Vähäsateinen kesä
kituuttaa
nurmikon ruoho
nuokkuu
tuskin elossa.

Heiluu tuulessa
sateesta märkä oksa -
tyyntyykö yöksi?

demokratia ...
kesäsade kastelee
myös rikkaruohot

koko yön lepo
pihanurmikko kasvaa
suoraa pituutta

Apilan piilo -
pörrinkäinen ei löydä.
Vihreä rauha!

Pimeä tie
tuulilasiin vettä
metsää ei näe
se vilistää ohi
asvaltti litisee

minä en
tie-
dä.

Apilan kukan
pörriäinen painostaa
taipumaan maahan.

Ruohikon tasa-arvo
ei kestä sateettomuutta.

Opposiota varten metsän kuvaus
EU:n kannalta 2021


Kuvan koputusoikeudet Tikkis
kuvauspaikka Vinkara
7/2021

Vihreä lehvä -
tuuliviirin puolustus
Lentävä vaara!

Nuorpinniemen runoilija

Kejosen Kevätpäiväntasaus (WSOY 2000) heijastelee minun oman runokäsitteeni kelvollisinta sarjaa. Esimerkiksi Saarikoskikin siellä luuraa Tiarnia-sarjallaan. Kejosen Talvipäivänseisaus (WSOY 1998) on siellä myös. Ja toki montakin muutakin. Onhan maailmassa läjäpäin hyviä, mutta vain yhtä kerrallaaan ehtii hehkuttamaan. Kirjailijasta jälkeenjäänyt valo on usein minimalistista, jonka kesto oikeastaan vasta nostaa tekstin nk. framille yhä uudestaan. Minulle on käynyt näin. Muutaman muunkin kirjan kohdalla, se on lukevan ihmisen onni? Kirjoitin pari sivua juttua ja mietiskelin Kejosen Nuorpinniemeä istuskellessani:

Kommentoin Kejosen vanhaa kirjaa, kevätpäiväntasausta. Kirjoitin himmeällä kynällä ja siitä oli paha saada mitään tolkkua.

Kokeilin mitä JPG-editorilla saa näkyviin.

Jälki ei ole kovin fiksua mutta luettavissa?


Ennen vanhaan kaikki kirjoitettiin käsin, sulkakynällä parhaimmillaan. Nykyisin on muoviset näppikset ja bittien loputon ja julkea maailma. Ja maksulliset äänikirjat.


Ja kuka kenenkin elinkaaren tietää?
Kun runo on kirjoitettu, ja julkaistu, alkaa runon elämä.
Vuosi vuodelta runo voi vanheta, kuluu? Haalistuu, ja vain ydin jää.

Runon soisi olevan iloinen asia.
Sumua ja murhetta aina riittää.
Kun pystyttää runon iloisuuden kukkuloille kannattaa olla tyytyväinen. Ei tarvitse hävetä.

Kejonen kirjassa Talvipäivänseisaus sivulla 40:

Ei ketään joella.
Vain tuuli kuuluu tulevaksi.
Ja syksy.

Kirjoittamisen paikka lienee Nuorpinniemi, Tenon rannalla.
Nuvvus on siinä lähellä, julkaisin Nuvvuksesta kerran tunon:

Tunturin rinne, 
  pilvet liukuvat yli 
    minä vain huilaan 
kun pilven kaverikin 
     leijuu ohi kuin kotka

(Tikkis 2018 Nuvvuksen retken tekstejä 2b.)

(Kejonen Kevätpäiväntasaus sivulla 11.)

Nuorpinniemen lähellä on yksi Utsjoen hautausmaista. Varsinaisella kirkonkylän hautausmaalla on mm. Annikki Kariniemen hauta. Kejonen lienee haudattu Vilppulaan?

Julkaisin Nuvvuksen rinteiltä tekstejä vuonna 2018. Ne ovat piilossa vanhoilla kotisivuillani, joiden elinikä ei liene mitenkään taattu bisnesmaailman tuulosissa? Siirrän tämän vielä tänne blogiin, tuskin Kejonen tästä häiriintyy:

Nuvvuksen retken tekstejä 2018 / 2

3.

Huilaan ylärinteellä.
Deatnu virtaa etelästä pohjoiseen 
      kohti Jäämerta 

  ei pidä kiirettä
            hänkään.


       Mistä näitä kiviä 
        koko rinteen matkalle 
         onkin kerääntynyt? 
4.
Kala hyppää joessa 
vastavirtaan 

    pisaroita roiskuu  
        auringon valon 
                   katveeseen

(Tämä edellä siis Tikkasen Nuvvus-runoelmasta tänne tuotuna.)

Jos Tenosta ottaa ämpärillisen
virtaavaa vettä
ei se joki siitä pienene,
vaan on edelleen Deatnu, Suuri Joki.


Virtaa
kuin ei mitään
olisi liikahtanut
edes


Postaus aloitettu blogiin heinäkuussa 2021, tähän saakka Turussa lähellä savisena virtaavaa Aurajokea.
Juhani Tikkanen
runoilija

:-)

      Aamulla

             (aurinko on ylhäällä)

      joki virtaa,
                   virtaa.

Päivällä ihan samaa.


  Illalla    (aurinko toisaalla ja on ylhäällä 
              ja joki virtaa.)
  


Herään yöllä. 
Käyn ulkona.   (Aurinko on ylhäällä.)

Joki virtaa

Maailma on soikio

Juhani Tikkanen, Nuvvuksen retken aikaisia tekstejä 2018 / 4

Peruutan auton
pihalla nurmikolle...
ruoho litistyy

kyllä minä tiedän 
     että ei maailma  
       ole vielä valmis,
       
  mutta kun sade, 
  
      tuuli, 
      
   tiedättekö te 
   
     että kaikesta  
     
        jää jälki
        
        
kuin märkä rätti 

Viiksekäs kissa
nuuhkii apilan kukkaa.
Kärpänen herää.
Sadepilvi tyhjentää
itsensä nurmikolle.

Apilankukka
nousee nurmikon sekaan
pörrinkäisille.
Aamun tuuli puhaltaa
öiset tuoksut sekaisin.

Polku vie metsään -
hyttysten pesää kohti
rohkeita varten?

etsii juomista
koivet kukan sisässä
säärikarvoihin

Kaksi perhosta
eksyy kukasta toiseen
tulee tungosta

Auringonpaahde
painaa päitä alaspäin -
varjojen haku

Pörrinkäinen syö
kukasta vähän mettä -
jaksaa pörrätä

viinipullo
tyhjeni...
tuulinen syksyinen yö