sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Reilu puoli vuotta enää Jouluun






Joulupukille
kasvaa hyväätekevää
tuoretta naavaa


lauantai 30. toukokuuta 2015

Issa ei saa unta


vaikka yö on lyhyt
liian pitkä! liian pitkä!
minulle


Issa vuonna 1825


Issa asui Japanin pohjoisemmassa osassa, jossa kesällä yöt hivenen lyhenivät.

Mitä Issa olisi tuumannut napapiirin kesäisistä öistämme?



Luontopläjäys aamutuimaan




Kiersin mummolan pihapiiriä ja kamerani intoutui kurkkimaan intiimisti puskien versoamisia.




Pitkän talven kauhuista aika monet pensaat tuntuvat hengittävän edelleen.




elämän verso
varjostaa jo syksyllä
haittavaloa






saunan piipusta
nousee pian puhdistava
äänetön savu


perjantai 29. toukokuuta 2015

Lauantaiaamun luontokuva







pyykkinarulla
tuoreet pyykinpitimet -
aurinko hihkuu







roikkuvaa naavaa -
joulupukille partaa
jouluaatoksi?


keskiviikko 27. toukokuuta 2015






pilvi hiipinyt pois -
jätti muutaman tipan
päivänpaisteeseen


tiistai 26. toukokuuta 2015


MINÄ JA MARJAT


Aamiaispöydästä unohtuivat marjat.
Pakastin kansi kiinni pyörittää sähkömittaria
tyytyväisenä yö yöltä.
Nyt, hän tuli pöytään!
En enää kaipaakaan marjoja:
kaksi iloista mansikkaa ohuen paidan alla,
onko teekuppia se kysyi,
ja kuten kuulaat omenat hehkuvat loppukesällä
hänen poskensa,
ja niinkuin syksyn puolukkasato
marjasankoon ropisi rupattelu.

Mietin että ostaisiko joku
vähäsen jäätyneen pakastimen.

maanantai 25. toukokuuta 2015


Mitä minä nyt  
tekisin, hän nukahti, 
kädet levällään.

Hän hymyilee unissaan; 
näkee unta minusta?  




Nämä kaksi riviä olivat unohtua porukasta:

punaiset posket -
suu vielä raollaan




sunnuntai 24. toukokuuta 2015


Vuoteemme on kuin meri,  

ei sininen vaan sekaisin.  



 
Aina sitä myrskytuulet kestää, 

     mutta jäätävä tyhjyys



lauantai 23. toukokuuta 2015


Voikukat
suojelevat ruohikkoa
otsonisäteiden haitoilta.



Aamuyöllä
mustarastas laulaa
minun kanssani.



Lämmin kesäpäivä --
sekä harakka, että
rastas hiljenevät


perjantai 22. toukokuuta 2015

Pahat ihmiset




SYNTY

Mistä kaikki syntyy
maailmassa,
tähdet taivaalle,
meret ja myrskyt,
kaikki pahat ihmiset?


Ote on sivulta 34 kokoelmasta Kymmenentuhatta urkupilliä
ISBN 951-97690-8-0

torstai 21. toukokuuta 2015




Talven jäljiltä
puhaltaa pilviä pois
sininen taivas!




Avara maailma -
taivaan täysi ääniä
ohittaa minut



keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Olen löytänyt lisää Issan sivuja ja eräs viihtyisimmistä Billin blogi. Muualla maailmassa on pitkään ollut sallittua kirjoittaa haikuja kuten Santoka:

Sanoissa saa olla tavuja
jolleivat ne häiritse
päiväuniamme.
Raakakäännös Billin haikusta (June 02, 2006):

Sumu muuttaa (meille)
Manhattanin taivaanranta
menettää reunansa.

Kommentoin sitä ohuella toisinnolla, englanniksi tämä on parempi, kielien sekaantuessa puuro ei yleensä terävöidy:

Usva hiipii
Manhattanin taivaanrantaan;
maanalainen kiljuu.

Tuli mieleeni retket Manhattanilla, missä usein satoi kaatamalla jolloin oli lämmin helpotus päästä maanalaiseen istumaan ja kuunnella miten junan pyörät kirskahdellen kiljahtelivat vaihteissa.

Bill Kenneyn originaali:
   Mist creeps in
   Manhattan skyline;
   subway screeds. 




lisää Issan sivuja ja

eräs viihtyisimmistä Billin blogi.

tiistai 19. toukokuuta 2015

Kävelin asvaltilla sateen jälkeen. Viereiseltä nurmikolta oli lähtenyt joukoittain matoja uimaan kuivakelluntaa asvaltilla.

Minne matka, maan matonen?


mato venyttää

maanantai 18. toukokuuta 2015

Suomen talouden tila on kuin maamme reikäiset maantiet.

Joku kähmii miljardeja mutta ei valtio?

Päinvastoin Valtiomme on auttanut pientä osaa saamaan jokavuotiset miljardinsa.


Ja se pieni osa ei ole Suomen pienempien joukossa, lähelläkään.


Eräs kansanedustaja ei päässyt vaalien alla vaalitilaisuuteen kun kylätiellä oli etupyöriä itseensä imevä reikä.

Miten hän sieltä ylös pääsi on kertomus Suomalaisesta yhteistyöhengestä, joka ei ole tuota että kaikki rahat kasataaan vain yhdelle prosentille, ja siitäkin 60% kuskataan valtamerten taakse?




routinut maantie -
traktorikuskille
reikäinen haaste




sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Huhuu








suojalakana
lietsoo rauhaa pelolta --
liehuva pelko


lauantai 16. toukokuuta 2015


Miksi minua ei pelota?

Teoksesta: Juhani Tikkanen, Laihakuu




Kustantaja; Kolmen mutkan maja (2006)

ISBN 952-92-1033-7









perjantai 15. toukokuuta 2015



Kesäinen sade
ropisee peltikattoon;
syksy lähestyy!



Vihmova sade
repäisi taivaan pilvet
minun niskaani.


kts:
rainy.htm


torstai 14. toukokuuta 2015






Sataa ja tuulee
kuin Turkuun olisi nyt
jo tullut syksy



Tämän julkaisin alunperin Facebookissa. Muokkasin hiukan tekstiä ja kopsaan sen tännekin, turvaan.

keskiviikko 13. toukokuuta 2015




Peiton alla tulee lämmin; 
  en  saa nukutuksi.
 
Sitten sinä kysyt 
     että nukunko.  


En, entä sinä? 




Myös sinun peitteen alla on lämmin.
 



tiistai 12. toukokuuta 2015




Värähti 

     kun jääkylmällä kädellä

kosketin nukkuvan vaimon paljasta selkää.



Onpa heikot hermot. 


            Suuttui.





maanantai 11. toukokuuta 2015


Yö hiljeni.


Kadulta ei kuulu ääniä. 


Minä heräsin sinuun, 
         sinä hengitit.  


Kai sitä ihan joka yötä 
          aina kannata 
                       kokonaan  

 nukkua. 




Alunperin teksti on ollut Joensuun ajan tekstien seassa vuonna 1991

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Äitienpäivän muistelu


Vettä kiehumaan 
ja suodatin paikoilleen. 
Keitän kahvia! 
Vaimo on nukkuvinaan 
untuvapeitteen alla.

 




Punainen ruusu
kukkii äidin pöydällä
muutaman päivän.



Äitienpäivän
kukallakin on äiti.
Missä on isä?



Lähdimme taas pois,
juotuamme kolmannen
kupin kahvia.




Nämä ovat taas vanhoja HTM-syövereistä tikulla ongittuja!

lauantai 9. toukokuuta 2015



Sinä et ole kotona.


On ihan turhaa 
     sytyttää valoja,
olkoot hämärä, varjoissa 
   voi kuvitella 
 olevan seuraa.




Alunperin tämä on vuodelta 1999

perjantai 8. toukokuuta 2015



Onko maapallolla kolkkaa
minne ihmisen omat äänet
eivät tunkisi peittämään
sitä munausta, minkä
Jumala teki luodessaan ihmisen?



(Alunperin tämä teksti liittyi itätuulen teemaan vuonna 2004)

torstai 7. toukokuuta 2015




Tupakan tumpit
eivät kelpaa kyyhkyille
rauhan lietsontaan.




keskiviikko 6. toukokuuta 2015




Turun torilla
pölisee noitavaino,
vai katupöly?





Tähän tekstiin ei välttämättä pidä liittää takavuosien noitavainoa Turussa, jonka seurauksena silloinen ortodoksien kirkkoherra potkittiin maan rakoon.

Toinen henkeen sopiva voisi olla Turun Toriparkin kohdalla käytävä jatkuva kähmintä...



Olkoot herroilla
kepeä omatunto
asioidessaan

tiistai 5. toukokuuta 2015




Pöly kurkussa
kiukkuinen täti huitoo
sateenvarjolla!



maanantai 4. toukokuuta 2015

Pöly

muutama tunti 
    ja kadut ovat kuivia

         pöly narskuu suussa


mitä kaikkea ihminen nielee
       filtraamme yhteistä ilmaa 



maamme hallitus pölisee





      Pölypilven läpi liitävä 
                 nokkava lokki 

        laskeutuu
            on puhdas, synnitön






Maasta nousee mato,
   on syönyt itseensä pituutta

       särki tykkäisi madosta,
         osaa irrottaa madon koukusta 


               Kiero särki!



          Iltahämärä 
          leijuu takapihalla - 
          yö hiipii puusta
                    puuhun 
                    tänne 
                    sisään




Raunistulassa 4.5.2015 illalla, kun taivas ei hämärrä,
pihavalo silti jo syttynyt


Tikkis

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Skiki Haiku-kisan huhtikuun 2015 satoa # 3



iltapäivä pitkällä -
nuori puunlehti
kääntyy pystyyn


Tikkis


Kyseessä on Shikin haikusarjan vapaa osio huhtikuulta 2015, teemana oli SLEEPING LATE, eli myöhään nukkuminen.
Muita valikoituneita minun mielikkejäni, heti perään mieli-haikuilijani OGAn osuus::


nukun myöhään
toinen räsähdys
kamiinasta


sleeping late / another crack from / the woodstove



Copyright oga , Suom. j.t.
Kuten Oga.n jutut aina, tuota kannattaa katsella pitempään. Mitä tulee mieleen sanasta crack? Teksti on kuitenkin kirjoitettu ennen Himalajan räsähdystä. Puutkin räiskyvät kamiinassa, mutta jos OGA nukkui myöhään niin mikä uunissa sitten risahti?

Turha niitä on pohtia, eli että Oga oli noussut aamuyöstä tekemään tulta kamiinaan. Ei sillä ole merkitystä.
Tai että kamiinaa eli uunia ylläpitää joku toinen?

Nyt vain se on, että Oga nukkui myöhään ja uunin suunnalta kuului crack.


No niin, tekstejä on reilu sata kpl, ja valinta on aina makuasia. Siis minun asiani!



uusi herätyskello -
sunnuntai aamulla
maukuva katti


Copyright Chocilowska Marta,Puola. Suom. j.t.


ruuhka-aika ...
vanha kassi-Alma
yhä penkillä


Copyright S.E. Buffington , Suom. j.t.


Termi Kassi-Alma liittyy mukavasti minun entiseen elämääni, missä samanniminen nainen oli kunnioitettuna persoonana.

Sana "koditon" olisi voinut olla oikeampi? :-) Jatketaanpa:

nukuin pitkään
ajan vanhan nartun
ulos ovesta


Copyright Kirsty Karkow, Suom. j.t.

narttu on tässä mitä ilmeisemmin kuitenkin tulkittava koiraksi.


Ilman kevään sateita
nukkuva onnenpensas
kieltäytyy heräämästä


Copyright todd eddy , Suom. j.t.


vaimoni kertoi että
menetin kauniin auringonlaskun
mustana ei sokeria

Copyright Bill Kenney , NYC, USA Suom. j.t.



En voi olla kommentoimatta, että selvästi Bill istuu kynä kädessään, veivaa sanoja paikoilleen.
Jos hän kirjoittaisi ennen sotia käytössä olleella kosmos-kynällä, niin välillä hän kostuttaisi kynän kärkeä.

Sanottavaa olisi niin paljon mutta kun vain kolmelle riville ja tavujakaan ei saisi määrättömästi olla.

Haikua rustatessa tulee usein juoduksi kahvia, mustana ei sokeria.

Kuin Bill olisi lähikahvilassa ja tuo onkin ohje tarjoilijatterelle?

Sillä alkuperäinen kuuluu näin: she tells me I missed / a beautiful sunset / black no sugar


Eli naispuolinen, eli hen, eikä siis vaimo. Miten muuten yhdellä persoonapronominilla ilmaistaan naispuolinen, eli hen, kuten Leevi Lehto on esittänyt. ?


Kaislikkoon eksynyt sammakko






- Että ajatukset olisivat
       kuin viimevuotinen
   pystyynkuivanut ruoko, korsi.



Lainaus kokoelmasta Eksynyt sammakko ja täysikuu

Ilmestyi Lounais-Suomen kirjailijat ry.n ISBN-numerolla 952-5129-19-5 vuonna 2004.


(Kansikuva on kaiveltu arkistoista, painetun version kannen väri oli vähän erilainen.)





Nämä kaksi ovat olleet hyvin lähellä eksynyttä sammakkoa uinumassa. Herätin ne tänne:


On ihan sama
miten yksinäiset
viilentää tunteet




Äänekäs aamu.
Kuunsilta pannaan kiinni.
Alaston valo.


lauantai 2. toukokuuta 2015

Skiki Haiku-kisan huhtikuun 2015 satoa # 2


pilvien mukana
kesän tuoksu -
räntäinen tuuli


Tikkanen Huhtikuun 2015 Kigo-osiossa. Olin vahingossa lähettänyt hivenen huteran luonnoksen, käännöksessä korjasin.





Huhtikuun aiheena oli SPRING DREAMS, eli kevään haaveet, unet, unelmat ym.

Pari muuta osallistujilta:

kevään unet
potkaisen peitteen
lattialle



Copyright Carmel Lively Westerman. Suom. j.t.
Bill Kenney oli lähettänyt tekstinsä yksirivisenä:




ajelehtii unesta uneen utuinen kuu









Skiki Haiku-kisan huhtikuun 2015 satoa


uneksin
huhtikuusta ...
kevätsade


copyright oga, suom. j.t.

dreamin' / of April ... / spring rain


Uneksin aiheutti jonkin verran hakemista, haaveilua lähellä oleva ilmaisu...



Voisi sen näinkin pyörittää?:

Huhtikuun kaipuu ...
kevätsade


Kuva ja elementit ovat voimakkaasti tekstissä läsnä, siitä ei liene kyse.

Täsmällinen suomenkielinen ilmaisu on usein makuasia, muutamalla sanavalinnalla tekstin maku muuttuu.


Hieno asia että nimimerkki OGA on taas mukana.

Tekstejä tuohon sarjaan tuli reilut sata, ja vapaan puolen sarjaan saman verran.

Niistä myöhemmin lisää.



Yksi Dreamin' laulujuttu...


perjantai 1. toukokuuta 2015

Vappupallo tuulettaa







punainen pallo
pitää kiinni oksista -
jotain pysyvää