Projective Verse, by Olson

Muotoa ei voi olla ilman sisältöä.


Olson julkaisi kirjoitelmansa "Projective Verse" jo vuonna 1950.

Siihen törmää vähän väliä ihmisten viittauksissa ja kirjoituksissa. Teksti on netissä, ja saattaapa olla jopa suomennettukin?

Siitä on lainattu yhtä lausetta tiuhaan:

Muoto ei ole koskaan enempää kuin sisällön laajennus.

Sisältö, julkistuessaan, on aina jonkin muotoinen.

Kun muoto alkaa murjoa sisältöä
se muuntuu valheeksi?
Ja uudeksi sisällöksi?

Nyt on tullut tavaksi että uusien muotojen rakentaja (vanhoista) omistaa sen sisällön?

Kuka uskaltaa kysyä kuka omistaa uudelleen muotoillun sisällön?

Facebook omistaa Sinut.

Jos minä teen tekstiä vanhalla Microsoftin Wordilla ja käytän siihen Nokian lume-puhelinta, joka muotoilee tekstin luettavaksi tirkistelyä varten tehtyyn ruutunäyttöön, niin kummalla on siihen tekstiin oikeus, Nokialla vaiko Microsoftilla.

Entä jos käytänkin Linux-kännykkää?

Facebook sanoo omistavansa kaiken materiaalin mitä heidän tallentimillaan on tallennettu ja näytillä.

Kuka omistaa
kellojen tikityksen
kun vieteri katkeaa

Charles Olson porautui tekstin syntymiseen ja olemukseen sinällään vuoden 1950 kirjoitelmassaan. Ei ollut Facebook vaatimassa omistajilleen bonuksia, Microsoftin autotalliakaan tuskin oli otettu tuotantosuunnitteluun, ja Nokiakin taisi olla hyvälaatuisia kummisaappaita.

Oi syksyn koivu!
tuhlaat kaikki lehtesi
talven tallata!

Eilen asunto-oyn pihalla alkoi haravoinnin vuodenaika. Haravoin pihapolulta soraa näkyville ja pehmeästi jaloissa kahisevat kuivaneet (=kuolleet!) lehdet saivat kyytiä takapihan lehtikompostiin.

Lopun alkua ja uuden odottelua.

Pudonneet lehdet
eivät ole enää puun omat
kuin kesäkuvissa

Olsonin Projective Verse mm täällä näin:

http://www.poetryfoundation.org/learning/essay/237880

Huom, kuusi sivua!

Robert Creeley Robert Duncanille

Robert Duncan (1919 - 1988) oli kirjeenvaihdossa Robert Creeley.n (1926-2005) kanssa, jonka kirjeitä on tallessa monta muutakin.

Yhden kirjeen Duncanille Creeley päätti toivotukseen:

Mitä seuraavaksi. Kirjoita!

Olen selaillut Robert Creeleyn koottuja 1945-1975 ja 1975-2005. Siitä ajauduin lueskelemaan Charles Olsonin (1910 – 1970) The Projective Verse - esseetä. (1950).

Mitä yhteistä?
He kaikki kirjoittivat.
Mukavia tyyppejä.

                    Pleasure.
            Maximus 

Kokoelmassa Later Robert Creeley kirjoitti valosta:

     AAMU

     Valon kirkas tuike
     vihreän pullon läpi 

     hyllyllä ylhäällä.
     Valon valkoinen

     kirkas ilma, 
     hohde,

     sinisen kesän
     tulo.

Charles Olson 100 vuotta 27.12.2010

Charles Olson täyttäisi tänään 27.12. 100 vuotta. Sen kunniaksi kaivelin Maximus Poems - teoksesta yhden tekstin alkaen sivulla 569:

Hotel Steinplatz, Berliini, Joulukuun 25. 1966

lunta
tulee
ikkunaani, tulee ylös
ja kuin myös poikittain
lasieni edessä silmieni edessä ja
kaksi lasi-ikkunan paksuutta myös
minun ja ulkopuolen
välissä, yritän nähdä todelliset hiutaleet

Mutta tämä on harsuinta lunta, ehkä aloittava lumisade, valo
(klo 2 ip) jo
väheten ja kenties – kyllä, nyt, vauhti
alkamassa – oi ei, taas ne pysähtyvät,
ilmassa, ja voisivat yhtä hyvin
kuten jotkut tekevät sivuttain – lahot Maailman Puun kyljessä
vammani, minun puolellani, ei keihäs ei keihäs, jota pitkin vetinen neste,
kuvittelin, kuoppa ehtyi hänen puolellaan. Kuten nämä sade-pallot

mikä voisi yhtä hyvin palata sateeksi, leikkiä,
ilmassa, tähän asti vain kaksi, tulevat tarpeeksi lähelle
olemaan, lumi kuin lähinnä vaatteiden tupsuja

- kuin naaraseläin Puun
oksissa, syöden maitoa valmistavia puunlehtiä
joita sotilaat eivät tunne

-oh ei nyt lumisade nopeutuu
& ja sakenee! –
vahva juoma jota he imevät

nälkäisistä nisistä, makeutuneet minun nielemisestä
kutakin niitä – erikseen tietysti mutta ahmien tai upottaen kummatkin
suuhuni (kun nainen katsoo, päältä, hänen silmänsä minussa
kuin ei sallisi minun nähdä – oh nyt lumisade on läpeensä paksuja
hiutaleita. Ja valo kasvaa, huoneeseeni putoaa paksu poistuva
hämärä. Mutta tuo kauhun että taivas putoaa Maailman

Puun loppu on tullut! Oh, puun oksien valkea hirvi
oh, laho puoli Puun kyljestä oh, Maapallon, Käärme,
älä tee tätä Käännekohtaa vain kuin täytyy - oh nyt lumi

on kääntynyt takaisin, ei enää putoa kun huippu on mennyt, yrittää
yrittää itse kerran vielä vähemmästi - Ei ole hyvä, Minä haluan
lumisateen, haluan tarpeen, rakeita ja jäätä, Abwehr'in kynsi

...

jne. Olson jatkaa 'oh'-sanoihin hurmioituneena välillä lähes unohtaen lumisateen, ja pitkän tarinan lopussa päättää ah-lauseella seuraavalla sivulla (570):

ah nyt ei lumisadetta lainkaan.

Maailman puu; Olson voi hyvinkin tarkoittaa Gilgames eepoksen kuvioita.
Myös rumpua joka on muotoiltu Inannan setripuusta. (Inanna-jumalatar.) Lähde: Internet

Käärme: tässä tähtikuvio?

Abwehr = Vuoden 1938 helmikuun 4. päivän jälkeen liike muuttui Ulkomaan asioiden virastoksi, "Amt Ausland/Abwehr im Oberkommando der Wehrmacht". (Internetin mukaan.)

Charles Olson; The Maximus

Charles Olsonin The Maximus Poems on 635 sivua runoa ja runoon johtavaa päiväkirjatekstiä, joka näyttää kuin elettäisiin päivä kerrallaan, silloin tällöin kirjataan sanoja muistiin, kerätään ne kirjaksi. Kuin Maximus joka kasaa ajatuksensa yhteen pinoon, sidotuttaa ne kansiin. On Maximus. Ei hänen muuta edellytetä. Tai jos edellytetään niin Gloucesterin vuoroveden tyrskyihin loiskuvat.

Tätä Charles Olsonin "The Collected Poems" - rinnakkaisteosta "The Maximus Poems", joka se tavallaan on, olen aika ajoin maistellut, selaillut. Toisinaan hämmästelen missä on runon ja päiväkirjan ja vaikkapa Leninin Koottujen reilun 40 osan synerginen yhteys kirjoittajan ja lukijan kesken.

Se että tavan takaa nostan melko raskaalle paperille painetun Maximuksen useammin syliini kuin vastaavan kokoisen 676 sivuisen The Collected kiusaa minua, sillä toki Collected Poems on selkeämmin Kootut runot. Seuraavaan törmäsin tänään: jätän Maan Lopun suomentamatta, ainakin minulle se on Brittein Saarten lounaisin kärki. Jollakin muulla kielellä Maan Loppu on Finisterre. Yhtä muistoisa paikka minulle sekin. Suomeksi Maan Loppu ei merkitse minulle mitään; kaikkihan täällä loppuu joskus.

 
Land's End--

Ajan
loppu

ja sitten 
 

"Maanantai Huhtikuun 11. "

Copyright Charles Olson, The Maximus Poems, sivu 515. Suom. J.T.

Koostekirja, - kutsunpa sitä nyt vaihteeksi niinkin -, päättyy yhteen riviin sivulla 635:

 
vaimoni   autoni   värini   ja   mitäitse
 

Ps. Olsonin teksti: Maanantai, huhtikuun 11. on vuodelta 1966.

Keskustelu Valtamerestä

Valtameri, Oceanen

Göran Sonnevi:

Valtameri on jokaisena hetkenä uusi

Gregoro Corso:

Mutta valtameri hätyyttää kalan

Tikkanen:

Yöllä lentokala läiskähtää kohti kointähteä

Göran Sonnevi:

Entisellä paikallaan Valtameri

Tikkanen:

Päivisin Valtameri pakenee pilviin

Jos joki tietäisi minne se on matkalla
niin se muuttuisi koskeksi

Charles Olson istuu Gloucesterin rannoilla keskustellen vuoroveden kanssa:

Maa jää autioituneeksi
joka päivä
Kun valtameri vetäytyy pois siitä jättäen
sen paikoilleen
Murtumaton housut kintuissa kiskaisten itseään hiukan
ylös
Ikäänkuin olisi antanut liikaa tai ei vielä
tarpeeksi
. . .

Tavurikkoja; mitaton kapina ennen EU-vaaleja

#1 (Äänestyksen wapaus)

Pitelen sadetta.
Miten sadetta pidellään.
Mahdoton aamu.


#2 (Mennyttä aatetta)

Punavaahtera
vihertyy tihkusateessa.
Edistyksellisyys?


#3 (Viisirivinen taistelukuvaus)

Mustakaapuinen ehdokas
ei tottele
vastapuolueen piispaa.
Temppeliherrojen
uudelleenherätys.


#4 (Urheat lapset)

Äitienpäivänä
valmiina kukkien kanssa
vaikka kaatosateeseen


#5 (Kaiho toive)

Olisit hiljaa
etkä kilpailisi
harakan kanssa.



J.K. Tätä se on kun aamunukuksissa on ottavinaan kantaa ajankohtaisiin kiistoihin,
löysää pölinää.

Jos keksin parempaa tekstiä, niin nämä saavat haihtua bittien likakaivoon. Sinne vielä tiettävästi mahtuu. Onneksi.


Lisäyksiä, ensin Ron Silliman, the Alphabet, osiosta NON (s.307):

                 graffiti 
                       seinillä
            syvällä maanalaisen tunnelissa

Toinen liitännäinen tulee Charles Olsonilta, teoksesta The Maximus Poemsa, sivulta 387:

   Etsin 
   ja näin 
   katsovani 
   vasemmalle

   Okeanos, 
   vaappuva 
   kehä

(Okeanos on ensimmäinen yhteensä 12 titaanijumalista, hallitsi valtamerta. Alunperin maailmaa kiertävä virta, myöhemmin valtameri.)

Sitten pari Jack Kerouacin sitaattia, ensin Book of Blues sivulta 224:

     Minun mieleni! jopa kovempia kuin 
     minun polkuni, vapauteni
     on pianossa

Sitten Book of Sketches sivulta 199:

           Öljylähteen pumpun ympärillä lehmät
           sanovat - "Jättäkää öljy 
           meidän maahamme."

Lopuksi Hayden Carruth kokoelmassaan from snow and rock, from chaos sivulta 3:

    Voisin ottaa 
    kaksi lehteä 
      ja antaa yhden sinulle. 
    Eikö se olisikin 
    jotenkin täydellistä?

Terveisin
Tikkis

Nousuvesi 3. helmikuuta 1966

Helmikuun 3. 1966. Nousuvesi. 10.6 jalkaa. 8:43 aamupäivällä.

Katso kauttaaltaan valkoista Ten Pound Islandia, 
paitsi nuhruista vanhaa Loistoa, joka näyttää 
rähjäiseltä ja ryvettyneeltä, kuten Amerikka 
sittemmin Sisällissodan jälkeen, 
kun katonharjat ovat kokonaan lumisia 
ja lauha talvi jäätyy Cup Cake Islandilla, 
ja nousuvesi tulvii täsmällisesti Sataman 
Pannuun  7:35 aamulla

Ja nyt - 7:55 aamulla - Shag Rock 
ajelehtii itsekseen pois Saarelta kuten Eskimopiirakka

Ja WAU nyt seuraava aamu se on VALKEA LAIVA kelluu 
itsekseen kuten jääkakku

(Copyright Charles Olson, The Maximus Poems, s. 490. Suom. J.T.)

Alan Gilbert mainitsee teoksessaan tästä Olsonin tekstistä että siinä olisi liittymä Herman Melvillen runoon "The House-Top" Sisällissodasta.
(Alan Gilbert; Another Future, Wesleyn UP 2006.)

Ten Pound Island (Tenpound Island) on saari Gloucesterin Länsisataman edustalla. Cup Cake island on myös saari Gloucesterissa, kuten Shag Rock. Shag Rock esiintyy Olsonin runoissa uein.

Runoilija Jouni Inkala Turussa 7.11.2008

Jouni Inkala on julkaissut kahdeksan runokokoelmaa, joista viimeksi Minkä tietäminen on ihmiselle välttämätöntä kokoelman vuonna 2008. (WSOY) Inkala luki Turussa runojaan, ja myös keskusteli runoudesta.

Runouden liikerata ja heilurin liike.

Se minkä tietäminen on välttämätöntä on runoutta.

Monisäikeisessä keskustelussa yleisön kanssa runouden olemus asettui teemaan ja sen ulkopuolelle, kuten keskusteluissa pitäneekin käydä.

Kaksirivisesti asetelluista runoista virisi myös raikas keskustelu; mistä on kysymys: runon ilmavuudesta, rytmistä, että kahden runorivin jälkeen lukijalle tulee ohje olla hompsimatta, pysähtyä hetkeksi, mutta että pysähdys ei silti välttämättä ole pysyvä koska lause jatkuu, ikäänkuin hetkeksi parkkipaikalle pysähdettyään.

Ulkona vaelteli puolikas kuu kirkkaalla taivaalla, ohitti Tuomiokirkon tornin riittävän etäältä, jatkoi matkaa. Mutta ei kääntynyt takaisin. Kuu ei ollut heiluri.

Inkalan rauhallista ja tasaisen selkeää puhetta kävi kuuntelemassa mielellään, hyvillä mielin.

Lainaan kokoelmasta Minkä tietäminen on ihmiselle välttämätöntä runon Istunto 1. säkeistöä:

Etäisyys kahden kehon välillä, juuri nyt, 
kohteliaan tilan antamisen 
merkki. Keskinäisen kunnioituksen 
sopivan turvavälin, ihovesien 
reviirin sanelema. 

Esimerkki kaksirivisyydestä Charles Olsonilta (http://juhanitikkanen.blogspot.com/2008/07/charles-olson-disposition.html, runo The Disposition.



Labels:
Jouni Inkala, Minkä tietäminen on ihmiselle välttämätöntä,
Turun Runoviikko 2008

Donald Allen, The New American Poetry 1945-1960

Antologian piti jatkua parin tai kolmen vuoden välein, mutta Allenilta (tai kustantajalta) hanke jäi. Tämä laitos ehti kasvaa suhteettoman suuren painoarvoon; joko olet Allenin antologiassa, tai sitten et ole.

Hankkimani laitokseen Donald Allen on liittänyt mielenkiintoisen jälkilauseen. Aikoinaan hän sai antologiaa varten Grove Pressiltä 1000 USD (vuoden 1960 USD)
josta piti hoitaa runoilijoiden tekijänpalkkiotkin. Valituiksi tulleista runoilija Robert Duncan vaati enemmän mitä oli ensin tarjolla. Duncan toki on antologiassa, 20 sivun verran. Hänestä mahdollisesti joskus myöhemmin lisää?

Nyt jäin koukkuun Charles Olsoniin. Hän syntyi 1910 ja kuoli 1970, eli 60-vuotiaana.

Lyhyt vertailu hyllyissäni oleviin muihin antologioihin osoitti että osin samoja Olsonin runoja on tarttunut muihinkin antologoihin. Visiitti suomenkielisillä Internetsivuilla vihjasi että ainakin Kuningaskalastajaa olisi suomeksikin.

Suosittelen itselleni kahlattavaksi runoa: Variations Done for Gerald Van De Wiele. Wiele oli oppilaana 1950-luvulla Black Mountain Collegessa jossa Olson oli ohjaajana.

Tästä tein oman sivunsa:

http://juhanitikkanen.blogspot.com/2008/05/charles-olson-variations-done-for.html

Tältä erin tämän verran Allenin antologiasta.

Olsonista erikseen:
http://juhanitikkanen.blogspot.com/2008/10/charles-olson-maximus-poems.html

Charles Olson, "A Story"

  Kertomus

  Se oli 
  lähteiden paikka.

  Olin mennyt sinne 
  ajamalla nopeaa autoa
  alas vaikeata tietä 
  raajarikkoinen mies 
  takapenkillä
  käytin taskulamppua 
  nähdäkseni tieni

  Olin kääntynyt liukumalla 
  oikealle, vauhdista, 
  ja kulman 
  jyrkkyydestä.

  Olin pysähtynyt 
  näille lähteille 
  juodakseni vettä 
  lähteen kourusta.
  Nainen 
  toisesta autosta,
  mies vierellään, 
  pyysi mimulta 
  lasillista vettä. 

  Vein sitä 
  hänelle. Ja hän sanoi,
  ettekö tiedä 
  että täällä 
  on myös lämmintä
  vettä?

Charles Olson, The Collected Poems, s. 304. suom. j.t.

Charles Olson, The Disposition

Työsuunnitelma

Kaikki vedetään takaisin 
Atlannilta

Ranskalla 
ei ole toivoa

Reikä 
minkä kuu teki

kun se irtautui
Tyynestä Valtamerestä

missä kaikki ihmiset 
nyt säällisesti

kuuluisi roikkua, 
Los Angelesin laidalla

Paratiisilla 
ei ole enää 

tekemistä 
helvetin kanssa

(Suomexi j.t.)

Charles Olson, "Love is the talk..."

        Rakkaus on 
        elinten puhetta 
        toiselle
        toisessa 
        henkilössä

(Lähde: Collected Poems, s. 588, suom. j.t.)

I had had a beetle

         Minulla olisi ollut
         koppakuoriainen 
         jalallani

         minun olisi täytynyt ottaa
         jalka
         pois

         Koska koppakuoriainen 
         on nyt ilmassa
         matkalla ylös minun 

         pääni päälle 

Charles Olson, Collected Poems s. 585, suom. j.t.

Charles Olson: Variations Done for Gerald Van De Wiele.

Gerald Van De Wiele oli taideopiskelijana 1950-luvulla Black Mountain Collegessa jossa Charles Olson oli ohjaajana.

Runo on vahvasti Rimbaud-vaikutteinen. Kanukka-runo on mielenkiintoinen tulkinta sanojen eri merkityksistä variaatiomahdollisuuksineen, voisi aloittaa vaikkapa näinkin:

Osa 1, Onnellisuus

Kanukka lehväilee
mikä on vihreää

omenapuusta
puhaltuu tielle
terälehtiä

vaikertavat kyyhkyt
huomioivat
iltapäivän huojunnan, mehiläiset
kaivavat luumun kukkia

aamu
nousee suoraan ylös, yö
on sininen täydestä huhtikuun kuusta

iiris ja lilja, linnut
linnut, keltaisia kukkia
valkeita kukkia, Diesel
ei hellitä
auran kiskomista

kun yökehrääjä,
yön traktori, virnuilee
lauluaan

eikä muut linnut paitsi me
ole yhtä ahkeria

(O saisons, o chateaux!
Délires!

(Oi vuodenajat, oi linnat! Harhaluulot!)


Mikä sielu
on ilman vikaa?

Kukaan ei opiskele
onnellisuutta

Aina kun kukko laulaa
tervehdin häntä

Minulla ei ole enää mitään tekosyytä
kateuteen. Elämäni

on antanut ohjeensa: vuodenajat
takertuvat

sielu ja ruumis, minkään levittyneen
vaivan pilkanteko. Kuoleman tunti

on ainoa tunkeutuja




II. Maksu

Kanukka lehväilee
vihreän

omenapuun terälehdet
putoavat jalkoihin kävellä päällä

lintuja on niin monta
äänekkäitä, iltapäivällä

ne häiritsevät, kuten niin monet mehiläiset
tekevät äkkiä ympäriinsä

Kevään tullessa tietää tänään
nähdä että aamulla kaikki asiat

erikseen paitsi keskipäivällä
ne sulautuvat itse kuhunkin

ja yöllä vain hullut asiat
kuten täysikuu ja kehrääjä

ja me, ollaan kiireisiä. Meillä on kiire
jos vain selviämme tuosta viiksilinnusta,

tuosta kehrääjästä, ja pääsemme yli, kuu
on meidän keskustelu, nainen haluaa sanoa

mikä sielu
ei ole ajoissa?

onko sinulla varaa olla tekemättä
maagista tutkielmaa

siitä mitä onnellisuus on? kuuletko
kukon kun hän kiekuu? tunnetko

syytöksen että et kadehdi, että sinun
elämälläsi on ohjeensa, että vuodenajat

tarraavt sinuunkin, ettei kukaan ja sielu ole yhtä
jollei niitä ole pakotettu

tähän vastaiskuun? Ja että muuten ponnistelut
ovat ponnistuksia? Ja että sinun lentotuntisi

tulee olemaan sinun kuolemisesi tunti?



III Kevät

Kanukka
sytyttää päivän.

Huhtikuun kuu
leijuttaa yön.

Linnut, äkkiä,
ovat lukuisat

Mehiläiset ruttaavat
kukat, hedelmän kukat

heitetään maahan, tuuli
sade pakottaa kaikkea. Ääni -

jopa yökehrääjät rummuttavat
yötä, ja me olemme

yhtä kiireisiä, kynnämme, liikumme,
pakenemme, rakastamme. Salaisuus

mikä eksyi eikä kätke
tai paljasta itseään, esittää

todisteet. Ja me ryntäämme
samalle tasolle. Keho

piiskaa sielua. Se vaatii
himossaan elämännestettä

Kevään kohinassa,
muodonmuutoksia. Kateus

raahaa itseään pois. Ruumiin ja sielun vika
- että ne eivät ole yhtä -

aamuvarhainen kukko kalahtaa
ja yksinäisyys: tervehdimme sinua

ei hutiloinnin vuodenaikaa




Pitkin Olsonin sanavalintoja oli monasti kiusaus lähteä synonyymien harhapoluille.
En sittenkään ole ihan varma ovatko minun valintani mitä Olson tarkoitti.

Välillä tuli tunne että hän sisällytti tietoisesti sananvalintojensa yksiselitteistä kirjoa laajemman tulkinnan alkutekstiinsä.

Variaatioiden sisäkkäisyys, monimielisyys??

Olisi kiva jos tästä joku intoutuisi heittämään tulkinnan säilää.


Tutkijat ovat myös maininneet ykkösvariaation olevan rytmillisen vastineen William Carlos Williams'n runoon Portrait of a Lady, (jonka liitän kommenttiosastolle.) Tom Clark on löytänyt myös Olsonin variaatiosta kaikuja Wallace Stevens'sin runosta Sea Surface Full of Clouds. Liitin senkin kommentiksi!


Aina voi miettiä että mitä Mr. Olson oikeastaan sanoillaan pyöritteleekään. Kun sanoilla on merkitys, muitakin, onko kyseessä aina verbi vai monikko substantiivista. Siinä sitä saisi aikaansa kulumaan, herkutellessa. Eli ikäänkuin variaatioista voisi esittää erilaisia variaatioita.

Niinhän niistä voikin. Rytmillisiä, mielleyhtymiä.

Olsonista erikseen:
http://juhanitikkanen.blogspot.com/2008/10/charles-olson-maximus-poems.html

Charles Olson, The Maximus Poems

Charles Olson (1910 - 1970) kirjoitti koko elämänsä ajan Maximus-Runojaan. Ne on julkaistu yhtenä niteenä: The Maximus Poems, toimittaja George F. Butterick.

Maximus runot ovat eräänlainen Olsonin vastine Ezra Poundin Cantos-runolle, joka jatkui ja jatkui kunnen Ezra Pound lopulta ymmärsi kuolla. Myös Walt Whitman leikitteli samanlaisella ikuisen runonkasvun idealla Leaves of Grass-runoelmallaan, jonka eka painos ilmestyi 1855 ja kuolinvuoteelleen 1891-1892-painos. Tämä on minun mielestäni lievästi pöhötautinen ja oma suosikkini onkin kolmas versio, eli vuoden 1860 Leaves of Grass.

Maximus-Poems - tiiliskiviteoksen alustava selailu lupasi pitkään jatkuvia mielenkiintoisia kahlailuja.

Sivulta 192 yksi lyhyt näytiksi:

Sanoivat naisen menevät nussimaan 
jokaisena sunnuntaina. 
Minä vain nainen sanoi 
kävelin suoraan vuoren läpi,
ja joka naista nussi oli sen vuoren 
henki.

Aihe ei ole Olsonilla yleinen, päinvastoin. Siksikö se valitsinkin? Toinen sivulta 378:

Sanoi Rva Tarantino, 
asustaen keltaista taloa 
linnakkeella, rakennettu kuten 
bunkkeri sanoi
Teillä on pitkä nenä, tarkoittaen 
että työnnätte sen jokaisen ihmisen 
asioihin, ettekö työnnäkin? Ja minä en voinut 
sanoa muuta kuin niin työnnän  

Olsonista myös http://juhanitikkanen.blogspot.com/2008/09/donald-allen-new-american-poetry-1945.html

Charles Olson, change

     Mikä ei muutu 
     on tahto muuttua

Ylläoleva sitaatti on Ron Sillimanin käyttämä Charles Olsonin lause.

Charles Olson (27.12.1910 - 10.1.1970) oli merkittävä amerikkalaisen modernismin toisen sukupolven runoilija, jonka tuotannossa on merkittäviä linkkejä sellaisiin hahmoihin kuten Ezra Pound ja William Carlos Williams ja Uusiin Amerikkalaisiin runoilijoihin sekä nk. New Yorkin koulukuntaan ja Black Mountain ryhmään. Myös Beat-runoilijat ja San Franciscon renesanssiin hänellä oli merkitystä. Unohtaa ei pidä myöskään Language-liikettä. Olsonin mielenkiintoisimpia töitä on hänen Maximus Poems - kokoelmansa.

Charles Olsonin isä oli ruotsalaistaustainen posteljooni. Olson eli mm. New Yorkissa, Washingotonissa, ja eritoten Massachusettissa, ja missä Gloucester oli hänelle merkittävä paikka, Maximus Poemsin runot ovat tavallaan Gloucesterin kronikka.