lauantai 14. lokakuuta 2017

Paperi T, Post Alfa

Elämä on satunnaista

Löysin Post Alfan Turun Kirjaston uutuusrunohyllystä viikolla. Otin mukaani muutaman muunkin kokoelman intiimisti nuuskittavaksi.

Mietin alkuosaa plaratessani että kuka on Paperi T. Heti alun jälkeen en niinkään välittänyt kuka oli, teksti oli hyvää. Pitkästä aikaa!

Keskityin välillä teokseen, taitto ja ladonta hiukan herätti kulmakarvojani mielenkiintoon: Pienehkö valkoinen fontti täysmustalla pohjalla.

Mikäpä siinä kun teksti veti mukanaan.

Lukutaolla kävin googlaamassa: Hän on Henri Pulkkinen. Ei siis sen salaperäisempi. 31 vee, ja ihan elävä. On julkaissut myös musiikkia. ISBN numero 978-952-7144-25-1. Kustannusoy Kosmos. 2016.

Minua miellytti oma havaintoni hyvästä kirjoittajasta. Sai vahvistuksen.

Tyydytystäkin.
Minua ei huijattu.


en pelkää hirviötä sängyn alla
pelkään hirviötä joka nukkuu sängyssäni
käyttää nimeäni
puhuu suullani


Sivunumeroita ei ole. Kukahan niitä kaipaisi? Eikä sisällysluetteloa.
Sivuja on riittoisasti, ei liikaa. Lähes 100?

mä rakastan kaikkia
paitsi niitä joita vihaan

Se miten kirja on painettu, paketoitu ei sinällään merkitse suuria, paitsi että sivuja täytyisi pystyä lehteilemään helposti, ja hiukan kirkkaammin teksti saisi olla luettavissa. Osittain omaa syytä, silmälaseja varmaankin saisi pestä useamminkin kuin mitä maltan tehdä? :-)


en erota enää paniikkikohtauksia orgasmista


Post Alfa on kelvollinen teos. Sanat ovat luotettavia. Ymmärrettävää sanomaa. Millä muulla olisi merkitystä?
Post Alfan kanssa viihtyi, mukavaa seuraa. Tuli tunne luottavaisesta seurustelusta.

Heräsi kunnioitus.

hei jätkä hei
tää on ihan väärä kyyti sulle
vai etkö muka tiedä
ambulanssi kuljettaa vain eläviä



Mihin Suomen runous on menossa?

Lienee.
Hyvinkin elossa.
Virkeitä kustantamoita on tupsahdellut ilmoille. Kivaa.


Henkilökohtaisesti kaipaisin joskus ennakkolokerointia, että joku luotettava taho tekisi esivalintoja.

Taitaa olla typerä ajatus. Eihän sellaisia tahoja ole, paitsi heidän omasta mielestään?

ihan sama mitä tapahtuu kunhan tapahtuu

Käyn aika ajoin kirjaston uutuushyllyä kurkkimassa. Tämäkin vuonna 2016 ilmestynyt kirja sieltä löytyi.

Kiitos kirjastolle, ja yhteiskunnalle että kirjastoja yhä meillä on.


Äänestänen jatkossakin vain sellaisia puolueita jotka ovat kanssani tuosta samaa mieltä.



Turussa 14.10.2017

Juhani Tikkanen

runoilija


Ei kommentteja: