
Näyttävät värin,
terävät terälehdet
uhmaavat kylmää!
Onhan minullakin toki sanomista kuten lokilla, joka raakaisee kun se kastaa purstonsa hyisessä pärskeessä.
Perinnevappu
velvoittaa perinteisiin -
ALV on siunaus!
Älä kiirehdi,
pääsiäistipu, tulee
nahkamunia!
Odottamatta
puhkesi kevään kukat.
Minkä vuoro nyt?
yöllinen sade
huuhtonut sinun jäljet
pihapolulta
Kevätpuuskissa
tuulikannel helisee
epävireessä.
Metsä Jos olisi vain yksi puu se ei olisi metsä, ja kaikki jotka sen olisivat nähneet muistaisivat kuuluisan puun, sillä olisi nimi, ja sen oksat kurkottaisivat taivaalta pimeyden, juuret imisivät maasta sen voiman ja puu kasvaisi ja puusta tulisi vahva, mutta se olisi yksin, eikä yksin olevasta puusta ole tuulelle pesää, ei edes sateen imijää, ei auringolle varjoa. Nyt voisi olla nukkumisen aika mutta kuka valvoisi että yö varmasti menee ohitse, ei jää?
olisi valmis
keskentekoinen kevät?
viluinen tuuli
liikkuva ilma
on vain ulkopuhetta -
oksa tuulettaa
kesä kehittyy
kevään viluinen tuuli
keskentekoinen
Asfalttikatu
pölisee sinisenä:
- hei, siemeniä!
Asvaltin yllä
sininen savupöly:
katu siementää?
Kadulle sataa.
Kasvaako asvaltista
nyt uusi katu?
Riville kolme oli myös vaihtoehto, eli näin koko juttu:
Kadulle sataa.
Kasvaako asvaltista
uusia versoja
Asfalttikukat,
miljoona vuotta sitten,
kukkivat tässä?
3. Vihreä mamba, arvelin kun polulla oli joku. Sammaloitunut risu. Miten se on säilynyt tällä polulla tallaamatta?
"Tavan mukaan kysäsin minä ukolta tupaan tultuani,
oliko hän kuullut mitään Väinämöisestä puhuttavan:
Kielsi vanha Väinämöinen,
maantiellä huutamasta,
keskiyöllä laulamasta,
muuta ei mitään."
Vanhat tarinat
säilyvät kesät, talvet
ilman aikojaan
Ei ihminen ole susi;
susi ei tapa toista sutta.
Tupakan tumpista kohoaa
poislähteneen metsurin jälkeen
kitkuvaa häkää,
kuin dur-alumiinisen suihkukoneen taivas
johon täydellä kaasulla voi
häipyä
taivaan tuuliin
nopeimman oikeudella,
määräten naapuria,
komentaen köyhempiä,
lyhyempiä ihmisiä
polkien jalkoihinsa,
kuin kukko,
täyteen paskatussa kanatarhassa
kuopaisee moneen kertaan nuoltua maata,
siten itseään nuollen,
ylistäen kielensä liukkautta,
omaa sylkeään niellen.
kaivosmies ei enää hengitä,
hänet haudataan hautaan
multaa päälle, ei edes kiviä,
mukaan otettavaksi
puuhakas meri -
myötätuuulessa aallot
ajavat kilpaa
Tekniikan voitto:
ihminen osaa lentää!
Tietäisi minne.
Ihmisten tyhmyys
tiivistyy samaan läjään
kuin paskakasat.
Koston kierrätys:
tappamalla ihmisen
hän herää henkiin.
Rivi kolme oli tässä ensin: syntyy marttyyri. Nyt makustelen kumpi olisi todenmukaisempi?
Sodan melskeessä
luolaihminen säilyy
jatkamaan työtään.
Nämä olivat jonkin aikaa tiistain 11.9.2001 tapahtumien innoittamana täällä:
otsikolla Apokalyptike
Harakan pesä
on taas asutettu
uusioharakoille
Isohko hanhi?
Ei, vaan kaksi sorsaa
rakastelemassa.
Nämä kaksi olivat joskus Multiply - blogissa 25.4.07
versio 2:
Kaksi pullasorsaa
rakastelee kirkkaassa
päivänvalossa
Multiply blogi lakkautettiin muutama vuosi sitten. Näiden originaalit olivat siellä, ja tässä ovat nyt käännökset.
16.
Jos kaikki sodat aina voitettaisiin
molemmin puolin
niin kuka enää ostaisi rauhan,
maksaisi siitä
edes A4-arkillista valkoista paperia?
Vaihtaisi hopeiset nuolet
vähän käytettyyn
kultaiseen maljaan,
josta timantit on irrotettu
tärkeämpään paikkaan:
kuningattaren kruunuun?
Homeinen talo
savipellolla keikkuu -
harakka ilkkuu
Ääni annettu,
meille ei tulla hyppimään
edes neuvomaan!
Kevään tuulista
äänet kirkuvat korviin -
vaalien melu
lattialankut
eivät saa äänestää -
valo häiritsee
lattialankut
saavat toki äänestää -
valo heijastaa
vallaton poika
istuu pimeässä ja
syö pipareita
Virtaava joki
pitää alajuoksulla
vedet tasoissa
ryöstetty sade -
pihanurmi kastellaan
kaupan vesillä
syntyykö tuuli
vasta kun se ääntelee
ohi mennessään?
hiljainen ilta
kaduilta kaikuu vain
tuulen humina
tyhmä ihminen
tuli tänne sotkemaan
kuin myrskytuuli
puu on jo valmis
harakan pesän tekoon -
joko juhlitaan?
särkynyt muna -
pörröinen pikkutipu
piipertää karkuun
Lankalauantai -
puussa on jo tekeillä
harakanpesä
harakka istuu
yksinään ilman pesää -
koditon sinkku
Puun latvasta ei
erota tyhjää pesää -
tuulinen tontti
harakka se on -
Raunistulan taivaalla
tuleva kesä
ehtii edelle
toinen silmu pullistuu
ennen aikojaan
Purjelaivassa
purjeetkin pullistuivat
vain jos on tuuli
sadepisarat
jääneet auton katolle -
kevät tumpeloi
Silmu silmulta
vaahtera herää henkiin -
luen Toosein haikun
katu litisee
kevätsade nieleksii
talven pölyjä