Hämärä aamu. Kuusien varjostama uusi lumi on asettunut entisen ylle kuin suojaksi laukkaavalta inflaatiolta.

 
hämärässäkin 
uusi lumi erottuu 
ihan kuin  vanha --
valkoinen valkoisella 
valon kajo lähestyy

Fredriksbergin ratapihalla oli joskus rinta rinnan ratakiskoja, silloin kuin höyryjunat kulkivat halki pakkasten ja lumikenttien, ihan kuin Jack Londonin kirjoissa koiravaljakot.

Nyttemmin VR.ltä on joku vienyt ratapihalta ratakiskoja. Ilmankos?





Käväisin henkilökohtaisessa Itäisessä Siperiassa kuulemassa jänniä juttuja; inflaatio laukkaa kuin porot pitkin lapin kuruja; ylös, ylös, ylhäällä ei ole hyttysiä. Ei ainakaan nyt, nyt on pimeää ja hyttyset eivät näe inistä.

 
Älä inise, 
kallis palkkatyöläinen --
huomenna kuollaan!

Kuvan juna tulla tupsaa Fredriksbergin rauhallisella asemalle suurinpiirtein aikataulussa. Kun mihinkään ei voi luottaa; junatkin kulkevat.

Ps. Ensimmäinen viisirivinen on teknisesti ulkomuodoltaan kuten mittaan kahlittu tanka. Siitä saisi pari kevyttä lyhytrunoa jos sen kahleet vapauttaisi runon alttarille?

Lopuksi en malta olla lainaamatta Hannu Helinin Kootut / II osa (Maailman sivu, Pulvis 2010, 688 sivua, kovat kannet kuten kulttuuripolitiikkamme on, kovaa) sen sivulta 351 kokouspäiviin mielestäni minulle sopivia rivejä:


lapinkota on juhannuskokko
puristan huuleni nyrkkiin
aivot eivät jaksa
käsitellä tietoa
eivät tuntea tunteita
tuuli kolaa aallot rantaan