keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Julma huhtikuu & Titanic eksyi




Uusi ehdotus selitykseksi uppoamattoman Titanic-laivan hukkumiseen; Titanic eksyi.

Sata vuotta sitten ei ollut satelliittipaikannusta ja laivat päättelivät sijaintinsa eri tavoin, mm. luottamalla siihen että laiva kulkee suoraan ja merkitsemällä nopeus merikarttaan niin tiedetään missä ollaan.

Mikään ei koskaan kulje ihan suoraan, ei edes maapallomme itsekään. Golfvirtakin tiettävästi ei olekaan vakaa.

Tiesikö Titanic missä hän oli sata vuotta sitten. Ja kuka hinasi sen jäävuoren väärään paikkaan. Liian voimakas vuorovesikö, muka. Eksyikö Titanic.

Jos vastaus on, niin se on että Titanic upposi.

Ja jollei vastausta ole, niin Titanic upposi.

Vuoden 2012 juhlaristeily lähti merelle, mutta kääntyi takaisin. Viisas päätös?

Samoihin aikoihin uskallettiin ruveta vihjailemaan että Espanjakin olisi Kreikan kurssilla. Molemmat vanhoja merenkulkuvaltioita. Merirosvous on aina ollut kannattavaa liiketoimintaa. Joskus väärälle hallitukselle töitä tehnyt merirosvo joutui hirteen. Nykyisin he saavat ruhtinaalta lisäbonuksia.

Eteläeuroopan kurssien kehitys on sekin hoippuvalla pohjalla? Mutta ei kai enää eksyillä? Nyt mennään suoraan toisten lompakoille.

Pari viritelmää kolmirivisiksi:

kurssikehitys
julmassa huhtikuussa -
titanic kääntyy


2. versio:

julma huhtikuu
kääntyy takaisin kotiin -
jäävuori kelluu


2 kommenttia:

Pasi Hirvonen kirjoitti...

pestykin raha
kestää vajetta hyvin
palaa paremmin

Juhani Tikkanen kirjoitti...

palava raha
sulattaa napajäätkin -
tuhkaton pesä