Samuli Lampinen, Lehdenpuhaltajan poika

Tämä Samuli Lampisen uusin kokoelma, Lehdenpuhaltajan poika, ilmestyi tänä vuonna. Takakannen kuvassa missä varoitetaan että miehet ovat töissä, kerrotaan että Samulin tuotannossa kokoelma on # 11.

ISBN 978 952 8043799. 94 sivua.
Samuli Lampinen on asettunut Suomeen, Lahteen. Golf-kentän nurmikon leikkuu ei enää ole hänen jokapäiväinen uurastus, siis. Kirjoittaa sen sijaan runoja.
Kuten kymmenen kokoelmaa ennenkin. :-)

Julkaistut työt ovat jättäneet jälkensä, kuten puuseppä joka on veistänyt matka-arkkuja ja huonekaluja. Hiomajälkeä ei erota, mutta ei jälki ole pilalle fiilattuakaan!
Miten sen toisinkaan muotoilisi.

Mitä on runoilijan tuotanto,
kuten talvimerenkulussa jäänsärkijä on matkalla,
ryntäilee jääkentän läpi,

ruori keskelle!
sitten taas styyrpuuriin
sitten paapuuriin,
taas keskelle,

potkuriin lisää voimaa, - menoksi!

Ahtojääkenttä antaa periksi,
vai eteneekö horisontti kauemmaksi?

Jotkut haluavat että runoilijat etenevät ennalta hyväksyttyä väylää?

Turvallista runoutta?
Ei sitä liene?


Sivulla 45 hän istuu pulujen kanssa kahvilla. Onko pulujen kanssa keskustelu turvatekstiä, ei saa lipsua?
Lipsuminen on harhapolkua, ja herättää epäluuloja?

Sivulla 50 vasemmalta puolen ammutut hylsyt lentävät,
surmanluoti voi tappaa ampujan itsensä.
Vaaran elementti.
Lainata tekstimassasta pari otetta ei ole reilua? Mutta houkutus on aina olemassa, miete että mitä varten teksti on olemassa.

Sivulla 52 Samuli piipahtaa ikäänkuin ilman varoitusta klassisessa Japanissa. Maailmalla matkanneen runoilijan sivupolku, joka paljastuu ihan oikeasti taas tapahtuneeksi, lukijana ilahduin. Viihdyin. Innostuin.

Tältä sivulta alkaa Samuli Lampisen polkupyörämatka, ilmeisesti kotoa uuteen kotiin.
Päämäärä lähenee lukiessa. Paluuta ei liene? Polkupyörä menee huonoon kuntoon, ja pyöräilijän tossukin kuluu matkalla, sivulla 31. Tässä kohtaa, sivuilla 28-34 Samuli Lampinen on siis taas matkalla, nyt polkupyörällä kohden Lahtea. Matkaaja pysähtyy jossain missä lie, ja näkee tienviittoja joita kohden nyt ei kuitenkaan olla matkalla.

Pysähdyin samaan paikkaan laskemaan kilometrejä, meni minne meni niin kilometrejä riittää?

Mennyt matkalaisen elämä tunkee muistiin, polkupyörä on väline kulkea, vaikka tossutkin välillä reistaavat. Tärkeät välineet matkalla.
Mitä on ihmisen matka, pitemmät, tai ovatko lyhyemmät matkat sittenkin niitä pitempiä.
Kokoelma päättyy sivulle 88, sen jälkeen alkaa sisällysluettelon osuus. Lampinen miettii uuden passin anomista Hennalan poliisiasemalta.
Passia voi odottaa leirintäalueella, menneitä muistellen?
Passin saa nykyisin tietyin ehdoin netistäkin. Ensin pitää mennä passikuvaan.
Jos runoilijan runot ovat kirjoittajansa passikuvan näköisiä?

Tuo ongelma olikin toisin päin, jos ihminen olisi passikuvansa näköinen...

Lampisen kokoelmaa # 11 lukiessa tulin pitkään miettineeksi mitä maailma on, mitä on horisontin takana, kun sen on saavuttanut ja edessä on vaikkapa tietyömaa jossa kukaan ei olekaan töissä.
Maailma etenee ajan funktiona, joskus lujaa, joskus torkkuu.

Mikä on parasta aikaa?
Pitääkö runojen sijaita jossakin paikassa,
istuisi kahvipöydässä
jalat pöydän alla? Joillakin on halu pitää koipensa pöydälläkin.

Runoilija Samuli Lampinen on kuljeskellut maailmassa. Kirjoittanut niistä, niissä ollen. Läsnä.

Nyt hän asuu Lahdessa, jonka maine on olla moderni. Sanottiin meillä kansakoulussa jonka aloitin Vahdon Lavamäellä vuonna 1954tai 1955. Sen metsissä opettelin isonveljeltä synttärilahjaksi saamallani Suunto-kompassilla suunnistamaan.
Menin metsääm, puolen väliin maantietä ja Pehkusuota, sitten mietin että nyt suunnistan tuon metsän läpi toiselle maantielle.
Kompassi esiin, suuntima kartalta ja siitä suoraan!
Ongelma oli että tiesin koko ajan missä olin, olin ne korvenlaikut kahlaillut aina joutessani. Metsiä oli kivampi koluta kuin viljeltyjä peltoja. Naapurin isäntä ei tykkää jos hänen vainioilla talloo korsia lakoon?

Suunnistaja Samuli Lampinen?

Samulin kieli ei hoipertele. Lauseet ovat sivuseikka kertomuksessa joka raportoi Samulin matkaa maailmassa, nyt kohden Lahtea, joka on vireä kaupunki.
Kielessä on hyvä elää, ja jos kieliä on useita niin on seuraa?

Samulille ympäröivä maailma ei tyrkytä itseään, Lehdenpuhaltaja ei halua olla matkaopas.
Silti monenkin rivin väliin jää tilaa, olla kotonakin vaikka.

Maailma on koti?


Aloitin tämän jutustelun tänne blogiin perjantaina aamupäivällä, blogin kirjoittamista helpottaa että tallentaa vähän väliä.
Onko tämä matkajuttu nyt tässä?

Polkupyörä saa levätä
renkaat ovat pehmeitä
seuraavaan matkaan?



Turussa, kun valo on tasan, eli 20.3.2021
Juhani Tikkanen