keskiviikko 31. joulukuuta 2008

Loppuvuoden runot

Kirjoittelen tekstejä ja muita haamuiluja erilaisiin vihkoihin. Nyt yksi alkaa täyttyä. Selasin siitä talteen muutaman kolmirivisen, ne ovat haikuja jos niistä löytyy vuodenaikaan vihje. Muuten olkoot vain kolmirivisiä. Lopullisia runojako? Pikemminkin käsinkirjoitetusta kirjoituslabrasta kalastettuja. Tavujako? Ainakin jokunen.

1.
Keskiyön varjot
häilyvät valaistussa ikkunassa --
TV.n murhasarja.

2.
Aikainen aamu --
roska-auto kolistaa.
Jatkan uniani.

3.
Sammunut katuvalo,
ja mustan kuun aika --
täysi pimeys.



Hyvää Uutta vuotta 2009. Vanhan joutanee unohtaa.

tiistai 30. joulukuuta 2008

Ja että kukat kukkivat alasti

Paavo Haavikko
Prosperon runot
Art House 2001

Otsikko on lainaus sivulta 44. Prosperon runot lukaisin uudenvuoden aatonaattona. Mietin että en rupea siitä erityisempää analyysiä leikkimään. Mutta sitten rupesin kirjoittamaan muuten, Prosperon runojen pohjalta, niistä huolimatta. Kursiivit ovat lainauksia kyseisestä kirjasta, siis Haavikon tekstiä. Muuten Tikkasta.

Jos patentoisi tuulen

Tätä talven tuulta
ei liene kukaan kaivannut,
tai tilannut.

Joessa on jääriitteessä sulia kohtia,
joki virtaa
ja tuuli liikuttelee jääriitettä.

On myrsky mutta ei siipiä.


Tämä talvi ei ole vieläkään talvi.
Lumesta on pulaa,
työnantajat haluavat laskea palkkoja.
Eikä lyhyen puolipäivän aurinkokaan paista,
pilviä on monta kerrosta.

Myydään ne Kiinaan?

Koska lumi on valkoista
niin enkeleitä on olemassa.


Puhun, tai olen puhumatta,
mitä tuulesta jää mieleen
kun tyyntyy
ja kuulee miten kaikki vanhenee ympärillämme,

kuinka pitkään katukivet kestävät?

Askel askeleelta vanhus vähenee.

Kun tämä vuosi on ylihuomisen jälkeen historiaa
niin miksi sitä pitää juhlia,
aikaa sinällään syntyy koko ajan uutta.

Kuten joenrannan puolilaho ja vammainen paju,
versoaa se,
jos on keväällä enää pystyssä.


Tämä runo on hävinnyt. Tässä kaikki mitä on
jäljellä. Ei juuri muuta kuin itse asia.



Turussa 30.12.2008
Juhani Tikkanen

Kursiiviosuus lainattu ilman lupaa Paavo Haavikon Prosperon runot-teoksesta.

maanantai 29. joulukuuta 2008

Asfaltin menneisyys

Kävelin asfaltilla. Siinä oli senverran jäätä että oli liukasta. Jalkakäytävän vieressä paljas katu. Talvipäivän seisaus on takana päin mutta odotettavissa kuukausi pari vuoden kylmintä päivää. Onpa se nyt kylmää, - 2 Celciusta. Lumesta ei tietoa.

Kylmä asvalttikatu --
miljoona vuotta sitten
kukkaiskedossa?

sunnuntai 28. joulukuuta 2008

Olivier Messiaen, Livre du Saint Sacrement

En musiikista niin teorioista tiedä enkä ole kaikkiruokainenkaan. Jotain Jazzista olen lystikseni kirjoitellut. Kuten vaikkapa Harlemista.
Nyt iski himo kehua Keski-Porin kirkon uusia urkuja. Kanttori Juhani Romppanen on siellä urkurina. Entisillä uruilla hän soitti Marcia-CD.n vuonna 2002, ja uusilla vuonna 2007 valmistuneilla Paschen Kiel uruilla In Paradisum -levyn.
Levy päättyy sävellykseen: Charles-Marie Widor; (1844-1937) Symphony No. 6 in G minor, Op.42 No.2. Kävin julkistuskonsertissa Romppasta kuulemassa. Istuskelin parvella puisella penkillä ja pitelin kuvaannollisesti hatustani kiinni. Muutenkin epäjärjestyksessä olevat hiukseni taisivat Romppasen esittämässä finaalissa käväistä Keski-Porin kirkon katossa. Kun Romppanen lopetti konsertin, oltiin jonkin aikaa ihan hiljaa. Vasta sitten taputettiin. Ja pitkään.

Marcia - levystä ja takavuosien Keski-Porin kirkon urkumusiikkikonserteissa polkupyörällä käyneenä innostuin niin että kirjoitin runokokoelman Kymmenentuhatta urkupilliä vuonna 2002.

Vuoden 2008 syksyn Porin konserttisarjan urkuri Jan Lehtolan urkukonserttiin en jostain syystä ehtinyt. Mutta eilen lauantaina klo 22.05 alkaen Yle 1 soitti äänitteen: Olivier Messiaen 100 vuotta: "Livre du Saint Sacrement”, Pyhän sakramentin kirja.
Urkurina siis nyt Jan Lehtola. Kyseessä on Messiaenin viimeinen urkuteos vuodelta 1984. (Äänitetty Keski-Porin kirkossa 26.10.2008)

Kuuntelin luurit korvilla Keski-Porin kirkon urkuja. (Luureilla on hieman parempi äänentoisto kun kaiuttimilla, sitä paitsi kymmenen jälkeen illalla ei saane pitää suurta meteliä.)

Kuuntelin miten Porin urkupillit soivat:

täyteläisen tasaista sointua, parin äänen päällä kulkee toinen, irrallaan, häiriintymättä. Tunne että Porin urut eivät metelöi mutta jos soittaja sitä haluaa niin Porin urut tuntuvat jaksavan täsmälleen siten kuin urkuri haluaa. Ei nöyrästi, vaan niin että on itsestään selvää että nyt soi Urut, eikä mikään elektroninen transistorikyhäelmä.

Ei puhetta että urut soivat kiltisti, pikemminkin niin että Keski-Porin kirkon urkuja kuunnellessa kuulijan on oltava kiltti. Uskottava mitä kuulee. Niin ehdottoman yksiselitteisen monipuolisen täydellisesti Keski- Porin Kirkon urut mielestäni soivat. Siinä ihmisen kannattaa mielestäni olla hiljaa.

Muutaman kerran ihailin korvieni dynamiikkaa, erotin hienot ja kuulaat soinnit, ne hiipivät kirkkosaliin kuten uskonpuhdistus aikoinaan, sitten mukaan tulee joukkue muita urkupillejä, kaikki erikseen vireessä, soivat täsmälleen kuten pitääkin, ei tietoakaan että astmaa tai muuta köhää näiden urkujen lähelläkään olisi. Eivätkä urut tunnu hämmentyvän jos urkuri pyytää vähän enemmän ja useamman äänen samalla kertaa. Porin urut antavat kaikki äänet, ei voimalla vaan rauhallisella itsestäänselvyydellä. Tuntuu että Keski-Porin kirkon urut pystyisivät mihin vain.

Kuitenkin nämäkin urut ovat ihmisen rakentamat. Pitäisikö sittenkin jaksaa uskoa ihmisiin.

Jos olisin istunut penkillä olisin kai pidellyt penkistä kiinni että varmasti jokainen pienempikin urkupillin äännähdys kuuluisi eikä häipyisi kirkkosalin kattoon. Siellä ne sävelet toki käyvätkin vuorollaan, kaikuvat hallitun soveliaasti, antavat tilaa uusille sävelille. Tuntevat oman yksinkertaisen arvonsa.

Klikkaa tätä riviä, niin löydät Porin uruista tietoa

Olivier Messiaen (10. joulukuuta 1908 – 27. huhtikuuta 1992) oli ranskalainen säveltäjä ja urkuri.

Livre du Saint Sacrement (1984)
Pyhän sakramentin kirja

I Adoro te
Kunnioitan sinua
II La Source de Vie
Elämän lähde
III Le Dieu caché
Salattu Jumala
IV Acte de Foi
Uskontunnustus
V Puer natus est nobis
On poika meille syntynyt
VI La manne et le Pain de Vie
Manna ja elämän leipä
VII Les ressuscités et la lumière de Vie
Kuolleista herätetyt ja elämän valo
VIII Institution de l’Eucharistie
Ehtoollisen asettaminen
IX Les ténèbres
Pimeys
X La Résurrection du Christ
Kristuksen ylösnouseminen
XI L’apparition du Christ ressuscité
à Marie-Madeleine
Ylösnousseen Kristuksen ilmestyminen
Magdalan Marialle
XII La Transsubstantiation
Transsubstantiaatio
XIII Les deux murailles d’eau
Kaksi vesimuuria
XIV Prière avant la communion
Rukous ennen ehtoollista
XV La joie de la grâce
Armon ilo
XVI Prière apres la communion
Rukous ehtoollisen jälkeen
XVII La Présence multipliée
Moninkertainen läsnäolo
XVIII Offrande et Alleluia final
Uhri ja päätöshalleluja



Messiaen’in runoudesta (englanniksi)

lauantai 27. joulukuuta 2008

Säätiedotus

Että on lakannut satamasta tarkoittaa kirkastuvaa taivasta ja viileneviä aikoja. Pihalla pyrähti pari pulua; jokos ne suunnittelevat pesäjuttuja? Aurinko pilkahti näkösälle, ja vaimon Päivänsini pullautti yhden hennon sinisen kukan katsomaan sitä ikkunan läpi. Orava oli eilen ahkera, tänään en oravaa havainnut. Eilinen harakka tuntui olevan mietteissään.

kylmä talven tuuli
puhaltaa harakanpesän lävitse --
yksikään tähti ei nuku

perjantai 26. joulukuuta 2008

Jouluisia aiheita kasattuna yhteen:

1.

Joulukuinen aamu –
ei lunta
vain pitkä uneton yö


2.

Joululomalla
YK-sotilas kävelee
aseettomana


3.

Hiljainen tienvarsi –
kynttilät lepattavat.
Autoja ajaa ohi.


Tästä samasta kynttiläaiheesta hautaruno:

Hiljainen hautuusmaa –
kynttilä repattaa
Joulupäivän.

torstai 25. joulukuuta 2008

Joulun tähtitaivas

Jouluyönä oli pientä pakkasta. Matalalla viistävät parit pilvet tuskin palelivat; pilven homma on olla taivaalla niin kylmässä kuin lämpimälläkin. Ei se meille taida kuulua. Lainaan tähän pari päivää sitten kirjoittamaani haikua:

Repaleisten pilvien
välissä samea tähti --
Jouluyö!

22.12. sarjasta jäi yksi jälkijättöinen yli:

Takapihalla
koivun latvaa paleltaa --
joulukuun tuuli


keskiviikko 24. joulukuuta 2008

Joulun Ilosanomaa pitää julistaa!

Jouluaatto valkeni ilman sateita. Lumisateesta emme olisi narisseet. Kuvassa Inkun öinen pihavalo. Siinä se urheana tuikki vanhan riivinraudan suojassa. Takapihan orava sitä kävi katsomassa, sanoiko että "tsirk" tai sinnepäin. Naapuri oli ripotellut pihalle oravalle joulusyötävää.

