Missasin 3.6.09 Porin oman urkumestarin, Juhani Romppasen konsertin. Mutta 4.6.09 olin hyvissä ajoin urkuparvella. Soittovuorossa oli François Menissier. Hän aloitti kolmella Widorin kappaleella. Jatkaen Boëlyllä, sitten Mendelssohnilla ja koska Porin urut ovat kuin tehdyt César Frankille häneltä hieno otos ja lopuksi Vierneä.
En musiikkitiedettä sen syvemmin harrasta, seurailen eritoten joitakin urkujuttuja ja nautiskelen niistä omalla tavallani.
Menissier teki erittäin huolellisen vaikutuksen, kuitenkin värikkään. Hän käytti Porin urkujen ominaisuuksia vähän kuin tiedemies tutkisi että mitähän kivaa seuraa kun nuotteja siirtää sormien ja jalkojen välityksellä urkukoneiston pureksittavaksi. Määritelmäni ei liene erityisen opillinen? En lakkaa maiskuttelemasta miten syvällisesti ja viisaasti Porin kirkon uudet urut todella soivat. Kun panee silmänsä kiinni niin kuule paremmin. Sävelet asettuvat Porin kirkkosaliin sillä pinta-alalla mikä kirkossa on, sen täyttäen, siinä kaikuen. Keskustellen.
Kun Menissier lopetti niin innostuimme taputtamaan että hän soitti meille ylimääräisen. Ja taas taputettiin. Mielestäni ihan syystä. Hänen soittoaan kuunteli mielellään, se ei aina ollut helppoa, eli korviin tuleva informaatio ajoittain vaati pohdiskelua, asettelemista ennalta opittuihin lokeroihin. Muutaman kerran piti siivota vanhoja ajatuksia ja antaa Menissierin soiton tehdä uusia kokemuskoloja musiikkimuistiini. Ostin pari hänen levyään ja sain Maestrolta niihin nimmarit.
5.6.2009 urkuparvelle kiipusti Kalevi Kiviniemi. Hänen kanssa parvelle oli tuotu Markku Krohnin soitettavaksi lyömäsoittimia. Odotin että jaahas, Kiviniemi säätää soittoaan pianissimoksi, (vai pitäisi uruista puheen ollen sanoa urkumissoksi?) mutta eipäs mitään. Kalevi soitti urkuja entiseen tapaan (siis sekä korkealta, matalalta että siitä väliltä ja tarpeeksi kovaa!) ja lyömäsoittaja soitti siihen lomaan täydentäviä, laajentavia musiikkikuvioita. Hmn.
Uskaltaisinko sanoa että huisia. Minun oppimaton ja kampaamon tukkahaiveneni hulmusivat soiton mukana, en muistanut että istuin parvella kovalla kirkonpenkillä, en huomannut edes pidellä kiinni. Siinä sitä mentiin, ja mentiin.
Kiviniemi aloitti Frankilla, josta hän vastikään muuten teki CD.nkin! Välillä mm. Piernéä, Dupréta, Liszt ja Cochereauta. Ja pari omaa juttuaan, Kalevi Kiviniemen Fantasian ”Suomalainen rukous” ja improvisaation Boléro de concert.
Hupsista kuitenkin. Kun Kalevi Kiviniemi lopetti niin istuimme jonkin aikaa hissukseen. Vastikään kuultu puolentoista tunnin sessiota kaikui vielä hiusrajassa. Sitten taputimme, nousimme seisomaan että tapatus kuuluisi edes vähän paremmin. Taputettiin. Taptaputettiin. Kumarruksia, ja soittihan Kalevikin meille ylimääräisen.
Löysin yhden levyn jota minulla ei vielä ole ja kiiruhdin mankumaan siihen nimmaria. Nimmarinhakumatkalla tölmäsin Juhani Romppaseen, ja kysyin josko he joskus soittaisivat nelikätisesti jotain. Romppanen ei tyrmännyt naivia ajatustani. Pitihän sitä jotakin hönkiä kun olin vielä niin tolaltani siitä käsittelystä minkä Kalevi Kiviniemi Porin uruille taas antoi.
Kirkon takaseinällä ilta-aurinko pilkahti valaisemaan urkuja, jotka siellä oleilivat tyytyväisen näköisenä. Kuin olisivat vähän virnistäneetkin salaa, että olivat antaneet pilleistään Keski-Porin kirkon avaraan tilaan sellaista musiikkia mitä Kalevi Kiviniemi tällä kertaa halusi. Eikä mielestäni ihan vähää. Uruilla oli täyteläinen syy olla tyytyväisiä.
Nimmarin mankumisjonossa jouduin tyrkyttämättä loistamaan; kaikilla ei ollut kynää ja lainasin omaani. Panen sen kynän talteen ja seinälle vitriiniin, se on se kynä jolla Maestro Kalevi Kiviniemi Porissa 5.6.2009 konsertin jälkeen kirjoitti useita nimmareita. Minullekin yhden.
Lauantaina 6.6.2009 olisi vuorossa Naji Hakim. Aikatauluni pakottaa valitsemaan, en harmikseni pääse häntä kuulemaan, koska minä lähden Tampereelle.
Mitäkö minä Tampereella teen? Kääntymässä ja sitten auton keula kohti yötöntä yötä. Ensin Rovaniemelle, ja sieltä kohti Kaamasen tietä. Ensi viikolla katsastamaan Nuorgamia.
Siitä eteenpäin en ole suunnitellut enempiä. Mukana on lämmintä vaatetta niin paljon että mietin jonkun luulevan minun menevän Huippuvuorten ikijäätä kaivelemaan. Noh, huono vitsi, joita ei koskaan pitäisi äänen lausua. Mutta pääasia että ei palella. Raavas mies saa mielestäni välillä vähän hikoillakin. Eivät kaikki tunkeile liian lähelle.
Lopuksi runoblogini vaatisi kolmirivin?
Auringon säde
kurkkaa kirkon ikkunasta –
urut loistavat!
Label: Kalevi Kiviniemi, Juhani Romppanen, Menissier
Tekstit
