korkealla
mäellä on vieläkin lunta

minulla ei ole suksia
lokki liitää mäen ohi

kaipaus syötäviin kaloihin
suomut minun silmissäni

tämä tuuli
paitani napinreijistä
on nähnyt Jäämeren

suljen hupparin vetoketjun
siellä on nyt tyyntä

ja jos minulla olisi rintakarvoja
niiden kasvu
olisi nyt rauhanomaista

symboli muslimien
Koraanin lukemiselle,
rauhaa

tai Vanhan testamentin maakaaren tulkintaa

kuka omistaa
tämän vuonon
loiskivien
sinisten
vihreiden
harmaiden
aaltojen tuoreuden?

Kun vuorovesi
on käynyt vuonon pohjukassa

lyhyen hetken
kuin ihmisen kahvihetki

termarista, ei sokeria

metwurstileipä,
senjälkeen pusikossa kusella

helpotus kun ravistelee
painovoimasta kiinni pysyvät
tipat varpujen sekaan

vuorovesi peruuttaa
kiviä alkaa näkyä enemmän

odottiko Mooseskin matalaa vettä

uskoi tarpeeksi

ei odottanut vesi
vetäytyy

troolari puksuttaa
ajatellen kaloja

tuuli
tuskin tietää
edes välittää
meriveden korkeudet,
mataluudet

tai
että koska on kesä
ei pimene moneen viikkoon

nukahda tässä sitten,
hammasharja odottaa,
ryppyinen tahnaputkilo,

käytetty

vuorovesi
vuorotellen kohoilee
loiskuu roiskuu
poistuu

missä välissä
meret tietävät
miten olla
kun ei yötä

suljen minun silmät
ja kuvittelen että on yö. Katselen

valoisia unia.

Haluanko syksyn, odotan talven.

Ihan sama, ne tulevat kaikki.

Paitsi että minun sukseni
eivät enää osaa hiihtää.

Jos nyt riisun
(olisi aika nukahtaa)
pääsee ilmaa minun iholle
ja tuuletun


tuuli kääntää
minulle selkänsä,
pitää jatkaa matkaa