torstai 24. lokakuuta 2013

Äänestääkö asfaltti





Alkuviikosta äänestettiin Pardialle uusi puheenjohtaja. Kävin edeltävänä iltana Katajanokan rannoilla vähän kävelemässä ja pohtimassa maailman vaihtoehtoja. Niitä meille aina jopa kerrotaan.

Kivimetsässä
pärjää äänestämällä -
asfaltin äänet?




Lisää tapahtumasta mm. Pardian sivuilta.




Puskista seilaa
Itämeren laatikko
tulevaisuuteen?


4 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Tuo viimeinen kuva pysäkistä ja pelastusveneistä sen yläpuolella on yksselitteisesti äärettömän absurdi.

On vierähtänyt aikaa siitä, kun seilasin kesätöihin Tukholmaan Bore-laivoilla…

Olisikohan ollut joku Aallotar, joka silloin jo lähti Helsingistä? Vähän ekä hienompi. Ja tietysti, kansimatkustajana tietysti on meikäläinen tyhjätasku. Myrskyn tullen kierin siinä missä matkareppukin.

Juhani Tikkanen kirjoitti...

Nykyisin kansimatkailu on hankalaa kun noista laatikoista ei tahdo oikein mistään päästä uloskaan... Kaveri kertoi 60-luvulta juttua loppusyksystä kun hän oli siellä yläkannella radiohytissä päivystelemässä. Ulko-ovi kolahti ja viimasta tuli sisään sinisenä hytisevä pariskuta ja kysyi että saako he tulla vähäksi aikaan sisään laivan käytävälle lämmittelemään kun heillä on vaan kansipaikat...

Seppo Sihvonen kirjoitti...

Valkoisen laivan kyljet eivät sentään punerra ruosteen väreissä, kuten ruskan väreissä loistavat lehdet.

Ei passaa päästää skattan ja etelä-sataman laivojen kylkiä punertamaan Etelä-rannan lasipalatsin valvovien silmien alla.

Juhani Tikkanen kirjoitti...

Molemmat saavat vuosittain aika ison kasan köyhäinapu-Euroja. Viking hiukan enemmän kuin Tallink. Suomi tukee naapurimaan meribisnestä! Oikeastaan suomalaisten pitäisi saada vastaavilla miljoonilla vapaa-lippuja noihin molempiin?? Meidän veronmaksajien rahojahan kataisen hallitus tuonnekin työntelee, on se niin vantastista vaan...