Mika Kivelä, Haudattu

Mika Kivelä on turkulaisen runouden kauhukakara. Häntä ei kelpuuteta Kustaviin!
"Oliko ne niitä rumia runoja?" tarkisti Kustavin kirjastonjohtaja kun Mika toivoi pääsevänsä Kustavin kirjastoon lukemaan runojaan. -)




Meilläkin on omakohtaisia porttikieltokokemuksia Kustaviin; takavuosina siellä järjestettiin suljettu Volter Kilven nimiin seminaari. Järjestäjien ylhäisöedustaja mainitsi jotain ohjelmasta johon vaimoni totesi että olisipa mielenkiintoista tulla kuuntelemaan, johon tämä ylhäisyys sanoi ylevästi, että ei sinne nyt ihan kuka vaan saa tulla. Asetti meidät maan pinnalle, jollei vähän sen allekin. Ja nyt luen että Mika Kivelälläkin on sinne porttikielto! (Kirjastoon, lieneekö Volter Kilpi päiviä enää olemassa?)

Kivelä siis olettaa olevansa jonkinsortin kauhukakara, rähinäviinaa juonut ja siitä yleisölle uhoavana. Pariin kertaan Haudattu- kokoelman tavattuani en oikein jaksaisi innostua tästä pahuuden painolastista; Kivelällä on ihan kelvollisen äänistä runotekstiä. Ei se ainakaan minua pahemmin heilutellut, mukavaa jutustelua, soljuvaa runoa. Hän suojelee kastelukannua sateelta:

Raotan varovasti ovea
ja nostan kastelukannun sisään.

Mika Kivelän tuotanto (vuodesta 1996 alkaen 8 kokoelmaa) on jäänyt minulta vähälle huomiolle. Mutta kaikkea ei ehdi mitenkään huomata, sanoi autoilija kun punaisia päin kaahatessaan mummon yli ajoi.

sinä asut
moottoritien väärässä päässä.

Itse asut! Mutta silti, viihdyin monta herkullista tovia Kivelän haudattu-kokoelman seurassa. Jos se on kauhurunoutta niin pitäisikö minunkin, myös Kustaviin porttikiellon saaneena, ryhtyä kauheaksi runoilijaksi.

Vakavammin sanoen; tsemppiä kehiin!

Mika Kivelä
Haudattu
Painopaikka Karhukopio Oy, Turku 2010.
64 sivua.