Kaksi päivää isukin kuolemaan

Isukki on siirretty kolmen hengen huoneesta omaan huoneeseen, 
joka on sairaalan ylimmän kerroksen osastossa sen perimmäinen huone. 

Ylemmäs ei enää pääse,
ja ulkoseinän tuolla puolen on viileää kaupunki-ilmaa 
ja etäänpänä liikenteen pehmeitä ääniä. 


Isukki torkkuu, herää ja tunnistaa vierailijat. 

Juo jotain, syö itse lusikalla kiwihedelmästä puolet. 

Juttelee sitten miten sota-aikana jossakin rintamalla olivat talossa, 
jonka radio oli rikki. 

Silmistä näki että muisti vieläkin radion päätemuuntajan, 
jonka käämi oli poikki. 

Korjasi sen, ja radio toimi taas. 

Elämä jatkui silloin, 
kuten jatkuu nyt. 


Lähden illalla kotiin, hissillä ykköskerrokseen, 
vahtimestarin ohitse joka tarkkailee 
että ulko-ovesta liikkuu 
oikeita henkilöitä. 


Oikaisen puiston lävitse, polku on jäinen ja liukas. 

Päätän että pysyn pystyssä, 
ja että en kolhi ainoaa päätäni.

Puiston variksella on helppoa, lentää väljässä ilmassa.