sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Oravan koputus

Suomen talousmaailmaa johti joskus Kansallispankki. Pankki kääri voittoja omistajilleen, kunnes Suomen hulluina vuosina äyskäreihin ei enää tulvinutkaan voittoja. Valtiota ylläpitävät kiltit veronmaksajat riensivät rahoineen pelastamaan maailmaa.

Tänään elinkeinoelämää johtaa teknologiateollisuus. Jolleivat työläiset nujerru alipalkkaukseen inflaation huristessa pilvissä Teknologiateollisuus antaa työläisille piiskaa pyllylle. Se muuttaa ulkomaille.

Niinhän se tekee, ja on tehnytkin. Joka tapauksessa. Kuka sitten lohduttaisi Valtion kassaa, ja mistä enää annetaan tukiaisia teollisuudelle.

Talvisodassa vihollinen oli tulla silmille, tulikin. Nykysodan vihollinen on keskuudessamme, ajaa samoilla moottoriteillä, tosin vähän isommilla autoilla, paremmilla renkailla.

Konkelo on metsässä kaatunut puu joka ei suostukaan rojahtamaan maahan vaan jää toista puuta vasten, tarraten elämään, johon uskoo.

Kotipihallamme karsittiin vanhasta puusta laho oksa, että syksyn myrsky ei rojauta sitä talon kimppuun ja riko kattoa. Lähistöllä pesivä orava tuli taas kierrokselleen ja pysähtyi, ihan silminnähden suu auki, istui hetken, kopautti talven varalta pörhistettyä häntäänsä, ja häipyi jonnekin. Senkoommin oravaa ei pihallamme ole näkynyt. Ikäänkuin olisi muuttanut Ruotsin vallan alle, kuten ex KOP?

Konkelo metsä -
myrskyn mentyä ohi
orava eksyy



Ps. Kreikan Suomelle antamia vakuuksia hoitaa Lontoolainen lakitoimisto. Pelkästä auttamisen halusta?

Ei kommentteja: