perjantai 30. marraskuuta 2012

Elävän kasvin pelastaminen


Meillä on ulkoeteisessä ison ikkunan edessä muutama rehottava kasvi. Ulkoeteiseen ei lämpöpumpun puhallus yllä koska siinä välissä on pari ovea. Ulkoeteisestä pääsee ulos. Mutta ei sinne nyt viitseisi työntää nokkaansa, siellä leijuu pieniä valkoisia lumihiutakkeita taivaalta maahan asti. Ilmastokatastroofi on nyt täällä meillä.

Olemme varautuneet monen tunnin sisäsuojassa oloon, roskiskin on vasta puolessa välissä täyttymystään. Hanasta tulee vettä ja puut lämmittävät hellaa.

Sähköä näyttää tulevat seinästä. Turku Energia ei muutenkaan kaupunki-alueella käytä avolinjoja, kuten Fortum tuolla maalla.

Varauduimme tänään Turkuun hyökkäävään talvimyrskyyn kuunneltuamme Meteo-ihmisten pelottavia julistuksia tulevasta ilmastokatastrofista. Veimme pienen sähköllä toimivan lämpöpatterin ulkoeteiseen. Asensin sen + 7 asteeseen.

Kun iltapesulla käydessä kurkkasin ulkoeteiseen niin patterikin jo torkkui ja lämpömittarit olivat positiivisia. Jee.

Viherkasvit kamerankin nähden innoissaan katselevat ison ikkunan takana viuhuvia lumia.

Ulkoeteisestä tulee jonkin verran vetoa välieteisen kautta keittiöön josta se siis kuuliaisesti humisee hellan luukusta savupiippuun palatakseen näin maailman ilmojen tasapainotuksiin.

Harhama siitä että tasapaino vallitsee?


Ilmastokaaos -
kesän helteet Dohassa
sisätiloissa



torstai 29. marraskuuta 2012

Dohan kokous pelastaa Suomen ruohot




Viuhuvat ruohot -
porukalla on lämmin
eikä pelota!


keskiviikko 28. marraskuuta 2012

VR:n kvarttaalitaival


Aamupäivän juna Turusta Helsinkiin pysähtyi tuolle peltomaisemalle. Talven toinen lumimyräkkä (kts kuvaa!) oli hyydyttänyt vaihteet. Junankuljettaja hyppäsi lumihankeen (useita millimetrejä!) ja väkivalloin murjoi vaihteen sujuvaksi. Nyt matka taas jatkuu, vain kolme varttia myöhässä.

Mihin meillä muuten niin kiire aina, kvarttaalitalous tilinpäätetään neljä kertaa vuodessa, ikäänkuin maailma olisi aina kaatuilemassa rahapulaan.

Entä jos onkin?

Pakollinen kolmirivi taas, tuotoksen syntymä kirjataan 28.11.2012:

vaihteet hyytyivät -
jo toinen lumisade
yllätti Suomen!

tiistai 27. marraskuuta 2012

Kreikan köyhät pelastuvat!


EU päätti kärrätä 40 miljardia Euroa Kreikkaan. Kreikassa on 11 miljoonaa asukasta, joista eivät kaikki suinkaan mitenkään köyhiä. Eli jos summa jaetaan tasan nimenomaan köyhille, kuten tietenkin tarkoitus on, niin aika hyvän tilin kaikki saavat, niin köyhät kuin kaikki kuurotkin ja muuten vaivaiset.

Kreikka taisi ilmoittaa että tällä lainojen leikkauksen tiedolla he pärjäävät pitkälle joulukuun puolelle.

Helpotus valtaa nyt mielet täällä Pohjolan rahassa rypevässä perukassakin?

Meillähän on kaikki hyvin, Talvivaara saa taas loiskutella vesiään, turvesuot tulvivat mutta kyllä sieltä taas revitään puhdasta polttoturvetta. Polttoturpeen käryyttelyhän oli yksi asia joka pelasti uusiutuvien hiilidioksilähteiden käytön? Ja tuo suuria rahavirtoja meidän kaikkien kukkaroihin.

Ja nyt ei hallituksen tarvitse tehdä leikkauksia Suomen sisäisiin kuluihin vaan päinvastoin, teollisuus ottaa taas duunarimme töihin eikä kiikuta bonusrahojaan veroparasiittimaihin? Äänestimme sittenkin viimeisissä vaaleissa kaukonäköisen fiksusti?


Tuo viinipullon korkin tarina: kyseessä kolme vuotta kuivassa ja lämpimässä varastossa ilmeisesti seissyt viinipullon korkki oli kuivahko. Väkivaltainen korkkiruuvi lähes murensi sen, mutta ymmärsi antaa Pohjoisen Janoisen RuuvinVääntäjän kourissa periksi. Tänään viinistä on enää tuskin hajua leijumassa.

Aika ajoin ilmenee että esim. Alko Suomessa säilyttää viinipullonsa korkit pystyssä niin että ne eivät vaan mitenkään kostu eivätkä korkit pysy notkeina?

Katselin kerran Espanjassa miten pahvilaatikkoon pakatut viinipullot olivat laatikossa korkit alaspäin.

Mitäkö tällä on tekemistä Kreikan 99 %.lle lahjoitetulle joulurahalahjalla?

Että tuokin viinipullon korkki näyttää mikä on pysyvää, ei punaviini, eikä varsinkaan kassikaupalla kiidätetyt miljardit.

Sensijaan Kreikan kaivoihin kannetut rahat pelastavat Kreikan köyhät.


Kuvatekstin luonnosvaiheen teksti oli näin:

kuivanut korkki -
punaviinipullossa
globaali raha


Osoituksena kuinka vakavissani tätä haibun-tyyppistä juttua veivasin myös toinen luonnosvaihe näytteeksi:
Viininlutraajat
odottavat rahojaan -
talous vuotaa?
Turussa lumista talvea odotellessa
tiistaina 27.11.2012

Tikkis


Label: 99% - 1% movement

maanantai 26. marraskuuta 2012

Gary Snyderiä lukiessa



Tuvalun rantoja 
     huuhtelee 
         lämmin aalto 


            nouseva tulevaisuus 
    on yksikseen liplatteleva
               ulappa 


Olisiko Ahvenanmaan tulevaisuus 
         rantakallioita nuolevan 
                 rakkolevän      ?


      Paristokäyttöinen 
         arkipäivän valuminen 
            kohti iltaa

       kännykkämaston purske

          aallot pilvessä 

    sumea puhe 
        välittää öisin 
                  dataa


Da,  Da,   Daa. 
Aikansa.
Ilmaiseksi 
     saatu ilmatila. 

Talous
    rikos





Kuvituksen aihe Gary Snyder.

Marraskuu. Ja lumen olemuksesta

Vanhan puiston 
    yli-ikäisen puun 

         syhmyräinen oksa 

    ei tuulesta heilu 


                        se katkeaa





                   Elämä 
                       on yleensä 

          suorasukaisen 
                        kieroa
      .




Jos talvi pian tulee 

  sillä voi olla uusia kokemuksia 

        laskeutua




sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Taloustehokas Duracell


Taannoin testasivat mainoksista tuttuja paristoja. Duracellin hinta- laatusuhde ei vastannut siihen satsattuja mainosrahoja

?-(

Airam ei enää tee kotimaassamme paristoja? Airamin litteät patterit pienen ajan kuluttua loiskuivat ja litisivät ja eivät enää antaneet kielen kärjelle sähäkkää.

Taloustehokkuudelle on tärkeätä että tavaraa ostetaan sumeilematta kassikaupalla, vaatimatta kestävyyteen sen vajetta. Uhmaamatta oikealla olevien kassavirtojen pakoa

pakolaiset
piilotteleva raha 

ruokkii itseään

vaihtuva polariteetti 


Jos joku jaksaa vaihtaa jatkuvasti asentoja

on elossa

duralumiininen lentokone



Elektrokemiallissti kaupallisesti vahvin lenkki
on kuluttajalle heikoin ja kallein

optimaalinen roskatalouden tuo tos

On vähenemässä, tämä marraskuu

Talvi tunkeilee

     kuin ajaisi 
             syksyn 
                   ohitse


moottoritien leikelty piennar 
   vihertää 
       suolaheinää 


              lyhyt aurinko 

       yö pitkästyy 



kuollut puu on pitkällään

                  sammaloi
                          tumassa



Armelias lumi 
     valaisee

vastaraiskattuun metsään 
                    puhkaistun 
              autotien 
              renkaan roiskeet 



        On tiettävää 
            arvata minne 
        metsätie kääntyy 
            vai päättyykö 


Korpi-
kuusen
kävystä
roikkuu
tihku-
sateen
kirkas
kyynel


lauantai 24. marraskuuta 2012

Ennuste kaamoksen kohtalosta


Maatalojen hevosetkin pitivät määrätietoista kiirettä kun isäntä palasi kyliltä kotia kohden. Laivoilla on automaattiohjaus, joten ruorista voi säästää yhden kovapalkkaisen, varustamon tuotosta rasittavan merimiehen jäämään maihin? Ennenvanhaan hevosetkin tiesivät ilman isännän huojuvia ohjaksia missä kaurasäkki odotti. Isäntä sai ottaa reenpohjalla vaikkapa nokoset.

Automaattiohjattu hevonen.

Potkurikäyttöisillä laivoilla on yleistä että koko laiva vähän tärisee kun korsteenista työntyy käytettyä paloilmaa taivaan iloihin.

Vielä kuukausi ja ennustettu on että aurinko alkaa palata takaisin.

Lounainen taivas -
matkailija tärisee
kohti kaamosta

Matkalla pitää syödäkin


Kun joutuu Suomesta poistumaan että kaamoksen hohteesta pääsee paistatttelamaan etelän valoon joutuu istumaan kulkuvälineessä. Tässä värkissä oli pöytä johon kannettiin lautasia. Joskus ennenvanhaan iltaruoka haarukoitiin kitusiin vahakynttelin käristessä pehmeää hämyä.

sulateltava
alkuillan pääruoka
lampun valossa



Ei ole kunnolla sataakaan hulabaloon täyteistä vuotta siitä kun Itäinen ystävämme V. I. Lenin tuli Turkuun ja lähti heikoille jäille. Turussa on siitä vieläkin rintapatsas muistuttamassa mikä voi aina toistuakin. Lähi-idän ydinpommikokousta ei Suomeen tule. Hyvä niin, muuten meidänkin ulkopoliittinen värisokeasuoramme hankkisi niitäkin, jollei itselle niin Reykjavikia puolustamaan?-(


mansikkalohkot
kräämin piilottamana -
vatsankumous



Tähtitieteestä tietänemme, että se mikä nousee taivaalle lentää liihottaa joskus alas. Ruotsin taakse voipunut valju aurinkomme oli jo aikaa sitten väsähtänyt kun lopulta päästiin päätökseen. Että joku kirjoittaa velkakirjaan nimensä vasemmalla kädellä ei todista että olisi revolutsionääri?

piti odottaa
että päästiin asiaan -
oikeakätinen

perjantai 23. marraskuuta 2012


Huolestuneena
lehdet hukannut oksa
haroo taivasta



torstai 22. marraskuuta 2012


kivi ei kuihdu
hetken pilvipoudasta -
hektinen syksy


keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Etelään!

Kun Suomesta lähtee käymään muualle pitää yleensä katsella eteläisiä reittejä. Ylläolevan kuvan kamerani päätti omatoimisesti tarkentaa pyynnöstäni huolimatta noin.

Kuvan QTH, eli sijainti on Turun Rautatieaseman laituri ja suunta pohjoiseen ja itään. Päiväys: aamun Pendolinon lähtö tänään torstaina, Turun paikallista aikaa. Hyvää huomenta. Olenko jo hereillä.

Jotta Turusta pääsee etelää kohti, pitää ensin vänkäytyä itään.

Idän takana
odottaa eteläinen
merentakainen.



tiistai 20. marraskuuta 2012

Rauhaa odotellessa

Käännösversio tänään juhatik-blogiin kirjoittamastani aamun tuotoksesta:

maanviljelijän
kielloista huolimatta
rankkasateita

Mietin siinä ihmisen osuutta ympäröivään talouteen. Miten ihminen hallitsee ympäröivää luontoaan, itseoikeutettuna raiskaajana. Virallisten lupien sallimina.

Kuuntelin miten Talvivaara ilmoitti että ei korvaa kenellekään mitään ilman toverioikeuden langetusta.

Siis tietoisesti hankkivat itselleen lisäkorvattavaa, koska tuleva hävinnyt osapuoli korvaa myös vastapuolen kulut?

Ovat siis varmoja puhtoisuudestaan. Ja että Yläkerran "Veli" ei hylkää heitä.


Kainuun korvissa
lirisee bonuspuro -
harvojen lahjus


Jos olisimme eräässä entisessä lakkautetussa yksipuoluemaassa niin Talvivaara olisi jo saanut viisisakaraisen prinikan silkkisukkanauhan kera.

Mutta miksi välillä tuntuu että olemme yksipuoluediktatuurissa. Vai kuvittelenko, elänkö fantasiassa? Negaatiossa.

Vapaana tulvii
herralaarin pohjalle
puhdasta rahaa




Tämä aikoinaan minullekin tuputettu osallistuvan runouden painolasti tuntuu nykyaikana ihan kutkuttavalta. Ilmiantaako joku minut? Enpä mene käymään Unkarissa. Kekkonenkin on jo vainaa.

Labels:
- Osallistuva runous
- Haibun




maanantai 19. marraskuuta 2012


unelias puu
riisunut kaikki lehdet -
hypotermia?



sunnuntai 18. marraskuuta 2012


Marraskuun piha -
kuralätäkkö pelkää
lumentuloa


lauantai 17. marraskuuta 2012

Talven vaaroja

Talvivaara on valuttanut itsensä julkisuuteen. Ei ennenvanhaan pidetty meteliä jos rapatessa vähän roiskui.

Jollemme pidä varaamme jopa aurinko saattaa himmentyä.


talviharakka
nokkii myrkkymatoja -
aurinko hiipuu

Haibun on tekstilaji jossa on suorasanaista juttua joka huipentuu näppärään kolmiriviin - ja vastuu sisällöstä on tietenkin muualla. Edellisessä luvat myöntäneessä hallituksessa, tai väärin käyttäytyvän aktivistin röyhkeässä mielessä?

vaiennut allas
nälkäinen lintu karkaa
kohti etelää


Pato ei enää vuoda sillä kaikki mikä pitikin vuotaa on vuotanut? Nyt kerätään uusia sateita?


vuotava pato -
janoinen rahastaja
ui vastavirtaan

Lehtimies-runoilija Juhani Siljo varmaankin laatisi nostalgisen monirivisen mittarunon ylistämään vapaana virtaavia purovesiä? Naapurimaamme suhtautuminen on rauhallista, vaikka heidänkin tarvitsemaa uraania valuu hukkaan?

talvinen taivas -
itätuuli puhaltaa
vaaroilta hajut


Lopuksi vielä muutama luonnos aiheeseen, eivät kovin laaja-alaisia, rivejäkin vain kolme kussakin, kas kun pitää säästää:

1. 
           Kynttiläkuusi
   revontuli puhaltaa 
      liekin sammuksiin


2.

             Voittomaksimi -
         bonusrahat tulvivat 
              oikeisiin käsiin

3.

        pikkujouluna 
     pienet kuuset pelkäävät
        että kuolevat





Jatkoa seuraa: Kevitsan kaivos Sodankylässä, Pampalon kaivos Ilomantsissa. jne.
Seuraaviin vaaleihin on unohduksen mittaisesti aikaa.





perjantai 16. marraskuuta 2012

Kunnallisvaalit

Tein tämän aikoinaan ja unohdin. Nyt kun katselin pensasaidassa metelöiviä varpusia muistin tekstin ja kaivoin sen esille:


kunnallisvaalit -
pensasvarpusen ääni
ratkaisee voiton!



Tästä on työversioita:

Paikallisvaalit -
paskavarpusen ääni
tukahdutetaan


torstai 15. marraskuuta 2012


iltapäivällä
pilvet päättivät purkaa
sadevaransa


keskiviikko 14. marraskuuta 2012


valoisa taivas
asettunut selälleen
tihkusateeseen


tiistai 13. marraskuuta 2012

Hulevesi on sellaista taivaalta tulevaa vettä joka ei saa pysähtyä kaupungin maaperään. Joutuu maksamaan sakkoa kaupungin vesilaitokselle jollei suostu ohjaamaan taivasvesiä ohitusviemäreihin.

Tuli mieleeni kun kuuntelin helpottavia vakuutteluja Talvivaaralta: ei enää ikinä pisaraakaan jätevettä heiltä pääse!

Maailma on siis taas pelastunut.


Tuuli hulisee
kahden luvan sivuitse -
kvarttaalikaivos



maanantai 12. marraskuuta 2012



lehdetön oksa -
tulisi lumisade
ja ohittaisi



Tämä liittyy läheisesti samaan porukkaan:

http://juhatik.blogspot.fi/2012/11/november.html

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Turussa tapahtui


Turun Runoviikkojen yhteydessä oli taas Pienessä Kirjapuodissa viihtyisää. Tommi Parkko syvensi Suomen runouden mennyttä menoa mielenkiintoisella tavalla. Yleisökin tuntui tykkäävän. Minä ainakin.

Pieneen Kirjapuotiin jäi perheemme setelirahaa parin setelin verran, mutta toki se kannatti. Jatkot oli Bar Kukassa. EU-mielisenä harrastimme kahvittelua Irlantilaiseen tyyliin. (Hyvää oli sekin.) Setelin sijasta höyläsimme Visaa.

Löysin tuon Tommin kuvan ja ajattelin että se pitää julkistaa. Alla oleva turisti on runoilija-esseisti Sauli Kristian Huuhtanen. Kuvan rytisyys johtuu siitä että se piti kaivaa videaclipsistä, ja kamerani videoasetukset ovat harrastelijamaiset. Mutta mielestäni henkilö on tunnistettavissa. Tupakin merkkiä ei, eli intiimisuojaakin löytyy.




J. K. Ihalainen kävi myös Turussa. Kaamosesitys oli hermoja mukavasti kutkuttava virkistävä viritys. Kannatti käydä siellä, siis kirjastossa.




Mataleena piste blogspot.com kirjoitti noista myös. Alla vielä yksi kirjailija, nappasin sen filmille tuolta tylystä idästä:




käykö pitkäksi
aika vuosi vuodelta
tihkusateessa


Labels:
Aleksis Stenvall,
Tommi Parkko,
J. K. Ihalainen,
Sauli Huuhtanen
Pieni Kirjapuoti


lauantai 10. marraskuuta 2012

Lähes onnistunut ympäristökaaos


Talvivaarasta kerrotaan taustoja: Luvat ovat kunnossa ja kaivos on ainakin ajatellut noudattavansa niitä. Talvivaaralla on lupa laskea merkittäviä määriä vesiä ihan minne haluaa? Näinkö on myös sovittu. Pekkarisen ärhentelystä voisi päätellä että on.

Suomeen saatiin uusi, jämerä ministeri joka heti ensitöikseen sanoi että hänellä, eikä koko hallituksella ole oikeutta puuttua Talvivaaran luvanvaraiseen toimintaan. (Sanamuoto oli verhotumpi.) Siitäs kuulitte.

Samalla EK sai myös selkeän uuden poliittisen johtajan. Nyt alkaa EKn käytävillä kurin ja järjestyksen aika? Missähän työväenluokan suunnalla se kolminkertainen vihulainen nyt piilee.


Yllä EKn nettikameran kuvaa: Eteläsatama, Helsinki
10.11.12, 10:30, 4.5 °C, 2.2 m/s, SSW, 0.9 °C, 1018.9 mb


Talvivaara päästää seulansa ohitse sellaisia aineita joilla ei ole mitään arvoa? Mm. Uraania? He eivät kai osaa sitä bisnekseensä ja sovittuihin kannustebonuksiinsa hyödyntää. Vai onko niistä mahdollisesti saatavissa oleva voitto liian pieni?

Maailmamme lienee taustan ilmavaivoista huolimatta kuitenkin sovittu olevan kunnossa. Äänestäjien pitäisi se uskoa eikä vilkuilla väärinajattelijoita?


Purot pulputtavat ikävän näköistä ainetta. Kukahan kamera-terroristi on niitäkin päästetty kuvamaan? Informaatiset turvajärjestelyt joutuvat varmaan hälyn haihduttua tarkempaan syyniin. Missä pääsi vuotamaan näin pahasti?

Kevennykseksi kolmirivisen muotoon puettu loppuhuletus:

Jos joki jäätyy
niin jatkuuko keväällä
entinen meno?

perjantai 9. marraskuuta 2012


nukkuvatko jo,
keltaiset, ja punaiset -
lentäneet lehdet?


torstai 8. marraskuuta 2012


Sulanut lumi -
kaikki syksyiset lehdet
pelastuneita!



keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Arki alkaa huomenna

Suuren meren tuolla puolella Obama voitti vaalit.

Obama voitti -
onnittelujen tulva
pöllyttää puskat.


Tuota en tehnyt alunperin Englanniksi, R3 ei ollut liennytyksen hengen mukainen? Allaolevassa R2 tuo mieleen kauppapolitiikka, syystäkö?


Parempi voitti -
reilu tuuli puhaltaa
mantereen yli

Talvivaara pääsi ilmeisesti ennakoitua laajemmin kotimaan uutisiin. Venäjällä joku tai jotkut olisivat jo saaneet nuhteita? Dosenttikaan ei ole kai tätä asiaa ehtinyt kommentoimaan?

Talvinen vaara -
kalat nielevät myrkyt
ilman estoja


Tottahan toki Suomi tekee kaikkensa jotta liike-elämä saa maksimoida bonuksensa?

Kvarttaalibonus -
Caymanilla pankkiiri
hieroo käsiään



Parempia kolmirivisiä en taaskaan keksinyt. Tämä 60- ja 70 luvulta peräisin oleva Osallistuva Runous tuntuu hirttäneen pakokaasuahtimensa päälle. Allaolevaan on virheellisesti saanut vaikutteita kaksi erilaista poliitikkoa. (Toinen ei ollut pressana.)


Ilmavaivoja -
vanha presidenttikään
ei syö silakkaa?





tiistai 6. marraskuuta 2012

Vuotoja

Suomen vuotojen aika alkoi Savivodan vuodosta. (Kekkosen metkuista vuodatettiin jotain sopimatonta julkisuuteen, kuka enää muistaakaan.)

Jyväskylän konsulttifirman hyväntahtoisuuttaan (?) tarkistama vesitorni lurautti vetensä alleen vähän kuten vanhainkodin vesivellillä juotettu vanhus, kun myös vaipoista pitää säästää. Säästää.

Talvivaara vuotaa. Syyllinen lienee heikko maaperä joka ei luonnostaan estä paskalirujen valumaa? ?

Muistelin nuoruuden puhtaita aikoja: Lievestuoreen pikku lammen täytyttyä jätelipeällä niin joku höyrähtänyt väärinajattelija vaati Lievestuoreen Tehtaita tilille. Lievestuoreen Liisa oli johtajan serkun kaima? Joutuikohan tämä väärinajattelija aikoinaan linnaan vai nuijittiinko muuten vain pääomien oikeutta päihin? En enää muista.

Nyt huolestunut Talvivaaran tehtaan paskoista vastuullinen Johtajahenkilö on huolissaan kun suljettu tehdas tuottaa tappiota. Heti osakvarttaali mennyt. Siitä ei hyvää seuraa: vielä yksi huonosti tuottanut kvarttaali ja koko Talvivaara täytyy taloudellisin syin lopettaa?

(Hyväkin idea?)

Mietin Itämen jätedirektiivin toteuttamista: kaikkien kesämökkien fairy-sekotteiset jätevedet pitää puhdistaa ennenkuin jätevesi pääsee imeytymään kesämökin takaisille kankahille. Pelastetaan Itämeri. Jätedirektiivi taitaa koskea myös Utsjoen mökkiläisiä? Itämeri pelastuu sieltäkin.

Norjan kaivokset saavat pulputtaa vesiään Norjan mereen. EU ei siihen puutu. Härpiti.

Raahen ruåtsalaisomisteinen kultakaivos saa liruttaa vetensä putkea pitkin Perämereen. Sieltä on pitkä matka Itämereen ja kielimuuri on siinä välissä. Kvark. Vai oliko se kruunu?

Luonnostelin osallistuvana runoilijana osallistuvan kolmirivin keventämään tunnelmia:

Talvivaarasta
Itämeri odottaa
lisäbonusta?


Tai realismiin suuntautuneempi:


Tulvivaa paskaa -
talvinen vaellus kohti
Osinkomerta?


Muusta niin viis kunhan on tavut kohdillaan?



maanantai 5. marraskuuta 2012

Islantia puolustamaan!

Viikonloppuna tulin aikani kuluksi junamatkalla jutelleeksi puolustusvoimien edustajien kanssa Suomen ilmavoimien lähdöstä puolustamaan väkivaltavehkeillä isänmaamme rauhantilaa.

Sain verhottuja silmäyksiä...

Kyseiset edustajat tiesivät kehua Ruotsin Jassia erinomaiseksi ja olevan potentiaalinen ehdokas seuraavaksi Suomen Ilmavoimien lennokiksi.

Suomesta siis lähtee kolme lentokuntoista lennokkia varusteltuna kartoin ja muine lentäjän eväspaketein kauas Atlannin tuolle puolen yhteistä Isäimme maiden & naapuriemme loukkaamatonta ilmatilaa puoltamaan ?-(

Tuli junakaffemukin ääressä ihan vanhat ja reippaat marssivirretkin mieleen! Kai niitä vieläkin saa hyräillä?

Kai homma muutenkin oikein lienee menossa? Mulla on vähän heikolla hapella tämä kansainvälisen politiikan koukerot.

Kun on tämä pressanvaali hässäkkäkin taas menossa.


usvainen amu -
jossakin valitaan taaas
vanha meisinki


Ps. Laskujeni mukaan olen tässä henkilökohtaisessa kolmirivisten missiossani lähestymässä Voittoa. Jee.




sunnuntai 4. marraskuuta 2012


sateen lätinä -
pihapolun lätäkkö
peilaa pintaansa



lauantai 3. marraskuuta 2012


Pihan vaahtera!
Tuhlasi kaikki lehdet
talven tallata!


perjantai 2. marraskuuta 2012



Kuka omistaa
kellojen tikityksen?
Vieterin katkos.



torstai 1. marraskuuta 2012

Chopin ja runous

Välillä tulin miettineeksi että en enää mainostaisi kenenkään yhä elävän runoilijan kirjaa.

Kirjoitin jokin aika sitten yhdestä kokoelmasta, - josta pidin! mutta runoilija otti närkästyneenä yhteyttä. Lopetti toteamalla että kukin tietenkin käsittelee asioita sillä (heikolla?) taidolla mitä hänellä on.

Anteeksi pyytäen poistin kyseisen jutun äkkiä pois. Nyt luen yhtä Joel Lehtosen runoa, - josta pidän, ja mietin rohkenisiko siitä postata täällä myötämielisen jutustelun?

Kerään rohkeutta.

Tunnen toisaalta tarvetta kertoa mitä runokokoelmia olen satunnaisesti bongaillut.

Miksi niistä ei saisi kirjoittaa, edes lyhyesti? Enhän edes kilpaile minkään kaupallisen kustantajan kanssa.

Omantunnon soimaamana haluan nyt lyhyesti mainostaa Panu Tuomen Sylviuksen uurre kokoelmaa. (WSOY 2012)

Kokoelman teksti on virinnyt Chopinin soidessa. Chopin oli säveltäjänä oman tiensä menijä ja kokija. Ja miksipä ei voisi sanoa että Panu Tuomi on Chopinin koulukuntaa.

Muistini mukaan olen Panu Tuomen kerran livenä nähnyt, kauan sitten Porvoon runopäivillä.

Kokoelman rivinjakoa makustelin pitkään. Panun ajatus rivittää runonsa ikäänkuin ne olisivatko pianon näppäimistö on silmin nähtävä mutta ei ruvennut ainakaan minun korviini helkkymään.

Tapani lukea runoja on vanhanaikainen, olen sisäistynyt siihen että kun runon rivi loppuu pitää tauota runonlukulaukasta hetkeksi kunnes saa pudottautua seuraavalle riville.

Pakottauduin myös kuitenkin lukemaan runot ikäänkuin en huomaisi rivien välejä. .-)

Opinko jotain uutta. Kun koko ajan tekstistä kuului vaimeana Chopinin sotilaspoloneesi Hra Rubinsteinin soittelemana. (Yksi mielikeistäni!)

Nyt pitää lopettaa kehuminen, ylpistynyt runoilija on toki kirjallisuuden piristys, mutta Chopin voi loukkaantua.



Ps.
Mielenpahoitusoikeudenkäynnit tästä kirjoituksesta käsiteltäneen tämän +
blogikustantajan kotiraastuvassa? Sellainen lienee jossakin.