lauantai 23. heinäkuuta 2011

Norwegian campfire # 2


ensi vaaleissa
osa leiriläisistä
ei saa äänestää



Issalta löysin vuodelta 1810 seuraavan:

Olenko seuraava
jolle ne raakkuvat?
Varikset.

3 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Suomessa on tapana sanoa että ei voi tapahtua täällä.

Tuomioja sanoi Hesarin mukaan että Suomi on ehkä Naton kumppanina näkymätön, mutta että sattuma on se syy miksi näitä ei ole täällä tapahtunut.

Onpas. Myyrmannin räjäytys ja kaksi koulussa ampumista, silmitöntä. Tulipa surullinen viikonloppu.

Juhani Tikkanen kirjoitti...

Tällä tyypillä on esikuvia (Halla-Aho Suomessa!) ja varmaankin kannattajia. Ja tämä massiivinen kohu myös innostaa muitakin seuraamaan Suurta Esikuvaa.

Näinhän on maailmassa. Mielestäni Sisäministerimme lipsautti ensin radiossa että ei (vielä) puututa kokoontumisvapauteen, eli tarkoittiko hän että tämäntapaisia (poliittisia) nuorisoleirejä saa hänen mukaansa toistaiseksi vielä järjestää?

Jäin miettimään haavi auki ettäkö mitä. Hän ei toistanut lausumaansa myöhemmisssä lähetyksissä, tai YLE sensuroi sen? En nyt koko aikaa toisaalta ole radiota kuunnellut.

Tämä norjalainenhan lienee aika lähellä meidän laitapuolueidemme arvostuksiakin?

Omasta mielestään he ovat jonkin Suuren asialla. Se yhdistänee heitä.

Vaaleista mietin että kuinka paljon yksityisen pääoman omistamat gallup-bisnekset oikeasti muokkaavat mielipiteitä?

Lienee helppo suunnata vaalikyselyt esim. Helsingin Kulosaaren ja West-Endin alueen puhelimiin?

Ripsa kirjoitti...

Sisäministerimme ei myöskään sanonut että kyseessä oli kristillinen fundamentalisti. Näkyi että hän taisteli siitä, miten sanansa asettaisi, mutta päätyi sanomaan että ääriaineisten joukossa oleva ihminen.

Toivon että aseet kielletään ja pian. Mitä hemmettiä mikään ampumaharrastus mitään urheilua ole?