tiistai 20. marraskuuta 2012

Rauhaa odotellessa

Käännösversio tänään juhatik-blogiin kirjoittamastani aamun tuotoksesta:

maanviljelijän
kielloista huolimatta
rankkasateita

Mietin siinä ihmisen osuutta ympäröivään talouteen. Miten ihminen hallitsee ympäröivää luontoaan, itseoikeutettuna raiskaajana. Virallisten lupien sallimina.

Kuuntelin miten Talvivaara ilmoitti että ei korvaa kenellekään mitään ilman toverioikeuden langetusta.

Siis tietoisesti hankkivat itselleen lisäkorvattavaa, koska tuleva hävinnyt osapuoli korvaa myös vastapuolen kulut?

Ovat siis varmoja puhtoisuudestaan. Ja että Yläkerran "Veli" ei hylkää heitä.


Kainuun korvissa
lirisee bonuspuro -
harvojen lahjus


Jos olisimme eräässä entisessä lakkautetussa yksipuoluemaassa niin Talvivaara olisi jo saanut viisisakaraisen prinikan silkkisukkanauhan kera.

Mutta miksi välillä tuntuu että olemme yksipuoluediktatuurissa. Vai kuvittelenko, elänkö fantasiassa? Negaatiossa.

Vapaana tulvii
herralaarin pohjalle
puhdasta rahaa




Tämä aikoinaan minullekin tuputettu osallistuvan runouden painolasti tuntuu nykyaikana ihan kutkuttavalta. Ilmiantaako joku minut? Enpä mene käymään Unkarissa. Kekkonenkin on jo vainaa.

Labels:
- Osallistuva runous
- Haibun




2 kommenttia:

Seppo Sihvonen kirjoitti...

Aika kovaa tekstiä nuo kolmeriviset :)

tuomarit
käräjiltä hoviin
korkein kumoaa

lakitoimistot
lihoavat
likavesistä

Juhani Tikkanen kirjoitti...

Kolmirivisten käyttö on haastavaa .-)

Mietin joskus kun ihastelen haibuneita miten mukavasti teksti niissä lomittuu, ensin pätkä suorasanaista ja sitten kolmirivinen...

Mutta kun ympäristön asiat antavat aihetta protestiin niin saako se vaikuttaa mitä teksti sisältää.

Tänään uutisoitiin että Talvivaaran tuleville oikeuskäsittelyille annettiin monta kymmentä tuhatta Euroa lisää "avustusta".

Ei VN taida tietää mitä asianajajat oikeasti rokottavat uhreiltaan?

salvattu henki -
Ely antanut luvan
talven tulolle


(En yleensä innostu sanojen kaksoismerkityksistä, mutta tuossahan R3:ssa yksikössä rahan tulo?)