Joululyhtyvalon suojuksen giljotiinin näköinen leikkuri toi mieleeni työnantajien Joulurahan julistuksen, eli vaatimus palkkojen alentamisesta. Kun on lama. Ja jollei ole lamaa, niin näillä puheillahan se saadaan aikaiseksi. Työnantaja varmaankin tarkoitti hyvää, joulunsanomaa omille kannattajille, ovathan he nyt vallassa. Eikun VM.ssä.

Kuten Tiernapojatkin julistavat sapelit kädessään Joulun Ilosanomaa, niin iloitaan kaikki yhdessä! Ei tästä muuten mitään tule, tai synny. Mistä niitä sapeleita saa?

Iloista Joulua kaikille, myös ihmisille!

Ajatukseni
että puu ei koskaan kuihdu
oli väärä

(Issa Kogarashi-teoksen sivulla 36.)

tiistai 23. joulukuuta 2008

Alkaa valjeta


Talvipäivänseisaus jäi taakse ja tänään aurinko oli keskipäivällä Turun Kauppatorilla jo noin korkealla. Antaa uskoa että valo voittaa. Pimeydenkö, vai pahat asiat? Tulkintaoikeus on aina vahvimmilla; mutta keskipäivällä se oli aurinko. ,-)

Keskipäivän aurinko
kurkottelee mukaan
Turun torikauppaan

maanantai 22. joulukuuta 2008

Joulukuinen sarja

1.

Takapihalla
vaahteran oksa jäätyy --
joulukuun myrsky


2.

Joulu lähestyy --
kuusimetsässä kuusen
sydäntä särkee


3.

Jäätävä tuuli --
lähipubin edessä
savuke hehkuu

sunnuntai 21. joulukuuta 2008

Julistus Sorretun Auringon puolesta

Nyt saisi jo riittää!

Yhdistetyt valtion tuottavuushankkeet ja muut luonnonlait ovat painaneet aurinkomme alas,
niin alas että Aurinkoa ei päästetä nousemaan kuin vasta aamuyhdeksän jälkeen.
Ja makuulle hänet pakotetaan,
kuten hoivakotien vanhukset,
heti iltapäivän kello kolmen kahvihetken jälkeen.

Mitä tehneekään koko pitkän yön,
taivaskin niin pilvessä että ei koko päivänä anna edes vihjettä.

Valtion tuottavuushankkeen mukaistahan Auringon alasajo toki on, mutta mitä sanovat muut maailman ihmiset,

Afrikan murjaaneilta kuitenkaan kysymättä,
- Soneran lankalinjat kuumenevat liikaa,
eikä Afganistanin villanviljelijöitäkään nyt voi häiritä,
lammasseimessä voi olla vaikka pikkulampaiden aika.

Omin yhdistetyin piristevapain voimin meidän pitää itse urheasti
itsemme voittaa: aurinko takaisin taivaalle!

Vaadimme että sekä nykyinen että tuleva oppositio yhdistyvät
nykyisiin ja menneisyyden hallitsijoihin,

tekevät sovun,

katsovat että joulupöydässä on tarpeeksi lautasia,
- haarukoista ei liene niin väliä, kunhan on lusikoita,

ja niin luottaen yhteisesti puhallemme oman aurinkomme
noususuhdanteeseen taas.

Olisimme koko maailman etunenässä, mallina ulkomaille,
kuten ruotsille, tanskalle, ja muille kaukaisille pippurinkasvun maille.

Jatkokevennykseksi yksi Issan talvituuli-aiheinen haiku Kokarashi-teoksesta:

talven tuulessa
sika hihittelee
unissaan


Turussa, Pimeänä Talvipäivänseisauksen aamuna 2008, Tikkis

lauantai 20. joulukuuta 2008

Etkö sinäkään
pidä talven sateesta --
laiska aurinko?

perjantai 19. joulukuuta 2008

Kiva kun teelasissa on vielä kulaus

Vain viikko ja joulun huminat alkavat olla ohi
ja päivä alkaa pidetä
ja aletaan odotella Uutta Vuotta!

Turussa sataa. Rännit valuvat. Niitä saa kauppaan kahlatessa väistellä. Ostin soosiin valkosipulia ja jauhelihaa ja herkkusieniä. Nyt ne tirisevät perunakattilan vieressä. Tuntuvat viihtyvän.

Issalta tähän yksi Kogarashi-tuotos sivulta 21:

Kotikyläni
on ikävällä tuulella --
talvinen sade


Itse painiskelin tämmöisen pienen tekstin kanssa, julkaisen sen täällä suomenkielisellä puolella:

Pimeä ilta --
molempien teelaseissa
on vielä kulaus

torstai 18. joulukuuta 2008

Jonathan Brannen, pwoermd




nocean



(Jonathan Brannen asuu Minnesotassa ja julkaissut mm. tusinan verran runokokoelmia.)





eialtamerta




(Suomennos j.t.)

Toinen Brannen-pwoermd:




oceon





valtmerell


(Suom. tulkinta J.T.)

keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Pienet runot tehdään pienillä koneilla


Selitystä: Ensinnäkin olen ollut viime viikonlopusta flunssassa; päätä särkee, oksetti yhden illan, kivisti ja kovisti seuraavan yön, eikä maistunut edes konjakki. Tautini lienee siis pahempaa laatua. Mutta: Joulupukki kantoi minulle pienen kirjoituskoneen, joka kuvassa on hukkunut vanhan kunnon Keytronic-näppiksen taakse. Paperitela nousee ylös ja siellä on sen näköinen kaukalo johon voisi sekoittaa kirjoitustussia, ja ruveta pensselillä kalligrafioimaan. Olen joskus osannut, klassista kiinaa. Onkohan missään sitä tussikiveä enää?

Näytiksi nostin vuoden 2008 Joulukortin. ISBN numeroa en sille tänä vuonna saanut, enkä ole enää varmaa koskeeko kyseinen laki tuollaisia julkaisuja, edes. Painoskin oli pieni, 120 kpl, loppui parahisti, pieni lisäpainos kai koneisiin.

Selvitys Kolmen Mutkan Majaan: Sehän julkaisi meidän Ogura Hyakunin Isshun. Sen painos loppui myös käsistä, mutta kysyntä ei liene kuitenkaan niin vetävää että edes pientä parinsadan kappaleen lisäpainosta kannattaa lähteä tilaamaan. ?

Kolmen Mutkan Majan pääprojektin rahoilla kustansin myös oman 40-vuotisen juhlakokoelmani, Laihakuun vuonna 2006. Ja nyt sitten edelleen tämän pikkuisen Kogarashin, joka on talvisten tuulien trilogiani viimeinen osa. Ensi vuonna pohditaan uusia, jos pohditaan.

Kiitokset O-P.lle kirjoituskoneesta. Otan sen käyttöönoton vakavaan harkintaan.

Lainaan tähän Kogarashista sivulta 11 yhtä runoa:
 
Postilaatikko
seisoo lumihangessa,
tulee hämärä.

tiistai 16. joulukuuta 2008

Talviyö:
syvässä unessa,
minä olen kissa



Copyright by Jack Calmitz. Suom. J.T.
Lähde: Roadrunner 2007.

Lisäksi Issalta vuoden 1825 teksti:


nalkuttaa, nalkuttaa -
uusi sake
hupenee




maanantai 15. joulukuuta 2008

Clark Coolidge

Clark Coolidge on amerikkalainen runoilija. Syntynyt 1939. Hän on sanonut saaneensa runouteensa potkua Jack Kerouacista. - Kukapa ei olisi. Pari hänen runoaan löytyy Lännen kieli - antologiasta. Lueskelin muutamana iltapuhteena yhtä hänen lyhyttä runoaan; Noon Point.

Keskipäivän kohta.

Luulen että kirjoitin tänään runon mutta en oikein tiedä.
Vaikka käyn kiinni puiden vapinaan mutta minä en anna taukoa.
Valoista on jokainen pois, me näemme sen kaiken niin hyvin.
Mistään ei pidetä huolta, kaikki valehtelee.
Kaikki nousee.


Coolidge murtaa normaalit lauserakenteet ja laajentaa runouden rajoittunutta sanastoa. Ylläolevasta runosta voisi hyvällä omallatunnolla tehdä pari muutakin sisältöä laajentavaa tulkintaa. Käännös tahtoo aina olla alkuperäistä latteampi. Joskus värikkäämpikin. Mutta tuskin koskaan tarkka alkuperäinen kopio.

Tuota runoa on käytetty myös esimerkkinä vaihe-siirto-runoudesta. En ole suomalaisista runoteorioista löytänyt siitä esityksiä. Vaihesiirto on ymmärrettävimmillään vaihtovirtatekniikassa; sitä kautta minä siitä edes jotain tajusin.

Kukapa ei ainakin ole yrittänyt? Siirrättää vaiheita. Nehän siirtyvät luonnossa ihan luonnostaankin. Siitähän paljolti sähköinen elämäkin saa potkunsa. Sähinänsä.


Label:
Coolidge Clark

sunnuntai 14. joulukuuta 2008

Kylmä talviyö –
vanhasta puubuddhasta
saisi hyvän tulen




Copyright by Buson (1716-1783), suom. j.t.


kylmä lattia -
tähtien kirkas valo
lakaisee lämmöt


(Tikkis)

lauantai 13. joulukuuta 2008

Issan retiisit

Retiisi on vanha viljelykasvi. Se on kotoisin Kiinasta, jossa sitä on viljelty jo monien tuhansien vuosien ajan. Eurooppaan se on tuotu 1500-luvulla.

Retiisin eri lajikkeiden mukulan koko, muoto ja väri vaihtelevat. Ne voivat olla pyöreitä tai pitkänomaisia ja väriltään punaisia, punavalkeita, valkeita tai mustia. Pitkiä valkeita retiisejä kutsutaan jääpuikkoretiiseiksi. Retiisi muistuttaa maultaan retikkaa. Retiisi sisältämä sinappiöljy tekee sen mausta kirpeän.

Retiisiä voi syödä sellaisenaan tai käyttää ruokien koristeluun. Retiisiä voi käyttää myös salaateissa, voileivillä tai juustotarjottimella, pataruuissa ja keitoissa.

Itäaasialaista valkoista retikkaa kutsutaan daikoniksi. Daikonin yleisin lajike on porkkanan muotoinen ja miedon makuinen. Se on 20–35 cm:n pituinen ja 5–10 cm:n paksuinen.

Käänsin pari Issan retiisihaikua vuoden 2008 joulukorttiini Kogarashi


Vaikka kylmä
talvinen sade tulisi
säästän tämän retiisin.


Talvi saapuu
majalleni --
laiha retiisi


sake on loppu,
tätä minun elämääni --
kylmä yö

Viimeinen ei ole retiisi, mutta sopii aiheeltaan lähestyvään talvituulien (kogarashien) aikaan.

perjantai 12. joulukuuta 2008

Guy Goffette

Pilvinen iltapäivä oli hämärä, ei ihan räntää sadellut mutta täysikuu ei maanpinnalle näe. Mietin mitä puuhasin tänään. Oli vapaapäivä.

Ensin tuli nuohooja. Käski avata pellit. Hän kiipusti katolle. Tuli sisään ja tyhjensi uunin sisältä tuhkaa. Keittiön hellasta sitä löytyi enemmän.

Sitten luin sähköposteja, listin muutaman spammin littanaksi, mietin että mitä matoja tai paholaisia sieltä muuta koneelleni tihkuu.

