keskiviikko 29. joulukuuta 2021

Tavujen kompurointia kun vuosikin loppuu 2021

Tässä blogissa on reilut 5000 tekstiä. Suuri osa lyhyitä, äkkiä ne on luettu.

Mietin että pakkositovuus 5-7-5 tavuihin ei ole hengittävälle tekstille aina eduksi.
Suomen kieli toki on luettavaa, mutta koska esikoiskokoelmani nimi oli "Vapaus" niin arvelen uskovani että teksteillekin on oikeus vapauteen. Eli tavuja riittää ja tärkeintä silti mikä lienee? ihosta ei ole sielun seiniksi
tähdet paistavat läpi.



Nämä sanat Pekka Kejosen,
sivulta 38 kirjassaan Talvipäivänseisaus. Vuonna 1998.


sulava kinkku
matkallaan peräsuoleen
ei pidä ääntä


Tikkis 29.12.2021

maanantai 29. marraskuuta 2021

hiljaiset sanat
unohtuvat näppäinten
pakkovangeiksi

lauantai 16. lokakuuta 2021


aurinko laskee
kuten aina syksyllä
omia aikojaan

perjantai 15. lokakuuta 2021


valkea taivas
valaisee takapihaa
ihan joutessaan

torstai 14. lokakuuta 2021


Syksy etenee
pimentämällä kaiken -
orava juoksee

keskiviikko 13. lokakuuta 2021

Nuokkuvat lehdet
odottavat talvea -
hengitys hiipuu

tiistai 12. lokakuuta 2021


Eksyneet oksat
etsivät taivasosaa --
lehdet värisee

maanantai 11. lokakuuta 2021

Tylsä syyspäivä # 2

Tylsä syyspäivä ...
sataa tihuuttaa hiljaa.
Yksitoikkoista

sunnuntai 10. lokakuuta 2021

Tylsä syyspäivä --
pilvistä, eikä sada.
Yksitoikkoista.


perjantai 8. lokakuuta 2021


Lämmin syysyö -
aamulla sama lämpö
riittää illaksi...
Milloin talvi kehtaa?


keskiviikko 6. lokakuuta 2021



Mietin taas mistä maailma ei kerro


Mitä sähkö on?
Ukkonen ei välitä -
räiskyy yksinkin

tiistai 5. lokakuuta 2021


Pilvet kätkevät
avaruuden koleuden
ihan kiusallaan?


maanantai 4. lokakuuta 2021


Brittien hätä -
Eurooppa on idässä
merta piilossa.

Kanaalin vesi loiskuu
läpivedessä
jäätymättä, vihassa.


Kuka pitää huolta
raikkaasta ilmasta
jos maailma vielä tyyntyy?

sunnuntai 3. lokakuuta 2021


Toisinto 2.10.21 postaukseen:


ihan kiusallaan
punapihlaja äänestää
mahdillaan
mallikki meille
muille


lauantai 2. lokakuuta 2021



punaiset marjat
heiluvat
pihlajan oksat pitävät kiinni
luottavat elämäänsä
heiluvat


Johonkin hekin luottavat?

perjantai 1. lokakuuta 2021



Innokas tuuli
puhaltaa kadun käryt
taivaan kellariin?




Sillä kun aikansa tuulee niin ilma raikastuu?

torstai 30. syyskuuta 2021


pilvi kerrallaan
katseeni nousee
täysikuun alla

tuuli kasaa pilviä
yhteen rykelmään

suljen silmäni
että en eksyisi

keskiviikko 29. syyskuuta 2021



Syksy latistaa
keltaiset koivun lehdet --
talvi lähestyy



Tämän hylkäsin luonnoksista 15.9.2021, mutta siivotessani rohkaisin julkaista sen sittenkin.

tiistai 28. syyskuuta 2021


Kadun varrelle
kerääntyy
kasa irtolehtiä

kapinoimatta
irtokasoissa

maanantai 27. syyskuuta 2021


Elokapina...
Kävelen hiljaa ohi -
ottaisko osaa?

sunnuntai 26. syyskuuta 2021


Sateinen metsä
männyn neulaset
suhisevat
suihkivat ääneen ...

Hiivin hämärän kanssa

pelkään pimeää

lauantai 25. syyskuuta 2021



Onkii rannalta
kaloja syötäväkseen -
nälkäkö kurnii?

perjantai 24. syyskuuta 2021



Harakan poika
on kasvanut isoksi -
osaa jo nauraa


torstai 23. syyskuuta 2021



Herään aamulla ...
mustan kahvin aromi
kutittaa nenää

keskiviikko 22. syyskuuta 2021


Ryssänmäen rinne
kätkee polut kivikkoon -
pehmeä pusikko


tiistai 21. syyskuuta 2021



Naapurin katti
vaanii pihan varpusia ...
Pari keltaista
koivun lehteä liitää
takapihalle piiloon.

maanantai 20. syyskuuta 2021



Rotta vilistää
siimahäntä sojossa -
eksyy pihalle

sunnuntai 19. syyskuuta 2021



Vanha kivetys
heijastaa päivänvalon -
taivas aukeaa

lauantai 18. syyskuuta 2021


Syyskuun aurinko...
pilvet viuhuvat yli
tervehtimättä


perjantai 17. syyskuuta 2021


päivä päivältä
tihentyvä hämärä
lisää määräänsä


torstai 16. syyskuuta 2021


Vasten kasvoja
aurinkotuulen varjo
läiskii terveiset


keskiviikko 15. syyskuuta 2021



Päivä päivältä
uhkaava talvi tulee
liki kuten yö

tiistai 14. syyskuuta 2021



Syksy odottaa
että lehtiä tippuu
taivaan täydeltä.
Pahanilkinen piru
ihan kuten ihmiset.

lauantai 11. syyskuuta 2021


Pisaramaski
kerää kyyneleet talteen
käytön puutteesta


kuiva elämä

torstai 9. syyskuuta 2021


taivas on auki
sateiden paluusäde
ohittaa meidät

tiistai 7. syyskuuta 2021


Vain varjot jää
auringon pudottua
horisontin taa.
Iltatuuli ei eksy,
haahuilee ympäriinsä.

sunnuntai 5. syyskuuta 2021



Auto käryttää
ja kuumentaa maantietä -
kapinahenki

perjantai 3. syyskuuta 2021


Hiljainen puisto
tuuli heiluu oksissa
ajankulukseen

keskiviikko 1. syyskuuta 2021



Sadepisaran
ei tarvitse yksinään
putoilla maahan!

Katselen ikkunasta
hiljaiselle kadulle.

tiistai 31. elokuuta 2021


pihalle kaikuu
metsäkyyhkyn kujerrus -
hyttyset nukkuu

sunnuntai 29. elokuuta 2021


Tarraa oksiinsa
pihlajan punamarjat --
tuulet heiluvat


torstai 26. elokuuta 2021

Niillas Holmberg kävi Turussa!

Kirjasto oli järjestänyt Niillas Holmbergille tunnin laatuaikaa kirjaston yhdessä yleisötilassa eilen!
Niillas Holmberg kertoi tuotannostaan. Kuultiin myös saamelaisuuteen liittyviä juttuja.
Minulle Niillas Holmberg tupsahti tutuksi kun joku vuosi sitten Tuli ja Savu lehti julkaisi laajan valikoiman saamelaisia runoja. Joukossa siis Niillas.

Yksi runo jäi mieleeni elävänä, siinä Niillas lähti kotoaan kohti Tamperetta. Matkalla huomasi että kuivalihat taisivat jäädä!
Mietin että tuleeko matkalla tai perillä Tampereella Niillakselle nälkä. Muistin myös kuivatun poronlihan herkullisen aromin... Kuvassa Niillas siis keskellä. Oikealle kirjaston haastattelija.

Kiitos kirjastolle järjestetystä yleisötilaisuudesta.
Alla vanhasta lakkautetusta blogistani, Fierran, kopsattuna pari tekstiä jonka aiheet mieleni eilen illalla siis nousivat:

Heinäkuu 28, 2007

Tänään,
aurinko laskee
Ohcejohkalla pieneksi aikaa.

Tuo on siis Hay(na)ku.

Heinäkuu 22, 2007


Lyhyt kesäsade –
joki virtaa laiskana
kuten ennen sadettakin.


Talven kestosta
pitäisi neuvotella
lyhyt sopimus


(Fierran 2007)
Tuossa on ainoana näytteenä myös haiku-direktiivin mukaiset tavutkin!


Turussa 26.8.2021
Tikkis

lauantai 21. elokuuta 2021

Tulevan pääministeripuolueen mielenosoituksista Turussa


Liput liehuen
mielenosoittajien
rivistö eksyy ...

Ei löydä valtatietä
Kabulin torille.

Jättivät Turun!



Tämä ei liene täysin direktiivien mukainen edes lyhytruno,
eikä ajatelma
mutta usein totuus

vain on ...

torstai 19. elokuuta 2021


Harakka istuu
nokkaa etelää kohden -
sininen savu


keskiviikko 18. elokuuta 2021


Kärpänen pörrää
hyttysen kanssa kimppuun -
kaksi kuolemaa!

tiistai 17. elokuuta 2021


Tietääkö tuuli
minne jatkaa puhisee
jos kaikki tyyntyy?

maanantai 16. elokuuta 2021


myrskyisä aamu -
puoluekokous julistaa
valheiden voiton

sunnuntai 15. elokuuta 2021

koko yön nukun -
herään todellisuuteen
kesken unennäön

lauantai 14. elokuuta 2021


ukkosrintama
herätti yöhyttyset
ja sitten minut

perjantai 13. elokuuta 2021

aamun unohdus
yö yöltä maksamatta
univelkani


torstai 12. elokuuta 2021

elokuun kiire --
hyttysten ruokkiminen
ennen pesintää!

tiistai 10. elokuuta 2021


puiden latvoissa
kohisee pikaviestit -
mennyt ei palaa


olisit hiljaa
että tulisit kuvaan
senkin heiluja!

maanantai 9. elokuuta 2021


etelätuuli -
puukkojen yö puhdistaa
lämmenneen ilman

sunnuntai 8. elokuuta 2021


vaahteran lehti
kahahtaa pimeässä
yö laulaa laulun



torstai 5. elokuuta 2021


metsikön takaa
kurkkaa aurinkotuuli
uteliaasti

tiistai 3. elokuuta 2021


avoin ikkuna
herättää unihaaveet
todellisiksi


maanantai 2. elokuuta 2021

Joulupukillta
on parta unohtunut --
jos joulu tulee

sunnuntai 1. elokuuta 2021

Ukkossade!


Salaman räiske
pelottaa Coronan pois
Kirkkopuistosta!


?:-(

perjantai 30. heinäkuuta 2021


Vähäsateinen kesä
kituuttaa
nurmikon ruoho
nuokkuu
tuskin elossa.

torstai 29. heinäkuuta 2021



Heiluu tuulessa
sateesta märkä oksa -
tyyntyykö yöksi?


keskiviikko 28. heinäkuuta 2021




demokratia ...
kesäsade kastelee
myös rikkaruohot

maanantai 26. heinäkuuta 2021


koko yön lepo
pihanurmikko kasvaa
suoraa pituutta

lauantai 17. heinäkuuta 2021


Apilan piilo -
pörrinkäinen ei löydä.
Vihreä rauha!


perjantai 16. heinäkuuta 2021


Pimeä tie
tuulilasiin vettä
metsää ei näe
se vilistää ohi
asvaltti litisee

minä en
tie-
dä.

torstai 15. heinäkuuta 2021



Apilan kukan
pörriäinen painostaa
taipumaan maahan.

Ruohikon tasa-arvo
ei kestä sateettomuutta.


keskiviikko 14. heinäkuuta 2021

Opposiota varten metsän kuvaus
EU:n kannalta 2021


Kuvan koputusoikeudet Tikkis
kuvauspaikka Vinkara
7/2021

tiistai 13. heinäkuuta 2021



Vihreä lehvä -
tuuliviirin puolustus
Lentävä vaara!


maanantai 12. heinäkuuta 2021

Nuorpinniemen runoilija

Kejosen Kevätpäiväntasaus (WSOY 2000) heijastelee minun oman runokäsitteeni kelvollisinta sarjaa. Esimerkiksi Saarikoskikin siellä luuraa Tiarnia-sarjallaan. Kejosen Talvipäivänseisaus (WSOY 1998) on siellä myös. Ja toki montakin muutakin. Onhan maailmassa läjäpäin hyviä, mutta vain yhtä kerrallaaan ehtii hehkuttamaan. Kirjailijasta jälkeenjäänyt valo on usein minimalistista, jonka kesto oikeastaan vasta nostaa tekstin nk. framille yhä uudestaan. Minulle on käynyt näin. Muutaman muunkin kirjan kohdalla, se on lukevan ihmisen onni? Kirjoitin pari sivua juttua ja mietiskelin Kejosen Nuorpinniemeä istuskellessani:


Kommentoin Kejosen vanhaa kirjaa, kevätpäiväntasausta. Kirjoitin himmeällä kynällä ja siitä oli paha saada mitään tolkkua.

Kokeilin mitä JPG-editorilla saa näkyviin.

Jälki ei ole kovin fiksua mutta luettavissa?


Ennen vanhaan kaikki kirjoitettiin käsin, sulkakynällä parhaimmillaan. Nykyisin on muoviset näppikset ja bittien loputon ja julkea maailma. Ja maksulliset äänikirjat.


Ja kuka kenenkin elinkaaren tietää?
Kun runo on kirjoitettu, ja julkaistu, alkaa runon elämä.
Vuosi vuodelta runo voi vanheta, kuluu? Haalistuu, ja vain ydin jää.

Runon soisi olevan iloinen asia.
Sumua ja murhetta aina riittää.
Kun pystyttää runon iloisuuden kukkuloille kannattaa olla tyytyväinen. Ei tarvitse hävetä.

Kejonen kirjassa Talvipäivänseisaus sivulla 40:

Ei ketään joella.
Vain tuuli kuuluu tulevaksi.
Ja syksy.

Kirjoittamisen paikka lienee Nuorpinniemi, Tenon rannalla.
Nuvvus on siinä lähellä, julkaisin Nuvvuksesta kerran tunon:
Tunturin rinne, 
  pilvet liukuvat yli 
    minä vain huilaan 
kun pilven kaverikin 
     leijuu ohi kuin kotka

(Tikkis 2018 Nuvvuksen retken tekstejä 2b.)


(Kejonen Kevätpäiväntasaus sivulla 11.)



Nuorpinniemen lähellä on yksi Utsjoen hautausmaista. Varsinaisella kirkonkylän hautausmaalla on mm. Annikki Kariniemen hauta. Kejonen lienee haudattu Vilppulaan?

Julkaisin Nuvvuksen rinteiltä tekstejä vuonna 2018. Ne ovat piilossa vanhoilla kotisivuillani, joiden elinikä ei liene mitenkään taattu bisnesmaailman tuulosissa? Siirrän tämän vielä tänne blogiin, tuskin Kejonen tästä häiriintyy:

Nuvvuksen retken tekstejä 2018 / 2

3.

Huilaan ylärinteellä.
Deatnu virtaa etelästä pohjoiseen 
      kohti Jäämerta 

  ei pidä kiirettä
            hänkään.


       Mistä näitä kiviä 
        koko rinteen matkalle 
         onkin kerääntynyt? 
4.
Kala hyppää joessa 
vastavirtaan 

    pisaroita roiskuu  
        auringon valon 
                   katveeseen


(Tämä edellä siis Tikkasen Nuvvus-runoelmasta tänne tuotuna.)

Jos Tenosta ottaa ämpärillisen
virtaavaa vettä
ei se joki siitä pienene,
vaan on edelleen Deatnu, Suuri Joki.


Virtaa
kuin ei mitään
olisi liikahtanut
edes


Postaus aloitettu blogiin heinäkuussa 2021, tähän saakka Turussa lähellä savisena virtaavaa Aurajokea.
Juhani Tikkanen
runoilija


:-)

sunnuntai 11. heinäkuuta 2021



      Aamulla

             (aurinko on ylhäällä)

      joki virtaa,
                   virtaa.

Päivällä ihan samaa.


  Illalla    (aurinko toisaalla ja on ylhäällä 
              ja joki virtaa.)
  


Herään yöllä. 
Käyn ulkona.   (Aurinko on ylhäällä.)

Joki virtaa

Maailma on soikio


Juhani Tikkanen, Nuvvuksen retken aikaisia tekstejä 2018 / 4

lauantai 10. heinäkuuta 2021



Peruutan auton
pihalla nurmikolle...
ruoho litistyy


perjantai 9. heinäkuuta 2021


kyllä minä tiedän 
     että ei maailma  
       ole vielä valmis,
       
  mutta kun sade, 
  
      tuuli, 
      
   tiedättekö te 
   
     että kaikesta  
     
        jää jälki
        
        
kuin märkä rätti 

torstai 8. heinäkuuta 2021


Viiksekäs kissa
nuuhkii apilan kukkaa.
Kärpänen herää.
Sadepilvi tyhjentää
itsensä nurmikolle.

keskiviikko 7. heinäkuuta 2021


Apilankukka
nousee nurmikon sekaan
pörrinkäisille.
Aamun tuuli puhaltaa
öiset tuoksut sekaisin.

tiistai 6. heinäkuuta 2021



Polku vie metsään -
hyttysten pesää kohti
rohkeita varten?


maanantai 5. heinäkuuta 2021

etsii juomista
koivet kukan sisässä
säärikarvoihin


sunnuntai 4. heinäkuuta 2021


Kaksi perhosta
eksyy kukasta toiseen
tulee tungosta


lauantai 3. heinäkuuta 2021

Auringonpaahde
painaa päitä alaspäin -
varjojen haku


perjantai 2. heinäkuuta 2021

Pörrinkäinen syö
kukasta vähän mettä -
jaksaa pörrätä


torstai 1. heinäkuuta 2021



viinipullo
tyhjeni...
tuulinen syksyinen yö

perjantai 25. kesäkuuta 2021



hys,hys kuu-
tiedän että on myöhäinen
kotiinpaluun aika


torstai 24. kesäkuuta 2021

1.

puoliltapäivin
auringonvalon voima ..
kesä puolessa


2.
joka puolelta
avautuu kesä
apposen avoimena


keskiviikko 23. kesäkuuta 2021


Verihyttynen!
Makuuhuoneen rauhassa
palosireeni!


tiistai 22. kesäkuuta 2021


Kuvittelin
että löydän
koko maailman hiljaisuudet

kun piipeän tunturin laelle
Sininen
taivas
röyhtäisi


Unohdin mitä löysin
eväsrepussa tuoksui
ilmakuivatun metwurstin
kutsu

sunnuntai 20. kesäkuuta 2021


Tuuli heiluttaa
hyttysen pesäpuskaa
kärpänen pörrää
vastatuulessa


perjantai 18. kesäkuuta 2021


ja kun talvi kylmeni
tulivat jäät laivan tielle.
se ryske
ja pysähdys

talven hämärä
sinnikäs koneen vääntö potkuriin
irtojäiden kalahduksia


matka jatkuu
kun laiva taas jatkaa
irtojäät peittävät meren
jäätä, jäätä,
paleleva majakka


torstai 17. kesäkuuta 2021


aukea,
joka joskus oli metsä,
on nyt risuja,
raiskiokynnös,

istutustaimet
kasvavat lumen seasta
tuuli puhaltaa valon
on talvi
ja korppi
kuin hakattu metsä olisi raato
uudeksi
maatuva

keskiviikko 16. kesäkuuta 2021


Aurinkotuuli
puhaltaa katupölyt
näkymättömiin.
Hämärän tulviessa
ei erota katuja.


tiistai 15. kesäkuuta 2021


Kesäinen sade
ylläpitää koivusta
10 000 lehteä elossa tuoreena.

Syksy uhkaa
tilapäisellä kuolemalla.

Minkäs tälle kaikelle voi?


       Hiljaista.


  Vaikka Deatnu virtaa lujaa 
     ei siitä lähde ääntä. 

Suvituulen puhaltamat poutapilvet 
          liukuvat ääntä pitämättä 
                          tunturin yli.



      Käyn pihalla. 
      
      Jään joen töyräälle seisomaan.
                    hengitän 
         en liiku muuten. 

Joen rannan pöheiköstä 
kuuluu ohut ääni: 

   "Tsii!" 
Sitten uudelleen: "Tii!"
      
       Kevyt tuuli 
        melkein vie äänen mukanaan.

                            Hiljaa, 
varoen että askeleeni äänet  
   eivät sotke maisemaa 
      palaan sisälle.

        Suljen ulko-oven 
        hyttysen kärsän edessä. 

Tikkis: Nuvvuksen retken aikaisia tekstejä 2018.

maanantai 14. kesäkuuta 2021

Kärpäsen lento ...
tutkinut koko huoneen
seiniä myöten.

Siipien värinästä
ilma hitusen liikkuu.

lauantai 12. kesäkuuta 2021



turha äänestää?
paperiset tulokset
lahjottu valhe?




Biden ja Putin
tapaavat ystävinä?

Sanassa 'tapaa' vain yksi 'p'



2.
aamuhartaus
isis-soturi saarnaa
veitsi kurkulla



3.
talvisodassa
siunattiin sankareiksi
paukkupakkaset



Kirjoitin ensin # 2:sen, sitten mietin Suomen selviytymistä aikoineen ja tein # 3:sen. Lopuksi kuunteltuani Areenasta vanhat uutiset # 1:sen.


Lentääköhän Biden Valko-Venäjän ylitse?



(Säästin luonnoslehtiön paperia ja yhdistin nämä kaikki samalle plarille.)

torstai 10. kesäkuuta 2021



Avoin ikkuna
hyttynen löytää sisään
kärpänen eksyy


keskiviikko 9. kesäkuuta 2021



Sade litisee
kunnes puuskat tyyntyvät,
tulee hiljaisuus



Lehdistä tippuu
liika vesi pihalle,
mato kuuntelee


tiistai 8. kesäkuuta 2021



auringon piiska
iskee voikukan maahan
pitkin pituuttaan



Tässä on jotain kesken, syntymättä ensin?

Hämärä ilta
käärii muistot kaapuunsa -
kukaan ei katso


maanantai 7. kesäkuuta 2021



kännykkälasku -
vastaamaton puhelu
oli vain ääntä?




ohut yöuni -
ylenpalttinen valo
hehkui koko yön


sunnuntai 6. kesäkuuta 2021



1.

Ahven sukeltaa -
ongenkoho värisee
kohti syvyyttä


2.
aaltojen alla
piilee kalojen turva --
sorsan sukellus


lauantai 5. kesäkuuta 2021



Aamun herätys!
Valokvanttien iskut
ikkunaruutuun!


perjantai 4. kesäkuuta 2021



valo lisääntyy
ja päivät vahvenevat
puu näkee kasvaa


torstai 3. kesäkuuta 2021



kukka aukenee
kilpailee valon kanssa
jakaa siemenet


keskiviikko 2. kesäkuuta 2021



Kuuntelen tuulta.
Puut vähän jarruttavat -
ääni pehmenee


tiistai 1. kesäkuuta 2021



Maahan muuttanut
lintu teki pesänsä
kuin oman kodin!


sunnuntai 30. toukokuuta 2021



odottaa remppaa,
turvaa viemärin kanteen -
auringon lämpö


lauantai 29. toukokuuta 2021



Kasvaa läpi yön,
satakielen univelka ...
Aamu on avoin.


perjantai 28. toukokuuta 2021



koko yön valo
onko taivas matkalla
jonnekin varjoon?

torstai 27. toukokuuta 2021



kuin valot päällä
ajaisi metsätietä
ehtii perille


Sarjaan kesäfiilistä # 3



Joki virtaa nyt
eikä vesi vähene,
mistä se tulee?


keskiviikko 26. toukokuuta 2021

Sarjaan kesäfiilistä # 2



Väsymätön yö
ei edes, piru, hämärry
härnää ympyrää



Ps. Rivin 2. tavurunsaus johtuu liiallisesta auringonvalosta.

tiistai 25. toukokuuta 2021

Sarjaan kesäfiilistä # 1



Lokki lentäisi
auringonlaskuun asti -
mutta ei se laske!


R3 virheellistä riviä en viitsi edes yrittää korjata.

maanantai 24. toukokuuta 2021



lokki leijailee
myrskyn puuskia vastaan
happi ei lopu?


sunnuntai 23. toukokuuta 2021



jotkut linnuista
haluaisivat rauhaa -
voikukka kuihtuu



R3 työversioita:
vähemmistön sorto (6 tavua!!)
kurtturuusu! (4 tavua!)

lauantai 22. toukokuuta 2021



vapaa maailma --
kaisla taipuu tuulessa
alas, ja ylös


perjantai 21. toukokuuta 2021



tautinen kala
syö muovia nälkäänsä -
joki puhdistuu?


torstai 20. toukokuuta 2021



parvi lintuja
tietävät minne lentää - -
ohittavat puut


keskiviikko 19. toukokuuta 2021



kesän sateille
pölyt tekevät tilaa -
hauska toukokuu


tiistai 18. toukokuuta 2021



pohjoisen valo
kiertää äänestämättä
valtakirjatta

maanantai 17. toukokuuta 2021



auringon suora -
ei laske moneen viikkoon
pelkkää paistetta?


sunnuntai 16. toukokuuta 2021



Pölyinen tuuli
hakee pesäpaikkoja
haarapääskyille?


lauantai 15. toukokuuta 2021



Tervetuloa!
Aurinko on palannut
polttamaan jäitä.


torstai 13. toukokuuta 2021



Luumupuuni
ei ole kovin innokas
kukkimaan.



(Tämä oli lisäys Kuppi teetä sinisellä asvaltilla - julkaisuun jälkeenpäin)


keskiviikko 12. toukokuuta 2021

Vuoden 1970 Proosa_runo_seminaari Turussa

Löysin vanhan plakaatin! Koskien Lounais-Suomen Kirjailijat ry järjestämää yhdessä muiden läänin kirjallisten tahojen kanssa seminaaria.
Järjestin tilaisuuden paljolti yksinäni, taustalla toki oli tukijoita, esim. Läänin taidetoimikunta maksoi kulut.
paikaksi valitsimme Akatemia talon, se oli kooltaan siihen soveltuva. Samoihin aikoihin järjestämämme ensimmäiset Kirjamessut pidettiin konserttitalossa, mihin taas messujuttu oli sopiva.

Lounais-Suomen krijailijat ry:n perustin yhdessä Turun seudun aktivistien kanssa ja sille piti siis kehittää ohjelmaa.
Tämä oli yksi niistä.
Asa-radiolta saimme kokous-tason äänentoiston. Tilaisuus oli yllättävän suosittu, vaikka hiukan epäilimme että pääsymaksu karsisi yleisöä. Ohjelma oli yksinkertainen, kukin vuorollaan tuli ääneen ja yleisöstä muistan erityisesti mm. Pekka Kejosen rohkean esiintulon. Virkistävä. Tuo on siis sarjassa muistoja yli 50 vuoden takaa! Tikkis

keskellä yötä



unohdettuna
ruosteinen katuvalo
pitää sadetta


tiistai 11. toukokuuta 2021



eksyneet pilvet
törmäävät toisiin pilviin -
kissa sateessa


sunnuntai 9. toukokuuta 2021

Jokirannan puitakin Turun Grynderitkö uhkaavat jo



siltä varalta
että grynderi kaataa
kaikki meidän puut!


Kuva on Aurajokirannan puihin kirjailtuja villalanka-graffiteita.
On jo kiitelty että villankataideteokset pitävät kylmässä keväässä vanhat puut terveinä.:-)
Turussa pelätään gryndereitä, Ruissalontieltä murhasivat kokonaisen metsällisen puita, jotta heidän tontilleen nousevista ökyasunnoista näkee paremmin vastapäisen talon ikkunoista sisään? Vai miksi?

Tikkis Turussa 10.5.2021

lauantai 8. toukokuuta 2021



pihalle eksyi
pupunkorvainen vieras
ja hyppi pois!



(Ei halunnut kuvaan.)

perjantai 7. toukokuuta 2021

Taisi olla turvesotaa kalliimpi suunnitelma



Guggenheim tulee!
Leipäpalasi viedään New Yorkiin!
Oletko valmis


Tikkis 27.8.2016


Tuon julkaisin elokuussa 2016. Ei ole vieläkään näkynyt Helsingin rannan parhaalla tontilla Guggenheimille lahjoitettavaksi aiotulla tontilla New Yorkin arkkitehtuuri- ja design-taidemuseota?

Suomessa on nyt tärkeämpää investoitavaa, turveparoneille siirretään rahaa turvemisnisterin päätöksellä kulttuurista? Oliskohan Suomella aika saada tehokas tiede- ja kulttuurimisteri? Turveministeri tulee liian kalliiksi?

Joutavia # 21



sateinen vuodenaika
puro vaihtaa
säveltä




Copyright Michele L. Harvey, suom Juhani Tikkanen



Lähde: Shiki 2015, Rainy Season

torstai 6. toukokuuta 2021



vaalit lähestyy
levottomat joukkiot
mietiskelevät


keskiviikko 5. toukokuuta 2021

Joutavista # 22



kotiinpaluu -
taitetun lipun kolme
terävää kulmaa



Copyright Michele I. Harvey, suom Juhani Tikkanen

Lähde: Shiki 2015, Returning home

maanantai 3. toukokuuta 2021



sadekausi 

   hiljaisuudella näyttää olevan  

      oma äänensä 



Copyright Angela Lux, suom. j.t.
Lähde Shiki Kukai 2015


Joutavista # 23



auringonnousu
sinun avaimesi ääni


Copyright John Saules, suom Juhani Tikkanen


sunnuntai 2. toukokuuta 2021




kotiinpaluu
vanhojen riitojen
tuttuus


Copyright Paul Holder, suom Juhani Tikkanen



Lähde: Shiki 2015, Returning home

lauantai 1. toukokuuta 2021



Miki Liukkonen
tuntee toki itsensä --
kestää sen kuin mies?



ovi kolahtaa
ääni vaimenee vaivoin
kuin kissa pissisi




Selityksen makustelua: Miki Liukkonen on runoilija jota aika ajoin seuraan ja kuuntelen.
Olen kai kerran tavannut elävänä,
ja elossapa ollaan, molemmat.


sumuinen joki ...
pidän kameran sulki -
laiha sorsa ui

mietin runoa


Mielenkiintoiset runoilijat ovat tärkeitä.

perjantai 30. huhtikuuta 2021

1.

katson jokea
se virtaa jäättömänä
talvi on ohi


2.

kevät riplettää
kesä jonottaa vaiti
uskoo itseensä


torstai 29. huhtikuuta 2021

Merellä joskus on tyyntäkin



Myrsky hiljenee
sateiseksi tuuleksi.
Kuopat jatkuvat.




maanantai 26. huhtikuuta 2021

Muutama muistuma sarjasta kun merellä tuulee

1.


Kaksi aaltoa
sortuu laivan edellä;
tasainen kohta
myrskyisällä merellä:
tuuli ärjyy vihassa.

keskiviikko 21. huhtikuuta 2021



huhtikuu hiipii
kuin olisi peloissaan
valoton katu


tiistai 20. huhtikuuta 2021



aamun sarastus
toisen pissin jälkeen
portilla on viileätä


Issa vuodelta 1819

maanantai 19. huhtikuuta 2021



herään aamulla
päivä kerrallaan talvi
unohtaa arjen


sunnuntai 18. huhtikuuta 2021



1.

Auringonpaiste.
Lumikinos hikoilee.
henkihieverissä



2.
Kukkapenkissä
lumikasasta nousee
Helmihyasintti.


lauantai 17. huhtikuuta 2021



minne menisi?
polku ei enää jatku,
valokin hiipuu


perjantai 16. huhtikuuta 2021

Issa ja pionit # 8



Kissan tiuku helisee
pionien välistä
täältä, ja sieltä.


Issa 1809

torstai 15. huhtikuuta 2021

Issan pioneja # 7



Surkea puutarha --
ei ainuttakaan
hailakkaa pionia!


Issa 1821

keskiviikko 14. huhtikuuta 2021

Issan pioneja # 6





kaskaan laulu männyssä
kuinka paljon ehdit
ennen keskipäivää?


Vuodelta 1819.
On selitelty että Issa odottaisi malttamattomana puolen päivän torkkujaan.

tiistai 13. huhtikuuta 2021

Issan pioneja # 5



Kukkivien pionien
täplittämä
viljavainio

maanantai 12. huhtikuuta 2021

Issan pioneja # 4



Vuoren pilvet --
tuo punainen on
pioniviljelmä!

sunnuntai 11. huhtikuuta 2021

Issalta pioneja # 3



Ihan kurillaan
majallani kasvaa
riutunut pioni

Issa 1809

perjantai 9. huhtikuuta 2021

luonnoksia # 2018


1.
Jokunen tippa
kiiltää /-elee valossa --
lämmin ei jäädy!


2.
oksa pitelee
[tippoja putoamasta ]

pisaroita ylhäällä | -tä
tipahtaa

3.

ei tipu vielä--
vai nappaisiko lintu
vihreän madon

vähän
palan vihreätä?


4.
märkä puun oksa
jokunen tuore lehti
vielä elossa

ruoho

5.

Kirjaston kuusi -
muovi(tetut) kannet suojaavat
[suojelevat | sanomaa | sisältöä
n
tekst|iä
| ejä
pahalta maailmalta
\ulko \



Kirjat pinossa
kohottuvat tähteen kiinni --
yltävät
Joulun pudotus.

Juhani Tikkanen, Turussa 12.2018

Issan pioneja #2



Pioneja!
Miekat jätetään
vahtimestarin kojuun.

Issa 1822

keskiviikko 7. huhtikuuta 2021

Issa & pionit # 1



Lehdet varjostavat
paperista tehtyjä
pioneja

(1819)

(Issan ystävällä Sato Nabuchilla oli puutarhassaan paperista tehtyjä pioneja oikeiden seassa. )

Issaa taas



kaskaan laulu männyssä
kuinka paljon ehdit
ennen keskipäivää?


Vuodelta 1819.
On selitelty että Issa odottaisi malttamattomana puolen päivän torkkujaan.

maanantai 5. huhtikuuta 2021

Joutava sade # 19



kun kävelee sateessa
vanha bambumetsikkö
kuiskailee


Copyright Ramona Linke, suom Juhani Tikkanen

Lähde: Shiki 2015, Rainy Season

sunnuntai 4. huhtikuuta 2021

oga # 2006



pöly
tanssii talvella
auringonvalo


Copyright oga, suom Juhani Tikkanen 8/2016

Lähde: Shki 2006

lauantai 3. huhtikuuta 2021

Joutava # 3



jump for joy
first wintry sunray
frosty morning


Copyright Tikkis, suomeksi näin:


hyppää ilosta
kevään auringonsäde
pakkasaamussa


pakkasen laantuessa
laskeutuu lämpöä
toive että herättää ruohot


Juhani Tikkanen
Luonnoksia muhimassa, Turussa 17.6.2016

perjantai 2. huhtikuuta 2021

Harvenee


1.
Täysikuu
kuin kotonaan –
minne me menemme?


Uida
kuten fileerattu kala
sukeltaa suolassa

Veri kiertää
ihmisessä
ympyrää

2.
Lipeäkala
pehmoilee kattilassa –
tuontikoivujen kallis tuhka

3.
Vaikka joki jäätyy
talven pakkasilla
virtaa vesi kohti valtamerta

vuodesta vuoteen
Joulu Joululta
Alavirran imu


4.
Kuinka monta ihmistä
ui avannossa
talvisin?




5.

Jäiden alla
jäähyhmää jäätyy
kuin viimeistä yötä
päivää



6.

talvipäivän tasaus
puolittaa
meiltä valon


7.

Vuosi vuodelta
talviset lumisateet
kuin toistuisivat



8.


Lämmin

tulevaisuus

on joidenkin mielestä
uskon asia

joutavista # 25



pitkä päivä --
nainen pesee huomisen riisiä
pimeässä



Copyright Scott Netz,2006, suom Juhani Tikkanen

torstai 1. huhtikuuta 2021



Jos kukonaskel
olisi sadepilvi
tulisi kesä



juhlat vappuna —
valkeat jäät ryskyvät
läpi koko yön


Joutavia / 2 oli muualla tälleen:


After a long winter
icy Milky Way
unchanged


Copyright Tikkis, Suomennos:


linnunrata
pitkän talven jälkeen
muuttumaton


keskiviikko 31. maaliskuuta 2021

joutilaita talteen, nyt # 13




kevät yrittää
jarruttaa lämpenemistä -
ruohot hyökkäävät


pitää pihdeissään ilmat, tuulet, lämmöt


kesän tekemiseksi
ruohot nyökkyvät
nousevat



mukava talvi
tästä röppökeväästä
kummallisempaa


fiksumpaa, kummempaa, parempaa, uutta

tiistai 30. maaliskuuta 2021

Joutavia talteen # 10 ym



Kevään tuulessa
pöly nousee taivaisiin -
kesälle tilaa


myös # 11 joutavista tässä:


oksa värähtää -
pari uutta silmua
levähtää esiin



Ja myös # 12 keräelmä:
joutavia 12

1.

suuren
ison
korkean mäen kivet
eivät yllä taivaisiin

mihin minäkin luulen
kiipeäväni?



2.

kukaan ei kuule
mutta jos nousisi
korkealle mäelle


3.

paljaan mäen kivet
mihin tekin luulitte
kiipustavanne?



1.

Innokas tuuli
tirisee metsäsuolla
kiertää tiheikön

eikä jätä jälkeensä
kuin käytettyä ilmaa


2.

Kun tulee ilta
hyttyset parveilevat
tuulen pesissä



Joutavia / 26 Shiki ja pieni ankka



talven eristämä
pikku ankka on tottunut
kylpyammeeseen



Copyright Shiki, suom. j.t.
Lähde: Blyth sivu 293, sekä yksi ranskalainen nettisivu


siirsin tänne turvaan ps.
Shikillä the kogamo, ranska le petit canard

sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

Joutavia 27 talteen



Mätäs värisee
pitelee kaksin varvuin
suopursusta kiinni
suonsilmäke katsoo
oppoaa juuret upoksiin

taivaskin näkee kaiken
päivisin

yö varjelee tuulta



TALVELLA


suopursun varret
piilottelevat lumen suojassa

suksen latu
suoraan yli

metsään


Metsästäjän hengitys
on säälimätön
kiivas ja lämmin

Siirretty tänne turvapaikkaan 17.4.2021

(-- 2017 aihe saatu Topia lukiessa --)

lauantai 27. maaliskuuta 2021

Joutavia / 28


Rannalta näkee
miten joki virtaa sillan alta

ääntäkään päästämättä


Kaikki kalat ääntelemättä
matkalla, menossa,
tai vain ovat,

tai eivät ole.


Mystinen vesi.


Nämä siirretty tänne turvaan.

Fierralla ukkostaa

Fierran päiväkirjasta heinäkuussa 2018


Ukkonen lähestyy,

jyrähtelee, salamoi.

Paksu pilvi pimentää tuulen
joen vesi menee rypyille
Alkaa sataa.

Koivujen lehdiltä roiskuu pisaroita maahan,
toisille lehdillle.

Luonto tykkää kun sataa.
Joen yläjuoksulla salamoi taas.

Otan sähköjä pois,
jääkaappi pärjää ilman sähköä jonkin aikaa?

Katselen miten vihaisen oloinen ukkospilvi
ohittaa tunturin rinteen, ei yllä huipulle,

väistää joen alajuoksulle,
satelee vesiä mennessään.

Tunturin laelle paistaa aurinko.

Tuuli kuivattaa sateen.

Minä lämmitän saunan.

Siirretty vanhalta kotisivulta turvaan!
huhtikuulla 2021
Copyright Juhani Tikkanen

perjantai 26. maaliskuuta 2021

hermostuneet jäät 
muuttamassa kesäksi - 
jäämeri tuoksuu


Tänne talteen Fierran teksteistä
kirjattu 15.5.2012

torstai 25. maaliskuuta 2021

Punapäälintu pitelee oksasta kiinni



pitelee kiinni
että ei tipu jokeen
punapäälintu



Tämän kuvan surautin jokin aika sitten Facebookiin, ja koska siinä on kuvassa lyhyt teksti niin kalastan sen tänne parempaan talteenkin.

keskiviikko 24. maaliskuuta 2021



aurinko nousee
en eksy hämärässä ...
seuraan valoa



tiistai 23. maaliskuuta 2021



usvainen polku
täysikuun kirkas kehä
kuin katulyhty


maanantai 22. maaliskuuta 2021



Kiireetön kevät ...
lumi sulaa vedeksi
ruoho odottaa



sunnuntai 21. maaliskuuta 2021

luuli olevansa huilu



Varis aukaisee
nokkansa ja puhaltaa,
ei ole huilu,
ei kuule sitä itse.
pyrstösulat värisee.




Varis lentää sitten karkuun.

lauantai 20. maaliskuuta 2021

Samuli Lampinen, Lehdenpuhaltajan poika



Tämä Samuli Lampisen uusin kokoelma, Lehdenpuhaltajan poika, ilmestyi tänä vuonna. Takakannen kuvassa missä varoitetaan että miehet ovat töissä, kerrotaan että Samulin tuotannossa kokoelma on # 11.

ISBN 978 952 8043799. 94 sivua.
Samuli Lampinen on asettunut Suomeen, Lahteen. Golf-kentän nurmikon leikkuu ei enää ole hänen jokapäiväinen uurastus, siis. Kirjoittaa sen sijaan runoja.
Kuten kymmenen kokoelmaa ennenkin. :-)

Julkaistut työt ovat jättäneet jälkensä, kuten puuseppä joka on veistänyt matka-arkkuja ja huonekaluja. Hiomajälkeä ei erota, mutta ei jälki ole pilalle fiilattuakaan!
Miten sen toisinkaan muotoilisi.

Mitä on runoilijan tuotanto,
kuten talvimerenkulussa jäänsärkijä on matkalla,
ryntäilee jääkentän läpi,

ruori keskelle!
sitten taas styyrpuuriin
sitten paapuuriin,
taas keskelle,

potkuriin lisää voimaa, - menoksi!

Ahtojääkenttä antaa periksi,
vai eteneekö horisontti kauemmaksi?

Jotkut haluavat että runoilijat etenevät ennalta hyväksyttyä väylää?

Turvallista runoutta?
Ei sitä liene?


Sivulla 45 hän istuu pulujen kanssa kahvilla. Onko pulujen kanssa keskustelu turvatekstiä, ei saa lipsua?
Lipsuminen on harhapolkua, ja herättää epäluuloja?

Sivulla 50 vasemmalta puolen ammutut hylsyt lentävät,
surmanluoti voi tappaa ampujan itsensä.
Vaaran elementti.
Lainata tekstimassasta pari otetta ei ole reilua? Mutta houkutus on aina olemassa, miete että mitä varten teksti on olemassa.

Sivulla 52 Samuli piipahtaa ikäänkuin ilman varoitusta klassisessa Japanissa. Maailmalla matkanneen runoilijan sivupolku, joka paljastuu ihan oikeasti taas tapahtuneeksi, lukijana ilahduin. Viihdyin. Innostuin.
Tältä sivulta alkaa Samuli Lampisen polkupyörämatka, ilmeisesti kotoa uuteen kotiin.
Päämäärä lähenee lukiessa. Paluuta ei liene? Polkupyörä menee huonoon kuntoon, ja pyöräilijän tossukin kuluu matkalla, sivulla 31. Tässä kohtaa, sivuilla 28-34 Samuli Lampinen on siis taas matkalla, nyt polkupyörällä kohden Lahtea. Matkaaja pysähtyy jossain missä lie, ja näkee tienviittoja joita kohden nyt ei kuitenkaan olla matkalla.

Pysähdyin samaan paikkaan laskemaan kilometrejä, meni minne meni niin kilometrejä riittää?

Mennyt matkalaisen elämä tunkee muistiin, polkupyörä on väline kulkea, vaikka tossutkin välillä reistaavat. Tärkeät välineet matkalla.
Mitä on ihmisen matka, pitemmät, tai ovatko lyhyemmät matkat sittenkin niitä pitempiä.
Kokoelma päättyy sivulle 88, sen jälkeen alkaa sisällysluettelon osuus. Lampinen miettii uuden passin anomista Hennalan poliisiasemalta.
Passia voi odottaa leirintäalueella, menneitä muistellen?
Passin saa nykyisin tietyin ehdoin netistäkin. Ensin pitää mennä passikuvaan.
Jos runoilijan runot ovat kirjoittajansa passikuvan näköisiä?

Tuo ongelma olikin toisin päin, jos ihminen olisi passikuvansa näköinen...

Lampisen kokoelmaa # 11 lukiessa tulin pitkään miettineeksi mitä maailma on, mitä on horisontin takana, kun sen on saavuttanut ja edessä on vaikkapa tietyömaa jossa kukaan ei olekaan töissä.
Maailma etenee ajan funktiona, joskus lujaa, joskus torkkuu.

Mikä on parasta aikaa?
Pitääkö runojen sijaita jossakin paikassa,
istuisi kahvipöydässä
jalat pöydän alla? Joillakin on halu pitää koipensa pöydälläkin.

Runoilija Samuli Lampinen on kuljeskellut maailmassa. Kirjoittanut niistä, niissä ollen. Läsnä.

Nyt hän asuu Lahdessa, jonka maine on olla moderni. Sanottiin meillä kansakoulussa jonka aloitin Vahdon Lavamäellä vuonna 1954tai 1955. Sen metsissä opettelin isonveljeltä synttärilahjaksi saamallani Suunto-kompassilla suunnistamaan.
Menin metsääm, puolen väliin maantietä ja Pehkusuota, sitten mietin että nyt suunnistan tuon metsän läpi toiselle maantielle.
Kompassi esiin, suuntima kartalta ja siitä suoraan!
Ongelma oli että tiesin koko ajan missä olin, olin ne korvenlaikut kahlaillut aina joutessani. Metsiä oli kivampi koluta kuin viljeltyjä peltoja. Naapurin isäntä ei tykkää jos hänen vainioilla talloo korsia lakoon?

Suunnistaja Samuli Lampinen?

Samulin kieli ei hoipertele. Lauseet ovat sivuseikka kertomuksessa joka raportoi Samulin matkaa maailmassa, nyt kohden Lahtea, joka on vireä kaupunki.
Kielessä on hyvä elää, ja jos kieliä on useita niin on seuraa?

Samulille ympäröivä maailma ei tyrkytä itseään, Lehdenpuhaltaja ei halua olla matkaopas.
Silti monenkin rivin väliin jää tilaa, olla kotonakin vaikka.

Maailma on koti?


Aloitin tämän jutustelun tänne blogiin perjantaina aamupäivällä, blogin kirjoittamista helpottaa että tallentaa vähän väliä.
Onko tämä matkajuttu nyt tässä?

Polkupyörä saa levätä
renkaat ovat pehmeitä
seuraavaan matkaan?



Turussa, kun valo on tasan, eli 20.3.2021
Juhani Tikkanen

perjantai 19. maaliskuuta 2021



pikku pakkanen
hiljentää iltatuulen
hämärän hetket



torstai 18. maaliskuuta 2021



huuliharppu soi
hiljaisesssa talossa
ovi on kiinni


keskiviikko 17. maaliskuuta 2021



Suomi on vapaa
Covidin muunnoksille
suosittu kohde?


tiistai 16. maaliskuuta 2021



kulkurajoitus -
Brexitin Covidpiru
ei saisi tulla


maanantai 15. maaliskuuta 2021



raitis corona -
ukot eivät turise
toinen toisilleen


sunnuntai 14. maaliskuuta 2021



kirkas aurinko -
kylmä tuuli puhaltaa
tunteet tainnoksiin


lauantai 13. maaliskuuta 2021



lauhtuva ilma -
pelloilla pelätään
tulvien tuloa


perjantai 12. maaliskuuta 2021



kadonnut lumi -
kirjoitettu paperi,
käyttökelvoton


torstai 11. maaliskuuta 2021



Poltettu kirja -
haiseva savu nousee
helvetin nieluun


keskiviikko 10. maaliskuuta 2021

Turun Tuomiokirkko saa taas juottolansa!



Puistoterassi!
Kirkosta pääsee suoraan
juopottelemaan!



Turun kaupunki on taas antanut luvan kirkon edustan puistoon tulevalle terassille.


Joidenkin tekisi mieli varmaan kirkkopuistoon rakentaa betoninen elementtitalokin?

Ortodoksikirkon ympärille on tulossa pari kerrostaloa.
Arkkitehtoorisesti itse kirkko ei enää sovi siihen raha-maisemaan?


Ortokirkosta eivät monet toriparkin omistajista oikein tykkää?

Kuinka käy jatkossa entisen katolisen tuomiokirkkomme?

tiistai 9. maaliskuuta 2021

Reissuvihosta pari merkintää

Pöydin reissureppuani ja katselin junassa joskus riipustamiani muistiinpanoja,
joskus ne ovat tarpeellisia muistin tukia,
mutta nyt löysin pari ajatusta kolmirivisiksi:


1.

hämärä hiipii
kävelijä metsässä
ei kuule mitään



2.

pakkasen huuru
leijuu pitkin maan pintaa
lämmittelemäään



maanantai 8. maaliskuuta 2021



Seesteinen aamu --
ohut lumisade vie
ajatukset pois



Joskus pitäisi olla
ihan hiljaa itsekseen?



sunnuntai 7. maaliskuuta 2021



Vihakka tuuli
valtaa katukäytävän
jalankulkijoilta



Matkalla Turussa torin kautta Eerikinkadun Lidliin tänään sunnuntaina 7.3.2021.
Tuulen puuskat pyörittivät ohutta lumipöllyä silmiin.
Talvisten tuulien maaliskuinen loppukiri!

Onneksi oli Sievin talvikenkien anturoiden alla nastat!

lauantai 6. maaliskuuta 2021



ilma helähtää
kun jää liikahtaa joessa
maailma on vettä




vesi on vapaa
soljumaan alavirtaan
kuten kuuluukin



perjantai 5. maaliskuuta 2021

Suomi viihtyy murhien keskuudessa?


Kynttilälyhty
puolustaa rauhan valoa -
Koskelan murha!


Tätä silmitöntä sadistista Koskelan murhaa on käsitelty julkisuudessa enemmän vain normaalina koulukiusaamisena? Suomeen on tunkeutunut tapa murhata, mennään vaikka väärinajatelleen kotiin ja kalautetaan vasaralla päähän?
Vasaramurha?
Mutta vähän kuin hupijuttuja?
Poliittinen tilanteemme aktivoituu tämäntapaisiin ratkaisuihin?

torstai 4. maaliskuuta 2021



Kynä tylsistyy
pääkin vähän hapertuu.
Lumet sulavat.




Covid asettuu
keuhkoihin pysyvästi,
lisääntyy siellä!



keskiviikko 3. maaliskuuta 2021



Jokapäiväinen tapa
kävellä lähikauppaan
ja ostaa ruokaa.
Sitten syödään kylliksi,
illalla taas nukkumaan...



Pihan kissa on pysytellyt
piilossa.
Jotakin on menossa?


tiistai 2. maaliskuuta 2021



Maaliskuun alku ...
aurinko on jo läsnä
aamusta iltaan.
Valo kasvaa, voimistuu,
lunta sataa kiusallaan?



maanantai 1. maaliskuuta 2021



Kaikilla noilla
välkkyvillä tähdillä
on oma nimi?
Joka päivä jollakin
on omat nimipäivät?



sunnuntai 28. helmikuuta 2021



Pihavalojen takaa
välkkyy kirkas tähti -
onko sinulla nimi?



lauantai 27. helmikuuta 2021



jos lumi sulaa
siitä ei ole seuraa -
ryöstetty maailma?


perjantai 26. helmikuuta 2021



kertakäyttöiset
valkoiset lumikasat -
hektinen olo



torstai 25. helmikuuta 2021



Lapin matkailu --
Moni saamelainen (vielä)
ilman tartuntaa



Tämän kirjoitin Facebookissa itselleni saame-aiheesta taustalla terveisiä Mr. Lintilälle.

keskiviikko 24. helmikuuta 2021



pakkanen puree ...
ohuet nilkkasukat -
lämpimät nilkat!



tiistai 23. helmikuuta 2021

Hammanlääkärissä mietin kuutta tekstiä

Luonnostelen A5-papereille tekstejä. Tässä tämän iltapäivän kuudesta eka sivu näytille:


Hammaslääkäri
ahertaa hampaissani!
Kävelin tänne hiljaa,
en pelännyt tulevaa,
olin ihan ajoissa.


Mietin tänään postissa tullutta Tuli & Savu - lehteä.
Siinä ei kaikkia mainittu. :-(

Minulla ei ole todistusta koronasta,
ei positiivista,
eikä negatiivista. Pitäisikö huolestua?


konkurssikypsä
koronanaamamaski
ei estä ketään


Hammaslääkäri
saa eka hampaan paikatuksi. Kaksi vielä jäljellä.

puhdasta lunta
pesulapuhdas maski
arkiaamuna

Kävelin Tuomaan puiston läpi.
Lapsi kiipeää
muovinen liukuri mukanaan
lumiseen ylämäkeen.

Sinnikäs lapsi pääsee ylös.
Hymy kasvoilla,
voittajan hyvä olo!


Tuli & Savu lienee unohtanut
tärkeitä runoilijoita? He pitävät nyt meteliä,
ovat siis olemassa.

Opin uusiakin nimiä.
Muistini on avoinna.


Hammaslääkäri
saa hampaani kuntoon.
Saan luvan syödä
heti
mikä vain maistuisi.


Käyn maksamassa kassalla.

Kävelen kotiin, varon liukkautta.
Sievin kengissä on liukastuksen estoon nastat.


Korona kiitää
kohden kakkostasoa.

Lappiin en lähde
vaikka käskettiin.


Tuli & Savu-lehti on sidottu tiukaksi,
kun sen avaa
se ei pysy avoimena, vaan sulkeutuu
ilman toimenpidettä.


Pahoittelen että häiriköin.



Turussa 23.2.2021
Tikkis

maanantai 22. helmikuuta 2021



Katu on katu
kun öiset katuvalot
sallivat kulun.
Naapurin pihan valo
näyttää kissalle polun.


sunnuntai 21. helmikuuta 2021



Teimme pihalle suojasäässä lyhyen lumihenkilön, nk. lumiukon siis.
Siitä taisi tulla hiukan hupa, koska suojasäässä kellahti pitkin lyhyyttään jo ennenkuin mekään nukkumaan ehdimme. r.i.p.?

Lumiukkomme
kellahti suojasäässä
pitkin lyhyyttään!



lauantai 20. helmikuuta 2021



Hautausmaalla
lumikasat peittävät
ystävien haudat.
Pitäisi oll kuollut
jotta saisi kaverin ?



perjantai 19. helmikuuta 2021

Kejosen Kevätpäiväntasaus v. 2000

Kejosen vuodenaikojen tasauskokoelmat ovat kaksi minun mielikkiäni runomaailmassa. Lukaisin Kevätpäiväntasauksen taas, ja taas sormesi syyhysivät kirjoittaa väljille sivuilla omia juttujani.

Kuin minulla muka ei olisi tarpeeksi tyhjää paperia.
Tuon Tikkis-osion voisi lukea näin asciina vähän vielä muokattuna:


Auringon kulku
koko maiseman yli
suunnitellusti
kun tylsä kynä
ei jätä jälkeä


Kts myös tätä.


ohimenevää
sadan vuoden elämä
ja puhdas lumi




ja polvisärky


torstai 18. helmikuuta 2021



puolialaston
naapurin koira haukkuu
satavaa lunta



keskiviikko 17. helmikuuta 2021



noin suuri taivas
ja kaikki nämä lumet
sulatettava


tiistai 16. helmikuuta 2021



Huuruinen taivas
hohkaa maailmalle kylmää -
iso jääkaappi



maanantai 15. helmikuuta 2021

Autiolle taivaalle noussut kirkas kuu, sirppi leikkaa jäädytysaukon



Viipale kuusta
leikkaa taivaalle reikää -
pakkanen valuu



sunnuntai 14. helmikuuta 2021

Turussa ollut vaihteeksi melkein talvi. Pientä pakkasta jo monta päivää!
Parina päivänä aurinko näkyy maahan asti pilvien raosta.


Pilviä huimaa?
Niiden yläpuolella
rohkea aurinko!


lauantai 13. helmikuuta 2021



Tyhjä paperi
pelottaa kuten lumi -
valkaisematon


perjantai 12. helmikuuta 2021

kausi kerrallaan kuu kulkee



I

Kaksi kuukautta
ja talven itsemurhan
kaikki muistavat



II

Kolme kuukautta
ja talven itsemurhaa
kaikki surevat



III

Neljä kuukautta
ja talven itsemurhaa
ei kukaan muista



IV

Viisi kuukautta
maailma alkaa pimetä
kuten kuuluukin



Luonnosvaiheen käsikirjoitus jpg.t


Helmikuun tuuli ...
ulko-oven aukaisu
raikastaa ilmaa!


torstai 11. helmikuuta 2021



helmikuun lämpö
hyydyttää harakatkin --
lumi tarkenee!


keskiviikko 10. helmikuuta 2021



Ilmastonmuutos
viime yönä naapurin
viemäri jäätyi


tiistai 9. helmikuuta 2021



luminen piha
ruohikko jäi syksyllä
haravoimatta?


maanantai 8. helmikuuta 2021



Ei puhuttavaa --
ohitan lumikasan
tervehtimättä


sunnuntai 7. helmikuuta 2021



parkkipaikalla
suupaltti lumisade
ei anna tilaa


lauantai 6. helmikuuta 2021



viima jäähdyttää
valheet vaalivoitoksi -
perutut vaalit?



perjantai 5. helmikuuta 2021



totuuden valhe ...
vaalimenestyksellä
ei ole hintaa


torstai 4. helmikuuta 2021



Helmikuun aamu
valkenee ilmän ääntä -
kuulunko tänne?


keskiviikko 3. helmikuuta 2021



lunta putoaa
ääntäkään päästämättä -
meluton piha


tiistai 2. helmikuuta 2021



kello tikittää ...
miksi aika hidastuu
vain kun aikaa on?


maanantai 1. helmikuuta 2021



harakka herää
variksen vaakkuessa -
sitten hiljenee


sunnuntai 31. tammikuuta 2021



pakkanen puree ...
lämpömittarilla on
kokoyn työtä


lauantai 30. tammikuuta 2021



Tammi harottaa
oksiaan lumisateessa -
lumen ohitus


perjantai 29. tammikuuta 2021



Sammutan lampun ...
Ulkona valo yltää
jo näkyväksi


torstai 28. tammikuuta 2021



Jo kolmas kerta
tänä vuonna kun aurinko
kurkkaa meille!


keskiviikko 27. tammikuuta 2021



Puolipäivän hiljaisuus
sorsan rääkäisy
kutsuu puolisoaan


Copyright Ray Rasmussen, Herons Nest 2004. Suom veriso j.t.

tiistai 26. tammikuuta 2021



hiljainen aika ...
hämärä pitää kiinni
olemuksestaan


maanantai 25. tammikuuta 2021



teevesi kiehuu --
pitää hetki odottaa
ennen kaatoa


sunnuntai 24. tammikuuta 2021



yöllä sateli
kaduilla lisää lunta --
aurat torkkuvat!



(Ollaanhan Turussa jonne ei enää ikinä pitänyt lunta sataa!)

lauantai 23. tammikuuta 2021



Talvi etenee
ihmisten auto hyytyy
ilman vaatteita?
Eikä tähtikirkas yö
lämmitä paskan vertaa


torstai 21. tammikuuta 2021



Lumi lämmittää -
kynttilän ylivalta
hehkuu pihalla!


Vaaleista jo kaksi päivää ja sisällissota ei ole syttynyt!
Polttelemme pihalla lumilyhdyn suojassa öisin kynttilää. Sivutuotteena tuntuu lämmittävän, aamulla jo +2 C! Tämän kuvan ja kolmirivin julkaisin ensin Facebookissa, kiitos Facelle armosta!


Aika parkkeeraa ...
syrjään aurattu lumi
ei maksa mitään!


Tämä on jatko ja toisinto tekstistä luonnosvihosta 17.11.2020. Taustalla Turussa valmistunut lämmitetty Toriparkki.

keskiviikko 20. tammikuuta 2021



Tammikuun hupi --
lumi peittelee kadut
hellä hiljaisuus!


maanantai 18. tammikuuta 2021

Pari patsasaihetta, kuvia ei nyt ole



pronssinen patsas
kadulla munasillaan
pakkaslumessa




patsas tarkenee
lumisade suojaa pään
ja kaikki varpaat




Lumi penkillä
pitelemättä kiinni
istuu kylmässä




Toinen versio samasta aiheesta:


valkea lumi
kuin suihkusta tullut
huilaa penkillä


sunnuntai 17. tammikuuta 2021



Lumi joen jäällä
suojaa vettä kylmältä -
sorsa liukastuu




Jopa valkenee!
ilta illalta valo
viihtyy pitempään


lauantai 16. tammikuuta 2021



noin paljon lunta
valahtanut kaduille -
kukaan ei auraa



Luminen piha ...
musta kissa kävelee
kuin aina ennen


perjantai 15. tammikuuta 2021



vain pari päivää
sateli lunta
ja peitti koko maailman



kevät odottaa
kärsivällisesti
sulattaakseen kaikki lumet


torstai 14. tammikuuta 2021



Valheiden aika
ei pääty Trumpin pakoon -
jäätävä talvi


Onko samaa ajatusta:

yöt valkenevat
uusi Corona näkee
vallata maailmaa


keskiviikko 13. tammikuuta 2021



kynnys on noussut -
kirjoitan vain lyhyitä
kolmirivejä!


tiistai 12. tammikuuta 2021



Valaisematon
pohjoisen kylmä taivas
viihtyy yksinään


maanantai 11. tammikuuta 2021



tuuhea tammi
riisunut lumisateessa
kaikki lehvänsä


Toinen versio:

alaston tammi -
lumisateen pornoilu
keskellä päivää !


sunnuntai 10. tammikuuta 2021



juokseva vesi
ei aivan heti jäädy -
hengittää vielä


lauantai 9. tammikuuta 2021



taivaassa tuulee ...
illan tunteet jäähtyvät
öisin kylmiksi


perjantai 8. tammikuuta 2021



pyöreä maailma
kuin olisi peruna
taivaan ihmetys


torstai 7. tammikuuta 2021



Pohjoisen puolen
aurinko on valmiina
ampumaan pilkut


keskiviikko 6. tammikuuta 2021



pilvet kuin sakset
taivaanrannan rusotus
on kuin verta


tiistai 5. tammikuuta 2021

Kävin tänään saamassa flussarokotteen, sen innoittamana luonnostelin pari senryuuta, eka luonnos näin:

Auto on saanut
koronasta tartunnan?
Yskii mennessään.

Fiilasin vähän enemmän Turkuun sopivaksi:

Auto köhisee --
saanut Covid tartunnan
toriparkista


laula noita sitten, ei ole edes aleksandriinin sukuakaan!

Ei liity Turun sanomissa julistettuun laulukilpailuun!

Eka kerran julkaistu Facebokin sivuilla 5.1.2021

Copyright Tikkis

sunnuntai 3. tammikuuta 2021



kylmyys virkistää ...
ruohikko lumen alla
ei paljon liiku


lauantai 2. tammikuuta 2021



päivä kerrallaan
vuosi alkaa vilistää --
aurinko nyhjää


perjantai 1. tammikuuta 2021



kynttilä yksin
valaisee pihamaata --
taittuva talvi


Jokainen päivä on taas uusi, aamun valjettua


kuin viime vuonna
aamu lyllertää esiin --
Varis sanoo: "Kraak!"