W. C. Williams ja pyörremyrsky

Pyörremyrsky

Puu asettui makuulle
autotallin katolle
ja levittäytyi. Sinulla
on oma taivaasi,
se sanoi, tartu siihen.



Runon otsikko: The Hurricane.
Kokoelmasta The Clouds, 1948.

Williamsin kokoelmien The Desert Music (1954) ja Journey to Love (1955) runoja olen myös maiskutellen silmäillyt muutamaan otteeseen. Sietäisivät kopioitua jotenkin suomeenkin?

Valoisaa kieltä, etenee kuin ihmisen hengitys, ei ahdista.

Williamsia on eniten suomentanut Nihil Interit Markus Jääskeläisen valikoimassa Kevät ja kaikki (1999).

WCW kirjoitti öisin ja viikonloppunsa hän vietti New York Cityssä kirjoittajatuttujensa (Wallace Stewens ja Marianne Moore) ja taiteilijoiden, kuten avant-garde maalareiden Marcel Duchamp ja Francis Picabian kanssa.

WCW oli syvällä imaginistien ryhmässä mutta alkoi muodostaa omiakin ajatuksiaan, jotka erosivat Ezra Poundin ja T.S. Eliotin mielipiteistä. Ezra Poundin voimakkaasta muiden kielten käyttämisestä WCW ei niin hirveästi ollut sinällään innostunut. Cantostahan on melko turhauttavaa lukea ilman Italian ihannointia.

(Mutta minun mielestäni sen sietää, mutta kukapa sitä minulta kysyisi. Dante on jo unohtuvaa historiaa! Nyt luetaan vain Berlusconin mafia-pizza-reseptejä.)

Yksi reippaimmista otteista Williamsilla oli minun mielestäni hänen esipuheensa Ginsbergin Huuto-kokoelmaan, jossa Williams kehottaa ihmisiä pitelemään kiinni hatuistaan, nyt mennään.

Se oli yksi Beat-liikkeen onnistuneimpia kiihdytyskaistoja runouden moottoriteille.

Jusu Annala, aDIEuXit

Jusu Annala, aDIEuXit, ilmestyi NTAMOn kustannuksella vuonna 2008. Selasin sitä eilen ja tänään. Sivuja on 46. Se että Jusu Annala on tutkinut ja kääntänyt James Joycea näkyy pienessäkin suurennuslasissa. Graafisesti Jusu jatkaa sitä kehitystä mitä James Joyce ei saanut loppuun Finnegans Wakessa. Kirjapainotekniikka ei ollut vielä Linux-ympäristöineen syntynyt. Kun yleisesti totuttua kieltä, tai fonttia, aletaan muokkaamaan niinkuin se voisi jonkun suusta joskus jopa ulos pursua on lukija vaikeuksissa. Silmien lisäksi jollei tilalle tarvitaan korvia. Ainakin yksi.




Yllä Jusua sivulla 11. Optisen layoutin ääneen lukemisessa perinteisessä runoillassa ei ole järkeä. Tuleehan tuosta sivun 11 koosteestakin joku äänimaisema jos sen lukee; lukemiseen tarvitaan tekstin päällekkäisyyden takia kaksi ja miten optisesti kaunis sulkumerkki ääntyy kurkunpäästä lähtiessään huulien läpi yhteiseen kuunteluilmaan päästessään?






Sivulla 16 on lainaus Tzarasta.

Joycen yhtymien ja muisteluksien lisäksi näkyy ainakin minulle kuiskauksia myös Ezra Poundin the Cantos viesteistä. Ja koska ei kahta ilman kolmatta tietenkin myös ylähuulensa vakaana pitävä T. S. Eliot. Joku toinen voi löytää muita kaukaisia kaikuja, Jusu Annala ilmeisesti joitakin muita. Näinhän kirjoituksia kuitenkin lukija lukee, omaa lukumaailmaansa tekstiä jatkuvasti suhteuttaen. :-)



Entäkö esimerkki Joycen vaikutuksen näkymisestä Jusu Annalan aDIEuXit - teoksessa?
En ryhdy käsin tihrumaan ja ottamaan väärinkopsun riskiä, mutta kaivakaa teos esille ja aloittakaa vaikka sivulta 45:

Mythmothyr,hikeensnytys, immenkalvosinapin
jasittaasisääulos, io io ioo-o, kovoo sur voo ko?
... jne

Luin tai selasin aDIEuXit-teosta kuten Finnegans Wakeakin: nautiskelen palasen sieltä, joskus sivun tai pari, sitten käännän lehtiä eteen tai taakse ja katson jonkun rivin, maistelen, ja usein jään mietiskelemään.

Mikä on se taikuus Finnegans Wakessa joka jättää lukijan mietiskelemään, ei yksinään vaan tekstin kanssa, se jatkaa etenemistä, muotoutuu, kasvaa, häipyy, kuiskii,
mutta ei huuda sillä jos teksti alkaa päässäni korottaa ääntään katson sitä sillä silmällä ja olemme taas sinut. Hiljeneminen suuremman äänen jälkeen on hiljaisempaa kuin se että ollaan koko ajan hiiskumatta.


Alla oleva ottamani jpg-kuva liittyy Jusu Annalan teoksen takakannen teemaan, joka on sivun 30 ODE 2 JOYce [Op125, D-minor.,Excerto]. Paikka on Tukholmassa.





http://ntamo.blogspot.com/2008/10/jusu-annala-adieuxit.html


http://www.ksml.fi/viihde/kirjat/runo-puhuu-kaikkia-eik%C3%A4-mit%C3%A4%C3%A4n-kielt%C3%A4/359097


http://marstravolta.blogspot.com/2008/12/jusu-annalan-kirjasta-adieuxit-ntamo.html


http://www.lulu.com/content/paperback-book/adieuxit/4297056

William Carlos Williams

Innostun mainostamaan Ron Sillimanin blogimerkintää WCW.stä: http://ronsilliman.blogspot.com/
Friday, March 27, 2009

Kommentteineen!

William Carlos Williams (1883-1963) oli kirjailijan toimen lisäksi myös lääkäri.
Markus Jääskeläinen on suomentanut WCW.n runoja: Kevät ja kaikki, Nihil 1999. (142 sivua.) Käännösvalikoiman aloittaa Anselm Hollon Huomioita . Kun nämä on lukenut kannattaa kaivella Ron Sillimanin blogissaan vinkkaamat runot, löytyvät kaikki vähällä vaivalla Internetistä. Siinä sivussa löytää muutamia analyyseja, esimerkiksi The Red Wheelbarrow runosta on oma sivu Wikipediassa!

The Red Wheelbarrow, by William Carlos Williams

so much depends
upon

a red wheel
barrow

glazed with rain
water

beside the white
chickens.

Markuksen suomennos sivulta 50:

Punaiset kottikärryt

niin paljon
on kiinni

sadeveden
lasittamista

punaisista
kottikärryistä

valkoisten kanojen
vierellä.


Eräästä asiasta olen ja en ole samaa mieltä William Carlos Williamsin kanssa: hän ei pitänyt Ezra Poundin ja erityisesti T.S. Eliotin teksteissään viljelemistä viittauksista ja lainauksista ulkomaisista kielistä ja klassisesta kirjallisuudesta, esimerkkinä hän eritoten mollasi T.S. Eliotin Autio Maa n. Minun mielestäni kuitenkin Autio Maa tavallaan jatkaa siitä mihin aikaisemmin muut jäivät, ihan kuten mielestäni runoutta pitääkin kehittää. Runous on jatkuvaa, kehittyvää, uutta toteuttavaa keskustelua, eikä taidetta voi rakentaa täysin tyhjän päälle. Ja vaikka yrittääkin niin ainahan sitä ihminen omaa kokemusmaailmaansa esittää, kirjoittaa, maalaa, veistää kipsiin jne.

En ole kuullut WCW.n kommenttia James Joycen Finnegan Wakesta, sieltä niitä alluusioita, viittauksia vasta löytyisikin. :-)


Mutta kiitoksia taas Ron Sillimanille hänen innostavasta blogistaan.

Nami nami.

WCW.n runo What about all this writing? löytyy suomennettuna:
http://juhanitikkanen.blogspot.com/2008/03/william-carlos-williams-what-about-all.html

Markuksella on Netissä myös mielenkiintoinen artikkeli:

http://www.angelfire.com/ma/jaaske/esipuhe.html

Charles Olson: Variations Done for Gerald Van De Wiele.

Gerald Van De Wiele oli taideopiskelijana 1950-luvulla Black Mountain Collegessa jossa Charles Olson oli ohjaajana.

Runo on vahvasti Rimbaud-vaikutteinen. Kanukka-runo on mielenkiintoinen tulkinta sanojen eri merkityksistä variaatiomahdollisuuksineen, voisi aloittaa vaikkapa näinkin:

Osa 1, Onnellisuus

Kanukka lehväilee
mikä on vihreää

omenapuusta
puhaltuu tielle
terälehtiä

vaikertavat kyyhkyt
huomioivat
iltapäivän huojunnan, mehiläiset
kaivavat luumun kukkia

aamu
nousee suoraan ylös, yö
on sininen täydestä huhtikuun kuusta

iiris ja lilja, linnut
linnut, keltaisia kukkia
valkeita kukkia, Diesel
ei hellitä
auran kiskomista

kun yökehrääjä,
yön traktori, virnuilee
lauluaan

eikä muut linnut paitsi me
ole yhtä ahkeria

(O saisons, o chateaux!
Délires!

(Oi vuodenajat, oi linnat! Harhaluulot!)


Mikä sielu
on ilman vikaa?

Kukaan ei opiskele
onnellisuutta

Aina kun kukko laulaa
tervehdin häntä

Minulla ei ole enää mitään tekosyytä
kateuteen. Elämäni

on antanut ohjeensa: vuodenajat
takertuvat

sielu ja ruumis, minkään levittyneen
vaivan pilkanteko. Kuoleman tunti

on ainoa tunkeutuja




II. Maksu

Kanukka lehväilee
vihreän

omenapuun terälehdet
putoavat jalkoihin kävellä päällä

lintuja on niin monta
äänekkäitä, iltapäivällä

ne häiritsevät, kuten niin monet mehiläiset
tekevät äkkiä ympäriinsä

Kevään tullessa tietää tänään
nähdä että aamulla kaikki asiat

erikseen paitsi keskipäivällä
ne sulautuvat itse kuhunkin

ja yöllä vain hullut asiat
kuten täysikuu ja kehrääjä

ja me, ollaan kiireisiä. Meillä on kiire
jos vain selviämme tuosta viiksilinnusta,

tuosta kehrääjästä, ja pääsemme yli, kuu
on meidän keskustelu, nainen haluaa sanoa

mikä sielu
ei ole ajoissa?

onko sinulla varaa olla tekemättä
maagista tutkielmaa

siitä mitä onnellisuus on? kuuletko
kukon kun hän kiekuu? tunnetko

syytöksen että et kadehdi, että sinun
elämälläsi on ohjeensa, että vuodenajat

tarraavt sinuunkin, ettei kukaan ja sielu ole yhtä
jollei niitä ole pakotettu

tähän vastaiskuun? Ja että muuten ponnistelut
ovat ponnistuksia? Ja että sinun lentotuntisi

tulee olemaan sinun kuolemisesi tunti?



III Kevät

Kanukka
sytyttää päivän.

Huhtikuun kuu
leijuttaa yön.

Linnut, äkkiä,
ovat lukuisat

Mehiläiset ruttaavat
kukat, hedelmän kukat

heitetään maahan, tuuli
sade pakottaa kaikkea. Ääni -

jopa yökehrääjät rummuttavat
yötä, ja me olemme

yhtä kiireisiä, kynnämme, liikumme,
pakenemme, rakastamme. Salaisuus

mikä eksyi eikä kätke
tai paljasta itseään, esittää

todisteet. Ja me ryntäämme
samalle tasolle. Keho

piiskaa sielua. Se vaatii
himossaan elämännestettä

Kevään kohinassa,
muodonmuutoksia. Kateus

raahaa itseään pois. Ruumiin ja sielun vika
- että ne eivät ole yhtä -

aamuvarhainen kukko kalahtaa
ja yksinäisyys: tervehdimme sinua

ei hutiloinnin vuodenaikaa




Pitkin Olsonin sanavalintoja oli monasti kiusaus lähteä synonyymien harhapoluille.
En sittenkään ole ihan varma ovatko minun valintani mitä Olson tarkoitti.

Välillä tuli tunne että hän sisällytti tietoisesti sananvalintojensa yksiselitteistä kirjoa laajemman tulkinnan alkutekstiinsä.

Variaatioiden sisäkkäisyys, monimielisyys??

Olisi kiva jos tästä joku intoutuisi heittämään tulkinnan säilää.


Tutkijat ovat myös maininneet ykkösvariaation olevan rytmillisen vastineen William Carlos Williams'n runoon Portrait of a Lady, (jonka liitän kommenttiosastolle.) Tom Clark on löytänyt myös Olsonin variaatiosta kaikuja Wallace Stevens'sin runosta Sea Surface Full of Clouds. Liitin senkin kommentiksi!


Aina voi miettiä että mitä Mr. Olson oikeastaan sanoillaan pyöritteleekään. Kun sanoilla on merkitys, muitakin, onko kyseessä aina verbi vai monikko substantiivista. Siinä sitä saisi aikaansa kulumaan, herkutellessa. Eli ikäänkuin variaatioista voisi esittää erilaisia variaatioita.

Niinhän niistä voikin. Rytmillisiä, mielleyhtymiä.

Olsonista erikseen:
http://juhanitikkanen.blogspot.com/2008/10/charles-olson-maximus-poems.html

Kääntämisen kuperkeikat

...Do I dare to eat a peach?
I shall wear white flannel trousers, and walk upon the beach.
I have heard the mermaids singing, each to each

(T.S. Eliot, "The Love Song of J. Alfred Prufrock")

T.S. Eliot kirjoitti ikäänkuin loppusointuja. Hän eli sillä aikakaudella että etenkin Brittein saarten perinne sitä edellytti. Ylläoleva on enemmän kuin loppusointi, se on luru ja kielikuperkeikkaa sellaisenaan, joka suomennettuna muuntuu latteaksi, kuten laiha kahvi:

Rohkenisinko syödä persikan? 
Käytän valkoisia flanellihousuja, ja kävelen rannalla. 
Kuulen merenneitojen laulun, toinen toisilleen. 

Ihan vitsinä:

Rannalla kävelläkö en uskalla?
Käytän teryleenihousuja ja en rannalla tallusta tuskalla.
Merenneidot minulle laulaa, sanon; eipäs piileskellä puskalla.


Tämän takia alkuperäiset tekstit pitäisi julkaista käännösten rinnalla. Mutta koska kyseessä usein on alkuperäisen äänirytmin tärväytymimen ja sen mukana usein koko idean nuivettuminen ymmärrän että sitä harrastetataan aika vähän. Myös laajemmat käännökset kasvaisivat mahdottomiksi jollei painaa niin kooltaan. Esimerkkinä Charles Olsonin The Maximus Poems - kokoelman 635 runosivua. Tai Ron Sillimanin 1060 sivua the Alphabet - runoa. Yksi mahdollisuus olisi myydä alkuperäinen kokoelma kylkiäisenä, mutta eikös EU lakiviisaudessaan kieltänyt kytkykaupat ?-(

William Carlos Williams, What about all this writing

William Carlos Williams (17.9.1883 - 4.3.1963) kirjoitti merkittäviä runoja, tähän suomennan häneltä runon What about all this writing:

Mitä tästä kaikesta kirjoituksesta?

Oi "kiki" 
Oi neiti margaret jarvis 
takaperinvoltti

Minä: puhdas
puhdas
puhdas: kyllä.. New York 

Wrigleyn, umpilisäke, John Marin:
pilvenpiirtäjä keitto--

Joko se tai luoti!

Kerran
mitään olisi tapahtunut
Sinä makaat rentona polvillani --
tähtinen yö 
lämmin ja sokea levällään 
sairaalan yllä --

Pöh!

Se on epäpuhdas 
joka ei ole suoraan maaliin --

Elämässäni huonekalustus syö minut

tuolit, lattia
seinät
jotka kuulivat nyyhkytyksesi
juonut minun tunteeni

ne jotka yksin tiesivät kaiken 

ja kantelivat meistä aamulla -- 

Mitä haluta? 

Juopumusta edelleen varmasti 
En minä

vuoteet, vuoteet, vuoteet 
hissit, hedelmät, yöpöydät
nähdä rinnat, valkoinen ja sininen --
pidellä kädestä, niistää 

Se ei ole sipulikeittoa
sinun nyyhkytykset suodattuivat seinien läpi 
hajottivat sairaalan palasiksi

Kaikki
 - - ikkunat, tuolit 
riettaasti humalassa, kehräten -- 
valkoinen, sininen, oranssi 
 - -kiihkomme kanssa kuuma

villit kyyneleet, epätoivon vastineet
jalkani, kääntyvät hitaasti 
loppu lopun päällä ilmassa!

Mutta mitä sinä haluaisit? 

Kaikki mitä sanoin oli: 
tuolla, katsohan, se on rikki 

sukat, kengät, hiussoljet 
sinun sänkysi, käärin itseni ympärillesi -- 

Katselin.

Sinä nyyhkit, pieksät tyynyäsi 
revit hiuksiasi 
työnnät kyntesi sivuillesi 

Minä olin sinun yöpaitasi 
Minä katselin!

Puhdas on hän yksin 
jonka jälkeen 
kaupungin särkyneet palat virtaavat --
lentävät pois hänen lähettyviltään

mutta minä enimmäkseen 
hyväilen sinua uteliaasti 

viisitoista vuotta sitten 
ja kuljeskelet kaupungilla, sanovat 
parannamme sairaat koululapset

Kiki on ranskalainen tanssija, josta Hemingway kirjoitti.
Nti Margaret Jarvis on sairaanhoitaja, ilmeisesti Williamin sairaalassa.

Elämässäni huonekalut syövät minut
(In my life the furniture eats me) on kuuluisa Barry Wattenin rivi.

Runon copyright William Carlos Williams, (suom. j.t. 2009)
Runo on kokoelmasta Spring and All (1923) jonka uusintapainos uusamerikkalaiseen kielityyliin nimesi: Spring & All!

Kirjan ensimmäinen painos oli 300 kappaleen suuruinen. Sen kustansi Contact Press. Kirja ei suuremmin noussut tietoisuuteen. Samoihin aikoihin T.S. Eliotin maineeseen nousu saattoi osaltaan himmentää sen ajan muiden runoilijoiden mahtumista julkisuuteen. Toisaalta The Waste Land toki ansaitsi huomionsa. Mutta kun Harvey Brown julkaisi Spring & All - teoksen faksimilenä vuonna 1970 teos alkoi nousta huomion osallisuuden asteikolla.

JK. Ron Silliman mainitsee Neiti Margaretin teoksessa Lit, (1987). Veivaan siitä pätkän suomeksi, vaikka kyseessä on taas pitkälti kielirunoutta ja sanat sisällön lisäksi myös kuuluvat kuin kertovat:

Nämä ovat yksinkertaiset,
suolaa siemennesteessä,
kaksi vierasta Laivastokaupungissa
älyttömästi pitävät kameleista, luonnonvalkoiset
seinät, kahvin ensi tuoksu, pieni kaveri
cowboyhatussaan pitkään kuolleena, kuumat
yöt, Mick'in huulet, on varovainen
kävelläkseen katua alas
Oi Neiti Margaret Jarvis

Huomattakoon että Ron kirjoittaa Neidin isoilla kun WCW käytti pieniä alkukirjaimia.
Vahinko, tahallista, vai muistivaraisesti; Ronin muistissa Neiti Jarvis oli säilynyt kunnioitettavana. (Kuumat yöt = hot nachos.)