Jatkoin Pekka Kejosesta kirjoittelua; löysin pari hänen kokoelmaansa divareista. Löytyy tästä blogista pari päivää historian suuntaan.

Sitten kaivoin unohtuneen kirjan hyllystä:
Guy Goffette
Luvassa elämä
WSOY 2004

Suomentanut Pentti Holappa, entinen kulttuuriministeri.

Selasin sen läpi, mietin mitä mietin, jäin kiinni sivulle 32:
Mitäpä kiireestä ja entäpä jos huominen
on vain purjeeton ja airoton jolla, 
silta tyhjyyden yllä. Kuvittele alexandrialaista 
vanhusta, hänen kätkettyä aarrettaan


Omistus Kavafisille. Muistin miten joskus seikkailin Alexandrian rannoilla, veneenveistäjällä oli pieni mutta lujan näköinen vene, tai jolla. Kysäisin sen hintaa, olisin sen voinut ostaakin. Hilata jollakin konstilla laivaan, saada kipparilta luvan. Olisi ikäänkuin paluumatkalla ylimääräinen pelastusjolla. Ei siinäkään tainnut melaa eikä purjetta olla. En kuitenkaan ostanut. Nyt mietin että millä rannoilla se räntäsateessa kyyköttäisi.

   Lumimyrsky -- 
   vedän verhot ikkunaan 
   kahvin ajaksi


torstai 11. joulukuuta 2008

Ekumeeninen kynttilätähti Turussa


Unohdin että Turun Tuomiokirkkoon olisi voinut mennä kuuntelemaan ekumeniaa. Unohdimme tarkan alkamisajan.
Kävelimme kirkkosillan yli ja räpsin pokkarikameralla pari kuvaa. Valon puute tuntui olevan kameran automatiikalle helppo räpsäys, mitä nyt akku ilmaisi olevansa köyhä.
Katsellessamme hehkulampuilla valaistua joulukuusta ja tähden muotoon aseteltuja kynttelöitä tunsimme että on joku joka uhmaa talven pimeyttä: valo!

Kynttilan valo
uhmaa iltatuulessa
pimeyden voimaa

keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Pekka Kejonen

Löysin divareista muutaman kirjan:

Pekka Kejonen
Walkman, minä se olen
(WSOY 2004)

Mastodontin muistijäljet
(WSOY 2008)

Kejosen Walkman oli muutenkin jäänyt jotenkin havaitsematta, tosin minulta jää usein seuraamatta mitä virallisella runoussektorilla julkaistaan. Nämä olivat mukavia löytöjä. Mastodontti jatkaa ja keskustelee (..vastaan tulee / runoja lausuva poika / delfiinin selässä ) siitä minkä Walkman aloitti. (Vain harva uskaltaa olla / oman juoksunsa jänis.)


Walkman on hyvän kokoinen kokoelma, sivuja on 126. Sikermiä on VII joka aiheuttaa muutaman blanko sivun keskelle kokoelmaa. Siinä kohtaa lukija saa levätä ja sivunvaihtokäsi liikuntaa.
En tiedä on tämä seuraava ihan kokonainen runo, mutta minua tässä viehätti ilmastotieteellinen konkretia:

Kirkkauden hinta on
kylmyys.

(Walkman sivulla 32.) Siitä kun Kejonen julkaisi Deatnu-kirjansa, Talvipäivänseisaus ja Kevätpäiväntasaus, hän on muuttunut. Ikäänkuin Kejonen olisi muuttanut. Vilppulaan. Että runoilija kirjoittaa seudulta jossa itse on ei liene väärin. Päinvastoin. Siitä missä on läsnä on kirjoitettava. Seuraava ote voisi olla mistä vain:
 
Muheva kuu nousee katsomaan
riemua siitä
että minä olen
ja syksy on.

(Walkman sivulla 43). Puujalkavitsi muistaisi että syksy saa. Kejonen ei hairahtele.
Ja saaminen on sitäpaitsi tässä suotu kuulle. Japanissa runoilijat kommentoivat toinen toistensa runoja, jatkavat siitä mihin toinen jäi. Onko Kejonen Walkmanin sivun 35 runossa jatkamassa Pentti Saarikosken pohtimista siitä Missä asennossa haluaa olla kuollut kun Kejonen kirjoittaa:

Seiso suorassa
kun olet näkösällä.
Vasta arkussa asetut
oikeaan muotoosi.

Mastodontin muistijäjlet on jaettu VII sikermään. Helpottaa lukemisen rytmitystä?
Mastodontissa tuntuisi olevan aavistuksen verran muistelujen makua yleisen runollisen sanailun seassa. Yleismaalmallista runoutta, ei enempää mutta mielestäni ihan riittävästi. Siteeraus sivulta 77:

Elämä alkaa illansuussa
kun muistot venyttelevät itsensä hereille.

Kejonen kirjoittaa ja julkaisee vankkkaan tahtiin. Ikäänkuin perhoskalastaja joka koskessa napaansa myöten itseään vilvoitellen tempoo tasaiseen tahtiin kaloja, - ja päästää ne sitten takaisin. Uimaan. Jatkamaan elämään. Tee onkimille kaloillesi mitä itse haluaisit sinulle tehtävän.

Joki opetti minulle tämän:
katson kaikkea maisemaa
kuin ensimmäistä
tai viimeistä kertaa.

Sivun 33 tuotos. Mikäpä näitä on lukiessa. Sivuja on 116, eli nykynormaalia kenties tuhdimpi kokoelma, mutta tasapainoisen kokoinen, kuten jos koskikala on suurempi mitä siima jaksaa niin se saattaa karata. Ja sekös on perhoskalastajalle häpeä.

Kejosen runot eivät häpeä, eivät karkaa. Kejosesta itsestään en olisi yhtä varma.

---

Vanhalla kotisivullani olen jutellut seuraavista Pekka Kejosen kokoelmista:


Suruttoman saattohoito
(WSOY 2005.)

Kevätpäiväntasaus
(WSOY 2000.)

Mansardikattoinen mieli
(WSOY 2006.)

Talvipäivänseisaus
(WSOY 1998.)

tiistai 9. joulukuuta 2008

London, Reposaari


Tämän talon nimi on London, Reposaaressa. Kuuluisa talo. Kuvanottohetkellä usva suojeli sitä tunkeilevalta valokuvaajalta, minulta. Kamerani tuntui naksuttavan vastaan mutta kielsin häneltä salamoinnin ilon. Sumu on iloa.

Usvan takana
metsän reunassa talo
leikkii piilosta

Refsöö


Reposaari on paikka mistä pääsee ihan vesirajaan ja edessä on meri. Tähän kuvaan löysin rannan edustan luodon. Se nousee vieläkin reilut puoli metriä sadassa vuodessa. Ei voi uskoa että uusi jääkausi voi olla tulossa, ihan tuotapikaa, arviolta satatuhatta vuotta. Vai miten se oli. Minne mentäisiin?


Usva mereltä
huuhtelee kalliota --
aalto loiskahtaa

maanantai 8. joulukuuta 2008


Hämärä usva,
sadetihkuinen taivas --
kaislat kostuvat

sunnuntai 7. joulukuuta 2008

Itsenäisyys

Se pitää ansaita joka päivä uudelleen, sanoiko Kekkonen niin.
Taisi tietää.

Itsenäisyyspäivän paraati oli Turussa, tarkoitti suljettuja katuja.
Aurajoessa risteili vastavirtaan muutama vene,
joki ei ollut jäässä
eivätkä paatit juuttuneet saveen.

Liput liehuivat,
orkesteri soitti marssimusiikkia,
rivistöt asettivat jalkansa sen tahtiin.

Neljä lentokonetta ylittivät kaupungin,
palasivat jonnekin. Helikopterit ilmoittivat myös olevansa.

Illalla kaikki tärkeät ihmiset noudattivat presidentin kutsua,
ja illalla oli yhtä pimeää
kuin tähän aikaan vuodesta iltaisin on,

kuu oli puolikkaana
ja taivas itsenäisen
taivaallinen.

Illalla katsoin Edvin Laineen elokuvan. Mietin että miten Molmbergin vastaava siitä erosi. Lopputulos oli molemmissa sama,
jäimme eloon.

Olemme itsenäisiä.

lauantai 6. joulukuuta 2008

Pari Issaa


taas ja taas
talven sade lakkaa
alkaa



talven ensi sade --
lähden ulos ostamaan
päivällistä


Tästä nousee liuta kysymyksiä; 'ensimmäinen sade', eli on ollut siis poutaa. Miksi Issa ei ole poudan aikana kauppaan lähtenyt, vaan vasta nyt kun sade piiskaa silmille? Ja ruokavarastot ovat siis niin lopussa että ulos on pakko lähteä. Miksi ruoka on loppunut. - Eikö aikaisemmin ole ollut rahaa ostaa.

Haiku oikeastaan vasta alkaa kirjoittumaan lukijassaan, kirjoit-taja antaa vain kolmella rivillä aiheet, ikään kuin ristisana-tehtävän, tai sudokun.


(Tekstit ovat julkaisustani Kogarashi vuodelta 2008.)

perjantai 5. joulukuuta 2008


makaan sohvalla,
näen unta että liukastun
jäisellä tiellä


Tuo teksti on Kogarashi-julkaisustani vuodelta 2008.
Kutsun sitä haikuksi vaikka tavuja on 5-8-5.

Olen pitkään asiasta omantunnovaivoja ja traumoja kärsineenä englanninkielisten haikujan kautta vakuuttunut että hyvää sisältöä ei pidä latistaa sen takia että siihen saisi 5-7-5 tavua.

Se ei sinällään ole teknisesti ylivertaisen vaikeata, onpahan mielestäni melko usein ihan turhaa.

Tuonkin saisi jotenkin puserrettua direktiiviin:

Makaan sohvalla --
pelkään että liukastun
jäisellä tiellä

Pöh. Ei tuo ole mikään runo?

Sohvaperuna
hätkähtää säpsähtäen --
maantie livettää

(Hmn, ihan hauskakin ?)

torstai 4. joulukuuta 2008

Issa ja hiirulaisen kolo


ohut seinä --
hiiren kolosta
tulee kylmää

keskiviikko 3. joulukuuta 2008

Carl Philipp Emanuel Bach (1714-1788)

Carl oli Isä-Bachin ensimmäisen avioliiton yksi pojista. Säveltäjä.
(Isä Bach 1685-1750.)

Tutkielma
oikeasta tavasta
soittaa klaveeria.


Tämä teos ilmestyi omakustanteena vuonna 1753. (Saksaksi, Saksassa.)

Miltä kuulostaa kaksoishele, entä liukuhele.

Kuuntelen Johann Christian Bachin (1735-1782) Sonaattia G Duurille, Op. 7, No 1. Allegro. (6 min 4. sek.)

Pianon kimpussa Alberto Nosé.
Mietin kuunnellassani putkivahvistimen äänentoistoa että miltä sonaatti olisi kuulostanut klavichordilla käheisin helein hilkutellusti liukutellen soitettuna.

Mikäs tuota on isolla pianolla pimputellessa kun kaikupohja on vahva ja eheä,
kuin taannoin tilauksessa käväissyt sadan vuoden valtakunnan kanslian pyökkivahvistettu ovi,

tai tiukkasyisen, kylmässä lujittuneen vaahteran viululle antaman kuulauden ja voimaisen vahvuuden sävel. Nyt piano on yksin, yksi soittaja, pianisti. Klavieeri?

Kuuntelen kuusi minuuttia, neljä sekuntia. Ääni toistuu hehkuputkien hiloilta kaiuttimen paperisiin kartioihin. Minun korvani ovat ja kuulevat, ei musiikin kuulemiseen sen enempää tarvita.

Hilavitkutin saa mielessäni lisämerkityksen.

tiistai 2. joulukuuta 2008

Yksi Joulukortin teksti


hellassa palaa tuli
savu sekoittuu talvimyrskyyn

pilven värinen taivas
kuin mustia savupyörteitä

teevesi kiehuu
istun ja katson ulos ikkunasta

odotus että tee hautuu
palelen lämpimässä keittiössä

Kokeilen tuossa myös kaksirivistä tekniikkaa. Ilmestyy Jouluksi 2008 julkaisussa, jonka nimi on Kogarashi. Tänä vuonna siinä ei ole ISBN-numeroa. Sivuja on 44.

maanantai 1. joulukuuta 2008

Pari Issan haikua


Taittaa
kananpojalta niskat --
kylmä yö


Talvinen tuuli --
kymmenentuhatta lintua
kiroilee!

Joulukorttijulkaisusta Kogarashi pari haikua.
Issan aikoina kogarashi tarkoitti kuivaa tuulista päivää pitkän syksyn ja talven aikana. Haikuissa kogarashi luetaan vuodenaika-sanana talveksi.

sunnuntai 30. marraskuuta 2008

Issaa tulevaan Jouluun

Issaa tulevasta joulukortistani:


sateinen talviyö --
ilman lasta
hirvi huutaa

Hirvi, shika, japaninhirvi, täysin peuran näköinen mutta on silti hirvi. Ei peurakaan ihan väärin olisi kääntää.

Issa ei paatostele, eli miksi peura tai hirvi on ilman lasta. Arvoitus jää lukijan kannettavaksi.


Vielä yksi Issa:


Syksyn kylmä --
minne tahansa menen
kaikilla on koti.


(suomexi j.t.)

lauantai 29. marraskuuta 2008


Kamferipuun juuret
kostuvat hiljaa sateella
talven sadeilma

Copyright by Buson (1716-1783), suom. j.t.


korkki narahtaa
mummon tippapullosta -
sydämen syke

perjantai 28. marraskuuta 2008

PieniRunoKilpailu

Joulu hyökkää ja joulukortin teko on käsillä. Se on vienyt parit iltapuhteet. Ilmestyy kuitenkin jouluksi, mutta ei tänä vuonna ISBN - numerolla.

Tuli ja Savu 3/2008 ilmestyi. Siinähän olivat ne kuuluisat ennakkoon kovasti odotetut Sofi Oksasenkin runot. Takakannessa julistettiin Pieni Runo Kilpailu. Ohjeet pienirunokilpailu.blogspot.com. Pieniä runoja voi lähettää osoitteeseen pienirunokilpailu (at) gmail.com.

Lähetin sinne tänään muutaman ehdokkaan, josta yhden julkistan tässä:

vuostaus

Sana lähtee sanasta vuosi, kulkee synergeettisen kehityskurvan jonka alapäässä on sana vuotaa.

Markku Paasonen kirjoitti esikoisessaan Aurinkopunos (WSOY 1997):

lankarullasta joka ei kerro
langanpäätään, paperiliittimistä jotka
ovat niin ohuita ettei niillä
ole mitään erityistä sanottavaa

torstai 27. marraskuuta 2008


polkupyöräni
erityisemmin innostu
talvimyrskystä


keskiviikko 26. marraskuuta 2008


Sulavaa räntää -
odotan innokkaana
lumimyrskyjä


tiistai 25. marraskuuta 2008



vanhojen autojen
taivaassa on vapaita
parkkipaikkoja?


maanantai 24. marraskuuta 2008

Tyyntynyttä lunta tuulten jälkeen

Lähdin tiistai aamulla junalla Helsinkiin. Varmuuden vuoksi lähdin tuntia aikaisemmalla junalla, onhan eteläisessä Suomessa satanut lunta ja uutisten mukaan maailma on vaarassa epä-pelastua tämän oudon luonnonilmiön vuoksi. Turusta itään edetessä junan ikkunasta tosiaan lumimaisemat valkenivat ja luntakin oli, puissa, teillä, pelloilla. Kahvia pahvimukista ryystäessäni värkkäsin lyhyen runon, haikun:

Lunta polulla --
harakka lentää puusta
toiseen puuhun.


Tuo on jatkoa, tai toisinto, kuten seuraavakin, kts. http://www.saunalahti.fi/~juhatik/kymmenen/june2007.htm

uninen aamu --
harakka häiriköi
nukkuvaa mustarastasta


http://www.saunalahti.fi/~juhatik/kymmenen/june2007.htm

Venäläistä Avant_gardea

Käyn silloin tällöin kahlaamassa Ron Sillimanin blogia. Siellä on usein mielenkiintoisia (runo)linkkejä. Nyt löysin sieltä linkin venäläiseen avant-gardeen:


http://www.getty.edu/research/conducting_research/digitized_collections/russian_avant-garde/pdfs.html


Siellä on mm. PDF tiedostona Majakovskin Tragedia vuodelta 1914 scannattuna:


http://archives.getty.edu:30008/getty_images/digitalresources/russian_ag/pdfs/gri_88-B27107.pdf

(Vladimir Mayakovsky
Vladimir Maiakovskii: Tragediia
(Vladimir Mayakovsky: A Tragedy)
Moscow, 1914)

Ron Sillimanin blogi on vahva ajankohtainen linkistö runouteen, pääosin Englanninkieliseen. Olen itse löytänyt sieltä linkkejä seuratessani monta mielenkiintoista tutustumisen arvoista kohdetta.

Muuta ajankohtaista:
Lumimyräkkä tuntuu menneen ohi ja jättäneen Turun pääosin rauhaan.

sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Lumimyrskyä hakemassa

Kuvitettu kertomus lumimyrskyä etsimässä Turussa. Kävelyllä vaimoni lisäksi vanha Pentax Water Resistant kameran raato, jonka tarkennuskyky vanhuuttaan jo vähän haalistunut.

Matkalle lähtiessä tapasimme naapurin. Huomatkaa eritoten molempien rouvien kimaltelevat heijastimet!
Lumimyrsky lähestyi, tai jopa oli jo kohdalla. Räppäsin toisen kuvan!
Menimme alas Aurajoen rantaan polulle. Siellä oli suojaisaa. Puut olivat valaistut joten otin kuvan käsivaralta ja ilman salamaa. (Että puu ei säikähtäisi.)

Sillan alta olisimme voineet kiivetä ylös oikealle. Siinä oli kuitenkin vihainen viesti, joten ei sitten. Emme menneet sinne. Rappusten kivetys olisi ihan mainiosti ollut kiipustettavissa, ja vanhoja ihmisiä (!) varten olisi kaiteetkin. Emme silti lähteneet kiipeämään. Ei.



Kävelypolun kaupungin puolelta näpsäisin käsivaralta kuvan Sibbe Museon vanhasta tammesta. Koska kuvaan sopi samaan hintaan toinenkin kohde otin siihen kirkon.

Takaisin tullessa Helsinginkadun alkupäässä vilahteli autoja. Ne eivät hidastaneet vaikka otin risteyksestä taidevalokuvaa. Käsivaralta. Valotus: kamera sai itse päättää.




Ennenkuin kävelimme suojaiselle kotipihalle otin vielä kadulta viimeisen kuvan. Muutama lumihaituli kiinnittyi salaman iskemänä digitaaliseen kennoon ja sitten tietokoneen kovalle levyllä USB kaapelia pitkin.

Tarinan päiväys: 23. marraskuuta 2008

lauantai 22. marraskuuta 2008


Lunta kadulla --
huurteinen puu kurottuu
kohti valoa

perjantai 21. marraskuuta 2008

Issa

Ravistelen taas kerran
tyhjää lekkeriä ...
kylmä yö.


Issa vuonna 1819. Ja sisältöhän on selvä, Issa raasun sake on loppu.

Keitto kiehuu,
höyry kuin aita --
räntäsade


Ikäänkuin kiehuvasta keitosta kohoava höyry suojelisi Issaa ulkona kylmässä satavalta räntäsateelta? (Issa osaa alla kaikessa selkeydessään arvoituksellinen.)


KOBAYASHI ISSA

Alun perin Kobayashi Nobuyki -
myös Kobayashi Yataro,
joidenkin lähteiden mukaan syntyi 5. toukokuuta vuonna 1763. Issa kuoli vuonna 1827.

Tämä teksti tuntuu jäävän ylimääräiseksi kun kerään valikoimaa Issan talvirunoista vuoden 2008 jouluksi. Pelastan tämän talteen tänne.

torstai 20. marraskuuta 2008

Ensi lumi satoi Turussa!

Tänä aamuna ikkunan takana valaistui odotettu ensilumen tulo. Yön aikana lunta oli laskeutunut reilun sentin verran. Innokkaammat olivat jo päässeet pihapolkuja kolailemaan. Kävin kameran kanssa kävelyllä ja linssi sieppasi tuntemattoman taiteilijan tekemän lumiteoksen joen rannan kävelypolun kaiteelta:

Vastasyntynyt
lumiukko levittää kätensä:
Lämmin tervehdys!
Suljettu ovi
odottava postilaatikko
onnellinen pensas!

keskiviikko 19. marraskuuta 2008



oi syksyn tuuli,
varo ettet vilustu,
sinäkin siinä



tiistai 18. marraskuuta 2008

Uusi kirja ui hyllyyni


Turussa satoi tänään, ja puuskainen tuuli toi mieleen kaukaisia muistoja meriltä. Joskus aamulla laivan kannella oli sinne lentäneitä lentokaloja. Mietimme että voisiko niitä syödä; emme koskaan syöneet vaan huuhdoimme ne takaisin mereen.

Lentokala ei oikeastaan lennä, vaan syöksyessään suuren mainingin kyljestä pakoon häntä syömään hätyyttävää petokalaa se liitää aaltojen välissä muutaman kymmenenkin metriä. Jos mainingit ovat tarpeeksi suuria ja ohipuuskuttava rahtilaiva osuu sen lentoreitille niin lentokala raasu lätkähtää laivan kannelle. Ei se siinä pitkään elävänä säily.

Markus Jääskeläinen
Lentokala

Otava 2008

Teoksessa, Jääskeläisen noin kuudes oma kokoelma, on 43 kpl runoja. Sivuja 56.
Sikermiä ei ole vaan kokoelma on olevinaan yhtä ja samaa sikermää. Erotin silti erilaisia aiheita; mm. järviluontoa, Australiaa. Yhdistävää jäntevyyttä tuova tekijä on toisen ihmisen läsnäolo, sen tuoma hellyys. Äkkiä luettuna kirjan parasta ainesta.
valkoinen pilvi hulmahtaa vuorten 
rinnoille, tuuli kulkee paidan alla
kuin nuoren miehen käsi
(M. J. sivulla 30, runon PILVI VUORTEN YLLÄ loppurivit.)

Aiheena Australia ei tunnu vielä oikein synergoituneen Markus Jääskeläisen kirjoitusminään, toisaalta monet runot ovat yleisinhimillisiä ja voitu kirjoittaa missä vain.

Riisu vaatteet,
kuuntele kuinka sydän vyöryy


(M. J. sivulla 43.)

Koska Markus tuntuu nyt asettuneen Australian puolelle maapalloa ikäänkuin odottamaan eläkeikää siellä, niin ainakin jatkossa soisin samantien runomaisemia sieltä. Vai ovatko Australian runovaikutteet senverran vieraita, että ne mieluummin hämmentävät kuin innostavat? Englanniksi on vain yksi lyhyehkö runo. Toisen runon loppu on yhtäkkiä ranskaa. (?) Muut kotisuomea. Innostuin heti tuoreeltaan kirjoittamaan kokoelman sivulle 51 oman kommenttini, ikäänkuin runon:
Kuin olisin kalassa 
onkimassa lentokalan 
virvelillä
jossa on for safety reason 
pätkäisty 
pala keskeltä pois. 

Kala syö sinun rakkaasi 
suudelmiin,
hän on läsnä, leijuu 
auringon valosta yön pehmeään
sykkeeseen,

rivien välit pakottavat lisäämään 
lukijan omia sisäisiä salaisuuksia 

ja sekö joitakuita ärsyttänee. 
Yksi asia joka minua ärsyttää on nämä Otavan paksukantiset runopaketit. Tämänkin kokoelman paksuihin kansiin hukkaantuu uusiutumatonta kirjahyllytilaa ihan turhaan. Lentokala ei ole yhtään sen parempi kokoelma vaikka sen kansiin tungettaisiin kuinka paksua pahvia tahansa.

Vertailun vuoksi katsoin Allen Ginsbergin Kootut 1917-1997,jossa on 1192 sivua mutta kokonaispaksuus vain 52 mm.

(Mutta mitä sillä on merkitystä.)

((Minulle silti on.))

(((Olenko tyhjä nipottaja?)))

Markus Jääskeläinen ei ole koskaan erityisemmin lörpöttelijä ollut. Lentokalassakin ounastelin paikoin mieluimmin liian niuvaa sanontaa kuin herkuttelua.
Minun vallassani on jättää sanomatta: sanon silti. (M. J. sivulla 5.)
Liika säästeliäisyys väärissä sanoissa, jättämällä vääriä rivejä, lienee yleinen runojensa painokuntoon hikoilevan runoilijan ongelma. Ei sen kummemmaksi esimerkiksi, mutta kun kerran tarttui silmään niin lainaan runon STILL LIFE (sivulta 9) lopusta kolme riviä:
Kukka ruukussa 
hengittää sisään, ulos. 
Siinä kaikki. 
Mielestäni Rivi 3 olisi korvattuna jollain muulla tehnyt tästä oivallisen haikun. Tavujakin ihan oikein. Loppu, vallankin kun se on koko 12 riviä pitkän runon lopetus, ja sinällään erityisen ankarassa paikassa, pitäisi kestää se paine.
Edustan kantaa että ei kestä. Mutta voi tästä olla erilaistakin mieltä. Me kaikki luemme tekstiä joka kerta erilailla, riippuen mitä meille kaikille muuten kuuluu, tässä elämässä. Ylipäätään.

Sivun 9 runossa on rivi riviltä kerättynä myös montakin elementtiä, sisällöstä ei ole pulaa, pikemminkin ne alkavat jopa syömään toisiaan, ainakin pehmentämään. Lievä karsimisen paikka, vaikka toki Markus saa omia runojaan kirjoittaa miten hyväksi näkee. (- Kunhan en nyt vaan yritä esittää rutinoitunutta kippuranenäistä äreää runonlukijaa...)

Mielirunoni tässä kokoelmassa? Vahva ehdokas on sivun 16 runo ENNEN LÄHTÖÄ
Kaislikko riehuu niemennenässä 
tuuli puskee puita pinoon.
Narulla tyhjä, riuhtova paita, 
pyykkipojalla kotipihassa kiinni. 
Mutta kuitenkin, Markus Jääskeläisen kokoelma Lentokala on uinut minunkin kirjahyllyyni.

Jääskeläisen teksti on mielestäni johdonmukaista sitä kehitystä mikä runoudessa vyöryy, paikoin hallitsemattomasti; valtavirran runoilijat eivät kaikki noudata huippukriitikoiden maku-ohjeita. Runoja ilmestyy vuosittain runsaasti, ongelmana on että niiden kaikkien seuraaminen on mahdoton tehtävä. Kirjastot valikoivat. Lehdet eivät esittele kuin osan. Harva innokaskaan lukija ei pysty motivoitumaan ihan jokaisen kokoelman ostamista kirjakaupasta, eikä niitä kaikkia ihan joka kirjakaupasta edes saa, paitsi jos osaisi tilata.

Oman kappaleeni löysin turkulaisesta divarista, maksoin siitä 6 €. Joku teoksen hankkinut tai saanut oli sen sinne kantanut. Minä kannoin ulos. Mielestäni minun kannatti.

Ruohon sormet tapailevat viluista vartaloa,
hän nousee vihreältä vuoteelta,
laskee jalkansa ilmaan, se kannattaa.


(M. J. sivulla 50.)
Lentokala lentää, 
aalto jatkaa matkaansa,
horisontti vyöryy kohti
Tämä kolmirivinen yllä on Tikkasen; Terveisiä, Markus.

Juhani Tikkanen, runoilija Turun Raunistulan köyhälistön kaupunginosassa marraskuun 18. päivänä 2008, kun ulkona puistelee sadetuuli puuskittain, ryskyy, humisee. Ilmalämpöpumppu hurisee tuskin kuultavasti tasaista lämpöä sisään. Talvi lienee matkalla.


http://mataleena.blogspot.com/2008/11/markus-ja-lentokala.html
Mataleena kirjoitti lyhyen jutun Lentokalasta omaan blogiinsa.

Lisäys:
Olen vanhalla kotisivullani esitellyt Markus Jääskeläisen muita kirjoja seuraavasti:


http://www.saunalahti.fi/~juhatik/pohdinta/mjvalmis.htm

(Markus Jääskeläinen, kokoelma Valmis vuodelta 2004.)

http://www.saunalahti.fi/~juhatik/pohdinta/mjvaroit.htm

(Kokoelmasta Tässä hetkessä, varoittamatta vuodelta 2001.)

http://www.saunalahti.fi/~juhatik/pohdinta/mjaaskel.htm

(Kokoelma Testamentti vuonna 1998.)

http://www.saunalahti.fi/~juhatik/pohdinta/intianru.htm

(Hän jota ei ole, Intian englanninkielisen runouden antologia,
Nihil Interit ry, 2003. Kääntänyt Markus Jääskeläinen yhdessä Merja Virolaisen kanssa.)


Sateinen taivas
täynnä kuhmuraisia pilviä --
karkeaa santapaperia

maanantai 17. marraskuuta 2008

Katauta talven tulosta

Henkilö A lähettää seuraavan runoviestin henkilölle B:

Talvinen viima
puhaltaa oven raosta --
kadulla lentää pöly

Henkilö B tarttuu tavujen generoimislaitteeseensa ja tuottaa seuraavanlaisen kommentin:

pihapuu taipuu
kylmää taivasta vasten --
teepannuni viheltää


Kyseessä on katauta. Kts postaus

http://juhanitikkanen.blogspot.com/2008/06/katauta.html


Tästä voisi (tuhannen vuoden tuulien eroosion tuloksena) karsiintua waka, nykyisin sanottaisiin tanka:


Talvinen viima
puhaltaa oven raosta.
Pihapuu taipuu
kylmää taivasta vasten --
teepannuni viheltää.


;-)

sunnuntai 16. marraskuuta 2008



jäinen lätäkkö -
uusi sadepisara
löysi tuttuja


janoinen lintu -
polun kuralätäkkö
jäätynyt umpeen



lauantai 15. marraskuuta 2008

Sibbe museon vanha tammi tihkusateessa


Tihkusateessa
vanha tammi kallellaan
taivasta vasten

perjantai 14. marraskuuta 2008

Issa talvisista puista


nyt näkee miten
ne kasvoivat, --
talviset puut; paljaina

Yleensä haikulla ei ole otsikkoa. Se ei ylipäätään kuulu haikuun.
Issalla on kuitenkin tähän määrite:

kurama hotoke

Kurama sanalla Issan on arveltu tarkoittavan Kuraman pyhättöä Kiotossa. Hotoke on kuoleman henki, mukaanlukien pyhimykset ja mm. Buddhan. Issa kuitenkin on liittänyt kaksi sanaa yhteen kuramaksi, päättäen sen sanaan maru, eli ympyrä, kehä.

Jos Issa tarkoittaa Kuraman temppeliä, niin miten se liittyy kyseiseen haikuun?

Tekstissä on sekä mennyt että nykyinen.

Katsellaan talveksi lehtensä menettäneitä puita, niistä erottaa nyt niiden rungon, ja oksat. Kesällä puu oli rehevä ja elävä.

Illuusiota kaikki vain?

Kirjoittamisvuotta ei tiedetä. (Issa eli 1763-1827). Tätäkin Issan runoa on pohdiskeltu syvällisemmin parisataa vuotta. Se ei silti itse varsinaista haikua ole tähän mennessä pystynyt tappamaan. Tiedämme myös että talveksi lehtensä menettäneet puutkaan eivät ole kuolleita, ne vain lepäilevät.

torstai 13. marraskuuta 2008

Haibun talven tulosta

Kun on ollut lämmin marraskuu, niin yllätän itseni odottamassa että tulisipa nyt talven tuuli, tuiskuisi vähän kaunista lunta, olisi musta maailma valoinen. Tästä saisi sarkastisia vihjeitä talouden alamäkeen, miten pääoma suojautuu siten että taantuma syvenee mutta joku on saavinaan kähmimänsä voitot piiloon, pois muilta. Taloudesta itselleen valtaosan kähmivät tahot kokoontuvat yhteen huolehtimaan siitä että varallisuuden rohmuaminen voisi jatkua. Ikäänkuin buddha haluaisi päästyään rauhallisesti istuskelemaan enää nousta aamulla töihin, tunkeutua työsuhdeautoonsa ja ängetä itseään yhteisillä varoilla maksetuille maanteille.

Tulisi talvi --
naapurin lapsi tekisi
lumesta buddhan

Haibunista pieni juttu:
http://juhanitikkanen.blogspot.com/2008/06/haibun.html

keskiviikko 12. marraskuuta 2008

Runomessut, äänestystulokset

Rustasin blogiini äänestyksen, jonka tulokset voidaan nyt julkistaa.

Otsikko oli: Runot tarvitsevat omat RunoKirjaMessut!

Äänestäjiä kävi 23 kpl.

Alla tulokset paremmuusjärjestyksessä:

Antakaa runojen olla rauhassa 13 ääntä

Runomessut Turkuun 12 ääntä

Runomessut Joensuuhun 9 ääntä

Runomessut Internettiin 9 ääntä

Runomessut Helsinkiin 3 ääntä

Runomessut Tampereelle 1 ääni

Koska runoja ei myydä, niin EI.
(Ehdoton häviäjä, luuserien luuseri. Ei ääniä.)

Siis ahtaasti tulkittuna valtaosa halusi että runoille ei messuja!
Kansa on puhunut, asiasta alkaa keskustelu!

tiistai 11. marraskuuta 2008

Myrsky Helsingissä

Unen läpi mietin miksi kello hälytti aamulla. Juu, Helsinkiin. Matkalla Turun rautatieasemalle yön myrskytuulen jämä tiputti enää tasaista sadetta maiharini pintaan. Automaatti sylkäisi minulle ikkunapaikan ja junan penkille istumaan.
 
