Miki Liukkonen on pitkän linjan kirjoittaja. Hänen bloginsa ehti monen muun blogikirjoittajan tutuksi kunnes se katosi bittien pohjattomiin unohduksien aukkoihin. Vielä jonkin aikaa joku postaus saattaa välimuisteista palautua, jos osaa hakea.
Mielestäni runoja voi asetella hengittämään tietokoneella. Ei ole kuin parisenkymmentä vuotta kun nk. ATK tuomittiin liian helppona ja löysyyteen innoittavana Ilmestyskirjan iki-aikaiseen kadotukseen.
Mitä lyhyemmiksi omat runoni (kuten katoavien viljapeltojen ja niittujen pyy,) lyhenevät sitä tarkemmin tarvitsen niiden loppuviimeistelyyn näppäimistöä ja alati itsensä tyhjäksi pyyhkeilevää näyttöä.
AY-liikkeen viestit tulevat myös netitse. Jos ne tulisivat paperisina posteina ne hukkuisivat vaarallisen lähelle keittiön hellan sytykelootaa... Nettipostit ovat tarvittaessa nopeasti ilmestymässä, ikäänkuin Ilmestykirjan Uusi Pelastava Löytyminen!
Miki Liukkonen Valkoisia runoja ilmestyi 2011, kustantaja WSOY. Sivuja on 86. Lainasin sen jo toiseen kertaan kotiseutuni kunnankirjastossa; valtion kapealla eläkkeellä olevana minulla ei ole varaa kovinkaan montaa kirjaa ostaa; muutaman divarilöydön silloin tällöin toki uhraan. Tämä seuraava ote on Liukkosen sivulta 69:
se on kävelyä
laajalla vehnäpellolla
tikapuut kädessä
Muutama ajatus kimposi: mikä on kävelyä, Det är, tai It is?
Vehnäpelto on laaja, siis suurmaataloutta, onko sitä muualla kuin Ranskassa?
Ja mitä varten Miki siellä pellolla EU-tukiaisia polkee koivillaan?
Tikapuut; no kiipustanee tietty taivaisiin. Sieltä näkee niin etäs että ei kirjoittamaan mahdu. Sivulta 50:
seuraava sukupolvi tulee näkemään
meidänkin talosta vain portaat.
Liukkosen otsaan on liimattu surrealistinen laatutodistus. Mikäpä siinä, minun mielestäni Mikin runollinen ilme on runoilijan ilmettä, surrealismia jonkin verran nyt. Mitä uutta Liukkonen tuo surrealismin satavuotiseen perimään? Oman nimensä, tämän julkaistun kirjansa. Mitä muuta runoilijalta voi edes vaatia.
Muutama matemaatisilla kielikoukeroilla iloittelu oli herkullista! Menkäähän ensin opiskelemaan matematiikkaa ja sitten lukemaan Liukkosta, vaikka sivulta 83:
kuvitelkaa imaginaariakseli multinominiakseli sekaderivaatta ympäristökanta
Lueskelin joskus Väisälän Algebraa, oppi ja esimerkkikirja II Pitempi kurssi. Siitä lainaus sivulta 104:
derivaatta on funktion ja argumentin vastaavien lisäyksien suhteen raja-arvo, kun argumentin lisäys lähenee nollaa.
Tiedossa lienee että matematiikassa jos joku lähenee ei välttämättä sitä koskaan saavuta. Otetaan vain suurempi osasuurennos, lavennetaan kaavaa ja käyrä saadaan leijumaan pilvissä kun nolla katoaa alareunaan. Vai jos muuttaisi etumerkin miinukseksi, oltaisiin pakkasella. Silti mitä on täsmällinen nolla, jos otetaan sen yläviitteeksi USAn valtionvelan /USD yksiköllä eksponentiaalinen kerroin?
Ja miten osua geometrisen pisteen keskiöön jos piste on kuvattavissa vaikkapa digikameralla? Riittävän suuri suurennus ja tämä pikkupiste täyttää aurinkokuntamme surkimus-Plutoparkaamme myöten sen varjoon peittäen. Ote Liukkosen runosta sivulta 75:
Miki sivulla 82:
ruohon tuoksu on vakio milloin minulta viimeksi otettiin suihin
On sitä jo siinäkin, paineita. Kuin painekattila jossa kiireinen hernekeitto kiehuu ja turvahattu sihisee ja puhisee ja pitää olla painekattilan kanteen koskematta niinkauan kun se puhisee. Muuten soppa lentää seinille, ja silmille.
Kokoelma päättyy lauseeseen:
Mies päästää sammakon suustaan.
Mietin hetken että miltä tuntui pidellä sätkyttävää sammakkoa suussaan. Tottakai se pitää päästä suusta pois.
Yksi hyvä tapa on julkaista kirja. Yhtä hyvä olisi myös kirjoitella blogeihin.
Niin minä ainakin teen.
Minä olen rohkea.
Miki Liukkonen kävi Turussa Kirjamessuilla. Klikkaa tästä.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti