J. K. Ihalainen, Kuume, 1992

Tämä paperi on peräisin niin radioaktiivisesta metsästä että tätä voi lukea pimeässä ja tämä tikittää.

J. K. Ihalaisen Kuume ilmestyi vuonna 1992. Teoksella on ISBN: 951-96195-7-7. Sivuja 56. Ote sen sivulta nr 29 keskivaiheilta:

Vitut miten hiljaista

Kokoelman teksteistä kuiskii J.K. Jysky-Ihalaisen ääni, tekijästä ei jää korvakuulemalla epäselvyyttä ääneti luettaessakaan. (Tuo ote nyt sattui lievähkösti raflaava, annettakoon anteeksi, se on kuitenkin Jyskyn tekstiä.)

Teoksen etukannesta kuva oikealla ylhäällä.




Kuva takakannesta.

Sumua.
Olin vettyä hengiltä. Tulin viereesi. Haistelin.
Olin päättänyt jäädä loppuelämäkseni.

Upea, syömään houkuttelevan oloinen painojälki lienee vanha Rouva Heidelbergin uurastuksia. Sivulta 4 löytyvän J. K. Ihalaisen teosluettelosta laskien Kuume olisi hänen 26. teoksensa. Tilanne siis vuonna 1992.

Sivulla 56 on kokoelman päättöteksti:

Kuumeen lävitse eteeni tunkeutuva tiikeri. 

Menkäät ja lukekaa J.K. Ihalaisen tekstejä. Älkäät peljätkö, sillä paperia kamalampaa tiikeriä ei silmille hypi.

Eikä kai tästä näillä pakkaslukemilla tarvitse enempää runopoliittisia koukeroita ruveta tänne tunkemaan?

Miettii Turun Raunistulassa pakkasloppiaisena vuonna 2010

Juhani Tikkanen
runoilija

Tammikuu # 7

     talvinen hämy
     lumi yhtä kirkas kuin 
     täysikuun naama

Sarjassa Tammikuun lumia, aloitettu 15.1.2009

1.

tyyntä –
taivas odottaa
lunta satavia pilviä


2.

talvinen yö –
lumeton tuulenpuuska
kuin myös kuorsaisi

Issan vaikute

kylmä aamu --
kulunut täkkini
palelee sekin


(Täkki, tai peite, esiintyy usein Issan talvisissa haikuissa. Tämä versio on saanut lähes kaiken tartunnan Issalta, jolle kunnioitukseni.)

Bashoo matkoilla

tyynynä ruoho
kylmä sade, myös koira
äänien yössä

Suomalaiseen pitempään sanahengitykseen voisi seuraava versio sopia paremmin:

tyynynä ruoho
myös koira kylmässä sateessa
äänien yönä

Erikseen sanomatta lienee selviö että rivin yksi ilmaisu asettaa runon matkoille ja yöpymiseen taivasalla. Ja kyllähän kirjoittaja siinä viihtyy, mutta entäpä koira.

Alkutekstin copyright by Matsuo Bashoo, 1644 - 1694.
Käytti nuorempana myös nimeä Toosei (Vihreä Persikka.)

Jusu Annala, Filé

Jusu Annala,
Filé,
Ntamo 2009,
64 sivua.

Ntamon ahkeroimaa runokokoelmien virtaa. Ntamo on viimeaikoina käyttänyt Kirja kerrallaan digipainoa. Teoksia ei loju varastoissa, ne pitää yksi kerrallaan tilata. Lulu.Com toimi muuten nopeasti ja luotettavasti mutta lähetyksien laskussa postin kulut näkyivät merkittävänä kulueränä. Sama ongelma Amazon.Com-kirjojen kanssa. Amazonin kilpailuetua on lisännyt dollarin halpa hinta. Nyt se on tasaantumassa, ja mikäli taloussekasorto jatkaa samenemistaan niin jatkossa Euron ja Dollarin kurssierokin saattaa häilyä.

Jusu Annalan Filé on kokoelmien Paella (2008) ja Adieuxit (2008) jälkeen hänen kolmas kokoelmansa. Hän on syntynyt vuonna 1974.

Filé voisi olla kuusikymmenluvun suomalaisia lauluja; synteesiä ennen August Ahlqvistin Suomeen pakottamaa eurooppalaista loppusointumatematiikka ja perussuomalaisen suuhun ja haitarin soittoon sopivaa tekstiä. En ole erityisen hyvä tuossa iskelmäpuolen analyyseissä, eli lienee parempi että en sitä painota sen enempää. ?-)

Kas, herra Pegasos, vanha ruuna, 
raahustaa eespäin, päätään roikottain. 
Yllään palttoo, lierihattu, salkkuna 
on vaneerinen matkalaukku vain. 

(Sivulta 50 runon pegasos, vanha ruuna aloitussävelet.)

Iskelmärunous on painettuna, ilman nuotteja, aneemisen tuntuista. Pitäisi kuvitella keihäänheittäjä Rautajärvi laulamaan sydän värähdellen ja Vili Vesterisen hanurin taustalle. ;-)

Mitallisuus Suomen runoudesta ei ole minnekään häipynyt, kenties päinvastoin. Niitä kirjoitetaan jatkuvalla innolla ja paatoksella. Niitä ei vain pahemmin julkisuudessa julkaista, ne eivät kilpaile Tanssiva - mesikämmen - sarjassa. Ja niitä luetaan vain sisäpiirien juhlissa.

Toinen asia, jota myös mietiskelen; Mihin Suomen runous kulkee, julkisesti. Ja mitä on julkisuus. Onko vain Hesarin taustalla painava kirjatalo ainoa sallittu julkisuus. Onko kirja kerrallaan julkaiseva kustantamo julkista runoutta. Ovat, sillä esimerkiksi Turun Kaupunginkirjastossa näitä löytyy vankka valikoima. Eli taas yksi lisäpiste Ntamolle päin!

Jusu Annalan Filén runokieli on alue johon en tuon enempää sukella; fontti on oireellisesti normaalia suurempaa, eli keski-ikäiset tekstien lukijatkin saavat siitä kevyesti selkoa. Siitäkin irtopiste Jusulle ja Ntamolle.

  
On vartalosi 
halujen saartamana 
muodokas, tosi!
 

Runon sivulla 30 otsikko on: haiku vartalollesi
Jusu on ollut innoissaan kun on saanut puristetuksi riveille 5-7-5 tavua, vieläpä loppusoinnut; rivin 1 -osi ja 3 - osi päätteet. (Pöh?)
Senryu-lahkoon sen ensiksi kippaisin. Kunnioitettava harrastuksen osoitus, silti.
Jos Jusu tuon on oikeasti kieli poskella vakavissaan sorvannut niin kiinnostaisi mitä hän jätti sorvatessa syrjään. Sillä tekstissä on ytyä, sisusta. Sanoisin.
(Mutta haiku se ei ole.)

Mietin kirjaa pitkään selailtuani että kumpaa Jusu tarkoittaa kirjan nimellä, data-tietuekasaa tai hellalla paistuvaa ruokaa. Kysyttäessä kunnon runoilijan tapaan U2-maisesti, että molempia. Tietenkin.

Runous on aina arvoitus. Ainakin hyvä runous.

Askeleita Uuden Vuoden lumessa

 
Askelia 
uudella lumella -- 
täälläkin on elämää
 

Keskiyöllä piti myös tehdä tuli hellaan, kaivaa tinakauha ja Tiimarin tina sulamaan. Siinä samalla vesipannussa kiehui vettä. Tinakauhan kupista sulan tinan kylmään veteen ropsautuksen tuloksena tinamuotoja joista voi ennustaa vaikka onnellisen uuden vuoden.

Eli onnekasta uutta vuotta!

Ntamon runokokoelmista olen ehtinyt pikkaisen vilkaista vuonna 1970 syntyneen Markku Aallon esikoiskokoelmaa.

Tämä seuraava lainaus ei välttämättä kuulu tähän uudenvuoden juttuun, tai miksikö ei, lainaan Markku Aalto Hajoamisen syyt hakukonerunous-kokoelman sivulta 53 pätkän:





Kuten yleensäkin monimutkaisen historiallisen tapahtumakulun ollessa kyseessä, rappio on miellettävä kehitykseksi, jota ei pidä arvostella lopputuleman pohjalta.

(Teoksen kustantaja Ntamo, 2009. Sivuja 58.)

Näitä ilmeisen yleisiä ja suosittuja hakukonerunoja pitäisi ehtiä penkoilemaan vähän syvemmältäkin; itsekukin voinee sen kuitenkin tehdä omilta koneiltaan googlettamalla. Öh? Kuka todella on muokannut Googlen sanat, kenen prioriteeteilla?

 
monimutkaishistoriallinen
tapahtumakulku 
lyhenee oietessaan 
 

Label: Markku Aalto

Mennyt vuosi on mennyttä

Kuin kolme kynttilää kun tarvittaisiin kuusi.

Miksi kynttilöitä, ei kynttilän valo saa tätä yhteistä pimeyttä valoisammaksi.

Vuoden viimeinen päivä oli myös täydenkuun aika. Alla oleva otos on kameran salamalla, ei siksi että kuu näkyisi paremmin vaan että kamera ei ylivalottaisi kaukana killuvaa kirkasta kuuta. Eipä tuota voi miksikään huippukuvaksi kehua, mutta sävyiltään se sopii siihen maisemaan mikä maahamme taas laukaistiin. ;-(
(Täysikuu on siinä yksi niistä pienemmistä valkoisista täplistä. Muut ovat salaman vangitsemia lumihiutaleita.)






Tämän tässä alapuolella räpsäsin automatiikka poissuljettuna, ja vähän ylivalottuneena. Kuuhan se siinä digikameran kennoon kaihersi samean täplän. Täysikuu se silti on siinä.





Allaoleva linkki näyttää Facebook-postauksen kuvan 31.12.2009.

http://www.facebook.com/photo.php?pid=3160285&l=9099b8f250&id=750893301

Hyvää Uutta Vuotta, tämä entinen on mennyttä aikaviisaria.

  
Täydenkuun aika -- 
lumisateen tuherrus 
vaimea verho 
 

tuoretta lunta
sataa entisen päälle -
samaa valkoista

Sirkka Turkka

Sirkka Turkka
Runot
1973-2004

Tammi 2005
821 sivua

 
Kuljemme tasajalkaa kuoleman kanssa,
ei siinä mikään auta, mentävä on. 
 

(Lainaus sivulta 664.) Runot 1973-2004 - teos pitää sisällään kaikki Sirkka Turkan vuoteen 2004 mennessä julkaistut runokokoelmat, ei siis jonkun mielihalujen mukaisesti karsittuja valittuja sieltä täältä.

Kaikella kunnioituksella, elämä on yksinkertainen kuin omena 
 

(Sivulta 296, menossa kokoelma Yö aukeaa kuin vilja.) Teos osoittaa kustantajalta arvostusta runoilijaansa kohtaan. Nopea selaus antoi minullekin vakuutuksen että tekstit johdonmukaisesti tukevat toisiaan; jos jotakin olisi pitänyt jättää pois niin olisi vaarana jättää vuosien mittaan rakentunut talo kuin joku ikkuna auki talven viimoille.

Kivet ryömivät piiloon 

Olen tänään vihainen
 

Kun Sirkka Turkka vuonna 1973 aloitti julkisena runoilija julkaisseena runoilijana (esikoiskokoelma Huone avaruudesta ) oli hänen sanomansa kertasyntymältään asti vahvaa, riveillä kuvia, kuvauksia kuin rakennuksesta joka on rakennettu sanatarkasti, liikoja sanoja ei ole mutta teksti on samalla pehmeää kuin vuorivillalla kääritty. Teksti kestää puhalluslampputestin.

Ja maailma seisoi yhdellä jalalla kuin kurki,
kun emo synnytti minut, tiikerin
 

(Kokoelman Tule takaisin, pikku Sheba aloitusrivit.) Sirkka Turkka ei kokeile, ei hänen tarvitse. Hän kirjoittaa tekstinsä valmiiksi kuin rakentuisi runorakennus kortteli korttelilta, pitää vain avata ovi ja seurata kiltisti rivi riviltä miten avaruus kaartaa ja on samalla kuin oltaisiin ihan vierekkäin.

Ei sovussa, eikä sodassa, vaan tekstin muodostamassa kuvassa. Kesken kuulokuvan pysähdytetty hengityksen tahti, kävellä valmiiksi kasvatettuun puutarhaan. Annetaan hevosten hamuta tuoretta apilapeltoa, elävän ruohon tuoksu.

Aina joskus sattuu: aivoissa niksahtaa, 
punainen valo syttyy.
 

(Sivulta 46.)


Teoksen takakansikuvaksi Sirkka Turkan kuvan on ottanut Tomi Kontio.

Teoksessa on Jukka Koskelaisen kirjoittama esipuhe. (Se mikä ei kesyynny, on hallittu, ytimekäs kieli.)

Maailma on yksi suuri ometta 
jossa yöt kumisee,
kirjoittaa hallitsija.
 

(Sivulla 364, kokoelmasta Kaunis hallitsija. ) Paksuudestaan huolimatta tälle teokselle pitää löytyä tila ahtailta runohyllyiltämme. Sieltä sen voi siepata käsiinsä ja lukea aina silloin tällöin sivun pari, tai kokoelman tai pari.

Sitävartenhan kirjoja hyllyihin pinotaan.

Tuuli sormeilee pensaiden jäätyneitä oksia: 
kuuletko musiikin kun 
taivas koskettaa maata,
otan sinua kädestä.
 

(Sivulla 68.)

Sirkka Turkan merkitys suomalaisessa runoudessa on kiistaton. Hän ei jatka sata vuotta sitten kukkineita visualisointeja, ei liitä tekstiinsä grafiikkaa vaan tyytyy käyttämään sitä instrumenttia mikä peruskiven runoille on paras, eli pelkkiä sanoja, asettamalla niitä riveille ja sopivasti allekkain. Ei siihen välttämättä muuta tarvitakaan. Että kokonaisuus on runo. elämä on tunneli, ei muuta. jokaiselle on annettu oma pikku tunneli, se täytyy juosta läpi ja lujaa, henkensä edestä.

Sivulla 793 kokoelmasta Niin kovaa se tuuli löi:

Ja minähän sävellän just niin kuin lystään.
 

Loppuvuodesta 2009, Turun Raunistulan puutalossa, Juhani Tikkanen, runoilija.

Loppuun vielä lyhyt lainaus Sirkka Turkan Runot-teokset sivulta 589, ote kokoelmasta Sielun veli:

Sen täytyy olla ihmeellistä: muiden valo on 
mennyt metsän taa, sinne on muiden 
aurinko mennyt. Minun ei.
 

Turhuuksien lumisateet kolmelle riville

Viattomien lasten päivänä Raunistulassa sataa vettä. Viime aikojen ahkerien lumisateiden jätökset sulavat, ovat katoamassa. Lakisääteiset hulevesiviemärit tekevät direktiivien mukaista häivetyötään, kaikki pois näkyvistä.

turhaanko 
kaikki lumisateet -- 
lämmin talven vesisade

Muotoilu hay(na)ku-muottiin. Tuosta perustukseen kiilanneesta koivunvesa-raasusta saisi haikumuotoisen 5-7-5 vähän vääntämällä:

viimevuotiset 
koivunlehdet tiesivät 
lämpimien tulon?

Teksti ei minun mielestäni kylläkään ole mistään kotoisin eikä taiturimainen 5-7-5 onnistuminen sitä paranna? Hay(na)ku muotoon asetellut rivit pelastavat vähäsen:

tiesi
lämpimän tulon, 
viimevuotinen koivun verso

Miksikö? Kolmirivinen lyhytruno alkaa verbillä: "tiesi".

Tekstissä on heti paljastus! Mitäkö tiesi: Lämpimän tulon, globaali lämpöjulistus, vesi täyttää maan jne. Lopputarkennuksena ettäkö kuka, periaatteessa ihan väärässä paikkaa kasvava koivuntynkä, vieläkin lehtiraasuistaan kiinnipitelevä, uskoo lujasti tuleviin lämpimiin.

Sulava lumi
antaa tilaa kesälle --
märkä moiskaus

Tuukka Terho

Tuukka Terho
Huulilla, nolo tuuli,
Ntamo 2009,
80 sivua.

Ntamolta ilmestyy kirjoja yhtä tiheään kuin Turussa viimepäivinä on ripsutellut lunta; ihan alvariinsa, sanoisi isoäitini äidin puolelta, jos eläisi, ja jos olisi runoja harrastanut. Isän puolelta homma voisi olla erilainen, mutta siihen ei minulla ole tarkkaa perimätietoa. ;-) Muuta kuin että isäni äiti muutti viime vuosisadan alussa Pietariin töihin, kuten niin moni muukin suomalainen; oltiinhan samojen rajojen sisälläkin. Sisämarkkinajuttuja, siis. Siellä hän löysi kainaloonsa Turusta muuttaneen isoisäni. Isoisä kappasi kimpsunsa ja pentunsa, joukossa minun isäni, ennenkuin Leninismi-Trotskismi alkoi saada kollektiivisimpia vahvistuksia ajatuksiinsa... Sekin on taas toinen juttu.

Minäkään en sodasta tiedä muuta kuin kuulopuheita ja vuosittain kirjoitettuja uusia tulkintoja. Synnyin viikko sen jälkeen kun Nakasakissa räjäytettiin voitokas atomipommi.
.. .. ..
Tuukka Terho on syntynyt vuonna 1984 ja on opiskellut krittisessä korkeakoulussa.

tule
joskus käymään, olen 
toinen oikealta

Kirjan takakansi puhuu Mono no aware.sta, joka japanilaisessa sanonnannassa tarkoittaa 'herkkyyttä asioiden edessä.'

Kauniit asiat ovat katoavaisia ja kestävät vain ohimenevän hetken.

ja kun kiipeän takaisin puuhun 
unohdan pitää kiinni

Tuukka Terhon avaus keskellä runokoelmien tulvaa on yksi niistä joka kannattanee pitää mielessä kun katsotaan mihin tämä runokoelmien painopiste pois kaupallisilta (suur?)kustantamoilta lopullisesti valuu pois. Tuukka Terhon yleisilme on väljähkö, sanat ovat lauseissa vapaina, niiden välissä on hengitystä.

Kun itse olen runoilijana aika usein pienentänyt lauseitani, rivejäni, niin Tuukka Terhon vapaus tuntuu, tunnustan, ihan hyvältä.

Olet herkistellyt ikkunanpesijän kanssa vuorokauden molemmilta puolilta, en tiedä mitä sanoa.


Otteet ovat Tuukka Terhon teoksesta.

Tapaninpäivältä yksi hautuumaakuva

Tapaninpäivän kunniaksi kävimme iltapäiväkävelyllä. Oikaisimme hautuuman kautta, josta ylläoleva kuva.

Siihen voisi liittää näytille Tuukka Terholta lauseen:

mitä on kun on syntynyt ja tietää
että siihen täytyy tottua.


