollut valmis. Siitä olisi rekonstruktioinnin yhteydessä hyvinkin voinut antaa kasvaa jotakin sellaista suurta mitä alkuperäisen käsiksen reilut 600 liuskaa olisivat antaneet ainesta. Haavikko vihjasi että hän voisi täyttää käsikirjoitussekamelskan epäselvät kohdat uudelleen kirjoittamalla ne. Mutta Haavikko ei siihen sitten ryhtynyt.

Se oli hullu retki taivaanrantakiviä pitkin.

(Rekonstruktio-version sivulta 26.)

minä kerron että maasi on pohjoisesta etelään yhden kuusen alla

Lause on Paavo Haavikon, lainaus Tuulia Toivasen "Se on se kiinalainen Nieminen" väitöskirjasta sivulta 369. Lainattuna noin Haavikko saa erityisemmän merkityksen unohtamatta Pertti Niemistä. Keskellä Tuulia Toivasen analyyseja.

idästä
        
                kuu    nousee  

kaartaa kiirehtimättä länteen

Kävin eilen Helsingin Eirassa. Kirjoitin siitä jo lyhyen juhatik.blogspot-postauksen. Samaan sarjaan seuraava, ties kuinka mones variaatio samasta aiheesta Tikkaselta:

                   moottoritiellä 
    vastaan tulee 

         kirkkaita, kiireisiä lähivaloja

Ei ole vahinko, että ulkomuodollisesti nämä kaksi voidaan haluttaessa lukea hay(na)ku-lyhytrunomuotolahkoon? Rivien kanssa kikkailu ei tosin hay(na)kun tiukan ortodoksiseen kaanoniin kuulune.


http://juhatik.blogspot.com/2009/11/yesterday-i-visited-helsinki-seafarers.html

uudeksimaatuva

Kirjamessuilta sunnuntaina palatessani olin vähällä astua asvaltilla liukertavan kastemadon päälle. Miksi, mistä ja minne muka matkalla? Uudeksimaatuva.

Hankin messuilta mm. kaksi versiota Paavo Haavikon Talvipalatsi kokoelmaa. Toisen oikean, ja toisen: TALVIPALATSI varhaisversion rekonstruktio vuodelta 1959. (Art House 2001.) Siitä tihkuu tragedia; kirjailija ei saa omasta käsialastaan enää selkoa. Jätetään siis epäselvät kohdat julkaisematta.

Aikoinaan koko Talvipalatsia taidettiin pitää epäselvänä, ymmärtämättömänä. Vuonna 1959, Veikko Anteron yhä eläessä . Veikko Antero Koskenniemi (8. heinäkuuta 1885 Oulu – 4. elokuuta 1962 Turku).

        
               ja kun talvi kylmeni 
     tulivat jäät laivan tielle,          
         se ryske 
                  ja pysähdys

talven hämärä, 
        potkurissa irtojäiden kolahduksia

vaikka laiva on pysähtynyt 
matka jatkuu 

     irtojäät peittävät meren 
         jäätä, jäätä, 
             paleleva majakka

(J.T. Tunnustan vaikutteet P.H.lta.)

Ja että kukat kukkivat alasti

Paavo Haavikko
Prosperon runot
Art House 2001

Otsikko on lainaus sivulta 44. Prosperon runot lukaisin uudenvuoden aatonaattona. Mietin että en rupea siitä erityisempää analyysiä leikkimään. Mutta sitten rupesin kirjoittamaan muuten, Prosperon runojen pohjalta, niistä huolimatta. Kursiivit ovat lainauksia kyseisestä kirjasta, siis Haavikon tekstiä. Muuten Tikkasta.

Jos patentoisi tuulen

Tätä talven tuulta 
         ei liene kukaan kaivannut,
                   tai tilannut.

Joessa on jääriitteessä sulia kohtia, 
   joki virtaa 
       ja tuuli liikuttelee jääriitettä. 

On myrsky mutta ei siipiä.

Tämä talvi ei ole vieläkään talvi. 
Lumesta on pulaa,
    työnantajat haluavat laskea palkkoja. 
Eikä lyhyen puolipäivän aurinkokaan paista,
   pilviä on monta kerrosta. 

Myydään ne Kiinaan?

Koska lumi on valkoista
niin enkeleitä on olemassa.

Puhun, tai olen puhumatta,
   mitä tuulesta jää mieleen 
                  kun tyyntyy
ja kuulee miten kaikki vanhenee ympärillämme,

kuinka pitkään katukivet kestävät? 

Askel askeleelta vanhus vähenee.

Kun tämä vuosi on ylihuomisen jälkeen historiaa
   niin miksi sitä pitää juhlia, 
aikaa sinällään syntyy koko ajan uutta.

Kuten joenrannan puolilaho ja vammainen paju,
   versoaa se, 
     jos on keväällä enää pystyssä.

Tämä runo on hävinnyt. Tässä kaikki mitä on
jäljellä. Ei juuri muuta kuin itse asia.


Turussa 30.12.2008
Juhani Tikkanen

Kursiiviosuus lainattu ilman lupaa Paavo Haavikon Prosperon runot-teoksesta.

Paavo Haavikko 1931-2008

Se froteeliina jonka minä ostin kesällä 58
oli revitty kahtia
kun minä olin ulkona.
Siinä oli mustaa, oranssia ja valkeata, yhtä leveinä
leveinä juovina.
Se oli kylpypyyhe.
Oli kesä.
Olihan se kulunut jo harsoksi sieltä täältä,
mutta ajattelin,
että se on lujaa kudosta.
Väritkin ovat ihan hyvät.

Paavo Haavikko,
Puut, kaikki heidän vihreytensä.
Otava 1966
(Kokoelman viimeinen runo)

Vuonna 1966 minä julkaisin esikoiseni, kokoelman Vapaus. Matti Suurpää oli silloin Otavassa. Tikkasen Vapaus-teoksen kätilöi maailmaan Tuomas Anhava.

Paavo Haavikko tuli Otavaan jokusen vuotta myöhemmin. Tapasin hänet muutaman kerran. Ollessani merillä kuulin että Vuosisadan Merikirja oli ilmestynyt. Lähetin Paavolle kirjeen, jossa kirjoitin että lähetä kirja lahjaksi, jollet myy.

Paavo lähetti sen postissa, omistuksella, eikä liittänyt mukaan laskua.

Vuosisadan Merikirja on yksi eniten arvostamistani kirjoista hyllyissäni.
Puut, kaikki heidän vihreytensä on myös yksi niistä. Jopa niin, että minulla on niitä kaksi. Toinen kovakantinen, ja mieluisampi pehmeäkantisena.

Nyt kun hän on poissa, ovat hänen kirjansa läsnä. En tiedä onko minulla kaikki hänen runokokoelmansa. Paljon niitä kuitenkin on.

Kiistatta Paavo Haavikko on koko tuotantonsa elinkaaren aikana ollut yksi merkittävimmistä suomalaisista kirjailijoista.

Jos Tuomas Anhava oli tavallaan Suomen Ezra Pound, niin Paavo Haavikko oli Suomen T.S. Eliot.

Turussa, Raunistulassa lokakuun 6. 2008

Juhani Tikkanen
runoilija