Siperian matka

Kävin eilen Helsingissä. Aamujunan penkiltä näkyi kylmällä taivaalla seilaava aurinko; se seurasi junaamme metsien ja peltoaukioiden yllä. Sen vierellä oli lyhyt sateenkaaren pätkä, joka kulki auringon edellä. Juna ei ollut Pendolino, eli luottavaisin mielin saavuttiin Siperiaani, eli Helsingin asemalle. Kävin Akateemisessa ostamassa Sonnevin Oceanen-pokkarin. € 6.90. Sitten tallustelin liikennevaloja kunnioittaen tapaamaan ihmisiä. Kuljin hiljaa, minulla oli aikaa. Nautin punaisista jalankulkuvaloista, ei tarvinnut hosua. Mainitsin illalla kotona lyhyestä sateenkaaresta Inkulle. Hänelle tuli siitä joku symboli mieleen. Hihittelimme sitä pienen aikaa. Tänä aamuna mietin tehdä yhden hay(na)kun talvisen sateenkaari-pätkä-paran muistolle:

    Jos taivaalla tuulisi 
    puhaltuisi sateenkaari 
    kuivaksi

Label: Sateenkaari, Siperia,

Ilkka Koponen täyttäisi 35 vuotta huomenna

Huomenna vietettäisiin Ilkka Koposen 35 synttäreitä, tai synkkäreitä kuten runoilija itse kirjoittaa. Hän syntyi 20.02.1973 ja kuoli vuonna 1998. Jonkun tiedon mukaan 25-syntymäpäivänään. Mitä merkitystä on tarkalla ajanlaskulla kun henkilö itse ei sitä fyysisesti vietä. Lainaan tähän Ilkka Koposen pari vanhaa runoa:

Kaivetut jumalat 

Jos olisi syntynyt täällä,
olisi lehtolapsen 
kuusen juuret,
luottaisi metsään, 
että sen voi polttaa 
ja kasken raivata pelloksi,
että ikävä on kirkas pihka poskella,
ja opittuaan rakentaisi hiekkalinnan hiekkalaatikkoon,
kestäisi nurkumatta taklausten rajuuden
maailman laitaan.


Tiistain vuorosanat viisveisaavat
tiskivuoren kumarasta, tekemättömäksi 
minkä haluan jättää.
Jossakin päin taloa sängyn pääty
kolkkaa patteriin, kuvittelen
ynähdykset, voihkeen, sanat,
lautasiin pinttyneet tähteet.
Ruumis kylmenee ilman tarpeita,
liikkeet hidastuvat kunnes niitä ei enää
voi oppia uudelleen, elää vanhemmaksi,
lihansa päivinä kuulua suruttomiin.

Sormi seisahtuu kesken astian reunaa.
Vielä aion opetella maalaamaan,
pakottaa käteni vakaaksi,
posliinilautasille biisonilaumoja.

Olen kirjoitellut vanhaan kotisivuuni parikin tekstiä Koposesta:
Vanha juttu Villonista ja Koposesta:

http://gamma.nic.fi/~juhatik/pohdinta/villon.htm


Koivumäen juttuun liitin myös Koposta sekaan

http://www.saunalahti.fi/~juhatik/pohdinta/koivuma.htm

Aie

Jos
aikoo kirjoittaa kynällä
vaikkapa runon
kannattaa sytyttää valo palamaan
että näkee edes kynän

Kallonpohjaoppitunti

Alhaalla, vuokratalon pihalla, lojuu sanomalehti 

roskien päällä ja pitää päivän omana tietonaan. 

Teksti jäi silmääni saksalaisen Durs Grünbeinin käännösvalikoimasta Kallonpohjaoppitunti.
Durs Grünbein on syntynyt1962 ja asuttuaan Itä-Berliinissä muutti sen läntiseen osaan kun muuri murtui.

Kokoelma ilmestyi WSOY / NVL käännössarjassa jo vuonna 1998. Sain sen käsiini vasta nyt. Miksi ei saisi kirjoittaa yksitoista vuotta sitten ilmestyneestä käännösvalikoimasta. Vaikka sen aktiivinen kirjakauppamyynti lienee lopahtanut on kirja kuitenkin vielä tallella ja kovastikin elossa.

     kunnes muureista hiki 

kirpoaa ja kuulet kuiskaavasi:

     mikä paniikin määrä 

jotta tulisi öisin vähän nuolluksi.

Valikoiman on suomentanut Jukka Koskelainen. Sivuja on 96, enemmänkin kenties olisin lukenut?

          Vapiset etkä tavoita 

   piikiveä, ruohonkortta,

maan syleilyä, äärimmäisen vaarallista.

Suomennos on tasaista työtä, ja teksti lukemisväsymystä ehkäisevää. Riittäisikö tämä tältä erin, näin vanhasta kirjasta ?-)

Piha-aidan takana
kiipeää polku --
suljettu

# 260

Lumisade --
syntymätön jää



Göran Sonnevi kirjoitti 1975 julkaistussa kokoelmassaan
Det omöjliga mm. seuraavan runonaloituksen:

Det som inte har något namn 
och som ännu 
söker det namnet

Oma merkintäni on läheinen toisio samasta aiheesta, jonka myös Willy KYRKLUND kirjasi Mästaren Ma teoksessa (Bonniers 1953):

Jag söker den fråga på vilken människolivet är et svar.




Lumilintu 
nokkii jääkukan 
harisevia, teräviä lehtiä

musta viemäri
pudottaa päivänvalon
iltapäivisin

Hay(na)kun laatimisen vaikeudesta

Hay(na)ku on kolmirivinen teksti, jonka eka rivillä on yksi sana, toisella kaksi ja kolmannella kolme. Homman voi myös kääntää ylösalaisin, eli 3 sanaa, kaksi sanaa ja alimmaksi yksi. Englannissa tulee vaikeuksia englannin kielen rakastamien artikkeleiden ja muiden etuliittymien kanssa. Kuten totuttu "the" ja "a" ja "an" sananen. Jospa ne voisi jättää ikäänkuin laskuista, tai fuskata ja jättää ne pois. Kaipa englannin äidinkieli silti ymmärtäisi sanoman? Eikö? Suomi on hay(na)kulle otollisempaa kieltä.

Kirjoitin yhden mitattoman runomerkinnän päiväyksellä 6.2.09:

Lumisateen kahina 
hämärällä polulla 
suolainen hiki silmillä 
     lapioin maisemaa auki


Kengässä
   uutta sulavaa lunta, 
   kuin lumilinnun pissaa.

Jätin merkinnän vihkooni, - tänään vilkaisin sitä kun käänsin sivua aloittaakseni uuden merkinnän. Tänään oli aamulla aurinkoisen kirpakka pakkanen, nyt puoliltapäivin enää -5 celciusta. Lunta millin pari.

Loppuosasta mietiskelin päässäni seuraavan hay(na)kun:

Kengässä 
sulavaa lunta
kuin lumilinnun pissaa. 

Helppo, mutta tapani mukaan siinä ja siinä minimalismin karikkoinen, eli lähes tyhjää täynnä päällisin puolin. Moniko herää "lumilintuun". Sen jäljet johtavat Kanadaan ja toisaalta Floridassa talvehtiviin paikallisen mantereen eläkeläisiin. Heitä kutsutään lumilinnuiksi. (Snowbird.) Sitä kautta kenkä johon lumi tunkeutuu pitäisi avata vaikkapa matkatoimistoajatuksia? Loppusana on lähes mauton, liian heppainen keino herättää agressiivisuutta.

Alkuosasta saa aineksia moneenkin, tämän kuitenkin voisin jopa hyväksyä, tosin en itseasiassa loppuun saakka sulata loppuriviä, sen viimeinen sana voi olla heikko:

Lumisade 
kahisee polulla -- 
lapioin suolaista maisemaa. 

Anna Halmkrona r.i.p

Parnasso 1/2009 kertoo runoilija Anna Halmkronan menehtyneen yksinäisyyteen vuoden 2009 alussa otsikolla Jäähyväiset Annalle, pienelle runotytölle kirjoittajana Ville Hytönen. Annan esikoiskokoelma KOLMAS SOTALEIKKI liikkeen ja paikan fragmentteja ilmestyi Poesia-sarjassa vuonna 2008, josta sen saa myös PDF-tallenteena. Kokoelman sivulla 10 on kiinnostava lainaus Ezra Poundin Canto XXXVIII - runosta. Kyseinen Canto on runoelman vanhinta osaa, sen ydintä. Ezra (Poundia ei oltu vielä teljetty Amerikkalaiseen hourulaan siitä että Ezra uskalsi sodan aikana arvostella amerikkalaisia...)

Annan lainaama pätkä jatkuu: and the power to purchase can never / (under the present system) catch up with / prices at large, //
and the light became so bright and so blindin' /
in this layer of paradise / that the mind of man was bewildered.

Lainaus teoksesta: The Cantos of Ezra Pound, Faber & Faber, London MCMLVII.

Anna Halmkronan kokoelmaa voisi äkkiä luettuna sanoa siistiksi. (Englanniksi COOL.)
Tietty viileys rauhoittaa kokoelman yleisilmeen sinällään harmooniseksi, kenties liiankin tasa-aiheiseksi, johon ei syntyne suuria intohimoa tarttua hanakammin kiinni. Omituinen tapa aloittaa yksittäinen runo kolmella pisteellä, ikäänkuin teksti jatkuisi jostain keskenjääneestä ajatuksesta; ja muutaman rivin jälkeen teksti päättyy taas kolmeen tyhjää ilmaisevaan pisteeseen, ikäänkuin lukijan pitäisi itse jatkaa tekstiä. Tapa oli ylevää muotia joskus ennen Suomen käymää kolmen sodan aikaa 1939-1944. Toki pistekikkailua vieläkin tapaa. Enemmän toki tapaa Göran Sonnevi suurena esimerkkinä siitä että lauseen loppuun ei pisteitä lisätä. Se ei tunnu olevan suurten runoilijoiden suosiossa, kirjoittaa ehyttä lausetta, aloittaa isolla kirjasimella ja loppuun piste merkiksi siitä että nyt saa vetää henkeä ja aloittaa uuden lauseen.

Pisteistäkö siis kiitos Annalle?

No nyt Anna Halmkrona ei enää kirjoita. Aika näyttää ilmestyykö postuumina vielä jotain tekstiä.

Anna Halmkronaa noteerattiin parissa artikkelissa, jotka yhä löytyvät netistä. Laajempaa keskustelua Halmkronan kirjoittelu ei ehtinyt käynnistämään, vaikka Anna itse otti osaa Parnasson blogiin lyhyellä lauseella: Runokoelma on sika, joka säkissä teurastetaan.

Anna syntyi vuonna 1972, samana vuonna Ezra Pound kuoli.

Anna Holmkronasta mm: kasablogi.com/2009/02/anna-halmkrona

sekä Anita Konkalla:

http://akonkka.blogspot.com/2009/02/kuka-oli-anna-halmkrona.html

J.K.
Poundin Cantos XXXVIII julkaistiin jo vuonna 1934: "Eleven New Cantos XXXI–XLI". New York: Farrar & Rinehart Inc.

Lisää Poundia Tikkasen vanhalla kotisivulla.

Puutko kasvavat
katuvalon varjossa --
valoisa polku

Raunistulan hyljeksitty viljavarasto

Raunistulassa on entinen viljavarasto ollut jo pitkään tyhjillään. Sen katolla kasvaa juhannuskoivuja. Katolle on kiipeäminen kielletty; kenties siksi poikaviikarit sinne välillä kiipustavatkin. Talo on huonokuntoinen ja vaarallinen. Ilmeisesti betoni on samaa betonia mikä Olkiluodon työmaaltakin jouduttiin tiettävästi piikkaamaan pois liian vetisyyden vuoksi?

Vanha viljavarasto on joutunut tuottavuusohjelman kohteeksi; viljaa ei kai enää varastoida. Varastointi ei ole kannattavaa puuhaa, ja ainahan viljaa saa ulkomailta, kuten Kiinasta ja Intiasta? Tälle paikalle on tulossa asumuksia hyvätuloisille, oikein äänestäneille ihmisillä.

Jos vähän kurkottaa voi nähdä Tuomiokirkon tuomitsevan tornin ja toisessa suunnassa Koroisten vanhan Pappilan tontin, joka sekin on vielä tyhjillään. Etualalla kellii saviliejussaan Aurajoki. Pikajuna Tampereelle kulkee talon edustalta. Tuleekohan siihen tulevan asuinalueen kohdalle uusi Raunistulan asema, jossa pikajunat pysähtelevät.

vettä joen jäällä
taivaanrannassa tuulee --
sulava ilta

Vincent Shankar Tripi

Vincent Shankar Tripi on syntynyt vuonna 1941. Hänen sanotaan asuvan San Franciscossa, Kaliforniassa, mutta tänään hän voinee olla missä vain missä on puita ja lampia.

Tripi on opettanut Joogaa ja meditointia.

Pari näytettä:

     Ilman jälkiä ... 
     lumen hiljaisuus putoaa 
     vuorten ympärillä




              Talvinen ilta -- 
              mummon leipäresepti 
              runojen seassa

Runojen copyright Vincent Tripi. Suomennos j.t.

Haikujen tekemisen vaikeudesta

   1.

  Läntinen tuuli 
  sulattaa lumet -- 
  kenkäni ovat märät.

Lounaista Suomea ja Turkua ajatellen siinä on kevyt epätarkkuus; Turussa tuulee lämpimimmin useimmin lounaasta, toki lännestäkin, mikä tuo lämmintä ilmaa työntäen viileydet itään. Vääjäämätöntä idän politiikkaa. Korjasin sen ja ainoan verbin pehmensin myös:

    2.

   Lounaiset tuulet 
   pehmentävät lumen -- 
   märät kenkäni. 

Haikuissa on alunperin (vuodenaikasanan eli kigo-sanan välttämättömyyden lisäksi) tapana että omaa persoona ei korosteta, ei ainakaan säälin toivossa. Rivi 3 on siis vastoin hyviä tapoja. Eikun rassaamaan sitä, saman tien maiskuttelen muitakin:

   3.

  Lounatuuli 
  pehmentää lunta -- 
  kengät kastuvat.

Rivi 3 voisi mieluimmin olla: "märät kengät". On kyse verbien määrästä haikussa. Sotkeeko liika verbien määrä liikaa. Tuossa muutenkin on verbaaleja elementtejä, sillä sanana lounatuuli on jo liikettä sinällään. Alunperin teksti lepäsi yhden verbin varassa, sulamisen, jota häveliäästi pehmensin. Itse suosin verbeja. Jos vain mahdollista.

Tehdäänpä siis vielä yksi variaatio:

     4.

    Tuulee lounaasta. 
    Lumet sulavat.
    Märät kengät. 

Itse pidän kyllä eniten R3: "Kenkäni kastuvat."

Kenties paras versio on sekoitus noista kaikista, rivi sieltä toinen tuolta ja loppu vaikka kokonaan uusiksi; tästä tämä nimittäin sai alkunsa:

        5. 

       Länsituuli 
       puhaltaa tievan takaa -- 
       Ailu joikaa.

     pakkasennätys 
     hytisevän yön jälkeen 
     ontuva kissa

Saamelaisuuden päivä 6.2.

Tänään vietetään saamelaisuuden päivää. Nuorempana vietin pitkiä aikoja Karesuvannossa, Pättikässä. Ailun kanssa kuljimme jonkun kerran Aatsakursuun. Juttelimme, kinastelimme; Ailu oli jo silloin tietoinen maailmanlaajuisesta ihmisyydestä. Käytimme joskus eri termejä. Ailu myös aukoi minulle silmiä valokuvaukseen. Länsimaisena (anteeksi taas Ailu!) ihmisenä otin steriilejä maisemakuvia, joista silti postikorttitehtailija olisi tuskin innostunut. Ailu katsoi asioita niiden sisään, sinne mennen. Maisemaan. Joskus hän mainitsi että haluaa lopulta kadota tunturiin. Niin että häntä ei enää olisi. Hän oli väärässä. Tuntureilta eivät tuulet tyynny. Länsituuli.

Punainen aurinko,
sininen kuu --
lämmin länsituuli

Lopuksi Nils-Aslak Valkeapään teoksesta Kevään yöt niin valoisat
yksi kaksirivinen runo:

Jos huolta halajat
sinulla on koko maailma

Ailu Valkeapää kirjoitti tuossa kirjassaan paljonkin Saamenmaan vapauden puolesta runoja. Myös joikusanoituksia. Ne vaan pitäisi kuulla korvin eikä lukea silmin. Ei ainakaan tylyssä eteläisessä Suomessa.

Saame on suuri, vapaa

(sivulla 41 kyseisessä kirjassa)

varis
kääntää selkänsä
helmikuun tuulelle

tuhma poika istuu
pimeässä komerossa --
syö pipareita

Kaksi kuvaa

Kun vanhasta puusta katkeaa oksa ja oksa rojahtaa alas maahan on kuin joku jatkaisi elämää. Poispudonneen oksan läpi aurinko löytää taas maan. Oksasta joku saa takkapuita. Ylipäätään mikä täällä on pysyvää.

Muutama pulu huilaili helmikuun auringonlämmössä. Heidän keskuudessaan näyttäisi olevan sopu, mutta onko parisuhdeongelmat heillä kunnossa. Löytääkö sinkkupulu toisen, ja syntyykö suhteesta muuta kuin valkeita jätöksiä nurmikolla.

Katkennut oksa --
auringon lämmin säde
löytää risukon

Nils-Aslak Valkeapää ja aurinko

Kun se aika tulee
huomaan hiihtäväni
paljon ylemmäs kuin olisi tarpeen
ja kun viimein näen
tunturihuippujen punertuvan
en enää häpeä kieltää
hiihdän ylös
nähdäkseni auringon


Nils-Aslak Valkeapää teoksessa Kevään yöt niin valoisat (Kirjayhtymä 1980) suomentanut Anneli Rosell.

Helmikuu

Tammikuun viime päivät olivat vaihteeksi viileämpiä, pakkasta 16 astetta. Ilmalämpöpumppu (invertterimallia) rauhallisen vaimealla huminalla, jota ei oikeastaan edes kuule, työntää tasaista +20 astetta sisään. Saimme sähkötarjouksen ja näyttäisi että Turku Energia myy hitusen halvemmalla kuin EON-sähkö. Eipä ne sähkökaupan taustalla kärkkyvät optiorosvot ketään halvalla päästä.

Liitän loppuun yhden kolmirivisen, joka on koko tammikuun lopun pyörittelemääni aihetta, joka alkoi polulle sataneesta uudesta lumesta, käyden välillä melkein kahvilla, eli tämmöinen ajatus tähän väliin:

      askeleeni lyhenevät --
      vanhan jazzin hajua 
      kahvilasta

Sitä en kuitenkaan niellyt sellaisenaan vaan nyt on menossa tämä versio:

           lyhentyvät askeleeni -- 
           kahvin tuoksu leijuu 
           kapakan ovesta

Lopullinen versio tuokaan kenties ei liene. Mutta nyt tammikuun lopun makusteluksi:

Kylmässä viimassa 
katua alas kierii 
särkynyt muovimuki