Aamujuna --
tuuli myös
oli ajoissa liikkeellä

Kahvikärry liukui kohdalleni ja söin aamiaisen; kolmioleipä, iso kahvi ja tuoremehu. Sen lisäksi että juna pysyi myrskyn jäljiltä aikataulussa minäkin pääsin käyntiin. Lueskelin papereita, mietin tulevia.

Rööperissä
myrskytuuli puhalsi
sateenvarjon päreiksi

Se olisi hajonnut, sateenvarjo, jos olisin sellaisen auki virittänyt. Luotin maiharini tuulikankaaseen. Lippalakista oli enemmän olla syytä huolissaan.

sademyrsky
katoaa
viemäreihin


Paluumatkalla tuuli oli laiskistunut ja jätti jäljelle vain armeliaan sateen. Kadut olivat märkiä, eikä tehnyt mieli poiketa terassille vaikka ulkona olisikin ollut lämpimämpää kuin jääkapissa. (Vanha määritelmä terassikelille.)

terassi
ilman valoja --
joutilas, janoinen turisti

Juna oli täynnä. Ratkaisin yhden sudokun. Turussakin satoi. Turun kadut tuntuivat olevan sateessa täsmälleen yhtä kosteita kuin olivat Helsingin kadut. Pimeätä poistivat tunnollisesti palavat katuvalot. Kuuta en edes yrittänyt etsiä.

Turhakuu nousee
sadetaivaalle, kiertää
kenenkään näkemättä


Osa teksteistä täyttää hay(na)ku:n sanamäärät.

maanantai 10. marraskuuta 2008

The Mainichi Daily News

Osoitteessa (http://mdn.mainichi.jp/features/haiku/) japanilainen The Mainichi Daily News - lehti julkaisee päivittäin haikuja.

Käännän tänne taas muutaman näytteen:


Tulevaisuuteen
yhtä nopeasti kuin mekin
puutarhan etana

(George Swede, Canada)


Villiruusu taipuu --
ja taipuu lisää
mehiläisen painosta

(David Lloyd, USA)

Kuunpimennyksen
alapuolella kännykän valo
valaisee kasvot

(Ross Clark, Australia)

Sinä kävelet
kuin suuri runoilija.
Harakka lentää.

(Rea Lehtonen, Tampere, Finland)


Mainichi - lehti tuntuisi olevan muutenkin vakavasti otettava laatulehti. Netistä voi käydä lukemassa siinä julkaistuja haikuja.

sunnuntai 9. marraskuuta 2008

Sumusade

Lukaisin yhden haikun aamuteen lomassa:

misty rain --
two lovers kissing
thoroughly wet

eli suomeksi vaikka näin:

sumuinen sade --
rakastavaiset suutelevat
läpimärkinä

Käännökseen on vaikea saada tavuja pysymään kurissa, kenties voisi kehitellä jotain tämäntapaista, sisältö pysyy samana mutta eivät sanat:

sumuinen sade --
poika suutelee tyttöä
läpimärkänä

Kuva muuttuu ja sekaan tule jopa ikärasismia; alkuperäisen rakastavaiset voivat olla vaikkapa 90 vee...

Mutta entäs tämä:

sumuinen sade --
kaksi rakastavaista
läpimärkiä

lauantai 8. marraskuuta 2008

Turun Runoviikkojen Päätösklubi ei alkanutkaan

Menimme hyvissä ajoin Seurusteluravintola Apteekkiin, missä piti klo 21.00 alkaa runoviikkojen päätösklubi. Apteekki oli lähes täynnä, ja esiintymistilassa tuntui pitävän omaa lystiään iloinen synttäriseurue.

Kello kilahti 21.00 eikä ensimmäistäkään esiintyjää näkynyt. Peruutettu?
Odotimme vielä muutaman minuutin, ja kun juomat oli lipitetty päättelimme että juhlia ei tulekaan ja kävelimme ulos. Lainaan tähän Mainichin haikusivuilta suomentamani haikun:

ilotulituksen jälkeen
savu ja väkijoukko
ajautuu pois

(John Soules, Canada)

Kävellessämme lämpimässä tihkusateessa takaisin joenvarren vanhojen puiden oksilta tipahteli jokunen yksinäinen pisara kadulle. Yläjuoksulla sorsat uivat narisematta. Mahdollinen kuu piileskeli sekin paksun pilviverhon takana häpeissään.


hiljaisuus välillämme
kynttilän
ääni

Copyright Natalia L. Rudychev, The Heron's Nest, Vol X, Sept. 2008. Suom. J.T.

Kensuke Shimizu

Varsinais-Suomen Runoviikkojen ohjelmistoon lauantaina 8.11.08 liittyi Rauhankoneen ohjelmistosta Teksti ei tullut koneesta-osio. Paneelissa istuivat kurditaustaiset Nizar Kwestani ja Rauf Golbadan. Kolmas oli japanilainen Kensuke Shimizu, vuonna 1974 syntynyt japanilainen moni-alataiteilija. Hän esitti mm. kolmikielisen (Japani, suomi ja englanti.) runon Kommunikaatio. Otan sen graafisesta muodosta erikseen tähän otteita suomenkielisestä sisällöstä. (Koko runo nähtävissä alla olevasta kuvasta, josta saanee selvän kun klikkaat kuvaa hiirellä isommaksi.)


Kommunikaatio



Kadulla. Risteys.
Näin hänet.

KESkustelu.
ESiTELmä.
"KOMMUNIKAATIO"
ä
Elmästä
Arkipäivä
Ääni
Kissa Hyppääkö?

CIAO !

A M A D E U S !
H ä n on "GREAT"!
ä
K ä vele mme "HIENOA"!
K ää ntyy = Turns
Nähdään ensi viikolla!
See You Next Week!
Iki!

(Anteeksi Kensuke, jätin suuren osan pois, mutta se on kuitenkin allaolevassa kuvassa mukana:)


Kensuken töitä netissä (http://www.arsnet.net/default.asp?viewID=347&peopleID=944)

sekä lisätietoja:
http://www4.ocn.ne.jp/~kensuke/sub3.html hänen kotisivuillaan.

Kurdikirjallisuutta Turun Runoviikoilla

Turun Runoviikolla 2008 esiintyivät mm. kurditaustaiset Nizar Kwestani (kuvassa oikealla) ja Rauf Golbadan. Pitämissään alustuksissa he valaisivat laajalti sekä omaa kirjallista työskentelyään että sitä ympäristöä missä kurdit nykyisin joutuvat työskentelemään.

Laajassa keskustelussa rönsyiltiin keskustelujen tapaan vähän runouden ulkopuolellekin, mutta tilaisuuden puheenjohtaja Petri Öhman palautti lähinnä yleisön puolelta lipsahtaneet ei-niin-runolliset kohdat rauhanomaisiin muotoihin.

Lainaan tähän Nizarin tilaisuudessa suomeksi lukemansa runon:

yksinäinen

Tulkaa, tulkaa!
Katsokaa tätä omenapuuta:
toiselta puolen se kukkii ja
toiselta puolen se on lakastunut
- vaikka juuret ovat yhteen kiedotut.

Katsokaa tuota puroa:
toiselta puolen se on kirkas
ja toiselta puolen samea
- vaikka samasta lähteestä nousee.

Oh, tulkaa katsomaan täysikuuta:
toiselta puolen se on valoisa,
toiselta puolen pimeä,
ja katsokaa sydäntäni:
kuinka se onkaan tässä
ja toinen puoli syntymäpaikassani!


Amin(nzar Kwestani)
2002- koya


Labels:
Golbadan, Rauf,
Kwestani. Nizar,
kurdirunous,
Turun Runoviikko 2008

perjantai 7. marraskuuta 2008

Puolikas kuu vaeltaa



Ohitettuaan kirkon
kuu jatkaa kulkua
kaupungin taakse

Tähän tekstiin oli vaiheessa seuraavakin versio:

Pimeällä taivaalla
kuu kuljeskelee kirkon takaa
kohti kaupunkia


Pitäisiköhän näistä synergioida vielä yksi? Milloin haiku on valmis, entä tavut!

Runoilija Jouni Inkala Turussa 7.11.2008


Jouni Inkala on julkaissut kahdeksan runokokoelmaa, joista viimeksi Minkä tietäminen on ihmiselle välttämätöntä kokoelman vuonna 2008. (WSOY) Inkala luki Turussa runojaan, ja myös keskusteli runoudesta.

Runouden liikerata ja heilurin liike.

Se minkä tietäminen on välttämätöntä on runoutta.

Monisäikeisessä keskustelussa yleisön kanssa runouden olemus asettui teemaan ja sen ulkopuolelle, kuten keskusteluissa pitäneekin käydä.

Kaksirivisesti asetelluista runoista virisi myös raikas keskustelu; mistä on kysymys: runon ilmavuudesta, rytmistä, että kahden runorivin jälkeen lukijalle tulee ohje olla hompsimatta, pysähtyä hetkeksi, mutta että pysähdys ei silti välttämättä ole pysyvä koska lause jatkuu, ikäänkuin hetkeksi parkkipaikalle pysähdettyään.

Ulkona vaelteli puolikas kuu kirkkaalla taivaalla, ohitti Tuomiokirkon tornin riittävän etäältä, jatkoi matkaa. Mutta ei kääntynyt takaisin. Kuu ei ollut heiluri.

Inkalan rauhallista ja tasaisen selkeää puhetta kävi kuuntelemassa mielellään, hyvillä mielin.

Lainaan kokoelmasta Minkä tietäminen on ihmiselle välttämätöntä runon Istunto 1. säkeistöä:

Etäisyys kahden kehon välillä, juuri nyt,
kohteliaan tilan antamisen
merkki. Keskinäisen kunnioituksen
sopivan turvavälin, ihovesien
reviirin sanelema.



Esimerkki kaksirivisyydestä Charles Olsonilta
(http://juhanitikkanen.blogspot.com/2008/07/charles-olson-disposition.html, runo The Disposition.



Labels:
Jouni Inkala, Minkä tietäminen on ihmiselle välttämätöntä,
Turun Runoviikko 2008

torstai 6. marraskuuta 2008

Puolikkaan kuun aikoja

Muutama Tikkasen tuore, kenties vielä valmisteilla olevakin runo, variaatioitakin:

Säpsähdys;
kasvava kuun puolikas
ylittää sillan.

Puolikas kuu
kiertää Tuomiokirkon
tornin etäältä

Kiireinen sorsa
meloo tyynessä joessa --
kirkas kuunsirppi

Puun kuvajainen
katsoo vastarannalta
väpäjämättä

Viileä ilta --
kierrän kaulaliinani
umpisolmuun

Runoilija Aki Salmela Turussa


Aki Salmela (s. 1976) on helsinkiläinen runoilija. Hän kävi Turun Runoviikoilla torstaina 6.11.2008. Hän on julkaissut runokokoelmat:
* Sanomattomia lehtiä, Tammi 2004
* Leikitään kotia, Tammi 2005
* Word in Progress, ntamo 2007
* Tyhjyyden ympärillä, Tammi 2008

Aki Salmela tunnusti käyttävänsä iloisena fiksua tietokonettaan, eikä paheksu pahemmin Internetissä julkaistuja runoja, joita jotkut jopa tuntuvat lukevan.

Käydyn keskustelun aikana filosofiset määritteet saivat syväyttä.
Google runous ei sinällään luo mitään uutta, onpahan vain hakijansa laajempi muisti, käytetään ikäänkuin toisten tallentamaa muistia hyväksi omiin tarkoituksiin.

Vastaus siihen onko DADA mitään tuli myös, että onhan se. Että kun leikataan tekstiä silpuksi ja sekoitetaan sitä pussissa sikin sokin ja kerätään sieltä umpimähkään tekstiä, niin ainahan sitä jotakin syntynee. (Ja Venäjällä on DADA liikkeen vastapainoksi suunnitteilla NJETNJET-liike.)

Kirjaston kupolikatto kuunteli kattotuolit pyöreinä käytyä keskustelua. Ylläolevat teesit eivät välttämättä ole Aki Salmelan teesejä; keskustelijat toisinaan jättävät kuuntelematta vastauksia. Kuka meidän leijuvista ajatuksista on vastuussa. Kuunnellaan ympäristöämme. Mehän sen itse muodostamme ympärillemme.

Aki Salmelan vierailusta jäi itämään ajatuksia. Terveisiä vieläkin, Aki!

keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Joutsijärvi ja Tennilä Turun Runoviikoilla 2008

Toinen tapahtuma mihin keskiviikkona 5.11.2008 änkesimme: Runo & ääni & liike (Klubin kolo)
Runoja ja äänirunoja: Jonimatti Joutsijärvi, Olli-Pekka Tennilä, Eiríkur Örn Norðdahl

Tilaisuus oli ilmoitettu alkavaksi klo 20:00. Ovet olivat vielä tiukasti lukossa eikä paikkoja päässyt varamaan ajoissa.
Pohjaton palju 
puhaltuu ympäriinsä 
syksyn tuulessa

Yosa Buson (1716-1783)

Kävimme ottamassa vauhtia entisessä irkku-baarissa, nykyisin Alvar. Koska olimme kuumissamme otimme EU-isänmaa-juomaa, Camparia, suomalaisittain jäillä. Olisimme sielläkin viihtyneet, mutta klubille pääsi lopulta sisällekin.

Kannatti kiipustaa.

Jonimatti Jousijärven esityksen olisi kuunnellut pariinkin kertaan; toivottavasti joku tallensi sen? Islantilaisen Eiríkur Örn Norðdahl.in ääniruno oli näyte siitä että äänihuulilla ääneen tuotettu runous on musiikkia. - Noinkohan islantilaiset uroot tuhatluvulla saagojaan esittivät? Siemailivatkohan kurkunkostukkeeksi välillä vähän simaa ?-)

Kolmas runoilija oli Olli-Pekka Tennilä, jonka lukemisesta suurin osa yleisöstä, me mukaanlukien, kuuntelimme intensiivisesti. Teksti sopi Olli-Pekan suuhun ja klupin matalaan, mustaan tilaan. Baaritiskin vaimea taustamusiikki jos mahdollista antoi runoihin täytettä, jollei sanoisi kostuketta.

Klupitilan läpi edestakaisin ramppaava yleisö yläkerran nuorisodiskoon hiipi spottivaloissa hiljaa, kuin valmistautuen kestämään omat äänensä yläkerrassa.

Runojen jälkeen nähty tanssirunoesitys oli raikkaan dynaaminen. Teksti taipui tanssiin, eivätkä esiintymislavan yli viuhahtavat yläkerran diskoon hipsivät sitä häirinneet, antoivatpa oman liike-energiansa tekstiin. Tanssirunon esitti Satu Tuittila.

Jos yhden murinantapaisen sallisin niin keskustelu esiintyjien ja yleisön kanssa ei ollut mahdollistettu. Sikäli siis vanhanaikaisen elitistinen tapahtuma !-)

Vanhoilla kotisivuillani olen jutustellut sekä Joutsijärven että Tennilän kokoelmasta pienet lukukokemukseni.

Runoilija Silja Järventausta Turussa 5.11.08


Runoilija Silja Järventausta esiintyi Turun Pääkirjastossa Turussa 5.11.08. Hän on julkaissut kaksi runokokoelmaa:

Liputettu päivä, Teos 2008

Patjalla meren yli, Teos 2006

Silja keskusteli ja luki runojaan. Runoviikkojen yleisö osallistui keskusteluun. Tilaisuudesta jäi mukava olo. Kiitoksia kirjastolle ja Siljalle!

Mike Garofalo on kirjoittanut seuraavan lipputanko-aiheisen haikun:

Lipputangon naru
kalisee rivakassa tuulessa --
uutisia sodasta


(Suom. j.t.) Tuli mieleeni juttu Zen munkista, joka kysyi oppilaalta: Mikä liikuttelee tuulta tai lippua lipputangossa. - Tuuli, vastasi oppilas. Ei, kumpikaan ei liiku. Sinun mielesi vain on liikkeessä.

Ps.
Toinenkin lipputanko-aiheinen haiku sivuillani. (http://juhanitikkanen.blogspot.com/2008/05/buson-ja-sharon-lee-shafii.html)


Labels:
Mike Garofalo, Silja Järventausta, Turun Runoviikko 2008,

tiistai 4. marraskuuta 2008

Henriikka Tavi Runoviikoilla 2008



Runoilija Henriikka Tavi on mm. Tuli-ja-Savu lehden toinen päätoimittaja runoilijan hommansa lisäksi. Turussa Henriikka jutteli Kirjastossa aulalliselle yleisöä. Turkulainen yleisö kuunteli ja keskusteli. Henriikka luki runojaan, joista viimeisimmässä esiintyi villiintynyt rautalanka. Vau, ajattelin, ja kävin jopa sen hänelle sanomassa.

Henriikka Tavin blogi (http://hyminaa.blogspot.com/)





maanantai 3. marraskuuta 2008

Turun Runoviikot 2008



Turun Runoviikot alkoivat tänään. Alkuillasta bongasin Turun remontoidussa vanhassa pääkirjastossa runoilija Tommi Parkon. Rotunda-salissa, joka karheasta nimestään huolimatta on pyöreä tila kirjahyllyjen seassa, oli mukavaa ja rauhallista istuskella ja kuunnella Tommi Parkon jutustelua. Aihe yritti seurata Koneen teemaa. Natzi-Saksa oli toimiva kone, jota ihmiset käyttivät mutta joka ei ollut ihmisten. Tai sinnepäin.

Tommilta on luvassa uusi runokokoelma reilun vuoden päästä; hyvää kannattaa odotella.


Kun Tommi ei enää puhunut eikä kukaan mitään kysynyt lähdimme Kirjastolta varsinaisiin ajavaisbileisiin. Niitä vietettiin Bar Kuka-ssa, joka on siinä kohtaa missä Dennis joskus muisteluni mukaan aloitti; Linnankatu 17. Runoviikon ihka aluksi luettiin Kafkan proosaa. Oli sitten runojakin, ketään erityisemmin tikulla silmään muistamatta. Kari Aronpuro sentään on pakko noteerata, olihan mies tullut Tampereelta saakka. Saimme jakkarat hieman sivusta pitkulaista Bar-Kukaa, jota joku mainitsi Baari Hukassa - nimiseksi.

Kuvitukseksi näpsin paluumatkalta pitkin jokirantaa kauniita iltakuvia, ensin itsestänsä Tuomiokirkosta kun jalankulkijoiden punaiset valot niin säihkyilivät ja peilailivat joen tyyneen veteen.

Toinen kuva on Ravintola Pinellaan päin. Pinellassa ei valoista päätellen juhlittu.
Kolmas kuva (yllä) on Tuomaan sillan takaa kohti Jokikadun Kulttuurikeskusta. Eipä sielläkään biletetty. Viimeinen kuva tuossa vasemmalla on kotikadulta. Katsotaan mitä kaikkea Turun Runoviikoilta vielä kokemushaaviimme tarttuneekaan.

sunnuntai 2. marraskuuta 2008

Kerouac ja enkelit

Pyhäinpäivänä 2008

Kerouacin päiväkirjojen ensimmäistä osaa eilen, pyhäinpäivänä, lehteillessäni mietin että Jack Kerouacin uskonnollisuuttakin voisi vähän mainostaa. Hänen kiinnostuksensa mm. buddhalaisuuteen halveksimatta muita uskontoja on toki tiedossa.

Sopivasti sivulla 404 on enkeliteksti:

Me myriadit enkelit tapaamme taivaassa.
Me enkelit tapaamme maassa.
Me enkelit itkemme helvetissä.
Me enkelit emme koskaan kuole.


Ei kuulostane kovin välkyltä, mutta Jack Kerouac tiesi tuon, ja tottahan se on.

Lähde:

Windblown World
The Journals of Jack Kerouac 1947 - 1954
Penguin 2006

lauantai 1. marraskuuta 2008

Halloween

Suomessa on ruvettu noudattamaan Halloweenin tapoja. Eilen ovemme taakse ilmestyi kolme pikkutyttöä. Vaimoni aukaisi oven:

- Karkki vai kepponen?!

Minä olisin kurillani itse vastannut Kepponen, niin tiedä häntä olisinko tätä enää näpyttelemässäkään.

Vaimoni sai tytöiltä mandariinin. Tarjosivat kahta. Vaimoni otti vain yhden.

Lähtiessään naapurin puolelle (eivät tienneet että naapuri ei ollut kotona, ulkovalo paloi muuten vain) tytöt suunnittelivat antavansa seuraavassa paikassa vain yhden mandariinin.

Olisikohan vaimoni pitänyt lahjoa pikku-kummitukset äklöillä vaahtokarkeilla, tai hammaspeikkoystävällisillä esanssimakeutuksilla ?-) Kuitenkin nämä turkulaiset pikku-kummitukset antoivat mandariinin!

Opittua suunnitelmataloutta. Viisautta?


Ulkovalon laidalta
hyökkää Halloween-lauma pihaan --
jaamme mandariinin vaimoni kanssa.

perjantai 31. lokakuuta 2008

Runoviikko Turussa

Täytyy vissiin solidaarisuudesta mainostaa: Olohuone-klubi Kortteliravintola Kertussa 6.11. klo 20. Olohuone 306,4km2 esittää Runoviikon kunniaksi tekstejä eri muodossa: Turku-rappia, performanssikuunnelmaa ja halausturvalomakkeita. Liput 4e.

Tapiiri - Halausturvavirasto. Mannila- Rumbin- Suovanen - N-y-t NYT! Hiltunen - Metsätähti - Axlund - Pass the knowledge recording sessions. Eräs manifesti. Runouden hurja kaupunginosataisto eli mikä on Turun suurimpia sanoja synnyttävä kaupunginosa?
http://www.vsrunoviikko.net/index_2.php?p=2
http://www.olohuone.org/
---------------------------------------------

Mitähän olisivat suuret sanat - tavalliset sanat - mitättömät sanat.

Jos kirjoittaa isommalla fontilla niin onko ne sanat isompia, parempia.


Hiljainen
näppäimistön näpellys --
suuria sanoja syntyy!


Kova
kirjoituskoneen kalina --
poliitikon kolmas selitys


Ajatus
koulupojan päässä --
mistä saisi hesburgerilaisen?


Huomaatteko; kaikki sanalukutarkkoja hay(na)ku-runoja!

torstai 30. lokakuuta 2008

John Stevenson, hope


toivo
tietämättä mitä varten
syksyn värit ovat


(Copyright John Stevenson, suom. j.t.)

Lisäksi vanhoista vihoista puhtaaksikirjoitettu seuraava Tikkiksen, jatkaa kaisla-aiheen pyörittelyä:


huojuva virta
pitää kaislaa pystyssä
räntäsateessa



Issan aikaisimpiin kuuluva kirppuhaiku 1790-luku); yhdistävä tekijä on virtaava joki:

viskattu jokeen,
kirput ...
aurinko nousee




runot virtaavat
kuten yön kirput uivat
kaislan juurilla



:-)

keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Porvoossa

Olin pari päivää Porvoossa. Istuttiin sisällä, keskusteluja.
Taloja ympäröivät puut olivat vanhempia kuin minä.
Kirjastossa seinällinen vanhoja kirjoja,
joukossa avaamattoman tuntuinen Japanin Kulttuuri.
 
kostea tuuli humisee
minua vanhemmissa puissa

Ruokalassa istuin keinosiementäjää vastapäätä;
vieressäni olevan miehen kravatti
oli silkkiä,
kuin siltä ajalta kun puut olivat vielä puita.


Patsas
muistaa sen ajan
kun hän oli kasvava pensas


minä pohdin pitkään
oman kravattini
ikää



Illalla pimenee. Minusta runoilijan tehtävä on kirjoittaa siitä.

Porvoossa ulkovalot paloivat ja peittivät pimeän.

tiistai 28. lokakuuta 2008


Syksyiset sateet –
on tässä kestämistä
kengät märkinä



(Tikkis)
Seuraava on Issan kenkien-etsintä-haiku:

Kohennan liekkiä
kun etsin kenkiäni ...
kuolleiden-juhlan lyhtyä



(Kuolleiden juhlan aikaan kahdeksannessa kuussa sytytetään lyhtyjä jotta esi-isien henget näkisivät palata kotiin.)

maanantai 27. lokakuuta 2008

Kuntavaalit

Toitottivat että kolmesta suuresta yksi voitti toinen hävisi ja kolmas rökälöityi.

Minusta 20% ja sen marginaalina pari kolme prosenttia on ihan tasaveroista.
Olisivat sovussa.

Oma valintani oli kahden tutun väliltä, joista toisen sukunimeä en kopissa sitten muistanutkaan, mutta toisen muistin. Sai ihan hyvin ääniä, mutta ei ihan "päässyt" valtuustoon kurinalaisesti nappeja painelemaan. Voi olla fiksulle ihmiselle ihan vaan hyväksikin.

Jotkut rannalle jääneet ilmeisesti surevat. Niille löysin yhden Kikusha-Ni'n (1752-1826) kirjoittaman haikun:
 

Vain kuu ja minä,
- treffit oli sillalla,
yksin. Tulee kylmä.

Siihen voisin jatkaa pari omaani, ensin Billin Haikuun kirjoittamani kommenttihaiku:

Pitkä, pimeä ilta --
unohdin ladata
kännykän akun

Ja toinen myötäilemään Kikusha-Ni'tä:

Odotan häntä.
Kuukin on musta.
Alkaa paleltaa.

lauantai 25. lokakuuta 2008


Olkisandaali
uppoaa vanhaan lampeen –
sataa räntää


Copyright by Buson (1716-1783), suom. j.t.


Sukat kastuvat
talven räntäsateessa -
risaiset kengät


(Tikkis)

perjantai 24. lokakuuta 2008

Kirjamessut runojen kohdalta

Minä kävin perjantaina Helsingin Kirjamessuilla katsastamassa mitä uutta runouden köyhitetyille saroilla kuuluu. Odotinkohan yhtä suurta runojen pulinaa. Bo Carpelan oli ainoa johon osuin. Piipahdin myös katsastamaan divareita. Ne harvat runohyllyt jotka löysin olivat lähinnä aneemisia. Uudemmat puuttuivat lähes täysin; joitakin 50-luvun ylijäämärunoja oli jokunen. (Nekin ovat pääpiirteissään runohyllyissäni, eli kauppoja ei syntynyt.)

Onko nyt jo pysyvästi niin että suurten ja pienten runokustantamoiden varastoja ei enää jätetä divareille myytäväksi. Huhun mukaan kustantajat mieluimmin lähettävät myymättä jääneet kokoelmat paperinkeräykseen tuhottavaksi kuin jakaisivat niitä divareille. ??
Ei se niin voi olla?

Olisiko Internet yksi mahdollisuus tallentaa runous jälkipolville?

Kun olin pariin kertaan kiertänyt mielestäni koko näyttelyhallin, - enkä toistuvista yrityksistään huolimatta turkulaisena ostanut helsinki-kalenteria! - tallustelin kahden Euron narikan kautta tuuliseen ulkomaailmaan. Junassa Sudokua ratkoessani pohdin että pitäisikö runoja varten pystyttää ihan omat messunsa, vaikkapa varsinaisen massakirjamessujen kylkeen, mutta niin että kun Runomessuosaston heiluriovesta sisään kävelisi niin löytäisi Runoja?

Tein aiheesta kyselyn, löytyy vasemmasta palkista. Kysely on tehty sydämeni vajaatoimisella verellä; älkää esim. Jyväskylässä ottako pahaksenne. Kyllähän sinnekin pitäisi runomessut pystyttää! Mutta ei kuitenkaan Poriin, vaiko joo?

Ps. Jakoivat messuilla Vuodet Kirjat - mainoskirjaa. Laskin siitä lähes sata ilmestynyttä runokokoelmaa, siitä puuttuivat ainakin Ntamo ja Savukeidas. Eli lukumääräisesti runoja julkaistaan enemmän kuin koskaan? Missä se näkyy? Kuuluu?

Onko Tikkis ainoana vähän niinkuin pihalla? Kommentteja?

Helsingin matka perjantaina

Tihkusateessa pyöräilin Helsingin junaan. Istuin penkille ja odotin että kahvitäti tulisi kahvikärryillä myymään kahvia. Ei tullut. Juna oli lähes täynnä; minulla oli paikkalippu. Kaikilla ei ollut. Viereeni tuli istumaan ihminen, jonka kanssa tuli puheeksi kahvikärryn ihanuuden odotus. Ihminen sanoi että kuulutus mainitsi kahvikärryn seisoksivan vaunussa kaksi, jota saa käydä siellä katsomassa. Pikajunan porhaltaessa omaa aikatauluaan löysin kärryt ja sijoitin itseeni pahvimukillisen kahvia ja muffinsin.

Junamatkan täyttymys,
pahvinen muki täynnä
kahvin-papu-uutetta!

Helsingin asemalla lenteli pari pulua. Ystävälliset ihmiset jakoivat vaalimainoksia, vihjasivat mitä numeroa pitäisi suosia. Joku antoi HIV vastaiseen taisteluun minullekin varmuusvälineen. Onnellisena kävelin kaupungille.

Mannerheimintiellä
vastaan puhalteli lehtiä,
ohittavat minut.

En äänestä ainakaan heitä, keltaisia.

Ennenkuin palasin Turkuun ajoin raitsikalla messukeskukseen. Kirjaihmisiä seisoskeli osastoillaan, rauha vallitsi. Lintulan Luostarin osastolla viivähdin jonkin aikaa. Ostin Ortodoksisen kalenterin ja kuvakokoelman Ikoneja Neovostoliitosta. Keskustelin tovin nunna Ksenian kanssa olisiko hän kuullut minne Kizin kesäkirkon ikonit joutuivat kun suomalaiset siellä sodan aikaan käyskentelivät. Ei hänkään tiennyt. Mainitsin että aikoinaan Kizin saarella kirkkoa katsomassa käyneenä 1970-luvulla joku tiesi mainita, että joku vei ne "turvaan"... Lupasin joskus poiketa Lintulassa.

Kadonneet ikonit
hohtavat ihmisten mielessä
kuin virvatulen loimotus


Bo Carpelan mainitsi erityisesti tykästyneensä Turun kauniiseen murteeseen. Juhani Syrjä lähti kahville, ja minä myös. Keskustelin yhden ihmisen kanssa siitä, että miksi hänen XP käyttöjärjestelmä tilttailee. Hän uskoi saavansa jouluksi uuden laitteen. Lupasin hänen (mikrolleen) ainakin neljä vuotta elinaikaa hankinnasta.

Kirjan elinkaari
lyhenee kuin valtion velka --
tuholaiset jyräävät

Pasilan asemalaiturille kuului yksinäisen lipputangon narun läiske
kun syysillan määrätietoinen tuuli kiersi liputonta tankoa.

Isänmaa liputtaa --
pääsylipputuloilla
tulkitaan vaalitulokset

Turkuun rullatessaan juna oli vartin myöhässä. Mietin mitä jäi suorittamatta. Päinvastoin sain Sudokun melkein valmiiksi; olisin tarvinnut vielä toisen vartin.

Olinko siis etujassa vaikka juna ei.

Välitekstit ovat kolmirivisiä, mutta korkeintaan senryu-luokiteltavia.

torstai 23. lokakuuta 2008

Lähden yksin ulos
tapaamaan yksinäistä
syyshämärässä



Copyright by Buson (1716-1783), suom. j.t.


Yksinäinen syys
tekee hämärät treffit -
se on salaisuus



Lopuksi yksi Issa vuodelta 1825:

kotiutuvat
nukkuvat, heräävät
portin hanhet


-vai ankkojako Issan portilla asusteli... Ja sitten lähestyy hevonen:

Hanhet ja ankat
kookottavat, vaakkuvat pois...
hevonen



(Issa vuonna 1825)

keskiviikko 22. lokakuuta 2008

isoäidin opetus kuunnella varista,
jatka omaa puhettasi
vasta kun varis
lopettaa oman juttunsa

hetkeksi edes

tiistai 21. lokakuuta 2008


Jokunen lehti
vatuloituu tuulessa
entisten sekaan


Vatulointi tarkoittaa hidasta ja vätystelevää tekemistä.
(Urbaanisanakirja.com)

maanantai 20. lokakuuta 2008

Yasuhara Teishitsu (1609-1673)

Yasuhara Teishitsu (1609-1673) oli Teitokun oppilas. (Matsunaga Teitoku 1571-1653).
Sanotaan että Teishitsu olisi tuhonnut lähes kaikki tekstinsä, noin 3000 haikua, ja säästänyt vain kolme. Tässä yksi niistä:

 

Katso! Katsopa! --
Siinä kaikki mitä osaan sanoa
Yoshinon vuoresta.


Yoshino vuori on eteläisessä Japanissa jonka rinteillä on neljä metsikköä vuorikirsikkaa, noin satatuhatta kirsikkapuuta, jotka kukkivat kolmen päivän ajan aikaisin huhtikuussa.

Basho kehui tätä Teishitsun hokkua parhaaksi mitä on koskaan kirjoitettu.

Ps. Hokku ja haikai; vasta myöhemmin niitä alettiin kutsumaan haikuksi.

Bloggaaja Gabi Greve http://wkdhaikutopics.blogspot.com/2007/03/yasuhara-teishitsu.html kuitenkin blogisivullaan toteaa häneltä silti joitakin tekstejä jälkipolville jääneenkin. Lainaan sieltä vielä neljä lisää:

Lähtekääs Sagaan,
te merilokit,
syömään taimenia!


Ratkaistu riita,
vesi ja jää
taas sovussa


Uusi vuosi --
minua pitää elossa
riisivelli


Öinen kuu --
kasa
viileyttä