lauantai 7. joulukuuta 2013

Tampereen itsenäisyys 2013

Katselin miten Jysky Ihalainen käveli jonossa. Emme ehtineet huomata oliko hänellä kaikki kunniamerkit rinnuksessaan.

Kotisohvalta oli leppoisaa odotella juhlakonsertin alkua. Vesku Loirin ote oli puhutteleva niin että välillä piti lisätä voluumia. Toivottavasti yläkerran naapuri ei häiriintynyt?

Kooste oli ilmeisen ajatuksella tehty. Erityisesti ilahduin Ailun tekstistä...

Lopun Finlandia - toteutus oli minun korviini parempi kuin päivällä kuultu RSOn musiikkitalon versio?

Olikohan orkesteri erilailla virittynyt. Ainakin kapellimestari Santtu Matias Rouvali hallitsi asiansa.

Jee. Ja Tsemppiä!



Iltauuutiset paljastivat että joku pieni porukka yritti vallata Tampere talon vieraineen päivineen?

Poliisi luultavasti ei ylittänyt toimivaltaansa panemalla hanttiin.

Sisäministeri Räsänen oli suojassa talon sisällä ja huolehtinee siitä että poliisin työnaikaiset merkinnät kapinan yrityksestä tulevat hänen kauttaan julkisuuteen?

Vai miten pitää ymmärtää se Paateron potkujen yritys jokin aika sitten?


Kuka on isänmaan puolesta, kuka sitä vastaan?


Mielenkiintoinen itsenäisyyspäivän iltamat yhtäkaikki. Kyllä Tampere osaa. Turussa ei moiseen olisi pystytty, missä Turussa mahtuu vajaa 2000 innokasta kuulijaa istumaan plyysituoleilla ja sen jälkeen maistelemaan huikopalaa? Kättelyosuus siinä käytävänpätkässä ei ollut oikein "edustavaa". Mutta ihmisethän olivat pääsosissa eikä tylsähkö eteistilan jatke ?-)

Musiikkiosuus tulee kai olemaan haaste ensi vuonna Helsingissä? Minne siellä mahtuvat ihmisten sekaan satakunta soitinta ja kapelimestarillekin vähän tilaa? Takavuosina maalla oli joskus gramofoonitansseja. Levysoitiniltamat Linnan salissa?

Ja ovatkohan Tamperetalon valtaajat saaneet virkistävän aamupalan poliisin pahnoille. Joku ruokatoimittaja voisi tehdä niistäkin ruokajutun?




Kuten tuuli
viis veisaa
millaisen myllerryksen jättää jälkeensä.



4 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Jussi, Tampere on entinen kotikaupunkini. Katselin sen Tampere-talon ohjelman ja siinä loppupuolella kerrottiin mellakoista.

En nähnyt sillä metelöivällä nuorisolla mitään kylttiä että mitä niillä nyt oli pielessä.

Minust juhla oli paras aikoihin ja tykkäsin meidän Duudsoneista! Joojoo, hölmöhän minä olen, mutta pohjalaiset ovat vähän omanlaatuisiaan.

Juhani Tikkanen kirjoitti...

Duudsonit! Juu, olen pari kertaa katsellut TVstä miten he puuhaavat nuorten (lapsienko) kanssa ja siitä on tullut pelkästään vaan hyvä mieli.

Omat sukujuureni ovat myös hiukan Pohjanmaan suunnalta. (... Äidin-äidin-isän puolelta jostain kaukaa.) Isän äidin isän puolelta taas olen hiukan savolainen. Ja oma isäni syntyi Pietarissa! Ja hänen isänsä taas Turussa.)

Asuivat kapinan jälkeen jonkin aikaa Piikkiössä, joka ei siis ole Turkua.

Eli juuristani löytyy rihmoja Piikkiöstä, Pietarista, Iisalmesta, Pietarsaaresta. Turusta. On tässä kestämistä ?-)

Tampereen poliisi varmaan on jo luovuttanut kuulustelutiedot Räsäselle, eli tulevat sitä kautta julkisuuteen? Ja joku saa taas potkut.

Mistäkö, että eivät päästäneet aktiivi kansalaisia kuokkimaan Tamperetaloon? Noin 120 sisäänkoputtajasta vain 28 pääsi poliisin pahnoille. Missä loput reilu sata? Menikö ne jatkoille?

Ripsa kirjoitti...

No, onhan selvä että ne eliitin juhlat, vaikken minä Ihalaista eliittiin lue, enkä Ralf Andtbackaa, täkäläistä runoilijaa.

Mutta mietin tuossa, että kun olen ollut mielenosoituksissa Suomessa, Ruotsissa ja Jenkeissä, että pitääkö jotain kautta yrittää kertoa nuorelle sukupolvelle, miten provokaattorit pannaan pois rivistöistä.

Siis olen tehnty sen muiden kanssa: kivien heittelijä ympäröidään tiiviisti ja ulostetaan pois. Edellyttäisi rivistöjä. Ei pidä olla laumana!

Juhani Tikkanen kirjoitti...

En tiedä tuosta Tampereen Kapinasta muuta mitä Yle on kertonut.

Mutta joskus on ilmennyt että ne taustapomot ensinnäkin luikkivat heti karkuun kun saavat osan porukoista näyttävästi rähinöimään ja senjälkeen kenties itse menevät pohtimaan uusia liikkeitä. Kuka heitä käskee?

Vähän sama ongelma kuin että kettutyttöjä rahoitti joku kansainvälinen taho? Miksi oikeasti?

Taannoin Olkiluodon portille pyrkineiden näkyvin osa oli retkelle tulleet nuoret naiset lapsineen, kuka rahoittaa GreenPeaceä? Oliko Suomen talous ylipäätään se kohde?

Sinällään on hyvä että yhteisestä tunkiostamme joku edes yrittää pitää huolta. Onko joidenkin takana jotakin muutakin?

Onneton Olkiluoto nyt tuntuu olevan ali-ali-hankkijoille kultakaivos. Niiltä töitä tilanneet isommat firmat kuorivat rahat päältä ja vastuu siirtyy latvialais-tyyppisille kauppakeskusten rakentajille?

Anteeksi Latvialle, mutta tosiasia on joku huijasi ja rankasti?

Uskooko kukaan että sen Latvian romahtaneen kauppakeskuksen todellisia roistoja uskalletaan edes yrittää ottaa kiinni? He osaavat suojautua piiloon.

Näiden Suomessa toimivien optiokähmijöiden puuhia pitäisi julkistaa vähän enemmän. Mutta milläs julkistat kun esim. Hesari lienee yksi innokkaimmista bilderberg-seminaarien jollei tukija niin ihailija? Vai.

Joku tätä heidän omistamaansa maailmaa nk. rulettaa. Onko niitä edes se riekuttu 1%. OWS tuntuu olevan hiljennetty. Iso-Veli iskee kyllä jos heitä liikaa ärsytetään?

Onko maailma toisaalta menossa kohti yleistä kapinaa.

Ja entä jos tämä Tampereen jengi olisi mennyt Tampere-taloon sisään ja ruiskutellut Jumalan teatterilaisten tapaan aineita konserttisalin eturivin rinnuksille?

Sehän oli heidän kohde?

Mielenkiintoista seurata mikä taho alkaa nostaa heitä sankareiksi. Siis näitä Tampere-liikkeen aktivisteja.

Suomessa on poliiseja aivan liian vähän, ja valtiovallan edustajatkin tekevät kaikkensa jotta poliisi ei saisi toimia. Tältä tämä meno joskus tuntuu.

Joskus.

Liitin Facebookiin naapuriemme filosofi-ukkojen itsenäisyyspäivän lipun. Tuli rehti olo.