torstai 31. lokakuuta 2013

Tieto on kallista

ikkunat auki -
joku vie tietojamme,
ja myy ne meille

Mary Oliver Joutsen


Eikö ole uskomatonta,
että tammenterhoon on joku
kätkenyt kokonaisen puun?



Mary Oliver Joutsen kokoelman sivulla 70. Suomentaneet Pertti Nieminen ja Tuulia Toivonen.
Kustantaja Basam Books.

Mary Oliver on varsinainen veteraani-konkari-runoilija Amerikoista.

Hän ansaitsisi hyvinkin laajan selostuksen johon en tällä erää pysty.

Pitää muistaa ja pitää korvan takana.

Katselin että kiistanalainen American Hybrid antologia ei tosiaan maininnut Marya.
Sensijaan 1250 sivuinen Anthology of Modern American Poetry vuodelta 2000 sensijaan kunnioitti Marya kahdelle hyvällä runolla!

Joutsen-kokoelman runoja lukiessa syttyi himo lukea hänen muita kokoelmiaan. Koska hän on yhä elossa ja kirjoittaa niin Koottuja ei vielä näe. Amazon toisaalta myisi aika monta hänen kokoelmiaan.

...

Ihmisellä pitää olla haaveita siitä, että mihin joskus vielä sukeltaa?

Mary Oliver on jees.


Suurempien valoa pienille

Suomi on täällä asuvien mielestä suurvalta ja maailman tärkein napa.

Meillä on tapana keskustella yhdistyksissä ja tehdä yhdessä tasavertaisia päätöksiä.

Yhdistysten pitäisi ottaa oppia liike-elämästä, mitä enemmän osakkeita sitä enemmän bonuksia ja äänivaltaa.
Osakeyhtiölaki on rakennettu juuri siten.

Yhdistyslaki laahaa vielä jäljessä?


Eräs liitto (ry) suunnittelee joidenkin mielestä pienten jäsenten liiallisen ääntelyn rajoittamista:
Etsivät yhdistyslaista mahdollisuutta sille että Liiton kokouksissa sen pienemmät jäsenliitot saisivat käyttää pienempää ääntä.

Eli olla mieluimmin hiljaa?

Suuremmat tietävät asioista paremmin kuin pienet.

Jos olisin itse suuren yhdistyksen kanssa touhuava niin voisin hyvinkin ymmärtää tuskan.


Hyttysen yninäkin kiusaa yleviä ajatuksia kesän ylivertaisessa synergiassa.



Alla pieni hipaisu Satoriin:




Opettaja näyttää
mädäntynyttä omenaa munkille,
joka etsi satoria.


Copyright by Borut Zupancic, 2006.

Satori osoittaa ymmärtämisen kokemista.

Lähetin Borut'lle kommentin hänen blogiinsa 23.7.2006




omenamato
syötyään tarpeeksi
lähtee eläkkeelle


(Omenamato ymmärsi ensin satorin?)

Satori osoittaa ymmärtämisen kokemista.

Wikistä:

Satori on Japanin zenbuddhalaisuuden valaistumista tarkoittava käsite. Satori on tila, jota zenbuddhalaisuudessa tavoitellaan.

Satorin saavuttaa, kun kykenee irtautumaan arkisista murheista, "hylkäämään valikoivan mielensä".



Älä ynise
tiheikön hyttysparka -
kuolet muutenkin


c. Tikkis 31.10.2013


Aihe hipaisi tekstitallennetta, kts:
omenaisesta aiheesta



keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Aunimarjut Kari Pilvissä kulkija



Aunimarjut Kari julkaisee loppuriimejä, sointuja.

Oudoksuin aluksi - olen tottunut tavallisiin runoihin - mutta luin.

Löysin, kuulin lauluisuutta.

Vetävää, soljuvaa tekstiä. Loppuriimit eivät pahemmin töki silmään.

Näitä on takakannen mukaan sävelletty runsaasti, siihenhän loppuriimit ovat välttämättömiäkin?

Aunimarjut on Pattijoelta. Hän on aikaisemmin julkaissut kaksi kirjaa: Oi, Sanasato 2005 ja Unennäkijä NTAMO 2012.Tämän kirjan luettuani jäin hyvälle mielelle!

:-)

Teos:
Aunimarjut Kari Pilvissä kulkija
NTAMO 2013.
86 sivua.


tiistai 29. lokakuuta 2013

Kari Arminen, Ikkuna




Tuuli saapuu
virtaus kohti etelää
siivet kantavat.



Lainaus teoksesta
Kari Arminen, Ikkuna
Idiootti, Hamina, 2012

Ikkuna on kotkalaisen Kari Armisen (s.1964) toinen kokoelma.

Armisen teksti on tupakantuoksuista elämää, sykkii:
Elämä, vaarallinen rytmi
tahdistettu sydämen mukaan




Turun Kirjamessuilla Turun Sanomien edustaja Harri Nordell moitti että runoja julkaistaan liikaa. Kysyttäessä hän tunnusti tarkoittavansa NTAMO-kustantamoa. Entinen lääninkirjailija Tommi Parkko tunnusti samaa tukahduttavaa uskontoa. Kun uskalsin vastustaa sain minäkin koivilleni rakkikoiran räksyttämään...

Vieressä lentokenttä, olen saanut vuoronumeron.
Tänään on hyvä päivä lähteä.


Millä oikeudella jotkut pitävät oikeutenaan määrätä mitä toiset saavat julkaista, kirjoittaa. Ettäkö heitä pitäisi ensin kumartaa ja pussata ja pyytää heidän armoaan?

Haminalainen Idiootti on rohkea kustantaja. Tältä erin nyt ainakin tsemppiä.



Meidän täytyy keinua muiden mukana,
tuulikello ei pidä meteliä.




Minusta ainakin on mukavaa kun runokoelmia julkaistaan.

Kenen etu olisi kieltää niiden julkaisemisen? Minkälaiset ihmiset katsovat asiakseen edes esittää sen suuntaisia?


Hävetkää rotat -
syötte vähäosaisten
varaventtiilit


(Nyt Tikkis rähjää, syksyllä 2013.)


Kursiivit ovat lainauksia Kari Armisen Ikkuna-kokoelmasta. Lopuksi vielä yksi lainaus Armiselta, sivun 56 lopusta:

Tämä arkku ei kaipaa kantajia
se kulkee olkapäilläni tämän matkan.








maanantai 28. lokakuuta 2013

Risun ääntä on hirmu hankala matkia.


Otsikko on Tony Laineen kokoelmasta VULGAARI PARVEKETERVEHDYS.

(NTAMO 2013, 60 sivua.)



Risun ääntä on hirmu hankala matkia.

Jos on yrittänyt, niin myöntää pitänee.
Sitaatti löytyy sivulta 9.

Mitäpä totuuteen lisää.

Alla kuva sivulta 39:



Klikkaa kuvaa niin se on luettavampaa. Sivulta 38 alkava graafisesti iloitteleva teksti PALLOTTELUA PITKÄSSÄ RUOHOSSA on saanut syntymäpohjansa Virginia Woolfin teoksesta Aallot.





sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Haiku on haiku vain jos se on haiku

Suomessa on päätetty että kolmirivinen teksti jossa on 5-7-5 tavua on Haiku.

Havaitakseni niitä kirjoitetaan paljon.

Alunperin haiku oli ketjurunon aloitusruno, josta se eriytyi Japanissa haikuksi. Eritoten Bashoon kunniaksi noin on todettu.

Määritelmä on levitetty niin laajalti että se lienee muuttunut runouspoliittiseksi tosioksi, eli faktaksi.

Ja mikäpä siinä.


Englanniksi haiku ei ole niinkään sidottu tavuihin kuin mielestäni oikeampaan eli sisältöönsä: "Haiku tapahtuu (luonnossa)."

Englannin kielessä 5-7-5 toteuttaisi perinteiselle haikulle liian rönsyilevän sisällön joka jo syö lyhyessä runossa sen ydintä. Toki tähän löytynee oitis kymmenentuhatta poikkeusta todistamaan että noin ei ole.

Suomen pitkänomainen kieli tuntuu aika ajoin sopivan erinomaisen hyvin haikun määrälliseen mittaan. Sisältöä ei tule liikaa ja 5-7-5 tavuun kuritettu ilmaisu mahtuu vielä hengitettyyn puheeseen.

Suomeksi siis parasta olla hiljaa eikä sotkea.

Suomessa on julkaistu mielenkiintoisia haiku-kokoelmia joissa on mielestäni yksi vika heti ensilukemalta: Koska haikussa on lukijalle päällisin puolin hyvin vähän kiinnekohtia tarvitaan haikujen viereen sitä tukevia palikoita?

Esimerkkinä Kai Niemisen upea käännös Santokan haikuista. Niitä on riittävän usea.

Alle irrotin yhden vanhan kotisivuni tekstit tänne ja otin omaksi ilokseni tilaisuuden jutella niistä vähän:



Sumuinen ilta --
katuvalo taistelee
elintilasta.

5-7-5! Lähenee aitoa haikua. Mutta vuodenaika on kuitenkin kaupungin city-luontoon liittyen hakusessa. Sumu? Kevät-kesä-syksy, miksi ei talvikin. Jääkö jäljelle luokitukseksi vain senryuu?


Sinkku
sadepisara jäätyy
kuralammikkoon.

2-7-5. :-( Mutta olisi muuten haikuainesta, eikös. Selkeästi alkutalvea, tai loppysyksyä. Ja sana sinkku yhdistää sadepisaran ihmispoloihin? Voisihan sitä muotoilla, jos haluttaa. Vaikka rivi 1: yksin jätetty, vaikkapa ?-)

Marraskuun myrsky --
sadekuurot leikkivät
ympärilläni.

5-7-5! Vuodenaika on julkeasti sanottu, lukijalta jää arvaamisen riemu. Sillä varauksella kuitenkin haiku?



Sateenvarjo suojelee
marraskuun myrskyä
nurin niskoin?


No niin; 7-6-4. Sen saisi helpostikin 5-7-5 mutta pitäisikö? Teksti alkaa sanalla Sateenvarjo. Pitkä sana ja sillä sipuli. nurin niskoin voisi ilmaista monellakin tapa. Mutta kuka on nurin NISKOIN, sateenvarjo vai sen kantaja.
Mitä arvoa kalenterin määritelmä "marraskuu" tuo. Tuskin muuta kuin että teksti on marraskuisesta sarjasta. Sana liittää tekstin sillä sanalla muihin.

Repaleiset pilvet
roikkuvat taivaasta
jalat maassa.


6-6-4. Suomea ajatellen tulee mieleen syksy, alkava lauha talvi kun lounaiset myrskyt riepottavat lämpimältä mereltä omia viestejään. Maanläheinen? Yhteys taivaan ja maan välillä. Lähenee myös senryuuta? Minua tässä viehätti aikoinaan jonkinlainen akrobatia, taivaan pilvet voimistelevat maahan asti. Tulee notkea olo.


Äkkisade
kostuttaa
vanhan rouvan pyykit.


4-3-6. Kyseessä oli tapahtuma keittiön ikkunasta, pihalla naapurin vanhan rouvan pyykit ja äkkisade. Katastrofi?
Senryuu se lienee?


Koleaa --
märkää sammalta
vanhalla katolla.


3-5-6. Kyseessä ihan henkilökohtainen juttu. Kauan sitten ihastuin sanapariin kolea, kolea. Ja Niemisen kuan-kuan sanapariin. Myös katto teemana liittyy tuon ajan sisäisiin juttuihini, joita lienee turha selitellä. Vanha oli ukkeli mutta tässä katto on vanha jne. Jonkintasoinen tervehdys Pertti Niemiselle...


Mutainen tie,
nastat yrittävät
olla lipeämättä.


4-6-7. Maantielle menevän mieli, joskus kävimme mummolassa hyvinkin myöhään syksyllä. Ja toki talvellakin. Nastarenkaita alle ja turvallisuus on hoidettu? Mutainen? Lämmin alkutalvi?


Pidä pintasi, nasta,
matalapaineet ovat
vain täällä ulkopuolella!

7-6-8. Muistaakseni tämä on kirjaus alunperin englanniksi kirjoittamastani. Rönsyävä käännöskö siis vain.
Ja lähenee proosaa. Runoksi siinä ja siinä.



Marraskuun päivä ei ehdi edes valjeta kun jo taas pimenee.


Paleltaako
minun polkupyörääni
yhtä paljon?

Vähän samaa sarjaa kuin edellä, on käännös. Mutta sujuu lyhytrunonanikin.
Sikäli japanin henkeä että eihän minua palella mutta polkupyörääni paleltaa?

Kirkas katuvalo
keskellä harmaata
pitää suunsa kiinni


- Ihan hyvä lopetus tälle rupattelulle.


Jos oikein tiukasti tulkitaan niin haiku voi olla haiku vain jos se on piirustettu japanilaisin merkein?

Sanat merkitsevät jotakin ja sanojen piirros on myös erikseen nautiskeltavana.

Itse olen ruvennut kutsumaan lyhytrunojani kolmirivisiksi. Mutta miten suhtautua Santokaan joka huolettomasti piirtelee vaikkapa kaksirivisiä, upeita haikuja.


Lähdeteksti on kertaalleen käynyt netissä vuoden 2006 tienoilla.


Tikkis






lauantai 26. lokakuuta 2013

Lähekkäin kuuntelee toista


Eilen yli 90% duunareista sidottiin yhteiseen sopimukseen jonka kuuluisin elementti oli 20 Euron määritelmä. Oliko taustalla vain viime kädessä nostettu peräpään ääntelyn sukuinen huomion häivytys siltä että ostovoima systemaattisesti laskee parin vuoden aikana tulevaisuudessakin (- ja vähittäiskauppa voi ennustaa lisää myyntinsä laskukautta?)

Eri järjestöille on valittu syyskokouksissa uutta vetojengiä. Myös Pardian. FB.ssa joku sanoi että AY-liike ei toimi oikein ja kunnolla koska se on Demarien vallassa? En tunnista väitettä oikeaksi. Kun Pardiaan hierottiin yhteisymmärrystä kuka kolmesta hyvästä ehdokkaasta on se yksi ja ainoa puheenjohtaja niin ainakaan minun mieleeni ei tullut puoluepoliittinen kolmijako?

Jälkeenpäin ajatellen yhtä heistä voinee hiukan epäillä viihtyvän kataislaisissa seuroissa? Entäs sitten. Toista epäilen samalla mutu-tunteella siitä oikealle olevana eli kenties jopa demariksi. Hui, oikein pelottaa. Kolmas voi olla jotain siltä väliltä tai jommalla kummalla puolella. Hän tuli valituksi. :--)

Vastapuoli eli EK liputtaa reilusti puhtaan Kokoomuksen lipuin? Nimitti sinne viimeksi Kokoomuksen vahvimmasta päästä johtaja-ministerinsäkin. Se ei ole poliittista peliä mutta jos joku lukee Demarista sarjiksia niin onhan se kamalaa. ?

Minusta AY-liike saa olla yhteiskunnasta jotakin mieltä, millä tahansa maamme kolmesta virallisesta kielestä joista vain yksi on Pakko.

Tärkeintä on olla yhdessä. Kuten tämä ostovoimaa nakertavassa uudessa kaksivuotisessa yhteiskuntasopimuksessakin.

Repiminen toinen toistensa vessapaperit riekaleiksi ennen hyötykäyttöä ei liene edes paperiteollisuuden etu.

Liitekuva sopinee malliksi, kun asutaan tarpeeksi lähekkäin on kuultava toisten äänet.

Kuva on Sanghain keskustasta toukokuulta 2013.


Miettii Tikkis. Turussa vihmoo puhdistavaa vettä taivaalta maahan.







perjantai 25. lokakuuta 2013



minne menetkin,
käännähdä vasemmalle -
älä ääntele!


torstai 24. lokakuuta 2013

Äänestääkö asfaltti


Alkuviikosta äänestettiin Pardialle uusi puheenjohtaja. Kävin edeltävänä iltana Katajanokan rannoilla vähän kävelemässä ja pohtimassa maailman vaihtoehtoja. Niitä meille aina jopa kerrotaan.

Kivimetsässä
pärjää äänestämällä -
asfaltin äänet?




Lisää tapahtumasta mm. Pardian sivuilta.




Puskista seilaa
Itämeren laatikko
tulevaisuuteen?


keskiviikko 23. lokakuuta 2013



katsoo pihalle
eikä aio hypätä -
varattu hissi

tiistai 22. lokakuuta 2013



nouseva katu -
taivas kävelee vastaan
näkemään lehden?


maanantai 21. lokakuuta 2013



puhdas ikkuna -
näkee pudota ulos
kirkastuneena?


sunnuntai 20. lokakuuta 2013


roikkuva vene
valmiina talvehtimaan -
jos talvi tulee


lauantai 19. lokakuuta 2013



harova oksa
suodattaa aurinkoa
häikäisemästä


perjantai 18. lokakuuta 2013

Teemu Forss on runoilija

Niin pientä
ajatuksen poikasta
sormeni päällä kannan,
että yksi maailma kaatuu
sanaa sanomatta.


Ntamo julkaisi Teemu Forssin kolmannen runokokoelman vuonna 2012. Sain kirjan hyppysiini vasta syksyllä 2013. Mutta ei Forssin kokoelma mihinkään ole vanhentunut, parasta ennen päivämäärä umpeutunut. Alun sitaatti sivulta 91.


Tarkkaan katsottuna todennäköisesti
kyseessä on ihminen, vastaava.
(sivulta 8)

Teoksen nimi HULLUN PAPERIT o ROOMALAINEN II vinkkaa että kyseessä on kaksi erillistä kokoelmaa yksissä kansissa. Niin tai noin, hyvin teksti huljuu yhtenäkin, olkoot kaksi vankkaa sikermää?

Ole hyvä ja pysy pinnalla.


(Sivulla 19, ja seuraava on sivulta 28:)

Ja nämä pysäkit odottavat, aina jäävät kyydistä.



Kokoelman ensi selaus aiheutti värinöitä. Teemu Forssin kokoelma tuntui hyppivän luettavaksi.

Kirjaimet ahdistelevat silmiäni. (Sivulta 33.)

Irtonaisia runoja makustellessani tuli mieleen vanha viisaus makaronilaatikon ihmeestä. Miten se tekeytyy uunin hedelmöittyvässä kuumuudessa syötävän hyväksi. Samalla tapaa irtonaiset runot muodostavat hengittävän kokonaisuuden päästessään sivu sivulta lähelle toisiaan. Liki.

Illalla mietitään mikä käsi
on kenenkin.
(s. 30)

Kun lukee parempaa, hioutunutta, valmista, (toimitettua?) tekstiä pitää olla varuillaan. Sanoista muotoutuu koko ajan uusia lauseita. Jokaisella sanalla on oma painonsa, lukijan asia on punnita se.

minkä muotoinen on elämä? (sivulta 122.)

Paikoin mietiskelen runon lukemisen maisemaa ja tuoksuja. Kuin istuisi elokuvissa Istuvan Härän vieressä ja polttelisi vanhan ystävänsä elokuvateatteriin salakuljettamaa piippua. Tupakan tuoksu, toisen ihmisen keuhkoissa siivilöitynyt.

eikä oksa edes liikahtanut
kun vesi heilahti hetkeksi.
(Sivulta 36. Seuraava luvaton lainaus taas on sivulta 67:)

Aplodeja ei kuulu,
vaikka eilen näin pääkallokiitäjän.


Tekstiä on kokoelmassa paljon. Se ei ole laiha teos. Sanomisen voima jatkuu sivu sivulta, aina ilmenee uusi asia joka pitää kertoa ääneen ja lukea pois viereksimästä. Paperilta. Kirjasta.

Lauseet syntyvät erillisistä sanoista. Eikös se ole normaalia runokielenkäytön perusoikeuksia.


Kahvi tippuu
katoilla
puhutaan kelloa ympäri.
Vain
kipinä
niin se ukko palaa.
(Sivulla 79. Seuraava on sivulta 81:)

Perkele,
jaksa näitä ihmisen muotoisia vihlovia aikoja,


Forss kirjoittaa lauserakenteita ja samalla jatkaa uutta kieltä. Missä kulkee rajat. Eikä Forss selittele, ei pyydä edes anteeksi. Lienee kohteliasta että lukija hahmottaa eikä ole huolimaton.

Kuten jalkapallossa pallo pomppii maaliin ja takakentän taustapiru myhäilee, tietää että jalkapallossa on vain kaksi voittajaa, vastakkaiset maalitolpat.

Hyvin valittujen sanojen synerginen tulos, runokoelma, voittaa pelin 3-2, joista vastapuolen kaksi maalia lasketaan nekin lukijan maaleiksi.

Alastomia hiuksia,
hikinauhassa kuivunut himo
(Sivulta 84, ja jatkuu sivulta 86:)

oksilla heiluva halu
ymmärtää
kaiken voima,
kova kuin
valettu tina.


Jos ympäröivä maailma olisi kuin jalkapallokenttä, tai suoneen istuva runokokoelma, niin täällä olisi yhdessä hauskaa.

Ala painua, nikkaroida matkaasi.
(Sivulta 107 ja sitten sivulta 112:)

Aivan kuin piruillakseen
kaikkeen tottuu.




Turussa vihmovan sateen jälkeen ilkkuvaa aurinkoa ihaillen. Tottuuko tähän.

Tikkis

torstai 17. lokakuuta 2013

Maikki Harjanne & kadonnut Karhu


Mikä saa kaalin tai sipulin kiertymään
monelle kerrokselle, mutta jättää ihmisen paljaaksi,
yhden haavoittuvan nahan peittämäksi.


Maikki Harjanne, teoksessa KOSKA, sivulla 57.


Olkoot samalla päivän runositaatti?


Missä on meidän karhu? Lavuaari on tukossa
eikä karhua löydy.


Lainaus Maikki Harjanteen kokoelmasta KOSKA sivulta 16.

Turun suunnasta eri suuntiin lanseerattu parjauskampanja taitanee pohjimmiltaan olla pohjustusta Yleisradion Tanssiva Karhu palkinnon tulevasta voittajasta??


Mikä olisi hyttysen elinkierto ilman vertamme?



Maikki Harjanne, teoksessa KOSKA, sivulla 57.


Maikki Harjanne on pitkän linjan kuvataiteilija ja lasten kirjojen tekijä / kuvittaja. Monitaiteilija siis.


Kts kuvaa Maikista Mataleenan blogista vuodelta 2011:
Maikki Turussa 2011

Kustantaja on NTAMO. Painovuosi 2013. Kannen kuva copyright Kalju Kivi.


Ps. Mataleenan kyseinen postaus:

http://mataleena.blogspot.fi/2011/10/runo-suomi-turussa.html


Maikki Harjanteen kokoelma kyselee ovelia kysymyksiä. Ja jo pelkät kysymykset antavat myös vastauksia. Kuin ihminen keskustelisi huomaamattaan suurenkin joukon kanssa. Jännä kirja?

Mitä siitä välität vaikka loukussasi
ei ollut yhtään hiirtä tänään.
Talvi on vasta edessä.




Maikki Harjanne, teoksessa KOSKA, sivulla 58.

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Punaisten, keltaisten ja ruskeiden lehtien ratkaisu

Haravoin pihalta lehtiä. Säälitti vähän sillä niiden kahina jaloissa antoi uskoa siihen että ihminen on osa luontoa.

Lehtien alta nousi ilmaan alkavan mätänemisen hajua.

Mietin että jos kuopisi syvemmältä, vaikkapa sen siperialaisen 42 km syvältä, niin mahtaisi helvitistä nousta lemu?

Helvetin haju
nousee märästä maasta -
lehti ei enää


tiistai 15. lokakuuta 2013

Syksy etenee




syksy etenee -
tuomiokirkon tiilet
ihan ruskeita



maanantai 14. lokakuuta 2013

Kuiskaus Sinikka Tirkkoselle




hiljaisuus pyytää
pitämään meteliä -
lehti vain, lentää



Jukka Koskelaista lukiessa


Jukka Koskelainen
Omegan jälkeen
Sarjoja ja varjoja
Tammi 2013, 96 sivua.


aamuyön kiirastulen jälkeen 

    vai onko nyt uusi päivä? 

missä sumu valtaa maiseman,
    kuvastimen


joka vaeltaa horisonttia pitkin 
      joku vaeltaa

ja levittää kätensä

kohti seuraavaa


ote sivulta 92

Koskelaista lukiessani nautiskelin tasaisesta kielestä. Virheetöntä?

Mieleeni nousi hänen kanssaan kerran käymäni keskustelun aloitus; esitin ajatuksen että missä ovat Väli- ja Etelä-Amerikan espanjankielisen kirjallisuuden hiljaiset juuret.

Euroopassahan niiden olisi oltava. Eihän ole kuin muutama sata vuotta siitä kun Eurooppa alkoi Ameriikkaa riistää viemällä sinne omat valtiaansa. Itsestään selvänä pidettiin oikeutta sisäistyttää koko manner Euroopan ylivertaisuudelle?

Kahdenvälinen keskustelumme jäi avoimeksi, juna lähti ja jäin kysymykseni kanssa keskustelemaan yksikseni.-)

Kun nyt lueskelin Omegaa muistin Ameriikan puolen espanjankielisen kirjallisuuden.

Toistaako runoilija (Koskelainen nyt) niitä lukumaisemia joissa on nautiskellut? Tottakai?

Mistä itsekunkin runoilijan hengitys saa happensa? Ympäriltään, mistäpä muualta.




Seuraava liittyy NTAMO-kustantamon rääpimiseen Turussa (nk Ntamo-gate) jossa NTAMOn syntinä olisi kokoelmien toimittamattomuus. Runokokoelmien toimittaminen tarkoittanee että yksittäisiä runoja muokataan kustannustoimittajan mielipiteiden mukaisiksi. Että sitä ei olla tehty Ntamossa koettiin eräillä tahoilla nyt synniksi. Oi voi.

Muistelen joku vuosi sitten erään Runo-Kaarinan voittajaa raadin jäsenille hiukan ihmetellessäni ja kysellessäni sain viestin että sinä vuonna Kaarinaan tuli selkeästi liian hyvin kirjoitettuja kokoelmia. Kirjoittajat olivat oppineet (liian valmiiksi?) ja se näkyi siinä määrin että raati valitsi voittajaksi yhden. Jossa siis ei valmiudet kirjoittaako häirinneet. Jäin sanattomaksi hooksi. Mikähän oli raadin oikeat ajatukset? Kuulinkohan oikein?

Milloin runokokoelma tai runo on liikaa hiottu?

Tai mikä pahintako, onko alunperin ollutkaan mitään mitä hiota. Hiomapaperiin ei olekaan mitään mitä irtoaisi?

Aika paha ajatus?

No senvuotinen Runo-Kaarina oli erilainen, joka toki sinällään on välillä ihan piristävääkin.


"Klubi piristää, Klubb piggar up" vai miten se 50-60 luvun Turun torin reunan katolla hihkunut Klubitupakan (Rettig Oy) mainos julisti. Tiettävästi mainoslause oli itsensä Olavi Paavolaisen kynästä.

Nyttemmin tupakkia ei saa julkisesti mainostaa. Se on rikollista.



Ntamo-gaten yhteydessä yksi sen pääpuuha-riekkujista julisti Ntamon lisäksi myös Otavan ja WSOYn runoilijat "paskoiksi". Hänellä oli siihen kai vahvakin taustatuki? (Tai käsky?)


Tammi säilyi aggressiiviselta mustamaalaukselta. Eli Koskelaisen Omega saa Ntamo-Gaten teilaajien mukaan hyvinkin olla seuraava Tanssivan Karhun ehdokas ja voittajakin?!


On tämä simppeliä.



se mikä vetää naruja kulissien takana,
    määrää meille neron ja narrin osan, 
       kaataa vesisangon niskaan


(Sivulta 10.)


Ps. Tapojeni mukaisesti en uskalla Koskelaisen Omegan runous-kirjallista analyysiä edes yrittää. Eikö tuo riitä että lukukokemus innoitti nuokin ajatukset kehiin.

Mutta kyllä lukukokemus ihan positiivinen oli, näitä NTAMO-gaten riekkujaisia vieläkin haukkoen.




Turun Raunistulasta, pari yötä lämpömittari jo miinuksella kayneenä. Hui kuitenkin.


Tikkis


sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Stockan kulmalla

Stockmannilla näkyy olevan Hullut Päivät. Hauskoja kasseja vilistelee kaupungilla. Onnelliset ihmiset ovat tehneet ostoksia.

Jukka Vieno julkaisi kokoelman Stockan kulma jo vuonna 2010. (WSOY, n. 386 sivua.)


Sivulta 7 kokoelman eka runo:

Lehmiä laitumella.
   Miksi minun 
pitäisi olla joku muu?



Kokoelma on laaja, enkä tälläkään kertaa ryhdy sitä sen enempää analysoimaan.

Ei kai siihen liene tarvetta, ainakaan minulta ?-)


Stockan kulma on helppo paikka tehdä tärskyt. Sen kaikki tietävät, siinä on kuuluisa Stockan kello ihan tiedossa ja näkyvissä.

Kutsuuko Jukka Vieno siis ikäänkuin treffeille.


Kokoelman kannessa oleva kuva on "Susanna bathing" vuodelta 1555-56.) Tekijänä Tintoretto, Jacopo Robusti (1518-94.) Jukka Vieno on syntynyt vuonna 1957, Suomen nuoria runoilijoita siis. :-)


Selaillessani Stockan kulmaa kuuntelen kuin istuisin Porin Kirkon urkuparvella. Niiden vanhempien urkujen aikana joita urkuri Juhani Romppanen usein hellästi härnäsi hiljaisuuden ylistykseen aina välillä päästämällä ilmat pihalle lähes jokaisesta urkupillikerroistaan.

(Pitäisikö minun ryhtyä urkumusiikkia kehuvaksi kirjoittajaksi?)

Romppasen lisäksi niitä vanhoja urkuja myös tietenkin mm. Kalevi Kiviniemi härnäsi eloon. Erityisesti kuitenkin jäi mieleen Porin vanhojen urkujen päättäjäiskonsertti. Pori oli saamassa uudet ranskalaistyyppiset urut ja vanhat myytiin Romaniaan. Sieltä tuli urkuri niitä soittamaan. Taustalla oli myös Romanian arkkipiispa, joka piti myös mielenkiintoisen urkumusiikillis-poliittisen puheenkin. Mutta sitten tämä Romanian urkuri pääsi testaamaan uutta soitintaan. Lopuksi hän soitti monien urkurien äänikertatestauskipaleen (termi taitaa olla minun?) B.A.C.H.

Sitä urkujen eri äänien iloittelua; hallittu sekamelska nousi pillien kätköistä kukin vuorollaan aina toista malttamatta odottaa kuin piti jo uusi nootti päästää kaikumaan. Porin puolivanha (vasta vajaa 200 vuottako se on?) kirkko tiiliseinät innosta hiljenneenä antoi sävelkaikujen onnesta pyöriskellä tietämättä mistä sävelet aina tulivat minne menivät, siellä ne silti pyörivät kuin ruotsinlaivalla penskat pallomerellä.

Kun urkuri malttoi nostaa sormensa ilmaan niin näki että hän piti soittimestaan. Lyhyt hiljaisuus häivytti pillien kaiut. Alkoi kuulua yleisön ääniä, uskallettin jo hengittää. Joku taisi yskäistä.


Ja sitten me vähän taputettiin.

sillä hetkellä kuviteltiin 
pakanuuden kukistuvan 
lopullisesti, tämä on tarua. 



(Jukka Vieno sivulla 144, pitkän runon PAKANAKALLIO II lopussa.) Sivulla 367 Jukka Vieno puhuu toisella kotimaisella runokielellä:

Snowing like never before 
      I'm going 
snowhere



Konstailuako? Mutta vain 7 sanaa ?-)

Jotenkin Jukka Vienon kokoelmasta tulee osittain mieleeni jopa Ron Sillimanin the Alphabet, kuin myös Göran Sonnevin Oceanen. (Bonniers 2005.) Oceanen-kirjan Pokkarilaitoksen sivulta 196 yksi sitaatti:
Sången klingar i alla de tusen orden, deras tungor



Niin ja Sillimanin legaharkkomainen kokoelmahan päättyy Anselm Hollon sitaattiin. (Vastikään sitä on netissä lainailtukin.)

Loppuun vielä Vienoa sivulta 130:

tänne pudonnut. Kenties 
olenkin 
tuore
minkä lie linnun
paska tuolla kaiteella





lauantai 12. lokakuuta 2013

Mopo parkissa



Naapurin pojalla oli käytössään isukkinsa Zündapp-mopo. Se kilpaili pappa-Tunturin kanssa maanteillä johtaja-mopon roolista. Kolmanneksi pörisi muistaakseni Solifer, joka ei kuitenkaan pojankloppien mielissä ihan huipulle yltänyt, paitsi sitten taisi tulla Solifer-Sport, joka oli jo melkein kevari. Jotkut sillä nousivat jopa pystysuoraa seinää. He olivat sankareita.

Säästin tämän Turkulaisen numeron hetken mielijohteesta, ja minusta tuo mopon mainos on ajankohtainen.


perjantai 11. lokakuuta 2013

Hyvät ystävät,
älkää menehtykö
ennen minua,
koska silloin
ei olisi
enää ketään
kenelle
kummitella.

Lainaus teoksesta:
Panu Tuomi,
Sylviuksen uurre

WSOY 2012


:-)


Piha täynnä täydellisiä lehtiä.

Ihan kuin lukisi NTAMOn runoilijoita!

Nämä kuvan lehdet pihamaaltamme tänä aamuna: ensi lumi lähestyy ja uskaltaako tulla edes? Pelkään jo noiden syyttömästi teilattujen iloisten lehtien puolesta.

Pelkään että naapuri tulee ja kokeilee niihin uutta Fiskarsin lehtiharavaansa.


Lehdet lakkaavat
kaikki kahisemasta -
lehtiharava !-(


torstai 10. lokakuuta 2013



sateen kosketus -
miten tuuli ohittaa
myrskypisarat




keskiviikko 9. lokakuuta 2013

tuijotin
kauhuissani
julisteita,
joista en
tunnistanut
edes omaa
nimeäni;
olisin halunnut
soittaa ilman
kynttilöitä



ote on Panu Tuomen Sylviuksen uurre kokoelmasta. (WSOY 2012).


kynttilän liekki
tukahtuisi kauhusta
tähän meteliin


Tämä ei ole innoite Mulbero - Crack - Munapään minua kohtaan iskemistään tikarien iskuista. Kunhan tuli mieleen kun taas selailin Tamperelaisen Panu Tuomen kokoelmaa...

Mitäko crack tarkoittaa? En tiedä, kuulin termin ja sieppasin sen muistiin. Rag olisi lähellä, samoin rakki lyhennys sanasta rakkikoira, eikä se voi juontua säröstäkään, sillä Särö on kunnollinen lehti. Jää arvoitukseksi.

Mulliperse-Rack-Koisonvarsi tunkeutui rääpimään minua omaan blogiini kommentoimalla. Poistin ala-arvoiset räksytykset. Samalla lisäsin kommentin julkaisun kontrollin tämän henkilön röyhkeyden takia.

Isoääniset
rakkikoirat kusevat
omaan koipeensa

tiistai 8. lokakuuta 2013

Olipa virkistävä viikonloppu. Nyt istuskelen junassa, toinen kahvikuppi juotuna.

Mietin tulevia, kaipa niitä riittää.
Tai sitten ei. ?-)

Metsissä ja pelloilla huuhailee pehmeää usvaa.
Ovatko puut kuten ihmiset?


pehmeä usva -
kolme eturivin puuta
hyppii silmille


maanantai 7. lokakuuta 2013



nuoren puun syksy -
kaikki viisi lehteä
lentävät tuuleen




Tämä ei ole kannanotto ilmavaivojen päästelyyn verrattavasta Ntamo-keskustelusta Facebookissa.
Ei suinkaan.

Ei. hän.
Sillä eihän siellä viittä edes ole.
Vai onko.

Mitä on.
Missä mennään.

Mitähän huomisen ja ylihuomisen jälkeen värkkäisi?

Edelleen olen sitä mieltä että Leevi Lehto ja NTAMO on parasta mitä meidän runoudelle on suotu sitten Koskenniemen jälkeen.

Onko nyt niin että pari henkilöä kuvittelee noin vain nousevansa Koskenniemeksi, muilta mitään kysymättä.

Paavikin valitaan lippuäänestyksellå
eikä itse itsestään mölyä pitämällä.

Shame on you, sanoo joku vanha laulun säe.



Tikkis

Turusta Raunistulan kaupunginosasta.

Huomenna en ole kotona.


sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Kaarlo Isotalo



Kaarlo Kustaa Isotalo (20.9 1918 Pyhäjoki – 2. 7.1989.) Vuodesta 1950 alkaen hän julkaisi yli 30 teosta, runoja, romaaneja, elämäkertoja. Pääasiassa kustantaja oli Karisto.

Asuimme 1960-luvun loppupuolella Kallen naapurissa Airikintiellä, Raunistulassa. Sitten talo purettiin ja jouduimme muuttamaan erilleen.

Yhteyttä pidettiin satunnaisemmin. Minä olin kuitenkin myös merimies, ja olin siis paljon poissa maallisista maisemista.

Kuva Kallesta yllä oikealla on Kirjamessujen Kalle-näyttelystä kameran linssiin tarttunut. Tekijänä tiettävästi Laukkanen. Copyright siis!


Harri Kumpulainen julkaisi Turbator-kustantamossa kirjan Isotalon Kallesta, nimeltään KALLE.
(Turbator 2013, 72 sivua, jokunen kuva.)
ISBN 978-952-7012-04-8. Hinta messu-alennuksella pienen setelirahan verran, eli 10€.


Minulle Kallen arvot sopivat hyvin. Kalle oli ollut töissä eli hän tiesi myös miten maailma elää ja toimii. Monet kirjailijoista ovat vain kirjoitelleet runoja ja vuorotellen apuraha-anomuksia. Sydäntäriipaisevimmat tekstit syntyvät niistä valituslauluista kun runoilija on sormi vihasta pystyssä siitä että joko apurahaa tuli taas tällä kvarttaalilla liian vähän, tai joskus jopa ovat jonkun jättäneet kokonaan ilman. On joillakin toki muutakin sanomista.

Kallen aikaan meille ei apurahoja sadellut niin runsaasti ja usein. Itseltäni ovat viime vuosina apurahat kielletyt kokonaan, olen liian vanha. Maailma on nuorten. Ja äänekkäiden?

Jossakin vaiheessa "Helsingin Herrat ja Rouvat" kuitenkin rupesivat Kallellekin apurahoja suomaan ja Kallen yhteiskunnallinen elämä siltä osin ajoittain rauhoittui. Entisenä hitsaajana Kallen keuhkot eivät hänelle enää entistä metallimiehen ammattia sallineet, tai suoneet.

En tiedä saiko Kalle keuhkoistaan eläkettä, olisi kuitenkin pitänyt.



Keskustelimme Kallen kanssa usein, ei välttämättä kirjoista mutta tästä elämästä. Silloin termiä kvarttaali ei vielä käytetty niin törkeästi tarkoitushakuisesti kuin nykyisin. Minusta Kallen yhteiskunnalliset arvot olivat "riidattomia". Maailma oli kuitenkin kunnossa vaikeuksista huolimatta. Persujen suosimia julkisia mielennäytöksiä ei tullut edes mieleen. Maailma kulki, kuten Kallen asunnon puutalo-parvekkeelta näki savisen Aurajoen virtaavan kohden Ruotsia.

Kallesta oli 1960-luvulta joku lehtisenttari kirjoittanut että Isotalon Kalle, Turun ainoa kirjailija. Kun Kallen kanssa perustettiin Lounais-Suomen Kirjailijat ry.tä Turkuun niin heti perustamisvaiheessa meihin liittyi reilut parisenkymmentä kirjailijaa. Kävimme Kallen paikalliset aivomuistitietokannat läpi ja täydensimme sitä Kirjailijaliiton silloisella jäsenluettelolla. Myös usea ruotsiksi kirjoittava kirjailija liittyi heti mukaan.

Järjestimme usein erilaisia kirjallisia matineoita. Turun ja Lounais-Suomen kirjallinen elämä kulki ja oli hengissä.

Lienee tuo hengissä vieläkin?


Aikaisemmin Kallesta raapustamiani juttuja:

http://juhanitikkanen.blogspot.fi/2013/05/harri-kumpulainen-ja-kaarlo-isotalo.html


Tämä on Mataleenan blogista:

mataleena.blogspot.fi/2013/05/tyolaiskirjailija-kalle-isotalo.html



Aika ajoin Kallen kirjoja näkee vieläkin divareissa. Meillä ne on lähes kaikki jossakin.


Terveisiä Kallelle! Ja toki saman tien Anullekin!

lauantai 5. lokakuuta 2013

Aiheeseen Valaistettu tunneli




uudenkuun taivas -
yläpilvien raot
synkistelevät



Tänään 5.10.2013 on umpikuun aika. Alunperin luonnostelin aihetta täysikuun teemaan:

Valaistuneena
yläpilven väleistä
kuutamo vuotaa


Täysikuu on seuraavan kerran 19.10.2013.

Kuluuhan se aika näitä seuratessa...

perjantai 4. lokakuuta 2013

Unten maan runoja


Samuli Lampinen, City in the land of Nod, BoD, 2013, 50 sivua.

ISBN 978-952-286-649-3.

Kuva on Hogsback, Etelä-Afrikasta. Runo sivulla 34:

Hogsback

Every poem is a translation
before it is composed.

Then it clarifies itself
like a mist
out of the hog's back.



Kuvassa maisema jonka nimi on Hogsback. (hog's back pienillä alkukirjaimilla on jotain muuta.)


Kokoelmassa on 39 paikannimirunoa. Kaikki Englanniksi. Jokaisessa otsikkona siis oma paikkakunta.

Käsittäisin Samuli Lampisen visiteeranneen jokaisessa niissä.

Paikkojen googlettaminen ja Yahoottaminen(!) (suosittelen!) voisi innostaa nettimatkailuun.

Päällimmäinen tunne että teoksen yksittäiset tekstit ovat syntyneet kyseisessä fyysisessä paikassa. Muuta paikasta ei nimen lisäksi tarvitse mukaan tarttuakaan? Matkakirjat ovat asia erikseen.

Kokoelma on siis välttänyt turistien perisynnin, mässäillä kaukomatkailun eksotiikalla, kuten että "kävinpä tässä Slussenin nakkikioskilla ja osasin ostaa nakkisämpylän käyttämällä kieliopillisesti ihan oikein Ruåtsin Kieltä!" tms.
:-)

Nodin kielestä? Paikoin tulee hyvinkin täsmällinen tunne, toisaalta Samuli Lampinen toki jutustelee. Vähän kuin kuuluisi vaelluskengän ääni kun polulta vaelluspölyä jää jälkeen iltapäivän kilossa leijumaan horisonttiin viestiksi.

Joku kokoelmaa sitoo yhteen? Kun 39 irrallista runoa on peräkkäinen niin syntyy tuuhea säkki sen sisällä olevista viesteistä.

Ei tarvitse kuin avaa korvansa ja kuulla. Lukea. Omaksua.



Yksi pettymys minulla olisi: odottelin että mitähän Samuli seuraavaksi rustaa julki. Suomeksi. Hänen kielellinen maailmansa nykytila olisi kiinnostanut, ja hän menee ja käyttää pakkoruotsin sijasta tavanomaista englantia.

Sitähän nyt joka paikassa puhutaan. Eri painotuksin, ja sanoilla voi olla erilaisia merkityksiä, mutta kuultuna kieli kuulostaa kodikkaalta.

Tämä maailma puhuu englantia. English.

Tuo runo Hogsback kosketti minua henkilökohtaisesti. Kun aloin raapustella lyhyitä kolmirivisiä tekstejäni englanniksi käänsin niitä ensin suomeksi kirjoittamistani. Nyt huomaan usein kääntäväni suomenkieliseen blogiini tekstejä, joita olen kirjoitellut englanniksi. Ja koska luonnosta en aina olekaan julkaissut niin suomennos saattaa hyvinkin saada erilaisen käännöksen. Kielimaailma minulle itselleni kuvaa samoja tuntoja mutta joskus täysin eri sanoin.

Sitäkö olisi käännettyjen runojen sävellystyö?-)

Joskus käännän muiden maiden blogeista minulle tuntemattomista kielistä (portuguese, ranska) haikuja suomeksi selvittääkseni mistä runo puhuu. Kokeilin Google translaten avustuksella alun runoa suomeksi:

Jokainen runo on käännös
ennen kuin se muodostuu.

Sitten se selventää itse
kuten sumu
pois Hog selkään.



No hog voisi olla vaikka pahkasika?

Kaipaisinko Nodin sivuille rinnalle käännöksiä suomeksi? Kyllä, jos uskoisin että ne ovat alunperin kirjoitettu suomeksi. Mutta en usko niin olevan. Joku teksteissä tihkuvista äänistä väittää että ne ovat alkuperäisiä alkuperäisillä kielellä kirjoitettuja alkuperärunoja.

Alkuperäihminen = aborginaali.


Kokoelma päättyy runoon MÄYRY:

We avoid risks in life
to make it safe
for the death to catch up.

Summer is gone.
It's time to saddle up!

Life is proposal
not a statement
to put your name under.




No mikäs, eikun hypätään satulaan
ja sallikaa kavioiden kopajata



:-)


Tikkis Turussa, kirjamessuilta hengissä selvinneenä 4.10.2013



torstai 3. lokakuuta 2013

Pihanreunan vanha puu
uhkaa korkeuksistaan
kaatua myrskyissä.

Yksi epäilty laho oksanhaara sahattiin viime vuonna jo poikki.
Runko korvasi yhdessä kesässä tilalle rehevät versot,


että elämä on
ja se ottaa paikansa


ja että nyt syksyllä
maahan putoavat irtolehdet

olisivat mitenkään
lopullinen ratkaisu



Suuressa maailmassa teekutsuliike
pyörittää
globaalisti talouttaan

ennustamatta teenlehdistä
tietää mitä tästä seuraa,

että vajaa yksi prosentti
on valtaenemmistö


nyt tuulee lännestä
ja aurinko lämmittää


harha että kaikki
on erinomaisesti
järjestyksessä






keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Lähentelevä

talvi 
  on kirjattu 
         allakkaan

eurooppalaisin kirjaimin

      & arabian numeroin



lämmin
syksy 

ei vielä silti räntää, 
joskus vähän pakkastako yöllä, 


     kuivalla polulla 

       jokunen kuollut lehti 


   milloin lehti kuolee,
   kun se irtoaa 
   ja se jää tuulenvireen 
   armoille?



Kun on vähän sanomista,

       tyhjä roskis pöydän alla

talveen on kymmenen viikkoa 


tilastollisesti

jokavuotinen 
   ihmisten silmille pöllyävä 
                              talvi
 
        on tilasto

joka on valehtelun   synonyymi


kuin kuuluisi poliitikon pölinä


      jos joku uskoo johonkin


               vaikkua
                    korvissa         
                      
                              tai


          onttoon puuhun

 



tiistai 1. lokakuuta 2013


Vuotava raja -
yhteinen jaettu valo
tiristyy läpi