Teksti on Samuli Lampisen Ruohonleikkaajien ranta - kokoelmasta.
Lapion katkaisema mato
kärsii arvatenkin tuplana.
Kustantantaja BoD, ISBN 978-952-80-2113-1
Pohjoistuuli tuntee vaatteeni
kuin omat taskunsa.
Lapio käy lämmittimestä.
Kay miten käy.
(sivulta 13.) Ja Pohjoistuulta Samuli vähän raottaa seuraavassa runossa:
Ruohonleikkaajien ranta on maailmanmatkaaja Samuli Lampisen uusin kokoelma. Siinä hän leikkaa Kuortaneen golfkentän nurmikkoa, teoksen soisi otettavan golfkenttien ruohonleikkaajien kurssikirjaksi.
Samuli on kirjoittanut ja julkaissut pitkään. Sen aistii tästäkin kokoelman tekstistä.
Tekstiä lukiessa kuvittelee sen olevan helppoa. Mutta kun pääsee selitykseen saakka niin kuten pikkupoika iloissaan hyppää lätäkköön ja luulee säilyneensä kuivana huomaakin oppineensa joitakin totuuksia lätäköstä.
Sivulla 25:
Eilen vahaamani saappaat
valmiina hylkimään vettä.
Kenkien kastuminen onkin yhtä elämän tajuamisen juhlaa? Madoista sivulla 20:
Mitä useampi liero sitä parempi multa.
Kokoelmaa lukiessa siirtyy kirjoittajan sisään, ilmiö jolle ei kannata edes voida mitään? Mutta että kirjoittaa siitä kokemuksesta, niin kumman ajatusmaailmaa levittää, omaansa vai kirjoittajanko. Samantekevää, tämä on globaali maailma? Seuraava lainaus on sivulta 29:
Kuin riisuisi sulan
mistä varis on luopunut.
Mietin junamatkaa, esimerkkinä Helsingin ja Tikkurilan väliä:
Riihimäen paikallisjuna kulkee Pasilan ja Tikkurilan välin pysähtymättä.
Maisema vilisee ohi eikä sitä oikeastaan edes ehdi olla.
Paluu Lentokentän junalla Tikkurilasta Pasilaan ja Hesaan pysähtyy vähän väliä.
Tuntuu että matka olisi pitempikin. Ja samaan hintaan näkisi useamman maisemanko.
Samuli Lampinen on matkaillut pitemmilläkin matkoilla. Ja julkaissut niistä kokoelmissaan raportteja.
Lukiessa tulee tunto että niissä Samuli matkustaa itsensä sisässä, vaikka kertoo meille missä menee.
Maisemaan voi aina tukeutua, jos kanssamatkustajat eivät kiinnosta.
Corona-aikoina ei saa liian kiinnostunut kanssamatkustajista edes olla.
Matkakirjoihin lukija on aina kutsuttu mukaan, eikä salamatkustajaksi?
Oivallisen matkakaverin kanssa on tietenkin kiva matkustaa. Se käy nopeasti.
Sivulla 40 Samuli kertoo Meriharakoista, jotka ovat läsnä kun ruohonleikkaaja lähestyy koneellaan.
On enää ajan kysymys
koska ne lentävät pois
tästä runosta.
Ronokokoelma, joka on kuin nurmikon leikkuusta raportti, ja samalla luettavaa runoa joka leikkautuu päähän vallaten sen ainakin lukemisen ajaksi?
Kokoeman päättää leikkaajan siirtyessä vapaalle, sivulla 52:
Pestyäni koneen
ajan sen talliin
omalle paikalleen
kuivumaan.
Tulee tunne että koneen lisäksi meistä lukijoistakin pidetään hyvää huolta.
Turussa maaliskuun viikonloppuna 2020
Tikkis.
Ps. Otin muutaman scnnauksen Nokian kännykälläni ja liitin tuohon. Vaikka olisi mulla jonkinlainen tasoscannerikin, mutta se ei ole läsnä esimerkiksi junamatkoilla eikä pikavuorobussin tärinässä?
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti