Runoviikko Turussa

Täytyy vissiin solidaarisuudesta mainostaa: Olohuone-klubi Kortteliravintola Kertussa 6.11. klo 20. Olohuone 306,4km2 esittää Runoviikon kunniaksi tekstejä eri muodossa: Turku-rappia, performanssikuunnelmaa ja halausturvalomakkeita. Liput 4e.

Tapiiri - Halausturvavirasto. Mannila- Rumbin- Suovanen - N-y-t NYT! Hiltunen - Metsätähti - Axlund - Pass the knowledge recording sessions. Eräs manifesti. Runouden hurja kaupunginosataisto eli mikä on Turun suurimpia sanoja synnyttävä kaupunginosa?
http://www.vsrunoviikko.net/index_2.php?p=2
http://www.olohuone.org/
---------------------------------------------

Mitähän olisivat suuret sanat - tavalliset sanat - mitättömät sanat.

Jos kirjoittaa isommalla fontilla niin onko ne sanat isompia, parempia.


Hiljainen
näppäimistön näpellys --
suuria sanoja syntyy!


Kova
kirjoituskoneen kalina --
poliitikon kolmas selitys


Ajatus
koulupojan päässä --
mistä saisi hesburgerilaisen?


Huomaatteko; kaikki sanalukutarkkoja hay(na)ku-runoja!

John Stevenson, hope

     toivo 
     tietämättä mitä varten 
     syksyn värit ovat

(Copyright John Stevenson, suom. j.t.)

Lisäksi vanhoista vihoista puhtaaksikirjoitettu seuraava Tikkiksen, jatkaa kaisla-aiheen pyörittelyä:

huojuva virta
pitää kaislaa pystyssä
räntäsateessa

Issan aikaisimpiin kuuluva kirppuhaiku 1790-luku); yhdistävä tekijä on virtaava joki:

viskattu jokeen,
kirput ...
aurinko nousee

runot virtaavat
kuten yön kirput uivat
kaislan juurilla

:-)

Porvoossa

Olin pari päivää Porvoossa. Istuttiin sisällä, keskusteluja.
Taloja ympäröivät puut olivat vanhempia kuin minä.
Kirjastossa seinällinen vanhoja kirjoja,
joukossa avaamattoman tuntuinen Japanin Kulttuuri.

kostea tuuli humisee 
minua vanhemmissa puissa

Ruokalassa istuin keinosiementäjää vastapäätä;
vieressäni olevan miehen kravatti
oli silkkiä,
kuin siltä ajalta kun puut olivat vielä puita.

Patsas 
muistaa sen ajan 
kun hän oli kasvava pensas


minä pohdin pitkään 
oman kravattini
ikää 

Illalla pimenee. Minusta runoilijan tehtävä on kirjoittaa siitä.

Porvoossa ulkovalot paloivat ja peittivät pimeän.

    Syksyiset sateet –
    on tässä kestämistä 
    kengät märkinä

(Tikkis)
Seuraava on Issan kenkien-etsintä-haiku:

Kohennan liekkiä
kun etsin kenkiäni ...
kuolleiden-juhlan lyhtyä

(Kuolleiden juhlan aikaan kahdeksannessa kuussa sytytetään lyhtyjä jotta esi-isien henget näkisivät palata kotiin.)

Kuntavaalit

Toitottivat että kolmesta suuresta yksi voitti toinen hävisi ja kolmas rökälöityi.

Minusta 20% ja sen marginaalina pari kolme prosenttia on ihan tasaveroista.
Olisivat sovussa.

Oma valintani oli kahden tutun väliltä, joista toisen sukunimeä en kopissa sitten muistanutkaan, mutta toisen muistin. Sai ihan hyvin ääniä, mutta ei ihan "päässyt" valtuustoon kurinalaisesti nappeja painelemaan. Voi olla fiksulle ihmiselle ihan vaan hyväksikin.

Jotkut rannalle jääneet ilmeisesti surevat. Niille löysin yhden Kikusha-Ni'n (1752-1826) kirjoittaman haikun:

 

  Vain kuu ja minä, 

  - treffit oli sillalla, 

  yksin. Tulee kylmä.

Siihen voisin jatkaa pari omaani, ensin Billin Haikuun kirjoittamani kommenttihaiku:

     Pitkä, pimeä ilta --

     unohdin ladata 

     kännykän akun

Ja toinen myötäilemään Kikusha-Ni'tä:

         Odotan häntä. 

         Kuukin on musta. 

         Alkaa paleltaa.

Olkisandaali
uppoaa vanhaan lampeen –
sataa räntää

Copyright by Buson (1716-1783), suom. j.t.

     Sukat kastuvat 
     talven räntäsateessa -
     risaiset kengät

(Tikkis)

Kirjamessut runojen kohdalta

Minä kävin perjantaina Helsingin Kirjamessuilla katsastamassa mitä uutta runouden köyhitetyille saroilla kuuluu. Odotinkohan yhtä suurta runojen pulinaa. Bo Carpelan oli ainoa johon osuin. Piipahdin myös katsastamaan divareita. Ne harvat runohyllyt jotka löysin olivat lähinnä aneemisia. Uudemmat puuttuivat lähes täysin; joitakin 50-luvun ylijäämärunoja oli jokunen. (Nekin ovat pääpiirteissään runohyllyissäni, eli kauppoja ei syntynyt.)

Onko nyt jo pysyvästi niin että suurten ja pienten runokustantamoiden varastoja ei enää jätetä divareille myytäväksi. Huhun mukaan kustantajat mieluimmin lähettävät myymättä jääneet kokoelmat paperinkeräykseen tuhottavaksi kuin jakaisivat niitä divareille. ??
Ei se niin voi olla?

Olisiko Internet yksi mahdollisuus tallentaa runous jälkipolville?

Kun olin pariin kertaan kiertänyt mielestäni koko näyttelyhallin, - enkä toistuvista yrityksistään huolimatta turkulaisena ostanut helsinki-kalenteria! - tallustelin kahden Euron narikan kautta tuuliseen ulkomaailmaan. Junassa Sudokua ratkoessani pohdin että pitäisikö runoja varten pystyttää ihan omat messunsa, vaikkapa varsinaisen massakirjamessujen kylkeen, mutta niin että kun Runomessuosaston heiluriovesta sisään kävelisi niin löytäisi Runoja?

Tein aiheesta kyselyn, löytyy vasemmasta palkista. Kysely on tehty sydämeni vajaatoimisella verellä; älkää esim. Jyväskylässä ottako pahaksenne. Kyllähän sinnekin pitäisi runomessut pystyttää! Mutta ei kuitenkaan Poriin, vaiko joo?

Ps. Jakoivat messuilla Vuodet Kirjat - mainoskirjaa. Laskin siitä lähes sata ilmestynyttä runokokoelmaa, siitä puuttuivat ainakin Ntamo ja Savukeidas. Eli lukumääräisesti runoja julkaistaan enemmän kuin koskaan? Missä se näkyy? Kuuluu?

Onko Tikkis ainoana vähän niinkuin pihalla? Kommentteja?

Helsingin matka perjantaina

Tihkusateessa pyöräilin Helsingin junaan. Istuin penkille ja odotin että kahvitäti tulisi kahvikärryillä myymään kahvia. Ei tullut. Juna oli lähes täynnä; minulla oli paikkalippu. Kaikilla ei ollut. Viereeni tuli istumaan ihminen, jonka kanssa tuli puheeksi kahvikärryn ihanuuden odotus. Ihminen sanoi että kuulutus mainitsi kahvikärryn seisoksivan vaunussa kaksi, jota saa käydä siellä katsomassa. Pikajunan porhaltaessa omaa aikatauluaan löysin kärryt ja sijoitin itseeni pahvimukillisen kahvia ja muffinsin.

Junamatkan täyttymys, 
pahvinen muki täynnä 
kahvin-papu-uutetta! 

Helsingin asemalla lenteli pari pulua. Ystävälliset ihmiset jakoivat vaalimainoksia, vihjasivat mitä numeroa pitäisi suosia. Joku antoi HIV vastaiseen taisteluun minullekin varmuusvälineen. Onnellisena kävelin kaupungille.

Mannerheimintiellä 
vastaan puhalteli lehtiä, 
ohittavat minut. 

En äänestä ainakaan heitä, keltaisia.

Ennenkuin palasin Turkuun ajoin raitsikalla messukeskukseen. Kirjaihmisiä seisoskeli osastoillaan, rauha vallitsi. Lintulan Luostarin osastolla viivähdin jonkin aikaa. Ostin Ortodoksisen kalenterin ja kuvakokoelman Ikoneja Neovostoliitosta. Keskustelin tovin nunna Ksenian kanssa olisiko hän kuullut minne Kizin kesäkirkon ikonit joutuivat kun suomalaiset siellä sodan aikaan käyskentelivät. Ei hänkään tiennyt. Mainitsin että aikoinaan Kizin saarella kirkkoa katsomassa käyneenä 1970-luvulla joku tiesi mainita, että joku vei ne "turvaan"... Lupasin joskus poiketa Lintulassa.

Kadonneet ikonit 
hohtavat ihmisten mielessä 
kuin virvatulen loimotus

Bo Carpelan mainitsi erityisesti tykästyneensä Turun kauniiseen murteeseen. Juhani Syrjä lähti kahville, ja minä myös. Keskustelin yhden ihmisen kanssa siitä, että miksi hänen XP käyttöjärjestelmä tilttailee. Hän uskoi saavansa jouluksi uuden laitteen. Lupasin hänen (mikrolleen) ainakin neljä vuotta elinaikaa hankinnasta.

Kirjan elinkaari 
lyhenee kuin valtion velka --
tuholaiset jyräävät

Pasilan asemalaiturille kuului yksinäisen lipputangon narun läiske
kun syysillan määrätietoinen tuuli kiersi liputonta tankoa.

Isänmaa liputtaa --
pääsylipputuloilla 
tulkitaan vaalitulokset

Turkuun rullatessaan juna oli vartin myöhässä. Mietin mitä jäi suorittamatta. Päinvastoin sain Sudokun melkein valmiiksi; olisin tarvinnut vielä toisen vartin.

Olinko siis etujassa vaikka juna ei.

Välitekstit ovat kolmirivisiä, mutta korkeintaan senryu-luokiteltavia.

Lähden yksin ulos
tapaamaan yksinäistä
syyshämärässä

Copyright by Buson (1716-1783), suom. j.t.

         Yksinäinen syys 
         tekee hämärät treffit -
         se on salaisuus 

Lopuksi yksi Issa vuodelta 1825:

kotiutuvat
nukkuvat, heräävät
portin hanhet

-vai ankkojako Issan portilla asusteli... Ja sitten lähestyy hevonen:

Hanhet ja ankat
kookottavat, vaakkuvat pois...
hevonen

(Issa vuonna 1825)

isoäidin opetus kuunnella varista,
jatka omaa puhettasi
vasta kun varis
lopettaa oman juttunsa

hetkeksi edes

Jokunen lehti 
vatuloituu tuulessa 
entisten sekaan

Vatulointi tarkoittaa hidasta ja vätystelevää tekemistä.
(Urbaanisanakirja.com)

Yasuhara Teishitsu (1609-1673)

Yasuhara Teishitsu (1609-1673) oli Teitokun oppilas. (Matsunaga Teitoku 1571-1653).
Sanotaan että Teishitsu olisi tuhonnut lähes kaikki tekstinsä, noin 3000 haikua, ja säästänyt vain kolme. Tässä yksi niistä:

 

Katso! Katsopa! --

Siinä kaikki mitä osaan sanoa 

Yoshinon vuoresta.

Yoshino vuori on eteläisessä Japanissa jonka rinteillä on neljä metsikköä vuorikirsikkaa, noin satatuhatta kirsikkapuuta, jotka kukkivat kolmen päivän ajan aikaisin huhtikuussa.

Basho kehui tätä Teishitsun hokkua parhaaksi mitä on koskaan kirjoitettu.

Ps. Hokku ja haikai; vasta myöhemmin niitä alettiin kutsumaan haikuksi.

Bloggaaja Gabi Greve http://wkdhaikutopics.blogspot.com/2007/03/yasuhara-teishitsu.html kuitenkin blogisivullaan toteaa häneltä silti joitakin tekstejä jälkipolville jääneenkin. Lainaan sieltä vielä neljä lisää:

  Lähtekääs Sagaan, 

  te merilokit, 

  syömään taimenia!





    Ratkaistu riita, 

    vesi ja jää 

    taas sovussa





         Uusi vuosi -- 

         minua pitää elossa

         riisivelli





Öinen kuu -- 

kasa 

viileyttä

Allen Ginsberg, ennen julkaisematon haiku

 
Hortoiltuani 
tyhjyydestä runotilaisuuteen --
seuraavan aamun krapula

Allen Ginsberg (suom. J.T.)

Taustaa:
Bloggaaja Dr. Jay SW, löysi arkistoistaan Allen Ginsbergin paperinpalaselle vuonna 1990 tai 1991 kirjoittaman haikun.

(URL: http://yogaforcynics.blogspot.com/2008/10/kind-of-haiku-by- allen-ginsberg.html)

Variaatio suomeksi voisi olla näinkin; tavuja tosin rönsyilee ohi alkuperäisen säästeliään paperinpalan:


Käveltyäni tyhjästä / sisään lukemaan runoja -- / seuraavana aamuna minulla oli krapula



Allen Ginsberg on myös kääntänyt ainakin yhden haikun:

Vanha lampi - sammakko pomppaa sinne. Molskis! 

Mies tuossa pöydässä on juuri kuin Allen Ginsberg mutta tämä on kasino Vegasissa & Allen on ollut kolme vuotta kuolleena

(Copyright Ron Silliman, ZYXT, The Alphabet, s. 1010. Suom. J.T.)

        Hilpeä aamu -- 
        kuljen varmuuden vuoksi 
        hautausmaan ohi

(Tikkis)

Cor van den Heuvel, tundra

tundra

Sarjassa Lyhyitä Runoja siteeraan tässä kokonaisuudessaan runon tundra, jonka Cor van den Heuvel julkaisi vuonna 1963 kirjassa the window-washer's pail, New York: Chantpress. Sana tundra on yhdellä sivulla yksinään, vähän keskiosan alapuolella.

Se on äkkiä luettu, mutta selviääkö pelkästään sillä, on jo toinen juttu. Joka ei ole vielä lähellekään selvitetty.



Lisään tänne pari yksirivistä haikua, jotka Cor van den Heuvel on kirjoittanut:


varjo taitetulla lautasliinalla



sade jokaisessa ikkunassa

Naku-Leijona tuhnusateessa

Alaston uros
nielee raikasta vettä
suihkulähteessä

Geof Huth, pwoermd; srunsa

Geof Huth nimittää (visuaalisesti luettavaa) runosanaa englanniksi termillä pwoermd. Sen voisi ajatella kehittyneen poem ja word sanojen visuaalisesta yhteensulautumisesta vaikkapa näin:

poem 
pwoem 
pwoerm
pwoermd
woermd
woerd
word

mahdollinen suomennos:

runo
runso 
srunso
srunsa
sruansa
suansa
sansa
sana

Geof Huth bloggaa osoitteessa
http://dbqp.blogspot.com/ .



Suomennan tänne vielä muutaman Geof Huth.in kirjoittaman pwoermdian:


lighght

valovl




ja vielä toinen:




gnight


öyö


Lisäksi seuraavat kaksi samaan keskustelunavaukseen,
kirjoittaja on Aram Saroyan



lightninght


valaistusva


ja vielä toinen Aram Saroyan.in kirjoittama



eyeye


silmäis

Siperian kuutamo

Kävin Helsingissä eilen. Minä kutsun Helsinkiä vuoden 2000 omien tapahtumien jälkeen omaksi Siperiakseni. Yksi selitys on se, että mitä tulee vastaan kun Turusta lähtee itään.

Siperian kuu
pysähtyy suojatielle
katuvaloissa


Illalla kävin Pasilan sivukirjastossa kuuntelemassa Ntamoa ja Leevi Lehtoa.
Tapasin siellä mm. Jyrki Pellisen, jonka kanssa supattelimme googlen salaisuuksia.
Runoilija Karri Kokko ei kuullut supatuksiamme.


Googlen haut ovat
tietokonevirheen vuoksi
kadonneet kuuhun


Paikalla oli montakin mielenkiintoista keskustelua, mutta rantaradalle kiiruhtava iltajuna lähestyi Pasilan pysäkkiä. Kiirehdin sinne; raiteelle kuusi liukui juna kuin hidastettu tähdenlento. Melkein täysi kuu yritti saada jotain sanotuksi peltisten kattojen yllä. Keskustelin kuun kanssa.


Tähdenlento
hyppää rantaradan junaan --
blogi syö runon

Pusikot riisuvat
hiukan kerrallaan värejään --
savinen joki

Ilmalämpöpumppu toimii taas!

Appliance ilmalämpöpumppu toimii taas!








Historiaa: Vuoden 2007 elokuussa pieni asennusfirma asensi meille ilmalämpöpumpun. Asennustyö maksoi 100 € enemmän kuin itse laite. Kokonaishinta 900 €. Maahantuojan takuulupaus oli kaksi vuotta. Vuoden 2008 syksyn viiletessä ilmalämpöpumppu ei enää startannut. Soitin asennusfirmaan Turun lähelle. Kieltäytyivät tekemästä enää mitään.

Maahantuoja (Appliance-Finland) kuitenkin otti asian hoitaakseen ja eräiden sattumien vuoksi asentaja Porista, Satakunnasta saapui vasta tänään maanantaina, suoraan Suomen ja Satakunnan Porista!

Asentaja totesi että putkistosta oli paineet kadonneet. Näytti että putkistossa ollut öljy on ruiskutellut itsensä laitteen kylkeen ja seinään.





Appliancen porilaisen asennusmiehen rauhallisen varmaa työskentelyä oli ilo seurata. Hän leikkasi vanhat, vuoden 2007 hätäisen asennuksen jälkeiset liitokset ja teki uudet. Putkisto vacuumpumpulla tyhjäksi ja laitteeseen ulosvuotaneen öljyn tilalle uusi satsi painepullosta. Kävin starttaamassa yksikön ja pienen aikaa huristuaan Appliance ilmalämpöpumppu alkoi taas henkäillä lämpöä sisään. Muutamassa minuutissa sisälämpö nousi useilla asteilla. Totesimme että taas toimii.

Joimme porilaisen asentajan kanssa kahvit. Oli mukava istuskella lämpimässä kun Appliance taas hyrisi hiljalleen lämpöä! Asentaja kertoi että heillä on toinenkin vastaava asennusfirma, jonka kanssa he eivät mielellään olisi tekemisissä.

Kannattaa siis olla tarkkana kaikenkarvaisten ammattitaidottomien pelkän rahastuksen taitavien asennusfirmojen kanssa.

Vaalitkin lähenevät

Kävimme Inkun kanssa päiväkävelyllä; näpsin muutaman digikuvan. Yllä oleva näpsys on Turun rautatiesillalta, joka periaatteessa on kielletty kävelypaikka. Remppa-Reiskat vaihtavat vanhoja ratapölkkyjä, tässä kuvassa vielä vanhempaa osaa. Ihailen vihreän luonnon innokkuutta. Siitä ne kasvaisivat, puut, jos saisivat viheriöidä. Me ihmiset tiedämme tuloksen mutta versot uskovat huomiseen kuten poliitikon kuuluukin.

Joenrannan lehtipuut tiputtelevat kilvan irtonaisia lehtiään, osa niistä vipattaa saviseen jokeen, sinne ne hukkuvat.

Sillan alta
seilaa yläjuoksulla
hukkuvia puunlehtiä

Aikataulussa
viilettävä Pendolino
viheltää tulevansa jo

Tunnisteita: Tyhjää plätinää, haiku, hay(na)ku

Tuula-Liina Varis uusi puheenjohtajamme!

Suomen Kirjailijaliiton vuosikokous Tampereella valitsi yksimielisin äänin Tuula-Liina Variksen uudeksi puheenjohtajaksemme!

Kari Levolan päätös olla asettumasta uudelleen ehdokkaaksi oli minulle yllätys, - olihan Karin kausi toisaalta melko rankka - mutta toisella tapaa yllätyksen korvasi tieto että Tuula-Liina on suostunut ehdolle.

Keskustelin asiasta Turun Kirjamessuilla Pekka Kejosen kanssa, ja käsittääkseni olimme tulevasta valinnasta hyvillämme.

Totesimme myös nk. Kekkos-syndroomasta, että Kari tehnee viisaasti jättämällä asettumasta jatkokaudelle. Puheenjohtajan työ ei ole erityisen piikittömien ruusujen päällä tanssimista; kiitosta järjestöhommista on vaikea saada.

Jostain syystä Suomessa kiitetään nälvimällä, ja selän takana puhumalla.
Näin ei ole kuuloni mukaan Karin kohdalla, joten hänen päätöstään pitänee siitäkin syystä kunnioittaa.

Ainoa ikävä asia kaivertaa mieltäni: olisin mennyt lauantaina 11.10.08 bussikyydillä Tampereelle SKL ryn vuosikokoukseen. Bussi oli tilattu. Mutta Turusta ei ollut lähdössä kuin neljä aktiivista jäsentä, joten bussivuoro peruttiin.

Katselin juna-aikataulua; juna olisi ollut Tampereen rautatieasemalla noin 10:45 kun kokous alkaisi tasan klo 11:00. Laskeskelin että rautatieasemalta ei ehtisi kävellä kokouspaikalle vartissa, vaan siellä olisivat jo kokousovet suljetut. Enpä siis osallistunut. Sääli, sillä olin jo varannut Marja Kurjen designeeraaman kravatin varta vasta tähän tilaisuuteen. Pitänee laittaa vitriiniin?

Onnea Tuula-Liinalle, ja omalta osaltani rivijäsenen kunnioitukseni myös Kari Levolalle.

Kaikki eivät usko syksyä olevaksi

Työhuoneeni ikkunasta on näkymä pihalle, jossa vajan seinustalla nojailee kaksi polkupyörää. Maahan syöksyy keltaisia lehtiä. Puu ei niitä enää tarvitse ja lehti saa mennä. Seinustalla köynnös kiipesi sileätä maalattua seinää pitkin ylöspäin, tavoittaakseen omaa taivasosuuttaanko. Eikö se näe että siellä odottaa talon räystäs ja räystästä raapiva vaahteran peittoavat oksat?






Pari lehteä on jäänyt köynnöksen kainaloihin lepäilemään. Köynnös ei varista niitä pois; hänellä on täysi työ yrittää pitää tartuntahaarakkeensa sileässä talomaalipinnassa.

Huomaatteko, saan vaikutteita Karri Kokon Avokyyhky-kokoelman kielestä.

Kirjoitan tähän muutaman erilaisen variaation tämän päivän ajankohtaisista tapahtumista:

1.
Syksyn tuulessa 
köynnös suojelee 
kuolleita lehtiä 


2.
Sateesta märkä 
vaahteran lehti 
odottaa talvea


3.
Köynnös ei tiedä 
että talvi lähestyy. 
Vai tuleeko, talvi?


4.
Mitä teille tekisi, 
läjäpäin keltaisia lehtiä 
peittää sysimustaa maata

Näitä voisi vielä työstää. Jonnekin joskus. Vaahteran lehdet pihalla ovat olevinaan samaa mieltä. Kuin tietäisivät että matka on vasta alussa. Pitääpä vähän aikaa vielä vahtia heitä.

Tein sivupalkkiin äänestyskoneen; mikä näistä miellyttää eniten?


Ps 25.10.08: Kyselyaika päättyi. Äänestäjiä oli yhdeksän kappaletta. Ylivoimaiseksi voittajaksi selviytyi hokku nr 3: Köynnös ei tiedä että talvi lähestyy. Vai tuleeko, talvi?

Kiitoksia äänestäjille!

Wall Street Blues 2008

Tämän aamun uutiset lupasivat että maan hallitus maksaa pankkibusinessinsa möhlänneiltä pankeilta niiden huonosti onnistuneet lainat.

En oikein uskonut korviani, kyse ei ollut 60-luvun riemulaulu siitä että porvarien pankit otetaan kansan haltuun, vaan tämä uutinen on vuotanut Ameriikan kultamaasta.

Voi aikoja.

Tyhjennetyt pilvet

On satanut pitkään.
Kuka omistaa 
mitä?

Variaatio kaksi:

Pitääkö köyhien 
maksaa tyhjentyneet pilvet
pitkän sateen jälkeen? 

Variaatio kolme:

kadonneet setelit 
menneet 
syksyn tuulen mukana

Kolmosen julkaisin jälkikäteen ikäänkuin lisäyksenä Bill Kenneyn blogin kommentissa. Bill vastasi siihen näin:

tyhjä lompakko --
putoavat lehdet
yksi kerrallaan

(tr. by Tikkis, c. by Bill Kenney)

Billin blogissa oleva haiku kuuluu näin suomeksi:


ulosmitattu
kaukana hurisee
ruohonleikkuri

(tr. by Tikkis, copyright by Bill Kenney)


Tunniste:
haiku, Bill Kenney

Tyhjät pilvet, pohjustelua

 
               $
           €$$$$$$€
          $$$$€$$$$$
         €$$$$$$$$$$€
             £$$$€££


              $ 

                €

             £

Tyhjentyneet pilvet --
köyhä nainen odottaa
avustusta


Tunniste: syksy

Minulla on tänään vapaapäivä. Ylimääräisen löhöilyn lisäksi lueskelin haikuja, etsin kiinnostavia alkavan syksyn aiheita. Löysin sen sijaan mukavia kesällisiä puutarhankastelu-aiheita. Käänsin niitä muutaman tänne ja päiväsin ne heinäkuulle.
(Eihän lokakuun sadekuurojen sekaan lomittunut puutarhan kastelu oikein istu, eihän.)

Käännän tänne silti Shiki Kukai Marraskuun 2005 sivulta pari syksyistä aihetta:

Kuihtunut lehti 
koskettaa hiuksiani -- 
syksyn tuuli 

Copyright Israel López Balan.
Seuraava on Marie Summers:in:

syksyn tuuli ... 
kaksi vaahteran lehteä kilpailee 
alas katua

Nyt yksi omani, tänään kirjoittamani:

Vapaapäivä --
tarkkailen
putoilevia lehtiä

Samasta lähteestä teekannujuttu:

syksyn tuuli --
teekannu alkaa
viheltää

Copyright Darrell Byrd.


Syksy tuntuu ihan mukavalta kun lueskelee tämmöisiä, eikös?

Japanilainen ravintola --
kärpänen
ei pidä minusta

copyright by Fred Masarani:


Kävin taas Fred Masaranin blogissa. Hänen teksteissään tuntuu joskus olevan ikäänkuin ilmaa, mutta varomattomasti lukien saattaa yllättyä. Tuo esimerkiksi yllä on mielestäni syvällinen teksti; alku vie japanilaiseen ravintolaan. Selvä, istutaan siellä, juodaan lämmintä sakeako, kaikki on rauhallista, seesteistä, perijapanilaisen ystävällistä. Sitten kärpänen! Maailmanrauha järkkyy. Pearl Harbour tulee mieleen. Sotatila!

Niinkö pienestä mielikuvitus on kiinni tässä maailmassa?

Ruokalanpitäjä
tiskaa soppakauhan
kun lasku on maksettu

(Tikkis)


october 5. 2008

Jonimatti Joutsijärvi

Jonimatti Joutsijärvi,
tule on minun nimeni,
Ntamo 2007.

Vieras puhuu kuin riekko,
Internet 2002

Kirjoitin Jonimatti Joutsijärvestä vanhalla kotisivullani:
http://www.saunalahti.fi/~juhatik/pohdinta/jonimatti.htm.

Turun Kirjamessuilla tapasin runoilijan ensi kertaa elävänä, kuvassa hän lukee totisena puuhevosen päällä istuen runojaan.

Hän on hyvä lukija, ja kieli istuu kuulijaan siten että ei tule haluakaan panna vastaan. Istuin hiljaa, mitä nyt kamerani otti jonkun kuvan. Kuuntelin.




Kuvassa vasemmalta Mallinen, Keinonen, Jonimatti Joutsijärvi ja Leevi Lehto.

Jonimatti Joutsijärvi julkaisi 6.8.2002 kokoelman Vieras puhuu kuin riekko, siitä lainaan sivun 10 runoa:

Veneeni on rannassa kylmää vettä 

Soudan käsivarsin 
hengitän pinnan yllä, juon 
vesi ei tule nahan läpi 
kutsumatta 
se ei jätä sanojani

Vieras puhuu kuin riekko - kokoelmassa on 61 sivua. Se että kokoelma ilmestyy Internetissä antaa haasteita: Kukaan ei oikeastaan tiedä minne ja kuinka laajasti se leviää. Se saattaa jäädä bittiavaruuksiin vielä senkin jälkeen vaikka sen sieltä poistaisi. Cachesivustot pitävät biteistään kiinni kasvavalla ruokahalulla; niille ei riitä korjatut versiot vaan sieltä saattaa pulpahtaa tuhottujakin versioita. Kuten maailmankaikkeus jonka tajuamme laajentuvan kiihtyvällä vauhdilla, lujempaa kuin oma käsityskykymme?

Jos tunnet minut 
kuin minä tähdet 
nimettöminä, paikattomina 

astun eteesi 
kun haluat

Kokoelma tule on minun nimeni on pitkää tekstiä, sanoja ei ole säästelty mutta ne ovat kuin aseteltuina paikoilleen noudattamaan ennalta päätettyä suunnitelmaa, kuin oltaisiin sovittu että maailma on nyt tämän suuruinen, ota siitä kuulo.

Lainaan tähän vielä muutaman rivin Jonimatin runosta Reviiri - julkaisusta 2005:

Käsiala pienenee näen maailmojen sisään
Esirippu on nukkaa valon ohuttaa kuin nahkaa 
Tunnustelen sinun jättämääsi jälkeä 
minussa avautunutta pimeää 
Lähestyn nukkuvaa magneettia
En tiennyt että pesit minussa
...

(Reviiri, uuden kirjallisuuden vuosikirja, Varsinais-Suomen taidetoimikunta, 2005)

Surskorpa kirjoittaa Jonimatin kirjasta:

http://surskorpa.livejournal.com/56484.html

Ulf Karl Olov Nilsson (UKON): Synopsis

Ulf Karl Olov Nilsson (UKON)
Synopsis
Ntamo 2008

"Mot" ja "tom" sisältävät samat kirjaimet 
mutta eivät tarkoita samaa asiaa. 

(Nilsson sivulla 76.) Synopsis tuntuu ensikahlailun jälkeen mielenkiintoiselta sekasotkulta, joka on asettunut epäjärjestykseen. Ulkonaisesti tekstit ovat olevinaan epäloogisia ja siksi asettuneet Synopsis-nimiseen kirjaan noudattamaan painopaperin rajoituksin printtiavaruuteen juuri niinä sanoineen jotka siihen on tulostettu.

Tavoite on olemassa: minä luin koko kirjan, kahlasin. Mietin runon tieteellisiä määritelmiä, ja koska niitä en löytänyt lisäsin niihin UKONin määrittelemättömät määritteet oman mieliavaruuteni muistini sokerikkoihin.

Ymmärtääkseni ruotsalaisen sylivauvan 
ensimmäinen sana on melko usein "Lampa". 

Synopsis on Leevi lehdon kustantamon, Ntamon ties kuinka mones julkaisu. (ISBN 978-952-215-044-8, eli olisiko menossa numero 44?) Suomennokset Leevi Lehto ja Miia Toivio. Painopaikka www.lulu.com.

Runokokoelma Synopsis alkaa opperan libretolla Ylistävä.

Nussisin sinua kuin kani 
tai rotta tai hiiri tai kettu 
tai talitintti tai delfiini tai kirahvi 
tai krokotiili tai muurahainen 
tai ristilukki tai lihansyöjäkasvi 
tai kylmä ja märkä dinosaurus. 
Tööttäisin kuin elefantti. 
Tuuuuuuuut! 

Luettelon jatkuessa epäloogisen sekaisin, - mutta tuskin tarkoituksetta? -
käy selväksi että jos lauseen alussa oli joku verbi niin lopussa sillä ei ole merkitystä, eikä ainakaan siinä merkityksessä joka sillä on, oli.

UKON ottaa niin rankasti välillä kantaa että runous keinona katoaa. Tilalle työntyy kantaaottavuus, ehdottomuus sille että on asioita joilla on väliä.

Siihen ei voi muuta kuin nostaa kunnioituksesta hattua, vaikka olenkin usein paljainpäin sekaisine hiuksineni.

Järjestys ei ole se asia jota UKON haikailee. Eipä hän kuitenkaan kaaostakaan halunne; kun työntää päänsä tähän kaaosteorian kiihtyvään toteutumaan niin näinhän tämä kai on kerrottava. Ei tämä muuten selkene, maailmamme meidän.

Ollaan varuillamme; UKON on täällä.

Hän näkee koko ajan samaa painajaista, 
jossa seisoo poikansa takana ja yllyttää 
tätä astumaan suoraa päätä ristituleen sanomalla: 
Eteenpäin, maailma on sinun!

(UKON sivulla 63; runon SYNOPSIS loppu.)

Catharinal kirjoitti myös Ukonin Synopsiksesta:

http://catharinal.livejournal.com/345349.html

(Catharina.n juttu tallessa kommentissa.)

Paavo Haavikko 1931-2008

Se froteeliina jonka minä ostin kesällä 58
oli revitty kahtia
kun minä olin ulkona.
Siinä oli mustaa, oranssia ja valkeata, yhtä leveinä
leveinä juovina.
Se oli kylpypyyhe.
Oli kesä.
Olihan se kulunut jo harsoksi sieltä täältä,
mutta ajattelin,
että se on lujaa kudosta.
Väritkin ovat ihan hyvät.

Paavo Haavikko,
Puut, kaikki heidän vihreytensä.
Otava 1966
(Kokoelman viimeinen runo)

Vuonna 1966 minä julkaisin esikoiseni, kokoelman Vapaus. Matti Suurpää oli silloin Otavassa. Tikkasen Vapaus-teoksen kätilöi maailmaan Tuomas Anhava.

Paavo Haavikko tuli Otavaan jokusen vuotta myöhemmin. Tapasin hänet muutaman kerran. Ollessani merillä kuulin että Vuosisadan Merikirja oli ilmestynyt. Lähetin Paavolle kirjeen, jossa kirjoitin että lähetä kirja lahjaksi, jollet myy.

Paavo lähetti sen postissa, omistuksella, eikä liittänyt mukaan laskua.

Vuosisadan Merikirja on yksi eniten arvostamistani kirjoista hyllyissäni.
Puut, kaikki heidän vihreytensä on myös yksi niistä. Jopa niin, että minulla on niitä kaksi. Toinen kovakantinen, ja mieluisampi pehmeäkantisena.

Nyt kun hän on poissa, ovat hänen kirjansa läsnä. En tiedä onko minulla kaikki hänen runokokoelmansa. Paljon niitä kuitenkin on.

Kiistatta Paavo Haavikko on koko tuotantonsa elinkaaren aikana ollut yksi merkittävimmistä suomalaisista kirjailijoista.

Jos Tuomas Anhava oli tavallaan Suomen Ezra Pound, niin Paavo Haavikko oli Suomen T.S. Eliot.

Turussa, Raunistulassa lokakuun 6. 2008

Juhani Tikkanen
runoilija

Lauri Hinkkanen, Kaarinan kirjastoa varten kuva

Lauri Hinkkanen, Kirje Mihail Gorbatšoville

Lauri Hinkkanen voitti tämän vuoden RunoKaarinan kilpailun. Kirja julkistettiin Turun Kirjamessuilla lokakuussa 2008.

Kynttilä pöydällä palaa loppuun, 
eikä se tarkoita enää mitään 
puuttuvaa subjektia, kipua. 

Rännit kolisevat vieläkin, vettä valuu -
tuuli syö sumua.

(Sivulta 78.) Nämä kaksi kahden rivin pätkää ovat myös haikuja, tavallaan. Kynttilän poltto edustaisi vuodenajoista talvea, puuttuva subjekti nostaa tekstin pois arjesta tai tavallaan laskee sen sinne, arkeen, tavallisen elämän sekaan. Sanana subjekti voisi olla vieras mutta se saa selityksensä, oikeutuksensa loppusanasta; kipua.

Otin Hinkkasen kirjan yöpöydälleni ja ajettelin että nytpäs lukaisen häntä kunnes uni tulee simmuun. Luin kirjan loppuun ja mietin vielä lukuvalon mustuttua runo-asioita. Hinkkasen luki viihtyisesti, teksti veti mukanaan, olin mukana, etsin Gorbaa, oliko Gorba mukana jäi sivuseikaksi; annoin Hinkkasen viedä mukanaan. Tai ollakseni rehellinen kirja vei minua mukanaan.

Siis ainakin minun kohdallani ihan käypä runokokoelma.

HAAPSALU August 2003 

Valge daami, hapantunut
inkarnaatio kirkontornissa, vieläkö olet siellä? 

Mitä kuuluu nyt, vaba Euroopa? 

(Sivulla 27.) Enpä kerro omasta Haapsalun matkastamme, silloin siellä liehui punalippu ja valuuttana oli suomalaisille edullinen rubla. En kerro enempää siitäkään että kävimme ravintolassa syömässä. En muistanut mitä venäläinen ruokaryyppi tarkoittaa ja tilasin sellaiset. Kolmas seurueestamme ajoi autoa; njet vodkuu! Vaimoni otti sivistyneesti fingerporilaisen. Minulle jäi loput. Koko pullosta. Yksin. Minäpä nuukana ihmisenä join sen, ruokaryypin.

Ja tuon valkean daamin minä kyllä arvelen silloin nähneeni. Siellä hän haamuili iloisina vilkkuvien silmäripsieni katveessa. Vai oliko se kuitenkin vaimoni, joka huolehtivana minusta huolehti?






Kaarinan kunta aloitti esikoisrunokokoelmien kustantamisen vuonna 1994. Silloin sen voitti Ulvilalainen Jukka Hannula. Vuonna 1996 palkinnon voitti Ilkka Koponen, ilmoitti kotipaikakseen Kuopion vaikka asui Turun Ylioppilaskylässä vuosikaudet. (Myönnän että Ilkan Kallavesj-runo sai tämmöisen kyynisenkin runoilijan sisällä tunteita vipajamaan.)

Tästä, näiden omenapuiden alta 
ovat edeltäjänikin lähteneet. 
Vannottuaan taistelevansa loppuun asti 
ja vuodattavansa verta 
ruusun puolesta. 

(Lauri Hinkkanen sivulla 42.) En ryhdy asettelemaan Hinkkasta runoilijana erityisiin runolaaturyhmiin, eikös se riitä että hänen runojaan on mukava lukea, ja että ainakin minä ne ymmärrän, ja että sanottavaa on eikä sen laatuun kenelläkään pitäisi olla mukisemista.

Hän, joka halusi akasiapuut täyteen kukkaan 
ja linnut, tunteiden 
kiivauden sekä 
hurmion elämää kohtaan, 
hänet näin valonheittäjien loisteessa 
lentokoneen portailla Moskovassa. 
Mihail Gorbatshov 
myöhäisenä elokuun iltana. 

Pian talvi on taas, kaduilla 
kuollut tuuli. 

(Hinkkanen sivulla 15-16.)

Hei, Mihail Gorbatšov, sinulle on Kaarinasta ilmestynyt kirje!

Lassi Nummi Turun Kirjamessuilla

Turun Kirjamessuilla vieraili myös runoilija Lassi Nummi. Hän esitti runojaan lauantaina. Esityspaikka oli täynnä, niin että ihmisiä seurasi puhetta esityspaikan ulkopuolellakin.

Lassi Nummi täyttää 80 vuotta 9.10.2008. Hän on julkaissut noin kolmisenkymmentä teosta, eniten runoja. Hän on toiminut mm. Suomen Kirjailijaliiton ja Pen-klubin puheenjohtajana.

Onnea Lassi 9.10.2008!

Yksi vanhempi juttuni vanhalla kotisivullani:
http://gamma.nic.fi/~juhatik/pohdinta/LassiNummi.htm

Turun Kirjamessujen ilta 4.10.2008

Lauantaina Turun Kirjamessujen oheisohjelmasta valitsimme tietysti Savukeitaan ja Jukka Mallisen (ja muiden) Seurusteluravintola Apteekin tilaisuuden. Onnistuimme saamaan ihan tuolitkin ja kohtuulliset lasit seurusteluainetta laseihimme. Savukeitaan kustannuspäällikkö Ville Hytönen esitteli pari Savukeitaan Venäjän huumori kirjaa. Keskustelu avarsi kenties ennestäänkin vapautunutta naapuritietoutta.

Ohjelmatarjonta loppui, ja muistelimme että Ravintola Koululla olisi ollut jotakin runoihin liittyvää. Eikun Koululle. Vahtimestari tiesi neuvoa alakerran perille, mutta sielläpä oli ovi kiinni ja siinä tyly lappu, jossa luki Yksityistilaisuus.

Meitä ei ollut kutsuttu, joten lipitimme punkkumme käytävällä ja poistuimme hiljaa ulos Turun iloiseen yöelämään.






Tunnisteita: Apteekki, Kirjamessut, Mallinen, Savukeidas, Turku

Sinikka Tirkkonen, Unohdus. Ntamo 2008

Sinikka Tirkkosen Unohdus-kokoelma on ilmestynyt kustantamo Ntamolta kuluvana vuonna 2008.





Sinikka Tirkkonen on syntynyt vuonna 1954 ja hän asuu Varkaudessa. Esikoiskirja Halla ilmestyi vuonna 1985, toinen kirja oli Luvaton elämä vuonna 1987 ja Miten peiliin kirjoitetaan vuonna 2003. Hän on saanut mm. Valtion kirjallisuuspalkinnon ja Runeberg-palkinnon.

Nyt Ntamo saa olla ylpeä julkaistessaan tämän hänen neljännen kirjansa, runokokoelman Unohdus. Ntamo on nopeasti noussut Suomen runokustantamoiden eturiviin yhdessä Savukeitaan ja Nihil-Interitin kanssa. Nihil on pienen aikaa tosin keskittynyt enemmän äänenkannattajansa, Tuli & Savu - lehden julkaisemiseen.

Kokoelman ensimmäinen runo on vahva avaus:

Andrei Tarkovskille 

Minä kaipaan aikaa, jolloin minulla oli silmät. 
Olen tullut perille.
Tapetti on repeillyt. 
Kosteassa äidillisessä metsässä aika kääntyy. 

Eka rivissä on suora viesti että silmiä ei enää ole. Toinen rivi kertoo täyttymyksestä, perilletulosta. Onko maailma nyt valmis, sokea?
Kolmannen rivin näen Tarkovskilaisena ja se linkkaa ajatukset Tarkovskin mielialoihin, maisemiin. Loppurivi kietaisee runon suomalaisittaiseen lämpöön, äidillinen metsä. Tässä runossa viihtyy vaikka siitä saa draamaakin näkyville.

Kokoelmassaan Sinikka Tirkkonen mainitsee Kalervo Palsan, jonka Beckett (1969) teoksen kansikuvassa on.

Teos päättyy sivulla 70 riviin:

Älkää tuhotko tätä maata, älkää sortako viatonta mieltä!

Kirjoitin tämän heti tultuani lauantaina 4.10.08 Turun Kirjamessuilta, josta teoksen messuhintaan hankin. Kiitos siitä kustantaja Leevi Lehdolle.

Vielä on mahdollista suunnistaa 
kuin lintu tähtien mukaan, 
erämään kielen ohjaamana, 
vielä on mahdollista rakentaa havuvuode metsään 
ja kumartua yöllä tulen eteen
yllä pohjoisen sydänmaan taivas,
vielä on jäljellä villi katse, vapaa reviiri.
...

(Sivulta 67.)


Bloggaaja
Mataleena julkaisi 17.10.2008 syvän analyysin Tirkkosen runoista!
(http://mataleena.blogspot.com/2008/10/tarkovskilainen-mets.html)

Turun Kirjamessut 3.-5.10.2008

Perjantaina alkoivat Turun Kirjamessut.
Tallustelin Turussa bussin nr 100 pysäkille. Ilman järjestäytynyttä jonomuodostelmaa ihmiset kuitenkin astuivat lämpimän hikisiin busseihin. Kuuntelin lukiolaisten tyttöjen kikattelua ja mietin että on se elämä jännää, tuossa iässä.

Tunsin itseni vanhaksi, jota kai olenkin, fyysisesti?

Messukeskuksessa kävelin myymään takkini narikkaan, sain kahdella €urolla pantin.
Löysin Anjalankosken Saverosta tulleen Antti Sepän. Menimme kahville, ja koska olemme jo varttuneita henkilöitä maistelimme kahvin lisäksi vähän muutakin. Se herätti yleistä luottamuksen tunnettamme. Kävin RunoKaarinan osastolla ostamassa Lauri Hinkkasen kokoelman Kirje Mihail Gorbatšoville. Kunhan ehdin sitä plarata voin siitä mainostaa täällä muutamalla rivillä, kunhan siis ehdin, plarailemaan.

Antti Sepällä tuli hirmuinen nälkä ja eikun ruokalan puolelle. Antti oli näytteilleasettelija, tai muuten tärkeä vieras ja hän sai soosia luovuttamalla pienen paperinpalan. Minäkin toki sain mutta lompakosta piti kaivaa siistimpi paperinpala. Sain metallinpalasia takaisin. Ostimme yhden pienen pullon punaviiniä, hurskaasti ajattelimme että siitä riittää molemmille koko aterian ajaksi. Höpönhölyä, hyvä että alkuruoka salaatin painikkeeksi siitä oli. Lämpimän ruoan kanssa jonotimme toisen putelin, johon tyly kassavahti ei kuitenkaan mitään santsialennusta myöntänyt.

Tyly mesta.

Jälkiruokakahvin joimme alistuneesti brutaalisti. Unohdimme, kun höpöttelimme viisaita muutamien tuttujen kaa; Harri ja Sisko Raitis, sekä Gaudeamus kustantamon edustajan kaa, ja keitähän siinä muitakin rahtaantui.

Pujotellessani ihmisten välissä tapasin Pekka Kejosen, ja jäin hänen kanssaan suustani kiinni. Hän väitti olevansa elossa. Siihen en mitään viisasta lausetta keksinyt.

Jotain muutakin touhuilin, tapailin ihmisiä. Päätettyäni tulevani lauantaina uudelleen messupaikalle vaihdoin narikkalapulla narikasta itselleni takin.

Pihalla oli Partasen kalakukkoteltta, siitähän piti ostaa Inkulle tuliaisiksi Partasen muikkukukko. Eikös ollutkin välkky tuliainen kirjamessuilta?

Voin jatkaa Kirjamessujen mainostamista lauantaina, kunhan pääsen näppiksen ääreen.
Näppäämiäni kuvia en uskalla liittää, nostavat vielä syytteen paljastamisesta?


Tunnisteita:
Kejonen, Kirjamessut, Lauri Hinkkanen, narikka, Partasen kalakukko, Turku

Ron Silliman

Isoluinen nainen,
kesakkoinen,
tukka paksussa palmikossa,
nukkuu junassa.
Vuosi jona
jotkut miehet ajattelivat olevan trendikästä
ajella pulisongit.


Ron Silliman, Teoksesta: Toner, rivit 141-147. Teoksen on kustantanut Potes & Poets Press vuonna 1992, 67 sivua.

Ron Silliman on syntynyt 5.8.1946 Pascossa, Washingtonissa.

Sillimanin blogi: http://ronsilliman.blogspot.com/

Ruotsinlaiva ja symboliikka

Kävellessäni parin kokouksen välillä Helsingissä jäin Eteläsatamaan seuraamaan ruotsinlaivan lähtemistä. Ensin hän irrottautui laiturista, peruutti senverran että pääsi kääntymään ulosmenevälle väylälle, ja suuntasi sitten sinne.

Tapahtumasta saisi symboliikkaa. Kukahan sitäkin mahtaisi kaivata?

Ruotsiin
lähtevä autolautta
jättää sadekuuroisen Helsingin.

Kuva 30.9.2008




Tunnisteita:
Helsinki. Ajankulu, Ruotsinlaiva, symboliikka

Siniset vuoret -
vai ovatko nuo sittenkin
sadepilviä?