Runoelmasta Majakka osa 8

Nousisi viimeinen myrsky:
Pitkä Myrsky

Nousee tuuli ja alkaa myrskytä,

     ei kuten ennen, 

   että myrskyn kynsistä vielä selvisi,
         vaan niin että on kuin koko taivas

rynnistäisi laivan kimppuun,

         meri vaahtoaisi, 

niin että meren ja taivaan välissä enää ole eroa,

    eikä mikään laiva sitä ryöpytystä kestäisi,

vaan vahva teräs murtuisi,

        hyvin maalatut laivan kyljet uppoaisivat

    korskuvien vesivuorten sisään,

eikä edes erottaisi että laiva on häipynyt.

 
Myrsky vain mylvisi,

         taivas raikuisi,

ilmassa pilvet raukkoina risoina;

  ihmistä ei enää auta tieto ajasta,

että paljonko kello on 

    ja ehtiikö ajoissa tekemään kauppaa.
 

Ei kanna ihmisen vaikerrus

    meren vihan keskeltä
 
vaikka kuinka isoilla kirjaimilla kirjoittaisi,

      vaikka kuudella trumpetilla puhaltaisi

   seitsemällä kitaralla soittaisi,
 
      täydellä kurkulla huutaisi

laulunsa viimeiset sanat myötätuuleen,

           ei kantaisi,

     ei yltäisi, kukaan

                     ei kuulisi,

sillä kun kerran merelle syntyy niin kova meteli,

    myrsky ja sade,

niin että on vain yksi ääni

     ihmisen rakentaman laivan ylitse,

niin sitä ääntä olisi kuunneltava,

       ja otettava opiksi.
 

Ei myrsky ole tietääkseenkään ajan kulumisesta

ja merikin vain puhdistuu kunnon myrskystä.

 
    Eikö meri olekaan ihmisen kaveri,

         joka hallitsee ajan 



ja koko maailmaa