Päivän runo-ote

Tuuli
aukaisee
vanhan oven
ja pamauttaa kiinni,
kymmenen kertaa.

Abbas Kiarostami, Matkalla tuulen kanssa,
WSOY 2008,
suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila

On rakennus jossa on ovi.
Siellä ei asuta? Kukaan ei käy siellä.

Joku kuuntelee miten tuuli siellä käy, kemmenen kertaa peräkkäin.

Kuulijaa harmittaa; sana "pamauttaa" on lievästi aggressiivinen?

Mietin, että päässeekö tuosta ovesta jonnekin sisään/ulos/sisään/ulos?

Alla ote ja pohdinta Juhani Tikkasen kokoelman "Huoneessa, jossa on ovi" yhdestä runosta:

Kokoelman nimiruno tulee siitä vuokrahuoneessa jossa asuin 1966-1967 Helsingissä.

Huoneesta aukeni avaralle kaupunkikorttelin yhteiselle pihalle näkymä. Vastapäisen kivitalon valaistut ikkunat lämmittivät maisemaa ja antoivat seuraa.


Runo josta kirjan nimen tein on seuraava


Asunto tuntui vieraalta.
Laskin salkun lattialle
komeron viereen
ja panin sateenvarjon naulakkoon.
Ajattelin, että minä asun tässä huoneessa
ja maksan vuokraa,
ja että en milloinkaan osaa sanoa tätä kodiksi.


(Kokoelman sivulta 12.)


Kokoelman kannen teki Ahti Lavonen. Kannessa on ensin katsottuna suljettu tila, joka on kuitenkin raollaan.


Kuin suljettu, ahdistavakin? huone,
mutta siinä on ovi,
josta pääsee ulos.


Maailma on ulkona, vapaa.