keskiviikko 24. syyskuuta 2008

Donald Allen, The New American Poetry 1945-1960

Antologian piti jatkua parin tai kolmen vuoden välein, mutta Allenilta (tai kustantajalta) hanke jäi. Tämä laitos ehti kasvaa suhteettoman suuren painoarvoon; joko olet Allenin antologiassa, tai sitten et ole.

Hankkimani laitokseen Donald Allen on liittänyt mielenkiintoisen jälkilauseen. Aikoinaan hän sai antologiaa varten Grove Pressiltä 1000 USD (vuoden 1960 USD)
josta piti hoitaa runoilijoiden tekijänpalkkiotkin. Valituiksi tulleista runoilija Robert Duncan vaati enemmän mitä oli ensin tarjolla. Duncan toki on antologiassa, 20 sivun verran. Hänestä mahdollisesti joskus myöhemmin lisää?

Nyt jäin koukkuun Charles Olsoniin. Hän syntyi 1910 ja kuoli 1970, eli 60-vuotiaana.

Lyhyt vertailu hyllyissäni oleviin muihin antologioihin osoitti että osin samoja Olsonin runoja on tarttunut muihinkin antologoihin. Visiitti suomenkielisillä Internetsivuilla vihjasi että ainakin Kuningaskalastajaa olisi suomeksikin.

Suosittelen itselleni kahlattavaksi runoa: Variations Done for Gerald Van De Wiele. Wiele oli oppilaana 1950-luvulla Black Mountain Collegessa jossa Olson oli ohjaajana.

Tästä tein oman sivunsa:

http://juhanitikkanen.blogspot.com/2008/05/charles-olson-variations-done-for.html


Tältä erin tämän verran Allenin antologiasta.

Olsonista erikseen:
http://juhanitikkanen.blogspot.com/2008/10/charles-olson-maximus-poems.html

1 kommentti:

Juhani Tikkanen kirjoitti...

The Maximus Poems (Paperback)
by Charles Olson

* Paperback: 664 pages
* Publisher: University of California Press (July 25, 1985)
* Language: English
* ISBN-10: 0520055950
* ISBN-13: 978-0520055957

USD 27,72 Amazonilla 24.9.08

sekä se kootut:

The Collected Poems of Charles Olson: Excluding the Maximus Poems (Paperback)
by Charles Olson

# Paperback: 609 pages
# Publisher: University of California Press (November 30, 1997)