perjantai 9. tammikuuta 2009

Viikonlopun kuu valmistautuu

Täysikuu on sunnuntaina. Jos on kirkas taivas, niin sitä pitänee mennä taivastelemaan. Perjantaina aamulla oli ensi pari astetta plussaa, sen verran että kaduilla lensi suolattua rapaa kintuille. Iltapäivällä kävimme kaupassa. Kamera oli mukana, sihtasin sillä täyttymystään lähentyvää kuuta.



Kuvalle piti antaa pieni kommentti vielä; teknisesti alla olisi hay(na)ku, mutta sisältö ei ole vielä täysi. Kuten ei kuukaan. Solidaarisuutta siis.
 
perjantaina 
iltapäivän kuu 
jo valmiina viikonloppuun
 

2 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Oh ja voih! Ei näy kuuta.

Mutta viime yönä olen varmaan kuullut suden ulvontaa noin kello 3, koska heräsin ja olin kertakaikkisen pakotettu istumaan koneen ääreen ja kirjoittamaan.

Olisiko se ollut se hetki? Täysikuu?

Juhani Tikkanen kirjoitti...

Ripsa, lukemani perusteella ihmiskunnan joitakin mediointiin taipuvaisia henkilöitä koettelevat esimerkiksi liskot joskus öisin. Susien lisäksi ainakin minua vaivaavat joskus tekemättömät työt, ja eritoten ne työt joita en ole tiennyt tekevänikään.

Täysikuun ulvonta voittaa usein keskiyön jälkeen kaikenlaisten metsien susien ulinat.