Olen ollut äidin vatsassa myös, sairaalassa lääkäri veti minut ulos, kätilö otti kopin ja minä synnyin. Eikö tullut nätimpää, mummo tuhahti. Ensin ne eivät tienneet kuka minä olen, mutta sitten menimme kirkkoon ja pappi kertoi että Tuomas.
Kati Neuvonen teoksessa Sylikissat. NTAMO 2013. 60 sivua.
Kirjamessujen aikaisesta jälkiräksytyksistä siuvaantuneena olen tässä kahlaillut erilaisia runokokoelmia läpi.
Tämä Kati Neuvosen kirja on yksi niistä. Kieli on hyvää, mehevää, hauskaa. Aikaisemmin Kati Neuvoselta on ilmestynyt kokoelma Naku. (NTAMO 2012)
Kokoelma Sylilapset kertoo lapsista, niiden syntymästä, olemisesta ennen syntymää. Tunnustan että en osaa sanoa paljoakaan lapsien syntymisestä. Ei ole omakohtaista kokemusta, koiras kun olen. Ainoat tuotokseni, joita joskus vahingossa tupsahtaa saavat aikaan perhepiirissä ankaraa moitetta. :-!
Kati Neuvonen kirjoittaa luettavaa runoproosaa. Paikoin tuli mieleen miten teksti syntyy. Sivulta 48 lyhyt lainaus:
Minä odotan, sinä odotat, me venymme ja olemme aika, aikaa vastaan, olemme kaiku, olemme sille sukua, ääretön hidastuva hiljaisuus, makaamme hiljaa, olemme hiljaa, kaiku on hiljaa.
Aina sitä jotain uutta oppii, koiraskin, luettuaan mukavan inhimillistä juttua? Sivulta 39 lainaus:
Tähän kaikkeen sisältyy suuri vaara, tuskin kukaan haluaa katsoa räjähtäviä lapsia.
Noh niin. -) Liitän vielä kauniin kuvan hauskuttamaan:
ui sillan alle
kuin menisi etsimään
uutta syntymää
(Tämä viimeinen on Tikkiksen jälkimumina.)
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti