Kirjan nimi: Kunnes oppii kävelemään, Kustantaja Helsinki Poetry Connection. 72 sivua, mukana vahva kuvitus.
Sain painotuoreen kirjasen ison punaviinituopin hinnalla luettavakseni. Luin sen, pysähtelemättä sen enempää mitä ohi koliseva kolmosen ratikkakaan pysähtelee.
Pitkin matkaa teosta lukiessani miellyin Hertellin tekstiin; jo vuosia sitten hänen blogikirjoituksistaan alkanut tunne siitä että Hertelliä kannattaa lukea, kuunnella, sai vahvistusta.
Aikoinaan jo hänen blogia lukiessa huomasin että hänen teksti ei pysäytä. Se käynnistää liikkeelle, lukemaan ja kuulemaan lisää.
Rasittava ystävä.
Siteerata voisi pitkin matkaa ja jatkaa omia riimejä. Teen sen joskus, joskus.
Hertellin teos loppuu sanoihin: "joka ei ole vielä valmis." Se antaa uskoa odottaa että jatkoa seuraa. Kuten että Aurinkokuntamme ei kiepukaan kohden kotitähtijoukkiomme keskustan mustaan aukkoon, vaan että voimme tyynin mielin nukkua reilut 4 miljardia vuotta. Sen jälkeen nimittäin aurinkomme on tuhlannut energiavaransa ja se kuolee muunnuttuaan sitä ennen meidätkin nielaisemaksi punaiseksi pikku jättiläiseksi.
Helpottava tieto että maailma ei ole vielä valmis, maailma missä ilmestyy runoilijoita kuin syksyllä koivuihin kultakaloja. Että musta aukko olisi mikään mörkö.
Koivujen kultakaloilta terveisiä Toivo Laaksolle!
Syksyyn, ja ruskan lopulliseen valmiuteen on vielä yksi täysikuun kierto.
Kirjoitan tätä iltajunassa matkalla Helsingistä Turkuun. Espoon kohdalla alkoi hämärtää. Aurinkoa ei enää näkynyt, mutta sen iltapäivän heijastus peilautui koillisen taivaan pilvistä. Olkoot tämä wakaruno tähän sovelias loppulause:
Espoon takana
koillisella taivaalla
punertaa pilvi -
aurinko tekee tilaa
syksyn pimeydelle.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti