Joni Pyysaloa lukiessa

Joni Pyysalo
Kuolema, rakkaus
ja lisälaitteet

WSOY 2006.

Kirjan löysin talvella divarista, maksoi 6€. Budjettiani ajatellen hinta ei ihan lähestynyt kipurahaa, mutta päätin että syömme sinä päivänä Lidlin tarjoustuotetta, ja kalliin Valion piimän sijasta juon pelkkää keitettyä vettä ruokajuomana.

Ostos kannatti; syömme keskimäärin muutenkin aivan liikaa ja raskaasti.

Mietin ja kääntelin Joni Pyysalon kirjaa moneen kertaan.

Teksti on erinomaista.

Se on hiottua ja siinä on senverran nk. särmää mitä pitää ollakin että tekstiin tulee kirjoittajan omaa persoonaa, ääntä.


Mikä ratkaisi että mainitsen Pyysalon vuoden 2006 kokoelman oli sivu 25, Jarkko Laineen muistoruno, siitä ote:

"ja kun kaikki mikä uhkaa on jo läsnä
anna meidän pelätä pelkkää pimeyttä."

Jarkko Laine 17.3.1947 - 19.8.2006.

Jakken synttäripäivät pääsivät livahtamaan ohi; Jarkko ei näissä vaaleissa käynyt Kataisen joukoissa vaalikamppailua.

Olisinko tätä Kokoomuslaista kannattanut; en.

Olisinko kannattanut tasaveron kasvavaa uhkaa, sitä että rehellisiltä palkkaverolaisilta ollaan valmiita perimään Kreikan vuosikymmenien kuplien uudelleen puhallusta? Että ElinKeinoelämälle kesken talousahdinkoa irrotettiin reilut 600 miljoonaa meidän muiden verorahaa. Muka Lehmanin ja veljesten kuplan puhkeamisen vaikutuksien lieventämiseksi Suomen rahapääomalle?

Kreikan kirjallisuuden perimä on toki ikimuistoista, mutta pitääkö sitä, - niin läntisen maailman peruskirjastoa kuin onkaan - vieläkin sokeasti, kyselemättä, naivin innostuneesti meidän vieläkin maksaa?

Ja jatkossako olemme valmiina sokeasti maksamaan vielä ydinvoimaloiden huonosti suunniteltujen varajärjestelmien pettäessä?

Esimerkiksi, tuli nyt vaan mieleeni. En silti ole erityisen pahalla tuulella, nämä ovat jokapäiväistä arkipäiväämme Suomessa.

Joni Pyysalo ja Jarkko Laine työstivät runoja tiettävästi pitkään. Joni Pyysalon runoilijanura on pitkä. Se huokuu tekstissä positiivisena.

Nyt pitäisi unohtaa päivänpolitiikan ja Jakken kokoomussympatiat. vai pitäisikö.

Ei Jakke siinä yksin ole; minä lienen tänään vähemmistönä kun en hurraa Kataisin talouspyrkimyksiä kaataa kaikki liikenevä raha osakeyhtiöille, optioiden kasvattamiseen, pankinjohtajien bonuksien kasvattamiseen.

Minusta on nähty (taannoinen Sonera etunenässä) mitä johtajan mammuttimaiset optiot ja bonukset aiheuttavat. Fortum! Jonka Pekkarisen hyväksymä (?) kuplaetugeneraattori ei vielä ole puhjennut; odotetaan? Eikö Suomen kannattaisi antaa Fortum BP.lle jonka esimerkillinen toiminta Mexicon lahdella lienee globaalin teollisuuden esikuvia?

Täyteen puhallettu saippuakupla on toki kaunis kun se keveänä ja elävänä ja pinta-aktiivina lämpimässä henkäyksessä leijuu, kunnes poksahtaa ja jäljelle jää märkä muisto, joka sekin haihtuu että kuplaa ei saa enää uudelleen kasaan.

Näinhän tapahtui Soneran konkurssissa. Lehmanin Suuri Kupla USAssa tuli maksuun Suomeen saakka. jne.

Näihin ajatuksiin Joni Pyysalon harkitut, mietityt, salaisesti usein yllättävät rivit saavat ajatuksia mieleen.

Hyvä runo hengittää ajankohtaista maailmaa.

Ateenan henki lienee voittanut Spartalaisen talousjärjestelmän, ja globaali maailma maksanee nyt tappiot.

Huomenna päästäneen meiltäkin maksamaan Fukushiman kelvottoman turvasuunnitelman (varapumput, generaattorit, eli kun niitä ei ollut?) kustannukset globaalisti. Sähkön hinnan nousuina, ja kyllä tuleva, tänään jo valmiiksi kirjoitettu hallitusohjelma antaa siihen oikeutuksen, nuotit.

Että kirjailijat, runoilijat ryhtyvät politiikkaan on kansalaistoimintaa siinä kuin runoilija saa apurahoja ja julkaisee kokoelmia.

Itse olen usein vaivaantunut epäpoliittisuudestani; en kuulu mihinkään enkä toistele julkisuudessa puoluetoimistojen ohjelmia. Olen joskus voimakkaasti jotakin mieltä, mutta toisessa asiassa voin olla jonkun toisen vallankähmijäjengin puolella.

Perinteisesti ei siis kovinkaan ryhdikästä meininkiä?

Minua se ei kiusaa. Että ilmestyy Joni Pyysalon ja muiden runokokelmia (Lukekaa ihmeessä Hannu Heliniä!) antaa uskoa siihen että Antiikin Kreikan perinne on meidänkin isänmaalle eduksi, onhan! Ainakin se tulee kalliiksi. Mutta meiltähän liikenee rahaa.

kuolleita ei ole,
me olemme yksin maailmassa

(Joni Pyysalo, s. 1974.)