perjantai 30. joulukuuta 2022

Viime hetken rustauksia vuonna 2022

Kuuntelin illalla Saamelaisen Niillas Holmbergin radiojuttua.
Mieleeni nousi taannoinen lähinnä Kepun vaino saamelaisten oikeuksista.

Sen jälkeen en saanutkaan heti unta, mieleen nousi sissisodan tarve Saamenmaalla?

Kokoomuksen presidenttiehdokaskin jokin aika sitten Lapin vaalikiertueella sanoi, että hän ei hyväksy Saamelaisille alkuperäisväestön oikeuksia, kun tuli puhe ILO - sopimuksesta.

Kysymys on sotkettu ja piilotettu erilaisiin hämäyksiin, mielestäni.
Yöllä nukkumaanmeno-aikaan jo tikittäessä piti sähkön säästöpaineista huolimatta sytyttää 4 watin ledilamppu, kaivoin paperia ja kynän:

Ohi lentävä
maakotka päästää pierun
ja alkaa taas sataa
mädäntyvää suovettä

velaksi saatu

verotettu


Metsän hengitys
on Suomesta tapettu, ryöstetty


Suljin radion. Niillas oli puhunut. Maltillisesti, kapinoimatta, Saamenmaan kansalaisena.

Uni ei mahtunut minun kohdalleni, jatkoin vielä toiselle sivulle, lukuvalo keskellä yötä vei Uniperin omistajien sähköä, lasku tulee?


Ei metsää palele
puut humisevat

tyhjää ääntä

toiset puut vielä vastaavat, juttelevat keskenään

ihminen ei tajua
ikimetsän perinnettä,
omatunto on tunnoton
kun raekuuro raiskaa
rikkaruohot matalaksi

eu sakottaa miljardin vuodessa

mistä kaikki raha kasvaa
ilman päästöjä?

Turussa 31.12.2022

nyt on vain vähän
kuiskaa kuoleva vuosi
ja valo sammuu

1 kommentti:

Juhani Tikkanen kirjoitti...

Niin siis, Niillas ei niinkään metsänhoidollisiin kuvioihin puuttunut vaan pysyi asiassa eli siihen että Suomessa ei Saamelaisia oikein tunnuta hyväksyttävän kantasuomalaisiksi.
Mutta mieleni liiteli taas Saamen tuntureille, joissa vielä muutama vuosikymmen sitten ei saanut joikata edes.

Osaran aukioraiskaushan tavallaan edesauttoi Saamelaisten avaria maisemia, porot syövät mieluimmin läkälää ja vaivaiskoivujen rungoista ei saa selluteollisuudelle raaka-ainetta.

Mutta Niillaksen kiihkoton juttelu toi taas mieleeni maiseman, tunturit, solisevat purot...

Ja kenties etelän turistin joka jaksaa kantaa kaljatölkkejä tunturiin täysinä, mutta ei enää tyhjinä takaisin kierrätykseen...