Tuukka Terho teoksessaan Huulilla, nolo tuuli. (Ntamo 2009)

Jyrki Pellinen, Rakkautta Pöytävuorella

Jyrki Pellinen,
Rakkautta Pöytävuorella,
Savukeidas,
ilmestymisvuosi ei ilmene teoksesta.
60 sivua.

Jyrki Pellinen kirjoittaa maanosasta jonka eteläpuolella Intian valtameri yhtyy Atlantiin, ja maasta joka on kahdeksan kertaa Eurooppaa suurempi. Mandela asuu melkein naapurissa, käärmeitä ja jännitettä aistii ihan läheltä mutta tekstiä lähemmäksi se ei pääse.

maa on tuomittu kukkimaan 

sivulla 13

Pitääkö mennä omaa maanosaa etäämmäs kalastamaan lauseita jotka muodostuvat sanoista jotpa muodostuvat siitä tarpeesta kommunikoida toiselle ihmiselle joka on läsnä vaikka ei ihan nyt näy.

kylmän täytyi 
kääntyä 
lähteä pois 
ilmaoksat, lämmin 
sade

sivulla 17
En ole astunut eteläiseen Afrikkaan jalallani, vain ohittanut sen alakautta, piipahtanut Cape Townin redillä. Maistellut vaalenpunaista kuohuviiniä, Castle Beer'iä ja miettinyt että ihminen on ihminen, nahanpeittämää elävää lihasta ja luita. Useat Amerikan mantereen puolella ovat tästä eri mieltä. Minäkin lienen; jotkut punaniskat eivät ole oikeita ihmisiä vaan pigmentittömään nahkaan verhoutuneita perkeleitä. Jyrki Pellinen ei ota näihin väri-oppeihin kantaa, hän katselee elämää itsessään, ulkopuolinen maailma antaa siihen puitteita.

iso vuoren järkäle 
naisen muotoinen 

sivulla 18

Miten lukea Pellistä, peilata hänen tekstiensä kautta miten täällä menee. Välillä Jyrki Pellinen maalaa, tuntuu kuin hän olisi käynyt Afrikassa maalaamassa muistiin muotoja, värejä, maiseman tai tunteen siitä että mieli on liikkeessä. Sillä sitähän kaikki taide on.

Kukkien tertussa 
vierashuoneen
kannettava silkkinen 
tuulenpuuska 
vaitonaiselta pihalta lentää

sivulla 32
Savukeidas - kustantamon takakansimainos sanoo että Pöytävuori-teos on Pellisen 33. kirja. Pellisen proosaa (Huomenta, Marko, Ntamo 2009) lukiessa tuli mieleen Chopin, keskustelu poloneesista, sotilaspoloneesista ja sen vapaasti soitettavasta osasta, pianolla, jossa on joillekin ollut niin paljon haastetta että jättivät soittamatta.

Miten nimittäisi tai numeroisi runokokoelman jonka runoilija jättää kirjoittamatta, tai sitä joka on kirjoitettu mutta ei julkaistu, ei näytetty kenellekään. Aivojen myrsky on ennen luomistapahtumaa aivosähkökäyrän liikettä, sykkivää sähköä, dataa. Mikä sen muuntaa luettavaksi, sisällöksi, runoksi, viesteiksi.

öljytakkisademyrsky 

s 45
Jyrki Pellisen Pöytävuori-rakkautta lukiessa, selatessa, jää mieleen halu palata sinne, asettua kukkulan rinteelle, katsoa miten etelässä kaksi merta kohtaavat, kolmas kaukana edessä, Eteläinen Jäämeri. Siellä asuvat pingviinit. Sielläkään en ole käynyt. Mutta Jyrki Pellisen kirjoissa olen käynyt, tässä taas tämä yksi, matkakirjaksi naamioitunut filosofinen runon lyhyt oppitunti.

ritiläpilvet tuovat tähtiä

sanoo Jyrki Pellinen sivulla 18. Katsokaa vaikka itse, ritisevät pilvet tasaantuvat, kerääntyvät sopuisasti kuin tähdeksi.

Turussa Raunistulan puutalossa joulun aikaan vuonna 2009

Juhani Tikkanen
runoilija

Alla Jyrki Pelliselle kukkia, kuvan copyright Bloggaaja Mataleena:

Jouluaaton valoja

Jouluaaton valoja kuvasin puolipäivän hetken käännyttyä hämärästä melkein pimeäksi.
Alla oleva kuva ei ole teknisesti oikeaoppinen eikä skarppi, mutta sisältösanoma siitä sentään välittynee:

jouluaaton 
valosanoma tuikkii 
pimeyden takaa

Hyvää Joulua itsekullekin! Valkeus voittaa; täysikuu jo uudenvuodenaattona.

Vuoden pimein päivä
kahden puolen
valoa

Sataisi lunta!
Nuoret männyt kaipaavat
uusia vaatteita.

Issa vuonna 1805.

12. kuussa on tapana antaa lahjoina mm. uusia vaatteita. Issa säälii nuoria, laihoja mäntyjä; lumisade vaatettaisi ne.

      lumimyräkkä 
      sotkee linnunpelätin 
      risaisen takin

(Tämä jälkimmäinen on Tikkiksen.)

Seppo Järvinen; Veden painoa lukiessa

Veden paino on Siuronkosken Painon vanharouvan Heidelbergin painokoneen tuotoksia. Jo sinällään kokoelman ottaa käsiinsä kuunnellen miten hyvin hoidettu vanha painokone on työskennelllyt. Kokoelma ilmestyi vuonna 2008, ollen runokokoelmana siis tuoretta satoa; runokokoelmat eivät vanhentune sitä apokalyptistä vauhtia mitä kertakäyttöinen proosa työnnetään unohduksen kitaan. (Kenties Antti Hyryn ja Veijo Meren tuotantoa lukuunottamatta?)

Sain Seppo Järvisen Veden painon kassiini vast'ikään, viime syksynä Turun Kirjamessuilta Palladium-kustantamon tiskiltä. Hyvä että painoväri on vielä asettunut sivuille oikeaan järjestykseen! Terveisiä J.K. Jysky-Ihalaiselle!

Nykyaikaa edustaa 80 sivuisen kokoelman ISBN: 978-952-9893-47-8. Kuvitus on Outi Heiskasen. (!) Kansikuva siis myös. - Jee, Outi!

Järvinen kirjoittaa intensiivistä runoa; rivi riviltä runoelman kutomalangat etenevät, tekstisisällön näennäisestä laajuudesta (myös maantieteellisesti) huolimatta kokoelma on ehyt, kokonainen. Se että Järvinen on pitkän linjan kirjoittaja näkyy siinä että hän hallitsee asiansa. Kompassi toimii ja suunnistaja tietää minnä mennä tällä pallolla.

Sitä sen enempää kehumaan; tulee vielä ylpeäksi tämä Seppo Järvinen.

 
Runoilijoita vaivaa alituinen 
kaksisuuntainen mielen häiriö.
Kirmaavat sanojen perässä kuin nuorukaiset
ja neidot muinoin Elysionin kentillä. 
 

Sivulla 49, Hommage á Väinö Kirstinä (1936-2007)

Seppo Järvisen runot ovat paikoin kuin lukisi hyvää proosaa. Proosaa minä en pahemmin ehdi penkoilemaan, runokokoelmien tulvassa on tarpeeksi räpistelemistä, - minulta, vanhalta mieheltä. Hyryä ja nyttemmin Pellistä kuitenkaan lukuunottamatta.-)
Hyry: mm. Kertomus ja Uuni, Pellinen: Huomenta, Marko.

Millä rannalla yhtyy kolme erilaista valtamerta? (Veden paino sivulla 15.) Kaksi paikkaa tulee ensiksi mieleeni; Etelä-Afrikan kärki ja Kap Horn. Jälkimmäistä en ole koskaan nähnyt.

Mitä tarkoittaa kirjan nimessä veden paino,

Siuronkoskea,
sen vanhaa painokonetta,
rasvattua paperinsyöjätärtä,

matka vesiä pitkin liukuu
vastatuuleen,

veteen heitettyä pelastusrengasta
on hyvä väistää,
ei kaikkea aina tarvitse yrittää pelastaa
kivikovalla tapporenkaalla?

(Tässä on taas Tikkiksen sisäpiirin vitsi; laivoissa on joskus kovaksi maalattuja nk. pelastusrenkaita, jotka eivät edes kellu jos ne joutuvat veden varaan.)

Järvisen Veden paino ei tarvitse pelastusta, se purjehtii ihan reippaasti. Intian meren pohjoisilla rannoilla juodaan teetä,

ottaa kumisaappaat jalasta
jos aikoo huljuttaa

varpaidenvälejä

suolaisessa, veronmaksuun soveliaassa meressä,

kenellä on valta

ajatus virtaa (meren?) pohjia pitkin,
nousee lämpimään tyveneen
kääntyäkseen kuin krapu takaisin,

hevonen hirnahtaa,

kun aurinko viipottaa takaisin

tulee julki veden painossa,
Siurolla. Siurossa.


Mitä on puhe muuta
kuin kirjoitettua ajatusta,
ilman paineita

raskaana kuin jäähtyvä merivirta
laskeutuu syvälle kääntyäkseen takaisin

syvyyksistä
meri kasvaa

on raskas,
puolen maapallon
painoinen.

Ps. Krapu ja Hevonen; kääntöpiirejä. Kirjoitin tämän talvipäivän seisauksen aamupäivänä, Turun Raunistulan kaupunginosassa vuonna 2009.

kaikenlaista sitä tulee mietittyä 
kun katselee junan ikkunasta

(Seppo Järvinen Veden painon sivulla 7)

Joseph Massey

Tämä olisi sopinut syksyyn, muistellaan sitä nyt silti tänään:

           sadevesiviemäri tulvii
auringonjähmettämien 
            rikkaruohojen,lehtien yli

Copyright Joseph Massey, suomeksi sorvaili J. T.
Kielten erilaisten rakenteiden vuoksi suomen versio on pitempi, yksi lisähaaste globaaliselle kielelle? Sanavalintanikin lienevät jolleivat omaperäisiä niin sovellettuja.

Teoksesta:
Joseph Massey
Areas of Fog
Shearsman Books, 2009

Lisää märehdittävää:

Hämähäkin verkko 
(tuulen 
repimä)

märän kassakuitin 
kosketus

Sanana *kosketus* ei tässäkään ole ihan pilkuntarkka, mutta sisällöllisesti se silti sitä lienee. Pitäisi kysyä Joosepilta ?-) Mutta vielä kolmas, kun nämä ovat ainakin minusta niin hauskoja / hyviä:

Liikenteen hälyn 
yllä leijuvat: 

suihkuvana 

varis

naulapyssyn kaiku.

Kaikkien kolmen runon copyright Joseph Massey; suomeksi niitä sorvaili J. T.

Yllä Jokikadun entisen vapaan kulttuurikeskuksen sivustaa iltahämyssä näpättynä.




Näin talvipäivänseisauksen aikaan on turhauttavaa kävellä kamera kaulalla.

Katuvalojen väri on murskaavan punaista, automatiikka etsii valokennolle lisää herkkyyttä rakeisuuden kustannuksella.

Alla olevassa kuvassa pihapuun yläoksilla istuskeli muutama talvehtiva lintu nauttimassa iltapäivän viimeisistä valon rippeistä.

ilta sinistyy 
paljailla puun oksilla 
linnut tummissaan

Maanantaina on talvipäivänseisaus, ja yöt alkavat lyhentyä.

Säätietojen mukaan Turkuunkin olisi tulollaan ihan perinteistä talvista ilmaa.