Se froteeliina jonka minä ostin kesällä 58
oli revitty kahtia
kun minä olin ulkona.
Siinä oli mustaa, oranssia ja valkeata, yhtä leveinä
leveinä juovina.
Se oli kylpypyyhe.
Oli kesä.
Olihan se kulunut jo harsoksi sieltä täältä,
mutta ajattelin,
että se on lujaa kudosta.
Väritkin ovat ihan hyvät.
Paavo Haavikko,
Puut, kaikki heidän vihreytensä.
Otava 1966
(Kokoelman viimeinen runo)
Vuonna 1966 minä julkaisin esikoiseni, kokoelman Vapaus. Matti Suurpää oli silloin Otavassa. Tikkasen Vapaus-teoksen kätilöi maailmaan Tuomas Anhava.
Paavo Haavikko tuli Otavaan jokusen vuotta myöhemmin. Tapasin hänet muutaman kerran. Ollessani merillä kuulin että Vuosisadan Merikirja oli ilmestynyt. Lähetin Paavolle kirjeen, jossa kirjoitin että lähetä kirja lahjaksi, jollet myy.
Paavo lähetti sen postissa, omistuksella, eikä liittänyt mukaan laskua.
Vuosisadan Merikirja on yksi eniten arvostamistani kirjoista hyllyissäni.
Puut, kaikki heidän vihreytensä on myös yksi niistä. Jopa niin, että minulla on niitä kaksi. Toinen kovakantinen, ja mieluisampi pehmeäkantisena.
Nyt kun hän on poissa, ovat hänen kirjansa läsnä. En tiedä onko minulla kaikki hänen runokokoelmansa. Paljon niitä kuitenkin on.
Kiistatta Paavo Haavikko on koko tuotantonsa elinkaaren aikana ollut yksi merkittävimmistä suomalaisista kirjailijoista.
Jos Tuomas Anhava oli tavallaan Suomen Ezra Pound, niin Paavo Haavikko oli Suomen T.S. Eliot.
Turussa, Raunistulassa lokakuun 6. 2008
Juhani Tikkanen
runoilija
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti