maanantai 28. tammikuuta 2019

Junaseikkailu VR,llä

Kävin viime viikon lopulla Oulussa. Lennonjohtajien lakonuhan takia ja vastaavasti Työnantajien eli Paltan saartotoimenpiteiden uhan takia päätin pärjätä junilla.
Ouluhan ei ole kuin puolivälissä Suomea pohjoiseen mentäessä.

Mennessä juna oli Oulussa tunnin myöhässä. Mutta ei hätää, sen takiahan lähdin edeltävänä päivänä että ehdin varmasti kokouksiin.

Paluu oli lauantaina, ja olisin ehtinyt n. klo 16:00 Oulusta etelään lähtevään junaan, mutta kas, sehän nimenomaan lauantaina kulkenutkaan. Odotinpa sitten Oulun asemalla seuraavaa juna joka lähti noin klo 18:00. Tuli laiturille ja junaan, mars.

Lämmin vaunu ja kahvia, ja rauhallista.

Kunnes jossakin Parkanon metsätaipaleilla juna hiljensi ja pysähtyi. Meille kerrottiin että junan moottori ei saa sähköä. Joku meni sitä tutkimaan ja juna saikin taas sähköä! Hyvä VR!

Perillä Hesassa reilu tunnin myöhässä, mutta päästiinpä perille. Taas hyvä VR!

Kotimatkan Hesasta Turkuun teinkin Express-linjurilla. Ne toimivat aina vaan.

Juna pysähtyy Parkanon radalla 
      talvisen metsän kohdalle. 

Veturi ei saa sähköä.

Joku mietti ääneen että Berner ei ole maksanut Carunalle 

                                            tukiaislahjuksia? 


Kuski käy houkuttelemassa 
            ajojohtimeen taas menosähköä,

    ja matka jatkui. 





          Mietin että sähkö

              ei ole yhtään mitään 

          vaikka juna kulkee sillä taas. 

              Kahvi on lämmintä 

          ja ulkona pimeää metsää 

              jota juna ohittaa.





Ei kommentteja: