perjantai 27. heinäkuuta 2012

Shiki Kukai July tuloksia




Kuvakevennyksenä tänään kaappaamani kuva horsmasta joka reissarin ruusuna ikäänkuin jollei liftaa junaan niin heiluu niiden kolistessa ohitse kohden Tamperetta.

Shiki Kukai Heinäkuun aihe oli puheet ylipäätään, juttelut ym.

126 kpl tekstiä on äänestetty ja voittajaksi paljastui Rita Odeh 29 pisteen tekstillä:

sotapuhe -
kaksi kukkoa silmäilee
toinen toistaan


Kyseessä tietenkin jossakin maatalon kanalassa tapahtuva jännitystila, eikä esimerkiksi Syyrian sisällä taustavaltioiden tuella käytävä "kahinointi". Niinhän lienee sovittu. Että maailmanpolitiikka ei ratkota Shikin sivustolla.

Turkuun tuli myös pari pistettä, saaliin kirjasi itselleen Juhani Tikkanen tekstillä:


tiheikkö ...
puheliaita
hyttysiä

Mekkala-aiheesta vielä yksi, Ruth Powell ja neljä pistettä:


saavuin kotiin -
varisten trio
riitelee pihalla


Bill Kenney sai myös neljä pistettä seuraavalla:

pullistuvat pilvet
koko iltapäivän
melskaavat lapset

(Sorvailin tekstiä ilman lupaa ihan pienesti; alkuteksti ilmestynee Haiku-Usan bogisivulle aika pian.)


Vielä yksi lapsiaihe, jotka ovat aina lystejä:

viisivuotias tyttö isälleen:
miksi sinikello
on sininen?

Copyright Oddbjorn Aardalen, suom. j.t. Sai sekin muuten kaksi pistettä.

Free osiosta mahdollisesti myöhemmin... Iltapäivän ketojen kukkien kameralla jahtaamisen tuloksena otin myös alla olevan luontokuvan:





Tyhjennyt tölkki
kumisee tyhjäpäisyyttään
ruohikossa


Tavuja yhteensä 17, mutta vinossa tasapainossa?






Ei kommentteja: