keskiviikko 31. joulukuuta 2008

Loppuvuoden runot

Kirjoittelen tekstejä ja muita haamuiluja erilaisiin vihkoihin. Nyt yksi alkaa täyttyä. Selasin siitä talteen muutaman kolmirivisen, ne ovat haikuja jos niistä löytyy vuodenaikaan vihje. Muuten olkoot vain kolmirivisiä. Lopullisia runojako? Pikemminkin käsinkirjoitetusta kirjoituslabrasta kalastettuja. Tavujako? Ainakin jokunen.

1.
Keskiyön varjot
häilyvät valaistussa ikkunassa --
TV.n murhasarja.

2.
Aikainen aamu --
roska-auto kolistaa.
Jatkan uniani.

3.
Sammunut katuvalo,
ja mustan kuun aika --
täysi pimeys.



Hyvää Uutta vuotta 2009. Vanhan joutanee unohtaa.

tiistai 30. joulukuuta 2008

Ja että kukat kukkivat alasti

Paavo Haavikko
Prosperon runot
Art House 2001

Otsikko on lainaus sivulta 44. Prosperon runot lukaisin uudenvuoden aatonaattona. Mietin että en rupea siitä erityisempää analyysiä leikkimään. Mutta sitten rupesin kirjoittamaan muuten, Prosperon runojen pohjalta, niistä huolimatta. Kursiivit ovat lainauksia kyseisestä kirjasta, siis Haavikon tekstiä. Muuten Tikkasta.

Jos patentoisi tuulen

Tätä talven tuulta
ei liene kukaan kaivannut,
tai tilannut.

Joessa on jääriitteessä sulia kohtia,
joki virtaa
ja tuuli liikuttelee jääriitettä.

On myrsky mutta ei siipiä.


Tämä talvi ei ole vieläkään talvi.
Lumesta on pulaa,
työnantajat haluavat laskea palkkoja.
Eikä lyhyen puolipäivän aurinkokaan paista,
pilviä on monta kerrosta.

Myydään ne Kiinaan?

Koska lumi on valkoista
niin enkeleitä on olemassa.


Puhun, tai olen puhumatta,
mitä tuulesta jää mieleen
kun tyyntyy
ja kuulee miten kaikki vanhenee ympärillämme,

kuinka pitkään katukivet kestävät?

Askel askeleelta vanhus vähenee.

Kun tämä vuosi on ylihuomisen jälkeen historiaa
niin miksi sitä pitää juhlia,
aikaa sinällään syntyy koko ajan uutta.

Kuten joenrannan puolilaho ja vammainen paju,
versoaa se,
jos on keväällä enää pystyssä.


Tämä runo on hävinnyt. Tässä kaikki mitä on
jäljellä. Ei juuri muuta kuin itse asia.



Turussa 30.12.2008
Juhani Tikkanen

Kursiiviosuus lainattu ilman lupaa Paavo Haavikon Prosperon runot-teoksesta.

maanantai 29. joulukuuta 2008

Asfaltin menneisyys

Kävelin asfaltilla. Siinä oli senverran jäätä että oli liukasta. Jalkakäytävän vieressä paljas katu. Talvipäivän seisaus on takana päin mutta odotettavissa kuukausi pari vuoden kylmintä päivää. Onpa se nyt kylmää, - 2 Celciusta. Lumesta ei tietoa.

Kylmä asvalttikatu --
miljoona vuotta sitten
kukkaiskedossa?

sunnuntai 28. joulukuuta 2008

Olivier Messiaen, Livre du Saint Sacrement

En musiikista niin teorioista tiedä enkä ole kaikkiruokainenkaan. Jotain Jazzista olen lystikseni kirjoitellut. Kuten vaikkapa Harlemista.
Nyt iski himo kehua Keski-Porin kirkon uusia urkuja. Kanttori Juhani Romppanen on siellä urkurina. Entisillä uruilla hän soitti Marcia-CD.n vuonna 2002, ja uusilla vuonna 2007 valmistuneilla Paschen Kiel uruilla In Paradisum -levyn.
Levy päättyy sävellykseen: Charles-Marie Widor; (1844-1937) Symphony No. 6 in G minor, Op.42 No.2. Kävin julkistuskonsertissa Romppasta kuulemassa. Istuskelin parvella puisella penkillä ja pitelin kuvaannollisesti hatustani kiinni. Muutenkin epäjärjestyksessä olevat hiukseni taisivat Romppasen esittämässä finaalissa käväistä Keski-Porin kirkon katossa. Kun Romppanen lopetti konsertin, oltiin jonkin aikaa ihan hiljaa. Vasta sitten taputettiin. Ja pitkään.

Marcia - levystä ja takavuosien Keski-Porin kirkon urkumusiikkikonserteissa polkupyörällä käyneenä innostuin niin että kirjoitin runokokoelman Kymmenentuhatta urkupilliä vuonna 2002.

Vuoden 2008 syksyn Porin konserttisarjan urkuri Jan Lehtolan urkukonserttiin en jostain syystä ehtinyt. Mutta eilen lauantaina klo 22.05 alkaen Yle 1 soitti äänitteen: Olivier Messiaen 100 vuotta: "Livre du Saint Sacrement”, Pyhän sakramentin kirja.
Urkurina siis nyt Jan Lehtola. Kyseessä on Messiaenin viimeinen urkuteos vuodelta 1984. (Äänitetty Keski-Porin kirkossa 26.10.2008)

Kuuntelin luurit korvilla Keski-Porin kirkon urkuja. (Luureilla on hieman parempi äänentoisto kun kaiuttimilla, sitä paitsi kymmenen jälkeen illalla ei saane pitää suurta meteliä.)

Kuuntelin miten Porin urkupillit soivat:

täyteläisen tasaista sointua, parin äänen päällä kulkee toinen, irrallaan, häiriintymättä. Tunne että Porin urut eivät metelöi mutta jos soittaja sitä haluaa niin Porin urut tuntuvat jaksavan täsmälleen siten kuin urkuri haluaa. Ei nöyrästi, vaan niin että on itsestään selvää että nyt soi Urut, eikä mikään elektroninen transistorikyhäelmä.

Ei puhetta että urut soivat kiltisti, pikemminkin niin että Keski-Porin kirkon urkuja kuunnellessa kuulijan on oltava kiltti. Uskottava mitä kuulee. Niin ehdottoman yksiselitteisen monipuolisen täydellisesti Keski- Porin Kirkon urut mielestäni soivat. Siinä ihmisen kannattaa mielestäni olla hiljaa.

Muutaman kerran ihailin korvieni dynamiikkaa, erotin hienot ja kuulaat soinnit, ne hiipivät kirkkosaliin kuten uskonpuhdistus aikoinaan, sitten mukaan tulee joukkue muita urkupillejä, kaikki erikseen vireessä, soivat täsmälleen kuten pitääkin, ei tietoakaan että astmaa tai muuta köhää näiden urkujen lähelläkään olisi. Eivätkä urut tunnu hämmentyvän jos urkuri pyytää vähän enemmän ja useamman äänen samalla kertaa. Porin urut antavat kaikki äänet, ei voimalla vaan rauhallisella itsestäänselvyydellä. Tuntuu että Keski-Porin kirkon urut pystyisivät mihin vain.

Kuitenkin nämäkin urut ovat ihmisen rakentamat. Pitäisikö sittenkin jaksaa uskoa ihmisiin.

Jos olisin istunut penkillä olisin kai pidellyt penkistä kiinni että varmasti jokainen pienempikin urkupillin äännähdys kuuluisi eikä häipyisi kirkkosalin kattoon. Siellä ne sävelet toki käyvätkin vuorollaan, kaikuvat hallitun soveliaasti, antavat tilaa uusille sävelille. Tuntevat oman yksinkertaisen arvonsa.

Klikkaa tätä riviä, niin löydät Porin uruista tietoa

Olivier Messiaen (10. joulukuuta 1908 – 27. huhtikuuta 1992) oli ranskalainen säveltäjä ja urkuri.

Livre du Saint Sacrement (1984)
Pyhän sakramentin kirja

I Adoro te
Kunnioitan sinua
II La Source de Vie
Elämän lähde
III Le Dieu caché
Salattu Jumala
IV Acte de Foi
Uskontunnustus
V Puer natus est nobis
On poika meille syntynyt
VI La manne et le Pain de Vie
Manna ja elämän leipä
VII Les ressuscités et la lumière de Vie
Kuolleista herätetyt ja elämän valo
VIII Institution de l’Eucharistie
Ehtoollisen asettaminen
IX Les ténèbres
Pimeys
X La Résurrection du Christ
Kristuksen ylösnouseminen
XI L’apparition du Christ ressuscité
à Marie-Madeleine
Ylösnousseen Kristuksen ilmestyminen
Magdalan Marialle
XII La Transsubstantiation
Transsubstantiaatio
XIII Les deux murailles d’eau
Kaksi vesimuuria
XIV Prière avant la communion
Rukous ennen ehtoollista
XV La joie de la grâce
Armon ilo
XVI Prière apres la communion
Rukous ehtoollisen jälkeen
XVII La Présence multipliée
Moninkertainen läsnäolo
XVIII Offrande et Alleluia final
Uhri ja päätöshalleluja



Messiaen’in runoudesta (englanniksi)

lauantai 27. joulukuuta 2008

Säätiedotus

Että on lakannut satamasta tarkoittaa kirkastuvaa taivasta ja viileneviä aikoja. Pihalla pyrähti pari pulua; jokos ne suunnittelevat pesäjuttuja? Aurinko pilkahti näkösälle, ja vaimon Päivänsini pullautti yhden hennon sinisen kukan katsomaan sitä ikkunan läpi. Orava oli eilen ahkera, tänään en oravaa havainnut. Eilinen harakka tuntui olevan mietteissään.

kylmä talven tuuli
puhaltaa harakanpesän lävitse --
yksikään tähti ei nuku

perjantai 26. joulukuuta 2008

Jouluisia aiheita kasattuna yhteen:

1.

Joulukuinen aamu –
ei lunta
vain pitkä uneton yö


2.

Joululomalla
YK-sotilas kävelee
aseettomana


3.

Hiljainen tienvarsi –
kynttilät lepattavat.
Autoja ajaa ohi.


Tästä samasta kynttiläaiheesta hautaruno:

Hiljainen hautuusmaa –
kynttilä repattaa
Joulupäivän.

torstai 25. joulukuuta 2008

Joulun tähtitaivas

Jouluyönä oli pientä pakkasta. Matalalla viistävät parit pilvet tuskin palelivat; pilven homma on olla taivaalla niin kylmässä kuin lämpimälläkin. Ei se meille taida kuulua. Lainaan tähän pari päivää sitten kirjoittamaani haikua:

Repaleisten pilvien
välissä samea tähti --
Jouluyö!

22.12. sarjasta jäi yksi jälkijättöinen yli:

Takapihalla
koivun latvaa paleltaa --
joulukuun tuuli


keskiviikko 24. joulukuuta 2008

Joulun Ilosanomaa pitää julistaa!

Jouluaatto valkeni ilman sateita. Lumisateesta emme olisi narisseet. Kuvassa Inkun öinen pihavalo. Siinä se urheana tuikki vanhan riivinraudan suojassa. Takapihan orava sitä kävi katsomassa, sanoiko että "tsirk" tai sinnepäin. Naapuri oli ripotellut pihalle oravalle joulusyötävää.

Joululyhtyvalon suojuksen giljotiinin näköinen leikkuri toi mieleeni työnantajien Joulurahan julistuksen, eli vaatimus palkkojen alentamisesta. Kun on lama. Ja jollei ole lamaa, niin näillä puheillahan se saadaan aikaiseksi. Työnantaja varmaankin tarkoitti hyvää, joulunsanomaa omille kannattajille, ovathan he nyt vallassa. Eikun VM.ssä.

Kuten Tiernapojatkin julistavat sapelit kädessään Joulun Ilosanomaa, niin iloitaan kaikki yhdessä! Ei tästä muuten mitään tule, tai synny. Mistä niitä sapeleita saa?

Iloista Joulua kaikille, myös ihmisille!

Ajatukseni
että puu ei koskaan kuihdu
oli väärä

(Issa Kogarashi-teoksen sivulla 36.)

tiistai 23. joulukuuta 2008

Alkaa valjeta


Talvipäivänseisaus jäi taakse ja tänään aurinko oli keskipäivällä Turun Kauppatorilla jo noin korkealla. Antaa uskoa että valo voittaa. Pimeydenkö, vai pahat asiat? Tulkintaoikeus on aina vahvimmilla; mutta keskipäivällä se oli aurinko. ,-)

Keskipäivän aurinko
kurkottelee mukaan
Turun torikauppaan

maanantai 22. joulukuuta 2008

Joulukuinen sarja

1.

Takapihalla
vaahteran oksa jäätyy --
joulukuun myrsky


2.

Joulu lähestyy --
kuusimetsässä kuusen
sydäntä särkee


3.

Jäätävä tuuli --
lähipubin edessä
savuke hehkuu

sunnuntai 21. joulukuuta 2008

Julistus Sorretun Auringon puolesta

Nyt saisi jo riittää!

Yhdistetyt valtion tuottavuushankkeet ja muut luonnonlait ovat painaneet aurinkomme alas,
niin alas että Aurinkoa ei päästetä nousemaan kuin vasta aamuyhdeksän jälkeen.
Ja makuulle hänet pakotetaan,
kuten hoivakotien vanhukset,
heti iltapäivän kello kolmen kahvihetken jälkeen.

Mitä tehneekään koko pitkän yön,
taivaskin niin pilvessä että ei koko päivänä anna edes vihjettä.

Valtion tuottavuushankkeen mukaistahan Auringon alasajo toki on, mutta mitä sanovat muut maailman ihmiset,

Afrikan murjaaneilta kuitenkaan kysymättä,
- Soneran lankalinjat kuumenevat liikaa,
eikä Afganistanin villanviljelijöitäkään nyt voi häiritä,
lammasseimessä voi olla vaikka pikkulampaiden aika.

Omin yhdistetyin piristevapain voimin meidän pitää itse urheasti
itsemme voittaa: aurinko takaisin taivaalle!

Vaadimme että sekä nykyinen että tuleva oppositio yhdistyvät
nykyisiin ja menneisyyden hallitsijoihin,

tekevät sovun,

katsovat että joulupöydässä on tarpeeksi lautasia,
- haarukoista ei liene niin väliä, kunhan on lusikoita,

ja niin luottaen yhteisesti puhallemme oman aurinkomme
noususuhdanteeseen taas.

Olisimme koko maailman etunenässä, mallina ulkomaille,
kuten ruotsille, tanskalle, ja muille kaukaisille pippurinkasvun maille.

Jatkokevennykseksi yksi Issan talvituuli-aiheinen haiku Kokarashi-teoksesta:

talven tuulessa
sika hihittelee
unissaan


Turussa, Pimeänä Talvipäivänseisauksen aamuna 2008, Tikkis

lauantai 20. joulukuuta 2008

Etkö sinäkään
pidä talven sateesta --
laiska aurinko?

perjantai 19. joulukuuta 2008

Kiva kun teelasissa on vielä kulaus

Vain viikko ja joulun huminat alkavat olla ohi
ja päivä alkaa pidetä
ja aletaan odotella Uutta Vuotta!

Turussa sataa. Rännit valuvat. Niitä saa kauppaan kahlatessa väistellä. Ostin soosiin valkosipulia ja jauhelihaa ja herkkusieniä. Nyt ne tirisevät perunakattilan vieressä. Tuntuvat viihtyvän.

Issalta tähän yksi Kogarashi-tuotos sivulta 21:

Kotikyläni
on ikävällä tuulella --
talvinen sade


Itse painiskelin tämmöisen pienen tekstin kanssa, julkaisen sen täällä suomenkielisellä puolella:

Pimeä ilta --
molempien teelaseissa
on vielä kulaus

torstai 18. joulukuuta 2008

Jonathan Brannen, pwoermd




nocean



(Jonathan Brannen asuu Minnesotassa ja julkaissut mm. tusinan verran runokokoelmia.)





eialtamerta




(Suomennos j.t.)

Toinen Brannen-pwoermd:




oceon





valtmerell


(Suom. tulkinta J.T.)

keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Pienet runot tehdään pienillä koneilla


Selitystä: Ensinnäkin olen ollut viime viikonlopusta flunssassa; päätä särkee, oksetti yhden illan, kivisti ja kovisti seuraavan yön, eikä maistunut edes konjakki. Tautini lienee siis pahempaa laatua. Mutta: Joulupukki kantoi minulle pienen kirjoituskoneen, joka kuvassa on hukkunut vanhan kunnon Keytronic-näppiksen taakse. Paperitela nousee ylös ja siellä on sen näköinen kaukalo johon voisi sekoittaa kirjoitustussia, ja ruveta pensselillä kalligrafioimaan. Olen joskus osannut, klassista kiinaa. Onkohan missään sitä tussikiveä enää?

Näytiksi nostin vuoden 2008 Joulukortin. ISBN numeroa en sille tänä vuonna saanut, enkä ole enää varmaa koskeeko kyseinen laki tuollaisia julkaisuja, edes. Painoskin oli pieni, 120 kpl, loppui parahisti, pieni lisäpainos kai koneisiin.

Selvitys Kolmen Mutkan Majaan: Sehän julkaisi meidän Ogura Hyakunin Isshun. Sen painos loppui myös käsistä, mutta kysyntä ei liene kuitenkaan niin vetävää että edes pientä parinsadan kappaleen lisäpainosta kannattaa lähteä tilaamaan. ?

Kolmen Mutkan Majan pääprojektin rahoilla kustansin myös oman 40-vuotisen juhlakokoelmani, Laihakuun vuonna 2006. Ja nyt sitten edelleen tämän pikkuisen Kogarashin, joka on talvisten tuulien trilogiani viimeinen osa. Ensi vuonna pohditaan uusia, jos pohditaan.

Kiitokset O-P.lle kirjoituskoneesta. Otan sen käyttöönoton vakavaan harkintaan.

Lainaan tähän Kogarashista sivulta 11 yhtä runoa:
 
Postilaatikko
seisoo lumihangessa,
tulee hämärä.

tiistai 16. joulukuuta 2008

Talviyö:
syvässä unessa,
minä olen kissa



Copyright by Jack Calmitz. Suom. J.T.
Lähde: Roadrunner 2007.

Lisäksi Issalta vuoden 1825 teksti:


nalkuttaa, nalkuttaa -
uusi sake
hupenee




maanantai 15. joulukuuta 2008

Clark Coolidge

Clark Coolidge on amerikkalainen runoilija. Syntynyt 1939. Hän on sanonut saaneensa runouteensa potkua Jack Kerouacista. - Kukapa ei olisi. Pari hänen runoaan löytyy Lännen kieli - antologiasta. Lueskelin muutamana iltapuhteena yhtä hänen lyhyttä runoaan; Noon Point.

Keskipäivän kohta.

Luulen että kirjoitin tänään runon mutta en oikein tiedä.
Vaikka käyn kiinni puiden vapinaan mutta minä en anna taukoa.
Valoista on jokainen pois, me näemme sen kaiken niin hyvin.
Mistään ei pidetä huolta, kaikki valehtelee.
Kaikki nousee.


Coolidge murtaa normaalit lauserakenteet ja laajentaa runouden rajoittunutta sanastoa. Ylläolevasta runosta voisi hyvällä omallatunnolla tehdä pari muutakin sisältöä laajentavaa tulkintaa. Käännös tahtoo aina olla alkuperäistä latteampi. Joskus värikkäämpikin. Mutta tuskin koskaan tarkka alkuperäinen kopio.

Tuota runoa on käytetty myös esimerkkinä vaihe-siirto-runoudesta. En ole suomalaisista runoteorioista löytänyt siitä esityksiä. Vaihesiirto on ymmärrettävimmillään vaihtovirtatekniikassa; sitä kautta minä siitä edes jotain tajusin.

Kukapa ei ainakin ole yrittänyt? Siirrättää vaiheita. Nehän siirtyvät luonnossa ihan luonnostaankin. Siitähän paljolti sähköinen elämäkin saa potkunsa. Sähinänsä.


Label:
Coolidge Clark

sunnuntai 14. joulukuuta 2008

Kylmä talviyö –
vanhasta puubuddhasta
saisi hyvän tulen




Copyright by Buson (1716-1783), suom. j.t.


kylmä lattia -
tähtien kirkas valo
lakaisee lämmöt


(Tikkis)

lauantai 13. joulukuuta 2008

Issan retiisit

Retiisi on vanha viljelykasvi. Se on kotoisin Kiinasta, jossa sitä on viljelty jo monien tuhansien vuosien ajan. Eurooppaan se on tuotu 1500-luvulla.

Retiisin eri lajikkeiden mukulan koko, muoto ja väri vaihtelevat. Ne voivat olla pyöreitä tai pitkänomaisia ja väriltään punaisia, punavalkeita, valkeita tai mustia. Pitkiä valkeita retiisejä kutsutaan jääpuikkoretiiseiksi. Retiisi muistuttaa maultaan retikkaa. Retiisi sisältämä sinappiöljy tekee sen mausta kirpeän.

Retiisiä voi syödä sellaisenaan tai käyttää ruokien koristeluun. Retiisiä voi käyttää myös salaateissa, voileivillä tai juustotarjottimella, pataruuissa ja keitoissa.

Itäaasialaista valkoista retikkaa kutsutaan daikoniksi. Daikonin yleisin lajike on porkkanan muotoinen ja miedon makuinen. Se on 20–35 cm:n pituinen ja 5–10 cm:n paksuinen.

Käänsin pari Issan retiisihaikua vuoden 2008 joulukorttiini Kogarashi


Vaikka kylmä
talvinen sade tulisi
säästän tämän retiisin.


Talvi saapuu
majalleni --
laiha retiisi


sake on loppu,
tätä minun elämääni --
kylmä yö

Viimeinen ei ole retiisi, mutta sopii aiheeltaan lähestyvään talvituulien (kogarashien) aikaan.

perjantai 12. joulukuuta 2008

Guy Goffette

Pilvinen iltapäivä oli hämärä, ei ihan räntää sadellut mutta täysikuu ei maanpinnalle näe. Mietin mitä puuhasin tänään. Oli vapaapäivä.

Ensin tuli nuohooja. Käski avata pellit. Hän kiipusti katolle. Tuli sisään ja tyhjensi uunin sisältä tuhkaa. Keittiön hellasta sitä löytyi enemmän.

Sitten luin sähköposteja, listin muutaman spammin littanaksi, mietin että mitä matoja tai paholaisia sieltä muuta koneelleni tihkuu.

Jatkoin Pekka Kejosesta kirjoittelua; löysin pari hänen kokoelmaansa divareista. Löytyy tästä blogista pari päivää historian suuntaan.

Sitten kaivoin unohtuneen kirjan hyllystä:
Guy Goffette
Luvassa elämä
WSOY 2004

Suomentanut Pentti Holappa, entinen kulttuuriministeri.

Selasin sen läpi, mietin mitä mietin, jäin kiinni sivulle 32:
Mitäpä kiireestä ja entäpä jos huominen
on vain purjeeton ja airoton jolla, 
silta tyhjyyden yllä. Kuvittele alexandrialaista 
vanhusta, hänen kätkettyä aarrettaan


Omistus Kavafisille. Muistin miten joskus seikkailin Alexandrian rannoilla, veneenveistäjällä oli pieni mutta lujan näköinen vene, tai jolla. Kysäisin sen hintaa, olisin sen voinut ostaakin. Hilata jollakin konstilla laivaan, saada kipparilta luvan. Olisi ikäänkuin paluumatkalla ylimääräinen pelastusjolla. Ei siinäkään tainnut melaa eikä purjetta olla. En kuitenkaan ostanut. Nyt mietin että millä rannoilla se räntäsateessa kyyköttäisi.

   Lumimyrsky -- 
   vedän verhot ikkunaan 
   kahvin ajaksi


torstai 11. joulukuuta 2008

Ekumeeninen kynttilätähti Turussa


Unohdin että Turun Tuomiokirkkoon olisi voinut mennä kuuntelemaan ekumeniaa. Unohdimme tarkan alkamisajan.
Kävelimme kirkkosillan yli ja räpsin pokkarikameralla pari kuvaa. Valon puute tuntui olevan kameran automatiikalle helppo räpsäys, mitä nyt akku ilmaisi olevansa köyhä.
Katsellessamme hehkulampuilla valaistua joulukuusta ja tähden muotoon aseteltuja kynttelöitä tunsimme että on joku joka uhmaa talven pimeyttä: valo!

Kynttilan valo
uhmaa iltatuulessa
pimeyden voimaa

keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Pekka Kejonen

Löysin divareista muutaman kirjan:

Pekka Kejonen
Walkman, minä se olen
(WSOY 2004)

Mastodontin muistijäljet
(WSOY 2008)

Kejosen Walkman oli muutenkin jäänyt jotenkin havaitsematta, tosin minulta jää usein seuraamatta mitä virallisella runoussektorilla julkaistaan. Nämä olivat mukavia löytöjä. Mastodontti jatkaa ja keskustelee (..vastaan tulee / runoja lausuva poika / delfiinin selässä ) siitä minkä Walkman aloitti. (Vain harva uskaltaa olla / oman juoksunsa jänis.)


Walkman on hyvän kokoinen kokoelma, sivuja on 126. Sikermiä on VII joka aiheuttaa muutaman blanko sivun keskelle kokoelmaa. Siinä kohtaa lukija saa levätä ja sivunvaihtokäsi liikuntaa.
En tiedä on tämä seuraava ihan kokonainen runo, mutta minua tässä viehätti ilmastotieteellinen konkretia:

Kirkkauden hinta on
kylmyys.

(Walkman sivulla 32.) Siitä kun Kejonen julkaisi Deatnu-kirjansa, Talvipäivänseisaus ja Kevätpäiväntasaus, hän on muuttunut. Ikäänkuin Kejonen olisi muuttanut. Vilppulaan. Että runoilija kirjoittaa seudulta jossa itse on ei liene väärin. Päinvastoin. Siitä missä on läsnä on kirjoitettava. Seuraava ote voisi olla mistä vain:
 
Muheva kuu nousee katsomaan
riemua siitä
että minä olen
ja syksy on.

(Walkman sivulla 43). Puujalkavitsi muistaisi että syksy saa. Kejonen ei hairahtele.
Ja saaminen on sitäpaitsi tässä suotu kuulle. Japanissa runoilijat kommentoivat toinen toistensa runoja, jatkavat siitä mihin toinen jäi. Onko Kejonen Walkmanin sivun 35 runossa jatkamassa Pentti Saarikosken pohtimista siitä Missä asennossa haluaa olla kuollut kun Kejonen kirjoittaa:

Seiso suorassa
kun olet näkösällä.
Vasta arkussa asetut
oikeaan muotoosi.

Mastodontin muistijäjlet on jaettu VII sikermään. Helpottaa lukemisen rytmitystä?
Mastodontissa tuntuisi olevan aavistuksen verran muistelujen makua yleisen runollisen sanailun seassa. Yleismaalmallista runoutta, ei enempää mutta mielestäni ihan riittävästi. Siteeraus sivulta 77:

Elämä alkaa illansuussa
kun muistot venyttelevät itsensä hereille.

Kejonen kirjoittaa ja julkaisee vankkkaan tahtiin. Ikäänkuin perhoskalastaja joka koskessa napaansa myöten itseään vilvoitellen tempoo tasaiseen tahtiin kaloja, - ja päästää ne sitten takaisin. Uimaan. Jatkamaan elämään. Tee onkimille kaloillesi mitä itse haluaisit sinulle tehtävän.

Joki opetti minulle tämän:
katson kaikkea maisemaa
kuin ensimmäistä
tai viimeistä kertaa.

Sivun 33 tuotos. Mikäpä näitä on lukiessa. Sivuja on 116, eli nykynormaalia kenties tuhdimpi kokoelma, mutta tasapainoisen kokoinen, kuten jos koskikala on suurempi mitä siima jaksaa niin se saattaa karata. Ja sekös on perhoskalastajalle häpeä.

Kejosen runot eivät häpeä, eivät karkaa. Kejosesta itsestään en olisi yhtä varma.

---

Vanhalla kotisivullani olen jutellut seuraavista Pekka Kejosen kokoelmista:


Suruttoman saattohoito
(WSOY 2005.)

Kevätpäiväntasaus
(WSOY 2000.)

Mansardikattoinen mieli
(WSOY 2006.)

Talvipäivänseisaus
(WSOY 1998.)

tiistai 9. joulukuuta 2008

London, Reposaari


Tämän talon nimi on London, Reposaaressa. Kuuluisa talo. Kuvanottohetkellä usva suojeli sitä tunkeilevalta valokuvaajalta, minulta. Kamerani tuntui naksuttavan vastaan mutta kielsin häneltä salamoinnin ilon. Sumu on iloa.

Usvan takana
metsän reunassa talo
leikkii piilosta

Refsöö


Reposaari on paikka mistä pääsee ihan vesirajaan ja edessä on meri. Tähän kuvaan löysin rannan edustan luodon. Se nousee vieläkin reilut puoli metriä sadassa vuodessa. Ei voi uskoa että uusi jääkausi voi olla tulossa, ihan tuotapikaa, arviolta satatuhatta vuotta. Vai miten se oli. Minne mentäisiin?


Usva mereltä
huuhtelee kalliota --
aalto loiskahtaa

maanantai 8. joulukuuta 2008


Hämärä usva,
sadetihkuinen taivas --
kaislat kostuvat

sunnuntai 7. joulukuuta 2008

Itsenäisyys

Se pitää ansaita joka päivä uudelleen, sanoiko Kekkonen niin.
Taisi tietää.

Itsenäisyyspäivän paraati oli Turussa, tarkoitti suljettuja katuja.
Aurajoessa risteili vastavirtaan muutama vene,
joki ei ollut jäässä
eivätkä paatit juuttuneet saveen.

Liput liehuivat,
orkesteri soitti marssimusiikkia,
rivistöt asettivat jalkansa sen tahtiin.

Neljä lentokonetta ylittivät kaupungin,
palasivat jonnekin. Helikopterit ilmoittivat myös olevansa.

Illalla kaikki tärkeät ihmiset noudattivat presidentin kutsua,
ja illalla oli yhtä pimeää
kuin tähän aikaan vuodesta iltaisin on,

kuu oli puolikkaana
ja taivas itsenäisen
taivaallinen.

Illalla katsoin Edvin Laineen elokuvan. Mietin että miten Molmbergin vastaava siitä erosi. Lopputulos oli molemmissa sama,
jäimme eloon.

Olemme itsenäisiä.

lauantai 6. joulukuuta 2008

Pari Issaa


taas ja taas
talven sade lakkaa
alkaa



talven ensi sade --
lähden ulos ostamaan
päivällistä


Tästä nousee liuta kysymyksiä; 'ensimmäinen sade', eli on ollut siis poutaa. Miksi Issa ei ole poudan aikana kauppaan lähtenyt, vaan vasta nyt kun sade piiskaa silmille? Ja ruokavarastot ovat siis niin lopussa että ulos on pakko lähteä. Miksi ruoka on loppunut. - Eikö aikaisemmin ole ollut rahaa ostaa.

Haiku oikeastaan vasta alkaa kirjoittumaan lukijassaan, kirjoit-taja antaa vain kolmella rivillä aiheet, ikään kuin ristisana-tehtävän, tai sudokun.


(Tekstit ovat julkaisustani Kogarashi vuodelta 2008.)

perjantai 5. joulukuuta 2008


makaan sohvalla,
näen unta että liukastun
jäisellä tiellä


Tuo teksti on Kogarashi-julkaisustani vuodelta 2008.
Kutsun sitä haikuksi vaikka tavuja on 5-8-5.

Olen pitkään asiasta omantunnovaivoja ja traumoja kärsineenä englanninkielisten haikujan kautta vakuuttunut että hyvää sisältöä ei pidä latistaa sen takia että siihen saisi 5-7-5 tavua.

Se ei sinällään ole teknisesti ylivertaisen vaikeata, onpahan mielestäni melko usein ihan turhaa.

Tuonkin saisi jotenkin puserrettua direktiiviin:

Makaan sohvalla --
pelkään että liukastun
jäisellä tiellä

Pöh. Ei tuo ole mikään runo?

Sohvaperuna
hätkähtää säpsähtäen --
maantie livettää

(Hmn, ihan hauskakin ?)

torstai 4. joulukuuta 2008

Issa ja hiirulaisen kolo


ohut seinä --
hiiren kolosta
tulee kylmää

keskiviikko 3. joulukuuta 2008

Carl Philipp Emanuel Bach (1714-1788)

Carl oli Isä-Bachin ensimmäisen avioliiton yksi pojista. Säveltäjä.
(Isä Bach 1685-1750.)

Tutkielma
oikeasta tavasta
soittaa klaveeria.


Tämä teos ilmestyi omakustanteena vuonna 1753. (Saksaksi, Saksassa.)

Miltä kuulostaa kaksoishele, entä liukuhele.

Kuuntelen Johann Christian Bachin (1735-1782) Sonaattia G Duurille, Op. 7, No 1. Allegro. (6 min 4. sek.)

Pianon kimpussa Alberto Nosé.
Mietin kuunnellassani putkivahvistimen äänentoistoa että miltä sonaatti olisi kuulostanut klavichordilla käheisin helein hilkutellusti liukutellen soitettuna.

Mikäs tuota on isolla pianolla pimputellessa kun kaikupohja on vahva ja eheä,
kuin taannoin tilauksessa käväissyt sadan vuoden valtakunnan kanslian pyökkivahvistettu ovi,

tai tiukkasyisen, kylmässä lujittuneen vaahteran viululle antaman kuulauden ja voimaisen vahvuuden sävel. Nyt piano on yksin, yksi soittaja, pianisti. Klavieeri?

Kuuntelen kuusi minuuttia, neljä sekuntia. Ääni toistuu hehkuputkien hiloilta kaiuttimen paperisiin kartioihin. Minun korvani ovat ja kuulevat, ei musiikin kuulemiseen sen enempää tarvita.

Hilavitkutin saa mielessäni lisämerkityksen.

tiistai 2. joulukuuta 2008

Yksi Joulukortin teksti


hellassa palaa tuli
savu sekoittuu talvimyrskyyn

pilven värinen taivas
kuin mustia savupyörteitä

teevesi kiehuu
istun ja katson ulos ikkunasta

odotus että tee hautuu
palelen lämpimässä keittiössä

Kokeilen tuossa myös kaksirivistä tekniikkaa. Ilmestyy Jouluksi 2008 julkaisussa, jonka nimi on Kogarashi. Tänä vuonna siinä ei ole ISBN-numeroa. Sivuja on 44.

maanantai 1. joulukuuta 2008

Pari Issan haikua


Taittaa
kananpojalta niskat --
kylmä yö


Talvinen tuuli --
kymmenentuhatta lintua
kiroilee!

Joulukorttijulkaisusta Kogarashi pari haikua.
Issan aikoina kogarashi tarkoitti kuivaa tuulista päivää pitkän syksyn ja talven aikana. Haikuissa kogarashi luetaan vuodenaika-sanana talveksi.