sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Lars Huldén vuonna 2013

Kokoelma Ei tähtiä tänä yönä, sir ilmestyi vuonna 2014, painettu vuonna 2013.


Mukanamme risteilyllä
oli vanha, vanha mies.
Ihmettelimme mitä hänellä
siellä oli tekemistä.
Hän istuskeli yksikseen eräässä pöydässä.
Joi vettä.
Häntä ei koskaan näkynyt show-esityksissä
tai tanssisalissa.
Kerrottiin hänen kerran kysyneen
neuvonnasta, olisiko mahdollista
päästä yläkannelle
katsomaan tähtitaivasta.
- Ei tähtiä tänä yösä, sir,
oli mies luukulla vastannut.
Vanhusta ei näkynyt mukana kun astuimme maihin.
Kummasteltiin, miten hänen kävi.
Ei siksi että se meille kuuluisi.



Lars Huldén, sivulla 5.

Huldén on vanha mestari. Syntyi 5. helmikuuta 1926 Pietarsaaressa. Julkaistuja kokoelmia on viitisenkymmentä.
Larsin isä julkaisi myös runoja.

Lainaan nyt vain pari runoa. Kokoelman päätösruno on tässä:


Iltahämärä laskeutuu pehmeästi
yli Isonkyrön pellon ja Limingan niityn,
hellävaroen kuin peitellään
sairasta lasta.

On huhtikuu
ja hämärä lupaa
että pian tulee kesä.
Ensin pitää vain vähän nukkua.



Sivulla 101.

Suomennos on hengittävä. Asialla Pentti Saaritsa.


Kokoelma on siis:
Lars Huldén, Ei tähtiä tänä yönä, sir

Siltala 2013. 102 sivua.

Alla linkki hyvään tekstiin:

Leena Lumi kertoo Huldénin kirjasta








2 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Hulden on hyvä tyyppi. Olen lukenut joskus tänne Pohjanmaalle muutettuani hänen ison opuksensa eri ruotsinkielisten alueiden murteista. Että se oli vaikea kirja, eikä kyllä auttanut yhtään selviämään käsittämätöntä kieltä puhuvien ähtäväläisten kans, ei sitten ei yhtään. Mutta eivät nekään ymmärtäneet minua, eli sitten imeiltiin ja osoiteltiin käsillä sinne sun tänne. Kyllä asialtaasista asioosta selevä tuli aijan myötä.

Hulden tunnusti jotain joskus niihin aikoihin. Oli nimittäin niin että jossain päin oli löytynyt riimukivi joskus 30-luvulla, olikohan se jossain Munsalan niityllä pienehkö siirtolohkare, jota kukaan ei ollut ennen huomannut katsoa tarkemmin.

Sitten Hulden tunnusti että hän oli opiskelukavereidensa kanssa yhtenä kesänä kirjoittanut sen riimukiven. Ihan oikeaa muinaiskieltä se oli, jotain asiantynkääkin siinä oli niinku että "Åke oli täällä" tai muuta yhtä valaisevaa.

En kuullut että Huyldenin tunnustuksesta olisi seurannut hänelle tai nimettömiksi jääneille rikoskumppaneille mitään. Meidän tuvassa ei naurusta ollut tulla loppua.

Just semmosia opiskelijoiden pitäis ollakin, eikö?

Juhani Tikkanen kirjoitti...

Riimukiven omaehtoinen riipustelu tuskin lienee edes rikos. Samasta syystä aika moni taiteilija pitäisi sulkea suljettuun aitaukseen verikoirien vahtimana?-) Mutta minusta hieno idea.

Itse perehdyin Merenkurkun kahta puolta kahteen eri kieleen, siihen nk. Jeppestadin kieleen ja sitten Närppeksen omaan kieleen. Asuessani pari vuotta Vassorin kylällä opin kuuntelemaan sitä Vaasasta pohjoiseen puhuttavaa, hiukan ymmärsinkin, mutta puhua en koskaan rohjennut. (Henkilöt tuntuivat ymmärtävän minun koulussa oppimani pakkoruotsin ihan hyvin.)

Närpesläisiin en ole isommin tutustunut, mutta ainakin nuo Jeppestadin puolen ihmisistä opin nopeasti tykkäämään. Yksi erikoisuus oli heidän kehittämä kansallisjjuoma: Ensin haettiin Mustasaaren kunnanlääkäriltä pirturesepti. Alkosta siihen blandrinkiksi Minttulikööriä. Ei lainkaan hullumpi pläjäys. Suosittelen nautiskeluun kuitenkin pidättävyyttä... :-)