(Kuvan Copyright kirjailija O.-L. J. Paltto, 2010)

istahdin lepäämään kivelle
jonka päälle oli kasvanut
sammalta, varpuja
pehmikettä

kuin odottamaan
että joku tulisi
ja istuisi

tiirailin pilveä
että tulisiko siitä sade

metsä ympärilläni
virnuili
että usein sataa,

talvisin lunta,
tuuli käy myös usein

käymässä

että hauskaa
heillä on ollut

ylipäätään

Ylempää mäen rinteestä näpsäisin toisella kameralla kuvan kohti pohjoista:





Seuraava on hädintuskin edes senryuu, kiivettyäni Savjapahtaa ylemmäs ei syvempää ajatusta kuitenkaan syntynyt, kuin tämä lyhyt huokaus:

Puskien peittämät
molemman puolen mäet
tuulten suojana

Huono myös sikäli että tekstistä saa heti kaksoismerkityksen: että tuulet ovat suojassa, vaikka päällimmäisenä ajatuksena että alhaalla virtaava joki saa olla tuulilta suojassa. Huonohintaista näppäryyttä, arvelisin?

Niinkuin Deatnun arvokkuus on millänsäkään myrskysi tai olkoot tyyntä.

Ihminen sitä aina peilaa pelkojaan luonnon syliin, laiskimus.