perjantai 30. marraskuuta 2012

Elävän kasvin pelastaminen


Meillä on ulkoeteisessä ison ikkunan edessä muutama rehottava kasvi. Ulkoeteiseen ei lämpöpumpun puhallus yllä koska siinä välissä on pari ovea. Ulkoeteisestä pääsee ulos. Mutta ei sinne nyt viitseisi työntää nokkaansa, siellä leijuu pieniä valkoisia lumihiutakkeita taivaalta maahan asti. Ilmastokatastroofi on nyt täällä meillä.

Olemme varautuneet monen tunnin sisäsuojassa oloon, roskiskin on vasta puolessa välissä täyttymystään. Hanasta tulee vettä ja puut lämmittävät hellaa.

Sähköä näyttää tulevat seinästä. Turku Energia ei muutenkaan kaupunki-alueella käytä avolinjoja, kuten Fortum tuolla maalla.

Varauduimme tänään Turkuun hyökkäävään talvimyrskyyn kuunneltuamme Meteo-ihmisten pelottavia julistuksia tulevasta ilmastokatastrofista. Veimme pienen sähköllä toimivan lämpöpatterin ulkoeteiseen. Asensin sen + 7 asteeseen.

Kun iltapesulla käydessä kurkkasin ulkoeteiseen niin patterikin jo torkkui ja lämpömittarit olivat positiivisia. Jee.

Viherkasvit kamerankin nähden innoissaan katselevat ison ikkunan takana viuhuvia lumia.

Ulkoeteisestä tulee jonkin verran vetoa välieteisen kautta keittiöön josta se siis kuuliaisesti humisee hellan luukusta savupiippuun palatakseen näin maailman ilmojen tasapainotuksiin.

Harhama siitä että tasapaino vallitsee?


Ilmastokaaos -
kesän helteet Dohassa
sisätiloissa



3 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Suoritin eilen todellisen sankariteon, kun pääsin kävelysauvojen avustamana hammaslääkäripäivystyksestä kotiin. En vieläkään tajua kuinka.

Olen varmaan näyttänyt lähinnä vampyyrilta: hampaasta oli jäljellä juuri ja kun juuri kiskaistiin pois, suihkusi villapaidalle verta. Sitten pureskelin steriilitaitosta pari tuntia. Istuin muutaman minuutin pää alaspäin, en siis pyörtynyt.

Tuuli on siis vaarallisen voimakasta ja ainoastaan osin tajuisena huojuin puolentoista kilometrin matkan. Lunta ei vieläkään tule. Mutta tuuli puhaltaa katossa ja vinkuu.

Yön sujui painajaisia katsoessa, kissa nukkui vieressä ja lohdutti. Kissat tietävät milloin ihmiset eivät ole aivan kunnossa.

Nyt on entistä kylmempi ja kateeksi käy teidän elävä tuli! Semmoinen pitäisi määrätä pakolliseksi kaikkiin asuntoihin!

Juhani Tikkanen kirjoitti...

Meille tuli lunta, ja hirmuinen pakkanen, sunnuntaina aamulla -13. Mitenkähän tässä selvitäänkään hengissä.

Joskus ollut -30. Tätä se kasvihuoneilmiö teettää, pakkasia ja kylmää.

Emme ole maksaneet tarpeeksi EUn ilmastorahoja?

Kannoin olohuoneen uunineteen valmiiksi puita. Nyt katselen tulitikkuja sillä silmällä.

Ei ole kuin jokunen sukupolvi (?) kun ihmisten hampaat olivat terveitä? Sitten ruokailutottumuksiin tuli muutos. Vai miten se meni.

Pakkasen hampaat -
keittiön hella hehkuu
ja vesi kiehuu

Ripsa kirjoitti...

Tjoh, kuule, mulla on kaks eka vuotta mennyt hengissä säilymisessä: koko suku asui samassa asunnossa eikä ruokaa ollut tarpeeksi.

Mä olin keskonen ja sitten vielä meinasin kuolla vesirokkoon 3 kk ikäsenä. Sitten ei siinäkään ollu tarpeeks vaan sairastuin anoreksiaan n. 10 vanhana.

Eli oikeastaan en sairasta hampaiden kautta elintasoa, päinvastoin: pula-aikaa.