Jos tämä yö kieltää sinut,
vaikka palaisitkin kaikuna
kuin mitä tapahtui, on taas
Teoksesta:
Uigur
Kirjoittaja Jorma Eronen
Kustansi WSOY vuonna 1978. 120 sivua.
Tämä seuraava runo voisi kertoa tammikuun 2010 pakkasista Suomessa?
Silloin kylmi suuren kylmän, väkipakkasen paleli,
kun Ahdin merelle kylmi, kun kylmi vatsahan
hevoisen varsan, vaimon väen taikinahan
Jorma Erosen poikkeuksellisen kypsä esikoisteos vuonna 1978 ei ole tähän pakkaskauteen mennessä poikinut toista kokoelmaa. Laajan (288 sivua) intiaanirunojen valikoiman Juoksu Yönmaahan hän julkaisi Otavan painokoneista vuonna 1977. Siis vuotta ennen esikoistaan? Seuraava lainaus on Quechua - intiaanin runo HYVÄSTIT
Tänään olisi lähdettävä, mutta jään vielä huomiseen
Soittelen kärpäsenkoipipilliäni, hämähäkinseittipaidassani
rummutan muurahaisenmunaa
linnunpesä päässäni
Osaisiko tähän nyt suurempaa runovaatteen repäisyä näin jälkikäteen, runoilijana tämänverran:
linnunpesän lento
varpupiennarten ylitse
solisevan puron piiloon
Miettii
Juhani Tikkanen,
Pienen Pakkaskauden vallitessa Suomessa
globaalin kasvihuoneilmiön lamakauden aikana
vuonna 2010, huomenna on täysikuu.
Silloin ulvovat lumiset pakkaspilvet. On talvi. Ja talvella on joskus kylmää.
Yksi intiaaniruno, kts Miami - intiaanien laulu
Tekstit
4 kommenttia:
No tuon Erosen muistan kyllä lukeneeni silloin kun se oli jo ilmestynyt.
Itselläni ei sitä ole. Onpa kumma, mitähän runoilijalle tapahtui? Sanotaanko siinä käännöskirjassa minkä maan intiaaneista on kyse?
Kiitos, oli hyvä makupala sekin. Ehkä se haiku oli liian järjestelty verrattuna punanahkojen hurjuuteen?
Tuon Juoksu Yönmaahan löysin Turun Kirjastosta - nyttemmin kun se on jopa auki, olivat kirjaston porukat pitkään pakkolomalla säästääkseen Turku 2011 juhlavuoden harmonikkajuhliin rahaa -- ja joudun sen sinne kiikuttamaan takaisin.
Mulla on American Libraryn kokoelmassa pohjois-Amerikan inkkarirunoja, osa tuntuisi löytyvän tästä Erosen valikoimasta, suurempaa sukellusta en ole ehtinyt suorittamaan.
Erosen antologiaa kahlattuani heräsi tarkistustarve tuohon American Poetry,
The Nineteenth Century
Volume Two,
Melville to Stickney,
American Indian Poetry
Folk Songs and Spirituals
(1054 sivua, inkkarijuttuja ss 661 - 755, taitto hyvään antologiatapaan 'taloudellinen.'
Erosella on vähän kuten J. K. Ihalaisen inkkarikokoelmassa Yön häntäluu on muitakin kuin näitä länkkäresitä tuttuja villien inkkareiden tekstejä. Eteläisen amerikan, väliamerikan ja eskimoiden juttuja.
Tämä Otavan kustantaman Juoksu Yönmaahan nyt vasta 30 vuotta vanhana kirjan paperi on jo käynyt hapokkaan ruskeaksi, eli miten lienee antologian pitkä-aikaiskestävyyden kanssa?
Muuten se on toimitettu ihan hartaudella; valtava työhän se on toki ollut.
Erosella on tukeva lista lähdekirjoista. Sieltä sitä kaivelemaan!
Ja kuka enää osaisi niitä kieliä jos kaikkien vanhat perinnelaulut olisi joku aikoinaan uskaltanut edes muistiin tallentaa ?-(
Pitäisikö tehdä tähän liitteeksi joku inkkarimaisempi kolmirivi ?-) Näin äkkiä aamutuimaan ei irtoa kuin jotakin kuten
lentävä tomahawk --
hiukset irronneet kotoaan
museon kaltereiden taa
(Noh, vähän keinotekoinen. Tomahawk on myös musiikkiyhtye ja risteilyohjus.)
Näistä Inkkarijutuista; Erosen, Ihalaisen, ja eskimorunojen valikoimasta Laulu ilman hengelle, pitäisi joskus kaivella vähän lisää.
Venäjän, Norjan, Ruotsin ja Suomen saamelaisjutuista kaipaisin myös jotakin; ne lienevät pääosin tallessa joikujen viesteissä, vaikka joiku kai onkin joku kohde, kuten nuorukaisen ensimmäinen moottorikelkka tms. inhimillistä.
Eronen sanoo esipuheessaan kohdanneensa myös Ailu Valkeapään.
Hei mutta toi tomahawk OLI parempi!
Meillä on joitakin pitkiä inkkaritarinoita, niin kuin kojoottijuttuja, joita navajot kertovat (kojootti on se trickster, muodonmuuttamiseen kykenevä, ihmisille naureskellen ilkeilevä toteemieläin), ja sitten on Snyderin esseissä joitakin ynnä hänen runoissaan.
Tiedätkö, kaikkein harmillisinta ehdottomasti on, että suurinta osaa noista kielistä ei ole tallennettu muistiin, joten vaikka olisi jonkun keräämä laulu, niin siitä ei saa enää selvää. Näin etenkin vuoristo- ja metsäintiaanien runojen/laulujen/tarinoiden kohdalle, koska heimot olivat pieniä ja erillään toisistaan ja kielet erilaisia sitä myöten.
Kukahan jatkaa Ailun työtä?
Juu, Ripsa, kuten väittävät että mekin itsekukin joskus hiljenemme, unohdumme, niin kansoja haihtuu ja niiden mukana kieliä.
Ennen kuolemaansa ihminen muuttuu kuin olisi ryppyistä vanhaa paperia, kunhan kahisee.
Ja kielet muuttuvat;
mielenkiinnolla pakkoruotsikeskustelua sivusta toljottaessani kuuntelen nyky suomenruotsalaisten nuorten nk. oikeaa ruotsia.
Lienet kuullut esimerkkejä, minä en edes ossooo lainata .-)
Ailu teki tehtävänsä; Koutokeinon kouluissa oltiin saamelaisnuorilta / lapsilta kieltämässä joikaaminen. Nämähän pohtivat että mitähän hauskaa siinä on, ja kun Ailu kävi Koutokeinossa joikaamassa niin homma selvä; joiku pelastui Kautokeinossa.
Pitkin Alta vuonon pohjia kiirivät uudet ja vanhat joikut.
Ja sitä mukaa koko laajassa Saamenmaassa.
Muistan miten Ailu kertoi kun palasi joikaamisturneelta Kiirunan suunnalta, niin yksi ruåtsin saamelainen oli päristellyt skidoollaan häntä sinne kuulemaan 40 - 50 km, ja konsertin jälkeen takaisin tunturiin. Kukaan hänen skiidonsa ja pöllyävän pakkaslumen lisäksi ei kuullut mitä tai minkä tai kenet tämä ruåtsin saamelainen joikasi...
Ja viime kesänä käydessäni Utsjoen markkinoilla ostin sieltä pari joiku-CD.tä.
Eli elossa on. Joiku siis. Ailu ei. vai olisiko sittenkin, kun samalla lapin reisulla kiipustin Savvjipahdan yli 300 metrin korkealle (!) huipulle olisin kuulevinani tuulen suhinan takaa lähelle tulevaa ääntä, kuin joku olisi joikannut.
Lähetä kommentti