lauantai 11. elokuuta 2012

Rauhallista kesää


Hyvä haiku ja senryuu ei perinteen mukaan ota suoraan kantaa päivänpolitiikkaan, eikä myöskään valita kirjoittajansa henkilökohtaisia vaivoja.

Haiku ja senryuu eivät siis sovellu nykyrunouteen? Alla olevat tekstit eivät ole haikuja, eivät senryuuta vaan päänimike niille on: "Kolmirivinen". Englanniksi threeliners.

Aamun uutiskoosteissa on Espanjan kaupparosvoista, Olkiluodon tiesulusta ja Turussa YO-kylässä on nähtu lutikka eli lude! Ensin toinen 3-rivinen versio otsikon kuvaan;

apilapolku -
bonuksien raiskaamana
vääntelehtii


tai:

apinan polku -
eilisen juhlan jäljiltä
kuorsaa vieläkin

(Tässä on paikallista korttelipolitiikkaa; tänä yönä ei kukaan silti soittanut poliiseja paikalle.)

Rosvojoukkiot ovat Espanjassa kärränneet valintataloista ruokaa kärrykaupalla maksamatta ja jakaneet niitä köyhille ja nälkäisille espanjalaisille. (Kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta lienee Suomessa kiellettyä toimintaa?)


Espanjan kaupat -
rosvot kärräävät ruokaa
maksamatta ALVia!


tai toinen versio:

Espanjan köyhät
ohittavat kassajonot
mahat mölyten


R3 oli ensin: "kärryt vinkuen" mutta ilmeisesti valintatalojen ostoskärryjen pyörät ovat Espanjassa hyvin öljyttyjä?



Olkiluodon tielle on kuulemma tehty tiesulku jonka poliisit kuitenkin raivasivat. Huligaanit raiskanneet julkisesti puita julkiselle tielle. Kamalaahan se on. Eikun pamppua persiille? Ranskalaiset saavat taas aiheen lähettää lisälaskun TVO.lle?

Halkaistu uraani
käräjöi aikalisän
meidän laskuumme?


Tavuja tihkui 6-7-5. - Halkeaako uraani omasta kiukustaan?

Metsätaloudellinen kanta:

Helppo toisen puu
on kellistää maantielle -
diesel käryttää


Tämän vielä keskeneräisen 3-rivisen ajatuksena että minkälaisella autolla metsuri-poliisit paikalle pörisivät, bensa- vai dieselmaijalla. Nykyisin dieseleitä saa jo pakettiautoihin riittävillä tehoilla että siellä saattoi hyvinkin pölistä dieselvetoinen virkavalta?

Taiva säteilee -
kesämökin terassin
kiiltävä varjo

Turun YO-kylässä on bongattu Lude! Sellainen verta imevä ötökkä, vähän kuin Espanjalainen pankkiiri joka imee häirikköpohjolan loputkin rahat?

Appiukolla oli tarina luteista, että niistä pääsee eroon kun etsii Johtajaluteen ja pakottaa sen ulos ikkunasta. Pian koko muu ludelauma vaeltaa johtajansa perässä ulos. Johtajaluteella on johtajuuden merkiksi iso risti selässä.

Minne luteet sitten kipaisevat? Naapurinko puolelle. Pääasia että pois silmistä?

Ristiselkäinen
johtajalude juoksee
naapuritaloon


Elokuu on kesäkuukausista villein. Talven tuloon on vielä aikaa. Sitä odotellessa!

Tikkis Turun Raunistulasta








4 kommenttia:

kaija Kiessling kirjoitti...

olipa renotuttava ja samalla hauskaa luettavaa...kiitos taas!

Ripsa kirjoitti...

Sinä tulit auttamatta mieleen tänään fillarireissulla.

Mutta sille ei voi mitään, että kedot kerta kaikkiaan pistävät silmään. Hyttysiäkin on joka paikassa, mitä yleensä ei täällä ole, keskellä kaupunkia.

Ripsa kirjoitti...

Siellä blogini kommentissa joku kysyy miksi haikuja ei ole julkaistu.

Nyt vain tuli tämän kommentin kanssa ongelmia, ihan samoin kuin omani: bloggeri ei suostunut panemaan niitä paikoilleen. Tässä taas joku koiranleuka on pannut jonkun Torinon käärinliinan kuvan tuohon alle ja käskee todistamaan että en ole robotti.

Eli jos kirjoitan Torinon käärinliina, bloggeri ei taatusti hyväksy sitä. Miksi elämä ei voi olla yksinkertaista?

Ripsa kirjoitti...

Siis sinun haikujasi ja suomennoksia kans!